Joulupölkky

Pölkky

Mitähän mahtaa pitää sisällään? Ruokalaji on tarjolla ravintolan joulupöydässä.

3

774

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kels

      Perinteinen jälkiruoka, joten versioita on monia, tässä yksi.

      JOULUHALKO RANSKALAISITTAIN
      Perinteinen jouluhalko valmistetaan suklaavaahdolla tai -kreemillä täytetystä kääretortusta. Koko komeus kuorrutetaan täytteellä ja koristellaan haarukalla muistuttamaan puun kuorta. Halon pinnalle voi nostaa pari kääretorttuviipaletta kuvastamaan poikki sahattuja oksia.

      Kääretorttu:
      4 kananmunaa
      1½ dl sokeria
      1½ dl perunajauhoja
      1 tl leivinjauhetta

      Täyte ja kuorrutus:
      6 dl maitoa
      6 rkl sokeria
      2 rkl perunajauhoja
      2 keltuainen
      4 tl vanilliinisokeria
      200 g margariinia
      400 g tummaa leivontasuklaata sulatettuna

      1. Peruskääretorttu: Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Kumoa vähän jäähtynyt levy sokeroidun leivinpaperin päälle. Levitä jäähtyneelle torttupohjalle täyte ja kääri levy rullalle.
      2. Kreemitäyte: Sekoita maito, sokeri, vanilliinisokeri, perunajauhot ja keltuainen kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli kiehahtaa. Jäähdytä kiisseli välillä hämmentäen. Sulata suklaa lämpimään kiisseliin kokoajan varovasti sekoitellen. Vaahdota pehmeä margariini ja lisää siihen kiisseliä vähitellen koko ajan sekoittaen. Levitä torttupohjalle kreemiä ja sen alle halutessasi marja- tai hedelmähilloa. Kääri levy rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Laita kääretorttu jääkaappiin hetkeksi jäähtymään.
      3. Kuorruta torttu kuorrutteella. Vedä pintaan haarukalla pitkittäin viivoja ja leikkaa sitten pari torttuviipaletta pinnalle kuvastamaan poikki sahattuja oksia.

    • niih-

      :-)

    • tietäjä

      se on puuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe