Mitä luulette tapahtuvan kuoleman jälkeen?

Aivan samanlainen tila kuin aika ennen syntymää.Eli siis aika hyvä mitä minä siitä muistan:))Elämä on aina maksettava kuolemalla.

Uskonnolla tarkoitat ilmeisesti islamia? Nimittäin islamin mukaan ihminen päätyy paratiisiin tai helvettiin tekojensa ja elämänsä perusteella. Kristinuskon mukaan Jumala laittoi ihmiset elämään paratiisiin, kunnes söivät kielletystä puusta, sen jälkeen karkoitettiin maahan asumaan. Helvetti oli valmistettu kapinoineita enkeleitä varten, ei ihmisiä. Mutta kun ihmiset eivät kyenneet elämään puhtaasti, Jumala lähetti poikansa sovittamaan kaikkien synnit. Tästä syystä jokainen joka uskoo sovitustyöhön ja sen perusteella pyytää syntejään anteeksi ja antautuu elämään Jumalan tahdon mukaan, pelastuu. Hyvät teot seuraavat siis uskoa, mutta niiden perusteella ei tule pelastus, vaan uskon. Mutta kuitenkin usko, josta ei seuraa teot, on kuollutta uskoa. Jotka eivät usko, tekevät seuraa niille langenneille enkeleille. Tämä löytyy selkeämmin Raamatusta ;) Tieteellisesti ei ole voitu todistaa etteikö Jumalaa olisi. Luonto jo itsestään todistaa Jumalasta. Minusta evoluutioon uskovat vasta uskovia ovatkin, että kaikki olisi syntynyt ja kehittynyt sattumalta, huh. Muuten monia Raamatullisia asioita on kuitenkin todettu tosiksi. Esimerkiksi Nooan arkin "hylky" on löydetty yms.

Tästä oli jo aikaisemmin puhetta, mutta tulkoon "uusintana". SIELU EI OLE SAMA ASIA KUIN AIVOT, vaan aivot ovat ikäänkuin ihmisen ajattelun työkalu, tietynlainen "prosessori". (kuten tietokoneella on prosessori)

Aivan kuten meillä on suu syömiseen, silmät näkemiseen, kädet tekemiseen jne...meillä on aivot ajatusten prosessointiin eli käsittelyyn.

Eli ihmisen kuollessa "työkalut" hajoavat biologisesti, mutta se ei estä sielun eteenpäinmenoa.

On tullut pohdittua samaa aika paljon. Mitä kuolema on, ja miksi kuollaan yms. Enkä ole löytänyt ratkaisua...loppujen lopuksi ei sillä niin väliä ole, kun kuitenkin kuollaan. Tällä hetkellä eniten uskon uudelleensyntymiseen, että synnytään uudelleen joksikin eläimeksi (ihminenkin on eläin)...mihinkään taivaaseen ja helvettiin en usko. Enkä myöskään usko, että me vain yksinkertasesti hävittäis kuolessamme tyhjyyteen...eli pakko ihmisellä on joku sielu olla...tosin voidaan sitten alkaa pohtimaan mihin se sielu menee sitten kuollessamme?
Ehkä ihminen ei koskaan löydä ratkaisua, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ennen kuin kuolee...aivan sama juttu, kuin pohdittaisiin missä Avaruus sijaitsee, mitä sen ulkopuolella on?

