Keskiverto älykkyystestin tekijä

www.iqout.com

Siellä voi tehdä älykkyystestin. Älykkyystesti on suunniteltu niin että se laskee keskiverroksi eli 100:n iq:ksi keskiverron kyseisen nettitestin tekijän tuloksen.

Sivuilla todetaan seuraavasti:

"Tästä testistä saadut tulokset skaalataan siten, että kaikkien testien keskiarvoksi saadaan 100 ja keskihajonnaksi 24. Toisin sanoin oletamme testien tekijöiden edustavan älykkyydeltään keskimääräistä ihmistä. Tämä oletus on mielestämme oikeutettu, koska suurin osa testin tekijöistä tulee sellaisista maista, joissa käytännössä kaikilla on mahdollisuus internet-yhteyden käyttöön, eikä siis voida sanoa sivuille pääsyn vaativan henkilöltä erityistä älykkyyttä."

Todellisuudessa noin puolet tekijöistä ovat saksalaisia tai suomalaisia. Lisäksi nämä ovat internetissä surffailevaista kansaa ja sen ohella kiinnostuneet älykkyystesteistä.

Ei siis vaadi paljoa älykkyyttä päästä nettisivuille, mutta nämä ihmiset joilla on taipumusta päätyä tuollaisille nettisivuille eivät läheskään edusta keskivertoväestöä.

Miten muka luulette seuraavien seikkojen korreloivan älykkyysosamäärän kanssa: 1) hyvinvointivaltion kansalaisuus 2) internet-harrastus 3) kiinnostus älykkyystesteihin?

Tulokseni oli testissä vain 113. Olen tehnyt PALJON testejä ja aiemmin ne ovat antaneet 118-150 ja risat, yleensä noin 130 (Ticklen IQ test 133, kaksi High IQ Societyn testiä kumpikin 129).

Lisäksi Tatu Vanhasen raportit eri kansojen älykkyysosamäärästä huvittavat. Muutama hullu Euroopan tai Aasian maa ylipäätään saa noin satasen tai korkeammat tulokset keskiarvona, ja loput saavat 60-99. En niinkään epäile noiden tulosten paikkansapitävyyttä suhteessa toisiinsa johtuen eri seikoista, mutta mietin miten keskiverron ihmisen älykkyysosamäärä muka voi olla 100, jos se oikeasti on kaikissa maissa korkeimmillaan joko noin 100 tai selvästikin sen alle?
3854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Unohdit lukea mukaan Flynnin efektin. Jos ei suomeksi löydy, ainakin ulkomaankieleksi on asiaa:

http://www.google.fi/search?q=flynn effect

P.S. Olen aina luullut, että vain todella kovissa ja primitiivissä oloissa elävät ihmiset ovat tasaisen älykkäitä. Siellähän tyhmät kuolevat pois, kun taas esimerkiksi Suomessa he voivat valita uraksi vaikkapa politiikan ilman pelkoa, että tiikeri syö. Valitettavasti.

Äänestä

jujuun...

Sivusto on luultavasti jonkinlainen teekkaripila (en tosin käynyt sivuilla), jonka uhreiksi on suunniteltu "älykkyytensä" liian vakavasti ottava nettikansa.

Voinet siis huokaista helpotuksesta - ainakin seuraavaan nettitestiin asti.

Äänestä

Aika ahisti, ja ICPMS surrasi vieressä. Mutta 124. High IQ Societyn testistä sain 138.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toti kirjoitti:

www.iqout.com

Siellä voi tehdä älykkyystestin. Älykkyystesti on suunniteltu niin että se laskee keskiverroksi eli 100:n iq:ksi keskiverron kyseisen nettitestin tekijän tuloksen.

Sivuilla todetaan seuraavasti:

"Tästä testistä saadut tulokset skaalataan siten, että kaikkien testien keskiarvoksi saadaan 100 ja keskihajonnaksi 24. Toisin sanoin oletamme testien tekijöiden edustavan älykkyydeltään keskimääräistä ihmistä. Tämä oletus on mielestämme oikeutettu, koska suurin osa testin tekijöistä tulee sellaisista maista, joissa käytännössä kaikilla on mahdollisuus internet-yhteyden käyttöön, eikä siis voida sanoa sivuille pääsyn vaativan henkilöltä erityistä älykkyyttä."

Todellisuudessa noin puolet tekijöistä ovat saksalaisia tai suomalaisia. Lisäksi nämä ovat internetissä surffailevaista kansaa ja sen ohella kiinnostuneet älykkyystesteistä.

Ei siis vaadi paljoa älykkyyttä päästä nettisivuille, mutta nämä ihmiset joilla on taipumusta päätyä tuollaisille nettisivuille eivät läheskään edusta keskivertoväestöä.

Miten muka luulette seuraavien seikkojen korreloivan älykkyysosamäärän kanssa: 1) hyvinvointivaltion kansalaisuus 2) internet-harrastus 3) kiinnostus älykkyystesteihin?

Tulokseni oli testissä vain 113. Olen tehnyt PALJON testejä ja aiemmin ne ovat antaneet 118-150 ja risat, yleensä noin 130 (Ticklen IQ test 133, kaksi High IQ Societyn testiä kumpikin 129).

Lisäksi Tatu Vanhasen raportit eri kansojen älykkyysosamäärästä huvittavat. Muutama hullu Euroopan tai Aasian maa ylipäätään saa noin satasen tai korkeammat tulokset keskiarvona, ja loput saavat 60-99. En niinkään epäile noiden tulosten paikkansapitävyyttä suhteessa toisiinsa johtuen eri seikoista, mutta mietin miten keskiverron ihmisen älykkyysosamäärä muka voi olla 100, jos se oikeasti on kaikissa maissa korkeimmillaan joko noin 100 tai selvästikin sen alle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu