Olen aiolin ystävä, mutta en saa tehtyä kelvollista valkosipulimajoneesia kotioloissa. Siitä tulee jotenkin kitkerän makuista. Valmistuksessa olen käyttänyt ihan vaan oliiviöljyä (Bertolli extra virgin), keltuaisia ja sitä valkosipulia.
Ravintoloissa ja ulkomailla on joskus tosi hyvää aiolia, joskus myös vähän kitkerämpää. Herkkusuille vinkki; pizzeria Denniksen valkosipulipihvi ja juuri se aioli siinä on taivaallista! Voi kun joku ravintolan henkilökuntaan kuuluva kertoisi reseptin...
Siis; miten teette hyvää aiolia kotonanne?
Hyvä aioli-ohje
3
4007
Vastaukset 3
- aioli11
2keltuaista 3valkosipulinkynttä 0.5rkl valkoviinietikkaa 1rkl sinappia 2dl rapsiöljyä suolaa,valkopippuria öljy tipottain vatkattuun keltuaiseen
- pamix
tai muu vastaava sauvasekoitin, kaikki aineet kapeaan astiaan, ei niin kapee ettei sekoitimen pää´( SE PYÖRIVÄ) mahdu sinne. laite pohjalle asti ja täysille pikkuisen liikutteket sitä ylös alasin niin saat mahtavaa valkosipulimajoneesia jota myös toisella nimell akutsutaan.
- mun mielestä
On kanssa ok rapsiöljy, koska on miedomman makuista kuin oliivisellainen. Itse laitan tuoretta sitruunaa, ja persiljaa, myös tuoretta, ja maustan muutamalla tabasco tipalla.Ja henk. koht. punaviinietikkaa, mielellään laadukasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728