Johtofossiilit

squirrel

Johtofossiiliajoitus on eräs tapa saada ajoitettua kerrostuma.
Tästä seuraa seuraavanlainen tilanne:

"Tiedemiehet määrittelevät sen milloin fossiili on muodostunut niiden kivien perusteella, mistä fossiili löytyy"

"Fossiilien tutkiminen on tärkeää geologialle. Kivien ikä voidaan määritellä niiden fossiilien perusteella, joita kivistä löytyy".

Kreationistit, ainakin Pälikkö, väittävät että kysymyksessä on kehäpäätelmä.

Kyseessä on kuitenkin ihan eri asia:
Fossiiliaineisto voidaan ajoittaa myös muilla keinoin. Nämä tavat -mm. radiohiiliajoitus, ovat fysikaalisia teorioita. Evolutionistit saavat niitä käyttää,niin kauan kuin näitä ei ole falsifioitu. YEC -piirit ovat epäonnistuneet tässä, joten niitä saadaan käyttää.

Erilaiset menetelmät,joista tarkemmin:
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/oldf.html
antavat yhdensuuntaiset ajoitukset.

Koska näin on, eikä tieteessä käytännön seikkojen vuoksi jatkuvasti mitata planeettojen ratoja tai fossiilien ikiä kalliisti, käytetään teorian antamia ennusteita lähtökohtina.
Kun teoria on voimassa,on sen ennusteetkin voimassa: Toki, jos jotakuta epäilyttää, voi aina mennä ja ajoittaa niitä johtofossiileista saatuja ikiä(Esim. kreationistiyhteisöjen rahoituksella.)

Johtofossiilien käyttö on oikeutettu muiden mittausten tulosten pohjalta -ja koska ne ovat halpa tapa, säästää tämä toimivaksi käytännössä havaittu jippo verorahoja.

3

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.K.A.T.

      Kreationisti Joosuan kanssa kuulemme kaupungilla villin huhun, että Anttilassa myydään kalliita valokuvakehyksiä hullun halvalla 0,50 € kappale. Joosua ja minä emme usko sitä.

      Joosua ja minä ollaan kahvilassa kaupungin keskustassa kun pussikassinaiselta holahtaa pussista lattialle ja kuuluu lasin kilinää, niin huomaamme, että kassissa lukee Anttila.

      Kun Joosua ja minä menemme kaupunginkirjastoon niin huomaamme, että toisellakin helähtää lasimaisesti kun laskee Anttilan kassin Joosuan viereen.

      Minä sanon Joosualle:
      "Jos anttilassa on kehysale niin näemme ja kuulemme paljon kehyspussien helinää kaupungilla. Ja koska näen ja kuulen kuulen kehyspussien kilinää kaupungilla niin Anttilassa on ale. Siis Anttilassa on varmaan hullu kehysale."

      Joosua: "Pyh! Kehäpäättelyä! Sattumaa!.."

      Mitä mieltä olette, kreationistit ja muut ?
      Onko nyt kyseessä kehäpäätelmä vain rohkea Sherlock Holmesilainen päättely ?

      • Obadja

        Me ei Hesekielin kanssa nähty eikä kuultu mitään kaljapullojen kilinöitä, ei edes nähty Anttilan kasseja. Mitä voimme tästä päätellä?


      • Obadja kirjoitti:

        Me ei Hesekielin kanssa nähty eikä kuultu mitään kaljapullojen kilinöitä, ei edes nähty Anttilan kasseja. Mitä voimme tästä päätellä?

        Eihän Suomestakaan monissa paikkaa löydy fossiileja niinku analogisesti ei kaikki esimerkissänikään koskaan törmää kiliseviin Anttila-kasseihin.

        Ja ne kehykset kuulsi läpi ja reunat puhko reikiä kassiin joten kaljapulloja ne tuskin oli (unohtu mainita ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      130
      7759
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      98
      7276
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7182
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      20
      6622
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6341
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      22
      5726
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5702
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5358
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5200
    Aihe