Millaisia huonoja/hyviä kokemuksia teillä on omista äideistänne?
Nekinhän on vaan ihmisiä niinkuin lapsetkin ?
Onko äidin ymmärrettävä katkaista holhoussuhde lapseen ja hyväksyä hänet aikuisena ja itsenäisenä omillaan toimeentulevana ihmisenä vai kuuluuko lapsen riuhtoa itsensä irti?
Itselläni kokemuksia asiasta sen verran etten meinannut saada 'holhousta' loppumaan muuten kuin lopettamalla kaiken kanssakäymisen äidin kanssa, en edes joulukorttia sille ihmiselle laita.
Nekinhän on vaan ihmisiä niinkuin lapsetkin ?
Onko äidin ymmärrettävä katkaista holhoussuhde lapseen ja hyväksyä hänet aikuisena ja itsenäisenä omillaan toimeentulevana ihmisenä vai kuuluuko lapsen riuhtoa itsensä irti?
Itselläni kokemuksia asiasta sen verran etten meinannut saada 'holhousta' loppumaan muuten kuin lopettamalla kaiken kanssakäymisen äidin kanssa, en edes joulukorttia sille ihmiselle laita.
Vastaukset 17
Vanhimmat
..aloittaa kertoa, sen verran karsee ja pitkä tarina tulis. Ja jatkuu...
Itse olen ottanut äidistäni mallia niin, että tein KAIKEN toisin omien lasteni kohdalla ja sain heistä täyspäisiä ja järkeviä aikuisia.
MInun äitini on alkoholisti. Vanhempien avioerossa jäin isälle kun oli 9-10 vuotias. Nyt olen pian 19 vuotias. Mulla ei ole minkäänlaista läheistä suhdetta äitiini. Emme soittele ja näemme ehkä ohi mennen pari kertaa vuodessa. Minulla ei ole kokemusta äiti ja lapsen välisestä siteestä. Mietin itse pystynkö hankkimaan lapsia, kun minulla ei ole ollut kunnon äitiä.
Ehkä sellaisen ihmisen jolla on ns.'hyvät' vanhemmat on helpompaa, koska oikea malli selviytymiseen on saatu jo lapsuudessa,mutta ei kai se estä perhettä perustamasta vaikkei kunnon mallia olisi saanutkaan, erona on ehkä se että joutuu itse miettimään ja perustelemaan mikä on oikein ja mikä on väärin. Kaiken vaan joutuu opettelemaan itse käytännössä ja se on hankalampaa ja teettää enemmän töitä, mutta palkintona on se että kun ne asiat sitten osaa niin niin ne myös tosiaan osaa.
En tiedä miten itse asiaasi suhtaudut, mut minusta tarinasi tuntuu surulliselta kaikessa lyhykäisyydessään. Niin paljon kun kaikista väärin ymmärryksistä ja mielipahan tuottamisesta, niin myös puhumattomuudesta osapuolet joutuvat kärsimään.
Ajattelen sinua myötätunnolla, koska sinulla ei ole ollut "normaalia" äitiä. - Minulla itselläni on suunnilleen ikäisesi tytär ja tuntuu hirveältä, jos hänellä ei olisi myöskään minua vain välinpitämättömyyden tai itsekkyyden vuoksi. (sinun kohdallasi se on äitisi sairaus) Tukea, ymmärrystä, kuulijaa tarvitaan molemmin puolin. Ehkä olet tottunut tilanteeseesi, toivottavasti myös äitisi. Koskaan ei ole myöhäistä yrittää, jos asia painaa ja ikävöit äitiäsi.
Jossain kohtaa elämää ymmärsin, että olin hyväksynyt loppujen lopuksi äitini ihmisenä, mutta äitinä en oikein vieläkään.
Olen 23 vuotias enkä millään tahdo saada aloitettua omaa itsenäistä elämää, koska suhteeni äitiini on niin läheinen. Hän ei pysty antaa mun mennä, vaan holhoaa aivan liikaa ja se aiheuttaa mussa pahaa ahdistusta, joka ilmenee oksentamisena ja viiletelynä.. uskon ainakin että tuo asia aiheuttaa tätä mun pahoin vointia. Tietenkin rakastan äitiäni ja haluan että hänellä on hyvä olla, joten en tiedä miten tässä asiassa pitäisi edetä... kävin jo kerran psykologilla ja seuraavakin aika on jo onneksi varattu.
Onko kellään samantapaisia kokemuksia..?
Ei ole kokemusta samanlaisesta reagoinnista. Tulin vaan ajatelleeksi, jospa äitisi holhoaminen onkin juuri viiltelysi/oksentelusi seurausta. Hän epäilee, ettet pärjää ilman häntä.
Sun on aika näyttää äidillesi että pärjäät itsekkin. Ja sitähän on hyvä alkaa harjoittelemaan, koska myös äitisi vanhenee ja tarvitsee jonain päivänä sinun apuasi ja tukeasi. Oletko siihen valmis?
Miksi et uskonut mitä viestittäjä kirjoittaa?
Miksi syytät lasta?
Ei kukaan viiltele itseään jos hänellä on ollut ns.hyvä lapsuus. On aivan selvää että holhous aiheuttaa ahdistusta.
Mistään uskomisesta ei ollut kysymys. Holhous ei sinänsä voi aiheuttaa viiltelytarvetta. Kysymyksessä voi olla niin monenlaista syytä taustalla. Pelkän tämän tapaisen kuvauksen perusteella ei voi antaa tyhjentävää vastausta syystä mikä johtaa viiltelyyn. Ihmiset ovat niin erilaisia. Jollekin pelkästään toisen ihmisen lähellä olo aiheuttaa ahdistusta. Toiselle "hyvästä lapsuudesta" huolimatta tämä maailma ahdistaa.
Mitä muuta se lapsuus sitten on pitänyt sisällään sitä ei tiedä kukaan, et sinäkään. Vaan omastas.
Ikä ratkaisee myös. Minkä ikäisestä ihmisestä on kysymys. Murrosikäiset yleensä ahdistuvat helposti mistä tahansa ja ovat herkkiä vaikutteille. Maailma on kova ja toki vanhemmat tekevät virheitä, kuka missäkin, mutta ilman huolehtimista ja rajojen asettamista lapsista tulee helposti itsekkäitä ja hyväksynnän hakeminen menee överiks.
... niin kysymyksessä näytti olevan jo 23 vuotias nainen, eikä siis lapsi. - Holhous saattaa olla ahdistavaa sinällään, mutta viiltelystä kannattaa hakeutua terapiaan.
Aloittaja tuntuu kyllä melkoisen kylmäveriseltä ihmiseltä, mutta syitähän en tiedä, joten mikäpä olen sanomaan ja saarnaamaan.
Mulla itsellä on aivan ihana äiti.
Tottakai välillä tulee turhautumisen tunteita molemmin puolin, mutta ne ovat normaalissa ja varmaan epänormaalissakin perhe-elämässä tavallisia.
Mun äiti lopetti holhoamisen melko aikaisessa vaiheessa, kun totesi sen hyödyttömäksi. Kertoi kyllä edelleen oman mielipiteensä, myös ulkopuolisille. Se kuitenkin oli mielestäni vain hyvä asia. Ei ole jälkeenpäin syyllistänyt ikinä, että miksi et tehnyt niinkuin sanoin, niin elämäsi olisi parempaa. Tästä olen kiitollinen. Ei tosin haittaa vaikka sanoisi. Hänellä on oikeus mielipiteeseensä edelleen.
Ehkäpä hän näin toi välittämisensä esille, vaikki mulla suoranaista pakkoa hänen puoleltaan ei mihinkään ollutkaan. Jälkeenpäin ajatellen olisin kyllä voinut ajatella myös hänen tunteitaan enemmän, mutta aina ei itsensä kannalta ole mahdollista toimia kuten muut haluavat...
kylmäverinen täytyy joissakin asioissa olla tai muuten saa kärsiä loputtomiin. Äitejä on monenlaisia niinkuin meitä lapsiakin.
Mielestäni itsenäistyminen on se ainut keino jolla estetään vanhempien liika holhous, 'rajat' kiinni vanhempiin päin ja itse yrittämään omaa elämää ja siitä arjen karseuden ja puutteiden kautta jos oma tahtoa piisaa nousta parempaan. Liika on liikaa hyvässäkin, toisista välittäminen on hyvä asia mutta 'holhous' on jo liikaa.
Meitä ei kukaan omista, eivät vanhemmatkaan, vaan olemme omia pieniä itsenäisiä, kuin 'valtioita', jotka tekevät suhdetoimintaa toisten kanssa omilla ehdoillamme emmekä alistu siihen että joku muu määrää tai holhoaa asioitamme. Tälläinen pitäisi vanhempien myös ymmärtää.
...ei äiti voi tuhota lapsensa elämää niin varmasti kuin liiallisella holhoamisella ja kyttäämisellä.
Väistämättä joillekkin tulee itsetuhoisia ajatuksia tai muita psyyken häiriöitä. Kyllä vanhempien tehtävä on huolehtia lapsistaan ja olla läsnä jollain tasolla mutta rajansa kaikella.
