Mistä tulee suomen kieleen kaikki hienot nimitykset? Englannin kielestä tulee ainakin osa. On englantia osaavana helppo ymmärtää, mitä tarkoittaa esim. subjekti ja objekti. Mistä tulee kaikki possessiivimuffinssit, perspornominit ja akkusaliivit? Nimitys ei sanana kerro ainakaan minulle mitään niiden merkityksestä. Esim. tuo akkusatiivi (eng. accusative, accuse=syyttää) ei oikein ole auennut sanana. Samoin elatiivi yms. Eikö hienoja sanoja keksiessä, tai tuotaessa suomen kieleen muista kielistä, pitäisi kehittää sana, joka kuvastaa toimintoaan? Ehkäpä kuvastus olisi hyvä tehdä vaikka suomen kielellä? Nykyään, jos haluaa puhua sivistyneesti, voi ottaa melkeinpä minkä sanan tahansa englannin kielestä ja vääntää siitä "suomennos" eli "sivistyssana".
nimim. kumuloitunut intressi :D
nimim. kumuloitunut intressi :D
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onhan noilla sijoilla ym. vanhastaan omat suomenkieliset nimityksensä, ei kai se mikään ongelma ole. Siitä vaan alat käyttää niitä noiden ulkolaisten (lähinnä latinaa) sijasta.
Hyvä, tajuttava yleissuomi sanoo "ulkomaisten", ei "ulkolaisten".
...
subjekti = alus
objekti = kohde
possessiivisuffiksi = omistusliite
persoonapronomini = henkilöasemo
akkusatiivi = kohdanto
elatiivi = sisäeronto
Lukaisepa piruuttasi Agathon Meurmanin ajatelma vuodelta 1880 seuraavan sivun lopusta:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/termit.html
Jouduin lukemaan kaksi kertaa sen tekstin ennen kuin ymmärsin, mitä siinä sanotaan. En ole koskaan kuullutkaan noista alkuperäisistä suomenkielisistä vastineista. Ei nekään kyllä mikään järjen riemuvoitto ole. Tämä ilmeisesti huomattiin jo kauan kauan sitten. Miksei siis keksitty uusia, kuvaavempia sanoja sen sijaan, että tuotiin sanat muista kielistä?
Hyppäävätkö kaikki lukijat edellisten vastausten yli kun kerran toistavat jo sanottua?
Nykyisin eivät nuoret osaa suomen kielioppia. Jossain vaiheessa kielioppi on kuitenkin opeteltava, silä muuten ei vieraiden kielten opiskelu ota sujuakseen. Paljon vaikeampaa on oppia perusasioita saksaksi tai englanniksi, varsinkin kun oppikirjojen tekijät ovat kuvitelleet, että ne ovat opiskelijoille jo tuttuja.
Pitää hyvin pitkälti paikkansa, mutta ei täysin. Tunnen monia kaltaisiani, jotka eivät ole koskaan oppineet kielioppia missään kielessä (joko tahtomattaan, tai muuten). Silti kielien arvosanat, suomen kieltä lukuunottamatta, ovat aina olleet kiitettäviä. Itse olen kouluaikoina opiskellut englannin lisäksi ruotsia, saksaa, venäjää ja hieman espanjaa. Omaan hyvän kielikorvan ja kykenen nopeasti erottamaan, mikä on oikein ja mikä ei. Näin ilman, että edes tietäisin, minkä "nimisiä" sanoja käytän puheessani/kirjoituksissani. Kieliopillinen sanajärjestys menee automaattisesti oikein, koska aivoissa naksahtaa heti jokin, kun kuulee/lukee kieliopillisesti vääränlaisen lauseen. Kieltämättä kouluaikoina tämä oli siunaus, koska saattoi oppia kielen pelkästään sanoja opettelemalla ja kuuntelemalla puhetta. Englannin kielessä sitten ei koskaan tarvinnut edes sanoja tentata, televisio, musiikki ja englannin kieliset julkaisut hoitivat oppimisen.
Ei siitä ole paljon apua, että tietää mikä on suomeksi imperfekti, koska se on aivan eri asia romaanisissa kielissä. Ja mietipä sitä kuinka paljon suomen kieliopin pänttääminen auttaa ymmärtämään esim. seuraavia käsitteitä
* diptoottinen
* ergatiivi
* polypersoonalliset verbit
Olen varma, että ne eivät sano yhtään mitään, ellei niitä ole oppinut oikeassa asiayhteydessä asiaankuuluvien kielin yhteydessä.
No, voihan suomen kieliopista jotain apua olla viroa opeteltaessa. Ei se ihan turhaa ole, mutta tärkeämpää on osata kieltä, ei kielioppia. Eihän uimakoulussakaa opita uimaoppia, jota sitten yritetään soveltaa pituushypyssä tai kuulantyönnössä. Heh.
Kyllä suomalaiselle on paljon apua suomen kieliopin osaamisesta vieraita kieliä, vaikka englantia, opiskellessa. Tietää sitten, mitä tarkoittaa esim. genetiivi, yksikkö, monikko, substantiivi, verbi, ja adjektiivi. Kyllä ne asiat ovat suomessa ja englannissa suunnilleen samanlaisia. Esittämäsi sanat diptoottinen, ergatiivi ja polypersoonallinen ovat poikkeuksia. Haluaisin muuten tietää, minkä kielen kielioppiin ne kuuluvat ja mitä ne tarkoittavat.
Kielet ja uiminen eivät ole kovin hyvin verrannollisia asioita.
Joillekin kielten oppiminen on helpompaa kuin toisille. Korvakuulolta oppii paljon, mutta en tiedä kuinka pitkälle se auttaa, kun vaatimustaso kasvaa.
Kun yritetään kirjoittaa tai kääntää tasokasta tekstiä, on kieliopin salojen joka tapauksessa oltava hallussa. Perusasiat, kuten verbien aika- ja tapamuodot, lauseenjäsennys, tyyliseikat ym. on helpompi oppia omalla äidinkielellä kuin vieraalla kielellä. Kun pelin henki on tajuttu, voidaan syventyä kunkin kielen ominaispiirteisiin. Italian konjunktiivin kanssa on turhaa ruveta kamppailemaan, jollei ole valmista perustaa, jolle voi osaamisensa rakentaa.
Kunnon kielitaitoa ei vielä ole se, että saa selvän arkipuheesta ja tulee itse ymmärretyksi. Turhan moni luulee osaavansa hyvin englantia, jos pystyy lukemaan Agatha Christietä alkukielellä. Kielikorva ei enää auta, jos joutuu lukemaan The Timesin pääkirjoituksen ja ymmärtämään myös sen vivahteet. Kun kirjoitusta ruvetaan kääntämään suomeksi, on pyrittävä sellaiseen täsmällisyyteen, joka on mahdollista vain niille, jotka todella hallitsevat kielen.
Suomessa kuulema tarvitaan ruotsia, jotta pääsisi johtavaan asemaan. Korvakuulolta saavuttaa kyllä sellaisen tason, jota edustavat mm. pääministeri Vanhanen ja presidentti Halonen. Esimerkiksi KELA:n eläkeperusteita ei sellaisella kielitaidolla kylläkään pystytä selittämään mummolle, joka ymmärtää vain ruotsia.
Google-haku:
kuulema 42 500 - kuulemma 444 000.
Voiko tästä päätellä jotain?
Agricolan aikoihin taidettiin sanoa "kuulen ma"? Ainakin Aleksis Kiven teksteistä voisi olettaa tuon sanaparin löytävänsä.
"kuulema" voisi olla johdos tai IV infinitiivimuoto, samanlainen kuin esimerkiksi näkemä, sanoma, iskemä jne...
Tuosta Google-hausta: siitä voisi päätellä sen, että siitä ei oikeastaan voi päätellä mitään?
???
Kuulemman voisit esittää dilemman, trilemman, tetralemman ja polylemman ohella tuonne tähtitiedepalstalle. Joku dile- tms. tantti saattaisi kyetä antamaan sinulle kelpo vastauksen.
http://de.wikipedia.org/wiki/Lemma
Todistinko huomaamattani oikeaksi väitteen, että kielioppia tarvitaan? Nykysuomen sanakirjan mukaan (minulla ei ole uudempaa) 'kuulemma' on yleisempi muoto, mutta teos hyväksyy myös muodon 'kuulema' merkityksessä 'kuuleman mukaan'.
Ansoja ja kuoppia on joka kielessä. Brittikirjailija Somerset Maugham väitti, että englannin kielioppi kaikkine säännöttömyyksineen on vaikeampaa kuin minkään muun hänen tuntemansa kielen. Maugham kirjoitti englanniksi, mutta hänen lapsuutensa kieli oli ranska. Hän kävi koulunsa Saksassa ja osasi espanjaa ja venäjää.
Tuttavani suoritti yliopistossa englannin kielen aineopintoihin kuuluvan kielioppitentin, ja näytti mahtavan opuksen, jonka rinnalla muut näkemäni kieliopit ovat pikku kirjasia. Muistelen tätä, kun joku väittää, että englannin kielioppi on "yksinkertaista ja helppoa".
Useimmat mainitsemistasi sanoista ovat latinalaisperäisiä. Esimerkiksi elatiivi on muodostunut latinan etuliitteestä eli prefiksistä ex (ulos), josta x on aikojen kuluessa pudonnut pois ja verbimuodosta 'latus', joka tarkoittaa 'kannettu'. Elatiivi siis tarkoittaa pohjimmiltaan ulos kannettua.
Kieliopillinen sanasto tuntuu tutulta tietysti englantiakin taitavan mielestä, sillä englanti on sanastoltaan 60-prosenttisesti latinalaispohjaista, joko suoraan latinasta tai ranskan kielen välityksellä. Hastingsin taistelun jälkeen (1066) Englannissa hallinnon kielenä oli ranska noin 300 vuotta. Ja ranskahan taas on vain pilalle mennyttä latinaa...
Joku tosikko ottaa nyt herneen nenäänsä.
Mielestäni on vallan fiksua, että suomen kielen kieliopilliset nimikkeet ovat tunnistettavasti samankaltaisia kuin muissa kielissä käytetyt – joskin ne saavat toki mielihyvin olla suomen kieleen mukautettuja!
Samankaltaisuus helpottaa suuresti vastaavien asioiden opiskelua muilla kielillä. Pidemmälle ehtinyt opiskelija joutuu väistämättä lukemaan vieraskielisiä oppikirjoja. Ei ole ollenkaan huono asia, jos termit ovat valmiiksi tutunoloisia.
Ne "aidosti suomenkieliset" kieliopilliset termit, joita on joskus yritetty aivan turhaan kieleemme juurruttaa, eivät ole juuri sen ymmärrettävämpiä kuin vierasperäisetkään – joskus jopa päinvastoin!
– tuumii Sisäolento, odotellessaan seuraavaa avovesikautta päästäkseen ulkoerontoutumaan, rantautumaan ja rentoutumaan ja laskemaan maineikkaan aluksensa lammikkoon likoamaan –
Eniten sivistyssanoja on tullut varmaan latinasta. Ainakin mainitsemasi subjekti, objekti ja akkusatiivi on saatu latinasta sekä englantiin että suomeen. Ne eivät siis ole peräisin englannista sen enempää kuin suomestakaan.
Niin, ja elatiivikin on latinasta peräisin.
Hyppäävätkö kaikki lukijat edellisten vastausten yli kun kerran toistavat jo sanottua?
Sinä et lue edes omia viestejäsi, kun tuonkin viestisi sisältö on jo aiemmin kerrottu! ;)
Olen huomannut saman ilmiön monella palstalla, mutta täällä ilmiö tuntuu kummalliselta - kun kielestä puhutaan.