naapurin häiriköivä hultio

Mitähän pitäs tehrä kun naapurissa asuu sellainen 20-kymppinen kaveri yksinään 3h k:ssa ja häiriköi meitä muita naapureita sen kun kerkeää. Musiikit pannaan soimaan aamu 3:lta kun tullaan kapakasta kotiin ja päivällä musiikkia soitetaan siten että ensin soitetaan kovaa sitten käännetään hiljemmälle taas kovemmalle sitten hiljemmälle.

Jotenkin tuntuu ettei tällä ko. kaverilla oikein ole kaikki kotona hiuksien ja korvien välissä.

Meillä on pieniä lapsia ja hekin osaavat käyttäytyä jo siten ettei naapureita häiritä esim. räkimällä parvekkeelta (kuuluu toisen rapun parvekkeelle asti tämä räkiminenkin)

Mutta kuten hyviin tapoihin kuuluu: Rauhallista Joulua tälle häiriköillekin
71870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaihtoehtoja monia.
Isännöitsijälle ilmoitus
Taloyht.hallitukselle ilmoitus
Soita polliisille
Jos se on narkki, nappi ym. hemmo ei kannata itse mennä soittelemaan ovikelloa.

Tottakai häiriköi kun kukaan ei puutu asiaan.Miksi ei kukaan asukkaista tee valitusta häiriöstä?.

Äänestä

tee valitus.kolmesta se joutuu lähteen jo pois:)

Äänestä

kerrostaloista???

Äänestä
  • Siinä kaikki!

    Äänestä

Joo meidän talossa häiriköi vanha eläkeläispappa,joka haukkuu vaimonsa ja möykkää ja murisee yö kaudet.Sitten selvällä jaksolla ollaan niiku kirkosta tulossa kävellään miltei seiniä pitkin ja net aamu lenkit vaimon kanssa kahden voi kun on romanttista.Kossulla on valtava voima ja avaa hyvin äänijäteet.Et semmosta..

Äänestä

Meitin talossa, naapurin hulttionarkki päätti jouluaattona sytyttää kämppänsä tuleen! Pääsipähän niistä kuiten eroon..

Äänestä

Soitin poliisille kun huudatti keskellä yötä musiikkia niin että raikui koko talo. Kyllä se siitä hiljeni ja aion tehdä vastaisuudessakin samoin. Ja jos alkaa toistumaan laitan valituksen menemään... Häätö tulee jos kovin montaa kertaa tekee samaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metehe kirjoitti:

Mitähän pitäs tehrä kun naapurissa asuu sellainen 20-kymppinen kaveri yksinään 3h k:ssa ja häiriköi meitä muita naapureita sen kun kerkeää. Musiikit pannaan soimaan aamu 3:lta kun tullaan kapakasta kotiin ja päivällä musiikkia soitetaan siten että ensin soitetaan kovaa sitten käännetään hiljemmälle taas kovemmalle sitten hiljemmälle.

Jotenkin tuntuu ettei tällä ko. kaverilla oikein ole kaikki kotona hiuksien ja korvien välissä.

Meillä on pieniä lapsia ja hekin osaavat käyttäytyä jo siten ettei naapureita häiritä esim. räkimällä parvekkeelta (kuuluu toisen rapun parvekkeelle asti tämä räkiminenkin)

Mutta kuten hyviin tapoihin kuuluu: Rauhallista Joulua tälle häiriköillekin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu