Tien päällä taas

Joulu Kuubassa


Matkan alku ei luvannut mitään hyvää, kun kaverini oli putsattu Havannassa viiden mustan miehen toimesta. Onneksi hänen vatsahapponsa eivät saaneet sulateltavaksi terästä. Kannattaa siis olla valppaina, jos liikkuu yksin tai enemminkin ei liiku yksin varsinkaan kun alkaa hämärtyä.

Minä sain miellyttävän yllätyksen, kun minut oli pistetty koneen yläkertaan bisnesluokkaan. Nyt sai pitkästä aikaa oma ruudun, joka muuten puuttui alakerrassa olevilta. Tuli myös saatua kuumia pyyhkeitä ja valita ruokalajin parista vaihtoehdosta.

Ranskalaiset eivät keränneet yhtään pisteitä tällä reissulla. Ensiksi vieressä istui kuivan oloinen mies, joka onneksi siirrettiin pois ja tilalle tuli miellyttävä islantilainen. Sitten reunassa oleva ranskalainen huomautti minun keskustellessa islantilaisen kanssa, että olkaa hiljempaa.

Koska laukkujen saanti kesti pitkään, niin myöhästyin Santiagoon lähtevästä koneesta. Se oli minuuteista kiinni. Olivat myyneet paikkani hyvään hintaan tietty. Ei siinä muu auttanut kuin jäädä kuudeksi tunniksi odottamaan seuraavaa konetta. Se oli pitkä aika. Kylmällä lentokentän lattialla ei uni tullut.

Seuraavaan koneeseen pääsin, mutta lisää yllätyksiä oli luvassa. Ihmepä olisi ollut, jos näin vähällä olisi päässyt. Eivät hyväksyneet lasipulloja käsimatkatavaroissa. Samat pullot olivat kulkeneet Helsinki-Pariisi-Havanna välin ongelmitta. Vaihtoehtoja oli kaksi. Jätä pullot tai yritä saada ruumaan. Minähän en niitä jätä, joten painelin alakertaan pullot muovipussissa. Tavaroita vastaanottanut mies selitti, etteivät he ota mitään vastaan. Selitin, että ylhäällä sanottiin että tänne vaan ne. Sitten kiinnitin lapun muovipussiin, jossa oli lennon numero ja annoin miehelle. Painellessani yläkertaan olin varma, että näin pullot viimeistä kertaa. No ainakin maistuisivat jollekin.

Santiagossa odottelin pulloja. Kaikki laukut olivat tulleet, mutta pulloja ei näkynyt missään. Olin siis arvannut oikein. Lentokoneessa ehdinkin hyvin suunnitella valitusrepliikkiäni. Sitten satuin katsomaan oven suuhun, jossa näkyi tutun oloinen muovipussi erään virkailijan vieressä. Ei voi olla mahdollista. Uskoni, että on olemassa rehellisiä kuubalaisia, palautui.

Kaverikin oli selvinnyt Santiagoon, jossa meillä oli aivan loistava casa. 15 cuc:ta yö ja meillä molemmilla oli oma huone. Toisin sanoen koko yläkerta oli varattu meille. Perheen poika Karel puhui vähän suomea. Hänellä on ystäviä Suomessa, ettei ihan ollut tyttöystäväkin, ja joku suomalainen oli asunut siellä muutaman kuukauden. Ruoka maksoi 4 cuc:ta per pää.

Tottakai pitää mainostaa eli osoite. Sra. Glámidez Sanjulián Calle Princesa no.362 ½ altos e/ Corona y Mejorana.

Parina ensimmäisenä yönä jossain naapurissa oli menossa henkien manaukset ja rummut takoivat pitkin yötä. Aikaero ja matka ottivat niin voimille, ettei minua moiset manaukset pahemmin valvottaneet. Olisi kyllä ollut kiinnostava tutustua tarkemmin santerismiin, mutta ehkä sitä vielä ehtii.

Parhaimpia hetkiä reissulla oli, kun aamulla katseli kattoterassilta ympäristössä tapahtuvaa hyörintää. Oli aina niin kiinnostavaa arvata, kuinka paljon roskia roskakuskit ottaisivat tällä kertaa mukaan kadulta. Samalla sitä mietti, että miten erilainen ilma Suomessa onkaan tällä hetkellä. Edelleenkin pärjäsi ympäri vuorokauden pelkillä shortseilla.

Iltapäivisin saattoi Casan vastapäisestä talosta kuulla saksofonin soitantaa. Joku siellä antaumuksella harjoitteli. Kaverini oli tuonut yhden CD:n suomalaista musiikkia, jonka lahjoitti casan omistajan pojalla. Senkin kuulin siellä soivan aina silloin tällöin.

Olin muuten kesällä nähnyt televisiosta dokumentin suomalaisesta trumpetinsoittaja Peteristä, joka muutti Kuubaan, hankki kuubalaisen vaimon ja pari lasta. Minun selkeä idoli. Casan omistajan poika tunsi hänet ja hän asui jossain lähellä. Yhtenä iltana meidän piti tavata hänet läheisessä baarissa, mutta eipä häntä siellä näkynyt. Kävimme vielä koputtelemassa hänen kotioveen, mutta ei vastausta. Tarina ei kerro oliko hän suomalaisittain ollut ajoissa ja kyllästynyt odottamaan meitä ja mennyt nukkumaan vai saapuiko hän kuubalaisittain myöhässä baariin.

Eräänä iltana menimme mielenkiintoiseen paikkaan, karaokeravintolaan. Sijaitsi Plaza de Doloresilla. Melkoinen kokemus se kyllä oli. Laulajien taso vaihteli aivan kuin Suomessakin. Mitään biisiä ei jäänyt illasta mieleen, mutta yhtään länsimaalaista ei siellä laulettu. Suositelen, että tanssitte Kuubaan mennessä paikallisten kanssa reggeatonia tai reggeetä niin kuin paikalliset sitä musiikkia kutsuvat. Taatusti mielenkiintoinen kokemus.

Viime reissulla olin löytänyt El Rapidon mielenkiintoiset ruuat ja niitä tuli nytkin harrastettua. Eräässä sellaisessa tulikin syötyä monena iltana ja myyjä muisti meidät hyvin jo ensimmäisen illan jälkeen. Olikin varsin mukava heppu, eikä sellaisia myyjiä ole paljon tavattu. Yleensä kun tahtovat olla niin elämäänsä kyllästyneitä, siis töissä.

Kaakotakin kävimme eräänä päivänä metsästämässä, kun olimme siellä San Vicenten kylässä, jossa vietin aikaa viime reissulla. Kovan etsinnän jälkeen paikallistin erään sellaisen puusta. Hedelmä oli sellaisen vihreän näköinen, jonkin verran isompi kuin mango. Sain sen sitten irti ja hajotin, niin eikös se ollutkin raaka. Näemmä sen värin olisi pitänyt olla enemmän oranssimpi.

Eläintarhakin löytyi Santiagasto. Siihen tutustumaan menimme maanantaina, mutta eikös se ollut ainoa päivä viikosta jolloin se oli kiinni. Hetken siinä katselimme sisälle ja lähdimme poispäin. Samassa vartija huikkasi: ”Jos tulette hetken päästä, niin pääsette sisään. En voi nyt päästää kun täällä on johtajat käymässä. Maksatte sitten minulle”

Menimme sitten hetken päästä sisään ja olimmekin ainoat ihmiset siellä työntekijöiden lisäksi. Täytyy kyllä myöntää, että jotkin eläimet olivat varsin surkean näköisiä. Esimerkiksi leijonat olivat todella laihoja. Milloin lie saaneet lihaa viimeksi, varmaan silloin viimeksi kun joku turisti putosi häkkiin. Yritin kyllä uhrautua hyvän asian puolesta ja tarjoutua ruuaksi, mutta minua muistutettiin että minun jälkeen tilanne palaisi jälleen ennalleen.

Nyt on kuitenkin nähty hyeenoita, virtahepoja, krokotiileja, python ja paikallinen kotka. Siinä lista muutamasta hieman erikoisemmasta eläimestä, jotka tulivat mieleen. Vartija otti normaali maksun, yhden convertiblen.

Aikaisemmin on tullut selitettyä ultimo-käytäntöä, joka toimii niin monessa eri paikassa. Olisi eräiden englantilaisten turistien kannattanut lukea se. Olivat pankissa jonossa ja ihmettelivät, kun Kuubalaiset painoivat ohitse. Kuubalaiset eivät tunnetusti jonota ja välillä kyllä hyökkäävät röyhkeästi turistin ohi, vaikka tietäisivätkin että tämä on ennen heitä. Tarkkana saa siis olla.

Viime kerralla oli nähty hautajaiset ja nyt oli sitten häiden vuoro. Kuubalaiset häät olivatkin loistava kokemus. Mitä sitten, jos sulhasen kyyti hajoaa matkalla ja häiden alkuun on kymmenen minuuttia. Mañana, mañana. On siellä suurempiakin asioita stressattavana. Eikä se nyt mitään otsaryppyjä aiheuta, jos hääpuku vaihdetaan pari päivää ennen häitä, koska morsian on laihtunut liikaa.

Kovasti oli tanssia, johon kaikki osallistuivat, vauvasta vaariin. Ihmiset olivat oikeasti iloisia ja koko ajan mukana juhlissa. Me suomalaiset pääsimme loistamaan konga-nimisessä tanssissa. Jotain yhtäläisyyksiä letkajenkkaan oli havaittavissa. Sitten eräs paikallinen tapa oli hääkakulla toisten kasvojen sotkeminen. Eli otettiin sitä marenkikuorrutusta ja läiskittiin toisten kasvoihin. Onneksi pahimmilta ruokasodilta vältyttiin.

Tulipa siellä tavattua eräs italialainen vanhempi mies, jolla oli parikymppinen kuubatar. Ei italiaano oikein ymmärtänyt miksi en tykännyt Laura Pausiinista. Hulluja nuo italiaiset! Hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen, kun hän sai kakkua kasvoilleen.

Mielenkiintoisia keskusteluja sai aikaan Espanjan kieliopista. Sitä kun on vähän tullut opiskeltua, niin tuntui välillä aivan käsittämättömältä selittää paikallisille futuurista tai subjunktiivista. Ei ollut kielioppi oikein tyypeillä halussa. Ymmärtäähän sen, että puhekieli on hieman erilaista, mutta kuitenkin.

Baracoaan ei tällä reissulla päästy, joten eipä tullut havaintoa kadonneista pöksyistä. Parinkymmenen kilometrin päässä olevalle rannalle sentään pääsin. Ihan mukava paikka oli, vaikken nimeä nyt muistakaan. Sen sentään muistan, ettei ollut sama ranta kuin viimeksi. Mielestäni aallot olivat tällä kertaa suuremmat kuin viimeksi. Melkein olisi pystynyt surffaamaan.

Koitti se jouluaattokin sitten. Olikin varannut paljon lahjoja jaettavaksi ja pukkikamat. Taksilla San Vicenteen, pukkikamat päälle ja suomalaisia joululauluja laulamaan. Vastaantulijoille jaoin sitten pukin kontista lahjoja ja toivotin samalla hyvät joulut. Lapset olivat aivan ihmeissään. Hyvä etteivät karkuun juosseet. Vanhemmat saivat sentään rohkaistua lapsiaan hakemaan lahjan. Meinasi muuten tulla kuuma siellä kledjujen alla. Ilmankos ei siellä muita pukkeja näkynyt.

Eipä siellä Kuubassa muuten pahemmin joulua juhlita. Muovinen joulukuusi kyllä näkyi monen talon sisällä. Jouluruuaksi tuli syötyä sikaa, riisiä ja maniokkia. Ei valittamista. Jälkiruuassa vähän lipsuttiin ja tuli syötyä Fazerin suklaata.

Televisiosta tuli hyvää jouluohjelmaa. Tähtien sotien vanhat jaksot ja ne esitettiin vielä alkuperäisellä kielellä. Myös baseballia tuntui tulevan koko ajan. Minä kun kaipasin nyrkkeilyä, mutta ei. Tuota baseballia olisi päässyt katsomaankin.

Eikä muuten ole ennen tullut Suomessa nähtyä niin paljon ihmisiä keskustassa jouluaattona, kun Santiagossa oli. Ei näkynyt tonttulakkeja, eikä kuulunut tuttuja melodioitakaan. Onneksi säästyin jälkimmäisiltä koko reissun ajan. Tosin ei pidä ottaa omia hoilailuja mukaan. Hyvä paikka muuten paeta jouluhumua, jos nyt joku ei sitä vielä ymmärtänyt.

Taksit on kyllä mielenkiintoinen juttu. Aina kun niitä tarvitsee, niin niitä ei näy missään. Sitten sitä pitää pysäyttää joku ohi ajava auto ja kysyä kyytiä. Sitten kun ei taas tarvitse, niin tarjoajia on riesaksi asti. Vihdoinkin tuli testattua hevoskyytiä. Eikä ollut pahan hintainen, yksi paikallinen peso.

Hyvin muuten valtio valvoo. Paikallisethan ei saa turisteja kuskata, laillisesti. Sitten jos käy tankkaamassa neljä kertaa lyhyen ajan sisällä samalla bensa-asemalla, niin ne kiinnostuu mistä kaverilla on rahaa ja rupeavat seuraamaan. Litra bensaa maksoi 16 paikallista pesoa eli n. 0,6 cuc:ta. Hyvin varmaan nuo vanhat jenkkiautot sitä syövätkin.

Havannaan takaisin menin Viazulilla. 14 tunnin reissu se oli, joten ei suositelle heikkohermoisille. Jos pystyy bussissa nukkumaan, niin kannattaa lähteä sillä 22:00 lähtevällä. San Clarassa oli 15 minuutin aamupalatauko. Muuten pysähdyttiin vain hetkeksi asemilla.

Reissu onnistui jälleen loistavasti. Jälleen tapasin pois lähtiessä suomalaisia turisteja, jotka olivat olleet Havannassa ja Varaderossa. Miten erilaisen loman he kokevatkaan. Hyvin sen myös ymmärtää mikseivät kaikki täällä viihdy. Haluaisin kovasti kuulla ihmisten kokemuksista, jotka menevät työleireille Kuubaan. Nytkin tapasin muutaman, mutta se oli valitettavasti mennessäni Kuubaan. Melkein kuukauden he Kuubassa aikoivat olla. Sellainen pätkä kelpaisi kyllä minullekin. Joten jos olet ollut siellä tai tunnet jonkun, niin olisi kiva kuulla millaista oli.

Lopuksi tehdään jälleen eräs kirjaehdotus. Kirjoittajana on kuubalainen kirjailija ja kirjan nimi on Likainen Havanna-trilogia. On muuten aika mielenkiintoinen kirja ja siitä saa muuten vähän käsitystä ihmisten elämästä Kuubassa. Ei ole helppoa, niin kuin paikalliset minullekin sanoivat.