Olen 3-kymppinen naishenkilö ja olen kasvanut perheessä, jossa äidillä on alkoholiongelma. Mikään rappiotapaus hän ei ole, vaan on hoitanut työnsä enemmän tai vähemmän mallikkaasti. Putki on kuitenkin venynyt vuosien mittaan pidemmäksi ja sairaslomilla ollaan milloin mistäkin 'syystä'. Olen ns. hyvän perheen tyttönä pitänyt kulissia yllä, ettei mitään ongelmaa ole ollut ja sen vaikutukset heijastuvat parisuhteeseeni. Huomaan, että olen tottunut kasaamaan ahdistusta sisääni ja sitten jossain vaiheessa suutun poikakaverilleni jostain mitättömästä asiasta.
Vaikutkset ovat paljon monimutkaisemmat käytännössä ja äidin alkoholismi on jokapäiväinen ahdistuksen taakka rinta-alassani.Haluaisin käsitellä tätä asiaa jotenkin, ettei näitä tarvitsisi tuoda parisuhteeseen. Olisiko jollain neuvoa jotain ajatelumallia tai kirjaa, jonka avulla tätä ongelmaa voisi työstää? Kiitokset tiedosta jo etukäteen!
Vaikutkset ovat paljon monimutkaisemmat käytännössä ja äidin alkoholismi on jokapäiväinen ahdistuksen taakka rinta-alassani.Haluaisin käsitellä tätä asiaa jotenkin, ettei näitä tarvitsisi tuoda parisuhteeseen. Olisiko jollain neuvoa jotain ajatelumallia tai kirjaa, jonka avulla tätä ongelmaa voisi työstää? Kiitokset tiedosta jo etukäteen!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kirjoja, esim. virtahepo olohuoneessa.
Hienoa, että haluat työstää asioita, voimia sinulle.Etsi lisää tietoa netistä.
Omalla äidilläni alkoholin käyttö karkasi käsistä töiden vähentyessä ja lopulta laiton irtisanominen antoi todellisen "syyn" juoda vielä enemmän. Työnsä hän hoiti aina hyvin kuten luterilaisen moraalin ja protestanttisen etiikan mukaan kasvatettu (ja syyllistetty) ihminen tekeekin.
Hän pääsi eläkkeelle, mutta se ei ole ratkaissut kuin joitakin turhautumisongelmia. Harrastuksia kun ei ole, niin alkoholi tuo päiväntäytettä.
Epileptiset kohtaukset, joita omalääkäri eikä neurologikaan ole ottanut tarpeeksi vakavasti, ovat mukana kuviossa ja kauhulla odotan tilannetta, että äitini teloo itsensä pahasti. Jalkamurtumia on jo esiintynyt, mutta niillä ei ole ollut vaikutusta kuin hetkellisesti.
Kaikkea olen yrittänyt niin hyvällä (olen yrittänyt kannustaa harrastuksiin, ehdottanut hoitoa, kirjoittanut hänen lääkärilleen asiasta) kuin pahalla (suuttumalla ja syyttämällä). Syyllistämällähän ongelma usein kuitenkin vain pahenee.
Isäni häpeää tilannetta ja pitää kulissia yllä, vaikka väittääkin ettei enää välitä puolisonsa juomisesta. Jos hän olisi lakannut välittämästä, olisi hän lähtenyt lätkimään jo aika päivää sitten.
Vaikeinta itselleni on se, etten voi vaikuttaa aikuisen ihmisen elämään myönteisesti, vaikka tämä lähisukulainen onkin, ja silti hän vaikuttaa omaan elämääni haitallisesti aiheuttamalla jatkuvaa huolta.
tietoja sanoilla läheisriippuvuus tai kanssariippuvuus. Voit myös kysellä kokemuksia Päihteet/Alkoholismi -palstalta
Samanlainen tarina taustalla. Olen kuitenkin näin aikuisena 36v ja kahden lapsen äitinä tajunnut etten minä voi mitenkään enää äitiäni 64v auttaa. Hän juo jos juo. Tietää kyllä itsekin ettei ota minuun humalassa yhteyttä. Selvin päin meillä on asiallisen lämpimät välit.
Terapiakeskusteluja käymme joskus sisarusteni kanssa, mutta ei meistä kukaan jaksa oikeasti vatvoa asiaa, jonka kipeille muistoille ei voi mitään. Onneksi meistä kaikista on -ihme kyllä- kasvanut hyväitsetuntoisia vahvoja ihmisiä. Pärjätty on omillamme teinistä pitäen.
Isä on ja elää vielä äidin kanssa. Ihanaa. Jos isäni kuolee ensin, tiedän että helvetti pääsee irralleen. Se on menoa sitten kaikille, täytyy jakaa äidinhoitovuorot. Viedäänhän ne koiratkin hoitolaan...
Sarkasmi auttaa ja realismi. Pää pystyyn ja yritä elää oma elämäsi onnellisena oikein!
Kyllä se vaan niin on ettet sinä voi mitään äitisi juopottelulle, eikä sinun tehtäväsi ole häntä pelastaakkaan. Yritä elää omaa elämääsi ja muistella niitä hyviä puolia mitä olet äidissäsi kokenut. Tämä kuulostaa kovalta mutta kokeneena ammattiauttajana tiedän ettei kannata uhrata omaa elämäänsä toisen (ei edes oman äidin) juopottelun takia.
Sinun pitää luopua "henkisesti" äidistäsi. Äitisi asiat eivät kuulu enään sinulle. Keskity omien asioidesi kuntoon laittamiseen.
Jos syy ei olisi alkoholismi, niin aivan varmaan keksisit jonkin toisen syyn. Tässä saattaa olla enemmän kyse toisen syyllistämisestä. Äitisi todennäköisesti vain pitää koko alkoholismia yllä sen takia, että saisi ärsyttää sinua?
Kiitokset kannustavista vastauksista! Erityisesti tuo kommentti läheisriippuvuudesta auttoi käsittämään tilannettani paremmin. Alkoholistien aikuiset lapset-sivuilta olen lukenut aihepiiriin kuuluvia kertomuksia ja havaitsin, että vähällä oon kuitenkin päässyt. Omassa mittakaavassani asiat ovat kuitenkin merkittäviä.
Läheisriippuvuuden tuunusmerkit eivät onneksi täsmää kovin hyvin, mutta näitä asioita tutkiskelemalla huomasin, kuinka äidin alkoholismi on vaikuttanut itsetuntoni kehittymiseen. Olen tosiaankin syyllistänyt itseäni epäonnistumisista muilla elämänosa-alueilla ja vetäytynyt omiin oloihini muutamaa hyvää ystävää lukuun ottamatta.
Äitini juomakäyttäytymiseen en ole puuttunut vuosikausiin. Olen huomannut, että se on täysin turhaa. Viimeaikoina olen jopa löytänyt ymmärrystä äitiäni kohtaan, sillä ei se hänenkään elämänsä ole helppoa ollut. Niin kuin täällä onkin jo osattu neuvoa, niin keskityn nyt kunnostautumiseen omissa asioissani. Esimerkiksi tuon itsetunnon kohentamiseen. Opettelen myös kommunikoimaan jos jokin asia ahdistaa, ettei ahdistus pääse kasvamaan räjähdysherkäksi.
Ben Furmanin kirjassa "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" tuodaan myös esiin ajatus, että vaikka ikäviä asioita on voinut sattua elämässä, ei kannata takertua niihin, vaan kannattaa antaa arvoa sille, kuinka niinkin ikävästä tilanteesta on voinut selvitä.
saitkin jo neuvoja, Tommy Hellsteniä kannattaa lukea. Myös Furmanin kirja kannattaa lukea, mutta sen kanssa pitää olla varovainen, ettei tuudittaudu ajatukseen että ei tässä mitään tarvi tehdä, kuin ajatella positiivisesti miten selvisin.
keskity itseesi, äitiäsi tuskin voit enää auttaa. kohtaa totuus, lopeta torjunta, riisu kulissit (kuinka moni ihminen tietää että äitisi on alkoholisti?, ystäväsi?, tuttusi?, puhu siitä heille!!). AAL vertaistuki auttaa. jos et ole psykoterapiassa tällä hetkellä niin suosittelen kognitiivista lyhytterapiaa.
Aivan varmassti kokemuksesi näkyy parisuhteessasi, sen voit vielä pelastaa pelastamalla itsesi. keskity itseesi, sieltä ne parisuhteen ongelmat pulppuavat.
kotkansydämen kirjoituksista voi olla apua (Pois tuskasta) http://www.healingeagle.net
bodhi