Polanne

Kertokaapas, mitä tarkoitetaan ihan
yksiselitteisesti, kun tie on
polanteinen ja tiellä on polannetta!
Olen yrittänyt kysellä, googlettaa,
etsiä kirjoista, mutta yksiselitteistä
vastausta en ole löytänyt tai saanut.

Onko polanne mahdollisesti aura-auton
jälkeenjättämiä uria?
Lumikokkareita tiellä?
Liukasta keliä?
Löysää lunta jään päällä?
Jäätä löysän lumen päällä?
Vai mitä...
2015820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

polanne merkitsee: liian harvoin auratulle tielle
polkeutunutta lunta, (joka kelin muuttuessa lauhaksi alkaa upottaa; polannetta voi olla jopa
kymmeniä senttejä ja se kestää pakkaskelillä normaaalia liikennettä, mutta lauhalla viimeistään pettää ja muodostaa todella ikäviä uria).

Äänestä
  • Polanne voi olla suoraan asfaltin päällä tai alla voi olla jäätäkin. polanteinen tie ei ole erityisen liukas, muuta kuin risteysalueilla. Ajan oloon polanne urautuu helpommin kuin jää.
    Traktori jossa on riimut aiheuttaa koloja polanteeseen, sen verran pehmeää se on.

    Äänestä

  • Minä törmäsin vasta viime yönä sanaan polanne, terveisiä vaan pääkaupungista.
    Viestiketjua lukiessa tuntui, että sanan merkityksellä on monia eri vivahteita.
    Onko polanne kyseessä myös tällöin, kun alkukeväästä menee koko talven auraamatto tielle, jolloin tien pinta on jäätynyt kovaksi ja sen jälkeen uppoaa reiteen saakka ja alla on vettä 25 senttiä?
    Nm. Tyhmä kehäkolmosta suudellen 🤪

    Äänestä

Nykyään polanne on sotkettu vaikka minkälaisiin tien pintoihin.
Alunperin se tarkoitti,että teiden yli pääsi tulvivaa vettä ,joka jäätyi tielle esim.tierummut tukossa tai jostain suolta lykkäs vettä tien yli.

Äänestä
  • no ei pidä paikkaansa polanne = lumipolanne
    ja se taatusti tarkoittaa tallautunutta lunta.

    tierumpujen ja ojien jäätyessä syntyvä ilmiö on uhku, oja uhkuu..jne.

    polannetta poistetaan tiehöylillä (karhuilla), lanaamalla raskailla vehkeillä ja ns. simmakeilla, k-autojon alla oleva alusterä,
    sillä tavallisilla auroilla ja lingoilla jo muodostunut polanne ei lähde.

    Äänestä

  • höpön kirjoitti:

    no ei pidä paikkaansa polanne = lumipolanne
    ja se taatusti tarkoittaa tallautunutta lunta.

    tierumpujen ja ojien jäätyessä syntyvä ilmiö on uhku, oja uhkuu..jne.

    polannetta poistetaan tiehöylillä (karhuilla), lanaamalla raskailla vehkeillä ja ns. simmakeilla, k-autojon alla oleva alusterä,
    sillä tavallisilla auroilla ja lingoilla jo muodostunut polanne ei lähde.

    eihän etelä-suomessa edes muodostu kunnon polannetta teille; lauhat säät ja hyvä tienpito.

    pohjoisen lumisilla vähän auratuilla teillä ilmiö
    on aivan tavallinen ainakin sivuteillä.

    ja metsien talvitiet tehdäänkin polanneteiksi,
    siinä pahimmat kolot, kuopat ja pehmeiköt saadan
    kantaviksi ja tasaisiksi puuautojen kulkea,
    mutta se vaatii kunnon pakkaskelejä eikä mitään
    nollan loskaa.

    Äänestä

  • vesi on paannejäätä eikä polannetta.
    opettele usko suomea ennenkuin tuket tänne viisauksiasi latelemaan,

    Äänestä

  • Jäätyneen tien alla siis saattoi olla paksulti lunta ja sen alla paljon vettä tai loskaa?
    Nm. Tyhmä

    Äänestä

Polanteilla tarkoitetaan tien suuntaisia lumiharjanteita pyörien ajolinjan molemmin puolin. Ne muodostuvat siis auton pyörien väliin ja ulkosivuille. Eli polanteisella tiellä on pyörien vieressä yleensä kovaksi pakkautuneesta lumesta muodostuneet vaaralliset harjanrteet. Ne korostavat jo olemassa olevia ajouria tai tasaisellakin tiellä muodostavat talviseen aikaan sellaisia. Kuten ajourat yleensäkin, myös polanne on ajaessa epämiellyttävä, koska se pyrkii ohjaamaan pyörien kulkua varsinkin polanteen yli ajettaessa esim. ohitustilanteessa. Koska polanne muodostuu aina lumesta, se on tiiviiksi pakkautuessaan vaarallisen liukas. Polanne siis muodostuu ihmisen toimesta eli ajettaessa samaa ajolinjaa pitkin kuin edellisetkin ajajat.