Ohan sitä paljo asioita mitä ei oo pystytty tieteellisesti todistaan ja vaikka joidenki tiedetään olevan niitä ei pysty ihmisaistein tunteen/ havaitteen (jotkut säteilyt, maan magneettikentät, ylikorkeet/matalat ääniaallot ym.) Meidän ympärillähän voi olla kaikenlaisia aineettomia ulottuvuuksia missä on henkiä, sieluja ym kummituksia. Niin paljon kuitenki tapahtuu selittämättömiä juttuja.
Jumala on se kaikkein suurin voima, "kosminen tietosuus", joka on yhtaikaa läsnä kaikkialla. Toiset sanoo sitä Allahiks, joillekkin se on Brahman, maailmansielu, kohtalo jne. yhtäkaikki, sama asia.
Jeesus, Muhammed ja muut on ollu profeettoja. Jeesus pysty ihmisen älylle käsittämättömiin ihmetekoihin koska oli puoliks humanoidi, ihmisen näkösenä vaan. Sehän selittäs Marian neitseellisen raskauden. Olihan niitä ufovierailuja täällä jo siihen maailmanaikaan ja kuulema Raamatussakin kuvattu jotain "taivaista tulevia valoja ja hirviöitä" =ufoja...(en oo lukenu joten en tarkalleen tiedä).
Taivashan vois olla se, kun ei oo sidottu mihinkään aikaan/ paikkaan eli maalliseen ruumiiseen. Jos helvetti on, ni se on täällä maan päällä.
Kyllä se sielu varmaan vaeltaa ja on, ja karman laki vaikuttaa. Mikä sit on se energia joka saa ruumiin toimimaan eli laittaa hermoston sähköset viestit kulkeen soluissa jne? Ja kun se joku voima lähtee ni kuolee. Unissa me päästään astraalimaailmaan(?) jossa sielu pääsee eri ulottuvuuksiin (jääden kuitenki pään sisälle, jollei nyt kuole nukkuessaan) ja siellä se voi tavata kuolleita ja vaikka nähdä välähdyksiä entisistä elämistä. Miks joskus jotkut paikat maailmassa tuntuu oudon tutuilta/ kiehtovilta?
Entäs kuolemanrajakokemukset. Ohan ne monesti samantyyppisiä, kulttuurista, iästä yms. riippumatta. Eli leijuttu pois ruumiista ylöspäin, tunnelissa kiitäminen valoo kohti, kuolleitten tuttujen näkeminen ja siellä kirkkaassa valossa tuntenu sanoinkuvaamatonta rakkautta/ levollisuutta... No, tätäkin on yritetty selittää kuolevien aivojen kemialla, endorfiinit erittyy ja saa aikaan voimakasta euforiaa ja aivot tuottaa viimeset näkynsä/ kuvansa... Muute hyvä mut toi teoria ontuu siltä osin että miten sit on mahdollista olla ruumiinsa ulkopuolella ja nähdä kun itteensä elvytetään ja vielä osata tarkkaan kuvailla mitä on tehty, millasessa huoneessa on ollu jne?

No tämmösiä tuli vaan mieleen... muita jotka aatellu yhtään samanlailla?

Tiedän, tämä kuulostaa ihan huuhaalta, näin niin kuin varoitukseksi etukäteem, mutta totta tämä on.

Olen aina ollut sellainen, että vaistoan erilaisia asioita ja toisinaan näen enneunia.
Nämä unet on sellaisia, että ne jatkuvat kuin jatkosarja, eivätkä pääty, ennen kuin asialle on tapahtunut jotakin. Aina näitä aikakausia ei ole, enkä totta tosiaan niitä toivo, sillä vaikka näenkin lasten syntymiä, näen myös kuolemia ja se on kaikkea muuta kuin helppoa.
Tämä jatkosarjaisuus erottaa unet tavallisista unista.
Lasten syntymästä, en näe valmista vauvaa, vaan näen äidin joka on raskaana. Näin on käynyt monta kertaa ja ajankohta jolloin tämän unen näen on jotakuinkin hedelmöittymisen aika, eli äiti ei itsekkään asiasta tiedä.Joskus olen sanonutkin unestani ennen raskaustestejä. Tämä ei tapahdu niin, että näkisin vain ystäviä, vaan esimerkiksi saman talon asukkaan, jota en kovinkaan tunne.
Sitten tullaankin näihin ikävämpiin uniin.Viimeksi nähdessäni unta kuolemasta sarjoina, se alkoi sillä, että nuori mies oli todella surullisen näköinen,ja täysin rappiolla.Seuraavaksi uni jatkui, että jonkin talon ovikelloa soitettiin, mutta kukaan ei avannut.Kolmannessa oli sairaala ja siellä makasi eri nuori mies, nimeltään Karri ja hänen vanhempansa itkivät kovasti. (en tunne ketään Karria) Tässä vaiheessa aloin puhumaan, että jotakin tapahtuu, mutta en tiedä mitä ja ennenkaikkea miten estää se.Viimeisessä unessa taas se henkilö soitti ovikelloa ja kurkisti postiluukusta. Sisällä oli kolme kuollutta miestä ja yksi nainen.Siihen loppui sarja. Jonkin ajan kuluttua sain tiedon, että entinen poikaystäväni oli kuollut. (nuori vaalea mies) Seuraavaksi minulle soitettiin, että setäni on löydetty kotoaan kuolleena.Sitten olin kaupan kassalla ja ystäväni soitti. Hän kertoi, että hänen ystävänsä oli kuollut. Kertoessaan hän mainitsi, että Karri oli sellainen ja sellainen...
Nainen unessani ei koskaan selvinnyt.Odottaessani kolmatta lastani pelkäsin raskauden ongelmien takia kuolevani synnytykseen. Pelko oli aiheellinen ja valtava.Loppuraskaudessa näin omituista unta: Olin eläinlääketieteellisen pihassa. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Nurmikolla seisoi pieni joukko ihmisiä.Yhtäkkiä paikalle ilmestyi niin kaunis mies, että kyyneleet tulvivat silmiin siitä kauneudesta.Ruskeat, olkapäille ulottuvat lainehtivat kauniit hiukset. Hänessä oli kuitenkin jotakin todella kaunista, erilailla kuin hyvän näköisessä miehessä. Lähestyessäni häntä, tiesin hänet kuolemanenkeliksi.(ei siipiä, ei valkoista pitkää kaapua) Tämä enkeli keräsi joukon ympärilleen. Sitten hän katsoi minuun ja sanoi: sinulle me voimme antaa vielä jatkoaikaa.Pelkoni päättyi siihen, niin rauhoittava ja vaikuttava tämä henkilö unessa oli.
Muutaman päivän päästä olimme menossa mieheni kanssa kätilöopiston sairaalaan metrolla. Metro törmäsi vanhempaan mieheen valitettavasti. Lehdestä luin että myös Sörnaisten rantatiellä oli jalankulkija jäänyt auton alle. Ja lopuksi kissani sairastui yhtäkkisesti ja se lopetettiin pieneläinklinikalla.
Tämä kaikki on totta. Näen asioita useimmiten raskaana ollessani ja asiaa ajateltuani olen tullut siihen tulokseen, että on pakko olla jotakin muuta, jokin muu taso, mitä me emme näe.
Jollakin tapaa koen, että on ikäänkuin portti näiden tasojen välillä. Sieltä kulkee tänne uusia sieluja ja samalla sinne menee kuolevien sieluja.Jotenkun kummallisesti vaistoan tuon portin tapahtumia. Näin en halua, mutta valita ei voi.Sanat toinen tietoisuus...aivomme tyhjenevät kyllä, mutta meistä jää jotakin. Silä jollakin voi olla se toinen tietoisuus portin toisella puolen.Tai ehkä on vain saattajia jotka antavat meille turvan kuoleman pelossa, silloin todella kuolemme ja kun tietoisuus sammuu,jäämme johonkin sieluttomaan tilaan.Uuden sielun saamme sitten kun tulemme siitä portista...en tiedä. Uskon kuitenkin näiden jälkeen, että ei tämä näin yksisellitteistä ole, että sitä on tai ei.

Lue tiibettiläinen kirja elämästä ja kuolemasta.
Luterilainen käsitys on niin kapea ja oikeastaan myös lohduton.

Luulen, että tämä maailma on paljon monitasoisempi kuin yleensä ajatellan. Tällä hetkellä siihen on titeellistäkin näyttöä kvantifysikkan piirissä. ketä kiinnostaa niin perehtykää, ei tarvitse uskoa puolitotuuksia.

suurista mysteereistä ihmisen elämässä tuo kuoleman salaisuus on ehkä se suurin.
Kaikkihan me ennenpitkää joudumme 'kulkemaan sen portin läpi'.
Asialle on todella lähes yhtä monta ilmaisua kuin on ihmisiäkin...

Näihin olemassaolon ratkaisemattomiin mysteereihin saan omakohtaisen elämyksen toisinaan, aivan yllättäenkin.
esimerkiksi: Olen toipunut vakavasta sairaudesta rankkoine hoitoineen, joiden sivuvaikutuksina voimien väheneminen ja anemia ynnä muita veri-ongelmia. Välillä kun olen ulkoilemassa ja haluan vaikka kävellä nopeasti, ehkäpä juosta tms. suutun itselleni.
Siis joku minäni suuttuu minun omalle keholleni siitä ettei se jaksa. Sen jotenkin kokee niin selvästi, että mieli on erillinen, siinä kehossa asuva jokin.
Sen jälkeen onkin ihan ???? ja tyhmä suuttumus hälvenee samantien. Ja täytyy jopa vähän kehua omaa keho-raukkaansa,keho-kultaansa, joka parhaansa yrittää.

Kuolemani jälkeen synnyn uudelleen varikseksi.

Jos kaikki on vain materiaa, mitä ajatukset ovat?

Mitä väliä kuolemisella itsemme kannalta loppujen lopuksi on. Kun olemme kuolleet, mitä ikinä tapahtuukaan, emme kärsi. Läheisillä voi olla vaikeaa ja kuolema voi pelottaa, mutta kuoleman jälkeen kaikki on hyvin.

Mielestäni, ihmisen järki ei riitä selvittämään tätä asiaa. On siis vain uskottava tai oltava uskomatta kuolemanjälkeiseen elämään.Ihmisen luoma tiede on vain hyttysen ininää mailmankaikkeudessa.

Uskon ,että Jumala on laittanut jo syntymässä iankaikkisuuden meidän sydämeemme,koska tunnen että olen enemmän kuin ruumis, henki ja aivot.

Olen kokenut, kun olen rukoillut ja pyytänyt Jeesusta sydämeeni asumaan, olen saanut niin valtavan suuren rakkauden ja kaikki näyttää elämässä aivan uudelta. Jumala on Rakkaus ja siinä minäkin tahdon pysyä, silloin elämän vastoinkäymisissäkin minulla on turva.
Kyllä sinäkin tulet tämän rakkauden löytämään!