Itse olen joutunut "terrorisoivan" äidin kynsiin. Eihän kukaan normaali ihminen kestä sitä että oma äiti soittaa 3-15 kertaa päivässä? Ja utelee että: "Missä sä oot nyt?" tai "Mä koitin soittaa aikaisemmin mutta olit varattu. Kuka sulle soitti?" tai "Mä soitin äsken, mikset sä vastannu?" jne.
olen henkilökohtaisesti joutunut sellaisen äidin kynsiin ettei pahemmasta väliä, on työssään hoitanut vammaisia, syöttänyt ja huolehtinut heistä. Tuossa työssähän on etua että on juuri tuollainen holhoava tyyppi jaksaa hoitaa ja huolehtia. Mutta jos samalla tavoin ruvetaan hoivaamaan ja huolehtimaan terveistä ihmisistä ei se ole enää hyvä asia.Tälläiset ihmiset ovat jollain tavoin sairaita, sanon sairaita vaikka omasta äidistäni puhunkin, jotka purkavat tarvettaan holhota toisiin ihmisiin.
Kodista muodostuu helvetti muille kun perheessä on yksi tuollainen holhousviettinen ihminen.
Todennäköisesti he tarvitsevat enemmän apua kuin ne joita holhotaan. Äitinikin keksi vaikka tyhjästä asiaa, että pääsi tunkemaan itsensä toisen elämään. Sen ymmärtää jos olisi vammainen ja tarvitsisi hänen apuaan niin hänet olisi pakko hyväksyä tunkemaan itsensä omalle reviirilleen, mutta kun on terve niin väistämättä tulee riitaa tälläisesta.
Sitten äiti on kauhuissaan ja sanoo että hyvää hän tarkoittaa vaan ja sama homma jatkuu.
Minkä ammatin edustajia ovat oikein tälläiset holhousviettiset ihmiset, ovatko kaikki hoivatyön tekijöitä joilla on taipumusta yliholhoukseen kotona ?
Äitini sekä isäni asuttivat meitä lapsia koko lapsuudenajan asuinkelvottomassa vuokra-asunnossa ja he säästivät rahaa koko ajan itselleen.
Olot oli tosi kurjat:talossa ei minkäänlaisia mukavuuksia ollut, muuta vuokra oli halpa (100 mummonmarkkaa/kk).
Kun lapset kasvoivat aikuiseksi, vanhemmat päättivät hommata talon ja kesäpaikan säästämillään rahoilla.
Onneksi kohtalo puuttui peliin ja isä kuoli ja kesäpaikka meni jakoon ja lapsetkin saivat jotain niistä rahoista jotka olivat säästetty kun heidän ei tarvinnut hommata asuinkelvollista asuntoa edes lasten takia.
Kovasydämmisiä ihmisiä minusta.
Mutta niin on lapsetkin nyt heitä kohtaan.
Äitinikään ei saa minultakaan mitään arvostusta, vaikka elääkin vielä eikä tule koskaan saamaan.
Tervemenoa helvettiin vaan, millon kuolee.
Tosi surullista, että ajattelet noin... Toivottavasti en itse onnistu luomaan itselleni tuollaista ajatusmaailmaa, vielä kauheampaa olisi se, jos äitini alkaisi hyljeksiä minua. Sanoisi ettei koskaan halua nähdä. Tämä voisi jo olla traumaattinen kokemus.
Toisaalta olen varmaan koko elämäni ajatellut kaikista ihmisistä niin, että ei saa rakastaa ja kaivata niin hirveästi, niin sitten luopuminenkin on helpompaa. Miksei tällaisia ajatuksia ole osattu käydä kohdallani läpi?
Ehkä on yritetty, mutta siinä tilanteessa tuli sellainen olo, että vika on minussa ja olen tottunut ne viat itse hoitamaan ja lisäksi olin nuori n. 16-vuotias nainen tällöin. Ei tuollaista ole kiva kuulla, josta johtuen hoito jäi kesken.
ei sitä itse luo, vaan se luodaan, sehän se luo sen ajatusmaailman joka sinua kohtelee.
Jokaisella on osittain toisten ihmisten, omien vastoinkäymisten sekä onnistumisten
luoma ajatusmaailma, kai se rakentuu noista asioista. Ei ole pelkoa että voisi tyhjästä
sellaisen luoda itselleen, aina täytyy olla syyt.
Mikään järki tai äly ,sivistys tai opiskelu ei estä sitä tulemasta.Täytyy vain varoa joutumasta sellaisten ihmisten/asioitten vaikutuspiiriin jotka voivat aiheuttaa negatiivisen ajatusmaailman syntyä.