1Äänestä
  • Mutta tässä vaan huuli pyöreenä ihmettelen miten tuollainen termi "polanne" voi olla yleisessä käytössä jota ilmeisesti juuri kukaan ei ymmärrä oikein!

    Äänestä

  • Hyvin selitetty ilmiö! Sellaisia ovat polanteet talvisella ajotiellä.

    Äänestä

Nykysuomen sanakirjan mukaan polanne on harvinainen substantiivi ja tarkoittaa polun tapaista poljettua jälkeä. "Tuisku peitti naapuriin vievän polanteen".
Nykymeteorologian p. kielessä kai tarkoittaa tielle kertynyttä, ei vielä aurattua lumi- tai jääpaakkua.

1Äänestä

Tielle on polkeentunut ja kovettunut lunta, joka ei helposti kulu tai lähde pois, vaan tarvitsee esimerkikisi alustaterää tai tiehöylää polanteen poistamiseksi. Kelitiedotuksessa asialla tarkoitetaan että tien pinta ei ole ainakaan kokonaan näkyvillä ja tien pinta voi olla epätasainen, (tosin tasaiseksi höylätty polanteinen tie on yhtä sileä tai sileämpi kuin alkuperäinen pinta polanteen alla. Haja-asutus alueilla ei pyritä poistamaan polannetta kokonaan, koska polanne suojaa tien pintaa kulutukseta, on vaaleampi kuin päällyste.Uraisella tien pohjalla olisi vaikea poistaa kokonaan polannetta, kun poistokoneiden terät rikkoisi varsinaista pällystettä harjanteiden kohdalta, ylettämättä kuitenkaan urien pohjien polanteeseen. Pakkasella (pitkillä sateettomilla jaksoilla) ja kevällä sublimoituminen haihduttaa polanetta pikkuhiljaa, jolloin polannetta on vain laidoilla.

1Äänestä

Polanteinen tie tarkoittaa sitä, että tielle on tamppaantunut lunta (voi olla myös jäätä) tiiviiksi kerroksesksi ja siinä on ajourat/ajouria. Polanne on se uran viereinen tamppaantunut korkeampi lumikerrostuma. Yleensä uria on kaksi mutta miksei niitä voi olla usempiakin. Polanteisista teistä varoitellaan juurikin siksi, että pyörän osuessa sopivasti polanteen reunaan, auto saattaa lähteä kuljettajan hallinnasta, pyörähtää yms.

Äänestä
  • Et sitten viitsinyt lukea ketjun ensimmäistä vastausta joka kirjoitettiin 13 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten viitsinyt lukea ketjun ensimmäistä vastausta joka kirjoitettiin 13 vuotta sitten.

    Ajattelepas, 13 vuotta meni, ennen kuin löytyi kattava ja oikea vastaus. Tosin, joku toinen oli "nostanut" tämän vanhan mutta aina ajankohtaisen kirjoituksen taas1. sivulle, joten "et sitten viitsinyt..." ;))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajattelepas, 13 vuotta meni, ennen kuin löytyi kattava ja oikea vastaus. Tosin, joku toinen oli "nostanut" tämän vanhan mutta aina ajankohtaisen kirjoituksen taas1. sivulle, joten "et sitten viitsinyt..." ;))

    Kerro nyt samantien se, mistä löysit kattavan ja oikean vastauksen. Tämän ketjun alusta vai jostain kivenkolosta?

    Äänestä

Polanne on tietenkin polkemisen ja muun liikkumisen tulosta tiellä tai polulla lumiseen aikaan.

Mutta miksi se ei ole polenne, joka tuntuisi loogisemmalta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Esko kirjoitti:

Kertokaapas, mitä tarkoitetaan ihan
yksiselitteisesti, kun tie on
polanteinen ja tiellä on polannetta!
Olen yrittänyt kysellä, googlettaa,
etsiä kirjoista, mutta yksiselitteistä
vastausta en ole löytänyt tai saanut.

Onko polanne mahdollisesti aura-auton
jälkeenjättämiä uria?
Lumikokkareita tiellä?
Liukasta keliä?
Löysää lunta jään päällä?
Jäätä löysän lumen päällä?
Vai mitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu