Onko kyseinen teksti tuttu? Aika mielenkiintoinen?
Pirunpihka
Vanhat suomalaiset käyttivät tästä aineesta nimeä pirunpaska, mutta jotkut tietosanakirjat ovat valinneet kauniimman linjan ja käyttävät nimitystä hajupihka. Kyseessä on nykyisten Iranin ja Afganistanin seuduilta kotoisin olevien sarjakukkaisten kasvien, mm. Ferula asafoetida maitiaisnesteestä kuivattu, meripihkaa ulkonäöltään muistuttava massa, joka haisee juuri siltä miltä nimi sanoo. Jotkut yhdistävät hajun mätään valkosipuliin.
Meillä pirunpihka on ennen tunnettu vatsa- ja hermolääkkeenä, mutta Intiassa se on yhä vielä tärkeä mauste ja ilmavaivoja parantava lääke. Intialaisissa keittokirjoissa siitä käytetään nimitystä asafetida tai hing ja sanotaan kohteliaasti, että sen voi halutessaan jättää pois resepteistä. Pirunpihka on myös yksi worcestershirekastikkeen alkuperäisistä mausteista. Intialaiset keittokirjat sanovat, että vain puolen herneen kokoinen pala maustetta muserrettuna kuumaan öljyyn antaa ruoalle *sipulin maun. Sipulia ja pirunpihkaa ei koskaan panna samaan ruokaan. Koska sipuli sukulaisineen on pahan hajunsa takia kielletty Intian brahmaaneilta, he käyttävät pirunpihkaa antamaan saman maun ruokaan. Ero on siinä, että sipuli haisee syönnin jälkeen, pirunpihka ennen syöntiä.
Asa on myöhäislatinan tuhkaa tarkoittava sana ja foetidus tarkoittaa pahanhajuista. Saksaksi pirunpihka on kauniimmin Asant ja rumemmin Teufelsdreck. Ruotsalaiset sanovat dyvelsträck.
Libanonissa tehdään pirunpihkaa samansukuisesta kasvista Ferula hermonis. Televisiossa oli heinäkuussa 1999 siitä ohjelmanpätkä nimellä "luonnon Viagra". Vanhalta mieheltä kysyttiin, käyttääkö hän tuota lääkettä. "Kun vielä jaksaa 20 kertaa yössä, ei sitä tarvita", vastasi mies. Toinen vanha mies puolestaan varoitti, että taikajuomaa ei pidä ottaa, jos naisia ei ole lähettyvillä.
Muinaisessa Kreikassa pirunpihka oli Apollo-jumalan mieliruokaa, josta tulee myös nimitys "jumalten ruoka". Larousse Gastronomique kertoo, että muinaiset roomalaiset käyttivät vastaavaa silphium- tai laserpitium-nimistä ainetta, jota saatiin pohjoisafrikkalaisesta sarjakukkaiskasvista, mutta se oli liian kallista ja halvempi pirunpihka korvasi sen. Reay Tannahill puolestaan on sitä mieltä, että Kyrenaikassa, nykyisen Libyan pohjoisosassa viljelty silphium hävisi jostain syystä markkinoilta ensimmäisen vuosisadan puolivälin paikkeilla. Kukaan ei tänään tiedä, mikä kasvi oli kyseessä. Roomalaiset alkoivat käyttää pirunpihkaa silphiumin tilalla. Myös pirunpihka oli kallista ja sitä "jatkettiin" säilyttämällä sitä pinjansiemenien joukossa, joista sitten maku siirtyi ruokaan, kertoo Reay Tannahill.
Pirunpihka
Vanhat suomalaiset käyttivät tästä aineesta nimeä pirunpaska, mutta jotkut tietosanakirjat ovat valinneet kauniimman linjan ja käyttävät nimitystä hajupihka. Kyseessä on nykyisten Iranin ja Afganistanin seuduilta kotoisin olevien sarjakukkaisten kasvien, mm. Ferula asafoetida maitiaisnesteestä kuivattu, meripihkaa ulkonäöltään muistuttava massa, joka haisee juuri siltä miltä nimi sanoo. Jotkut yhdistävät hajun mätään valkosipuliin.
Meillä pirunpihka on ennen tunnettu vatsa- ja hermolääkkeenä, mutta Intiassa se on yhä vielä tärkeä mauste ja ilmavaivoja parantava lääke. Intialaisissa keittokirjoissa siitä käytetään nimitystä asafetida tai hing ja sanotaan kohteliaasti, että sen voi halutessaan jättää pois resepteistä. Pirunpihka on myös yksi worcestershirekastikkeen alkuperäisistä mausteista. Intialaiset keittokirjat sanovat, että vain puolen herneen kokoinen pala maustetta muserrettuna kuumaan öljyyn antaa ruoalle *sipulin maun. Sipulia ja pirunpihkaa ei koskaan panna samaan ruokaan. Koska sipuli sukulaisineen on pahan hajunsa takia kielletty Intian brahmaaneilta, he käyttävät pirunpihkaa antamaan saman maun ruokaan. Ero on siinä, että sipuli haisee syönnin jälkeen, pirunpihka ennen syöntiä.
Asa on myöhäislatinan tuhkaa tarkoittava sana ja foetidus tarkoittaa pahanhajuista. Saksaksi pirunpihka on kauniimmin Asant ja rumemmin Teufelsdreck. Ruotsalaiset sanovat dyvelsträck.
Libanonissa tehdään pirunpihkaa samansukuisesta kasvista Ferula hermonis. Televisiossa oli heinäkuussa 1999 siitä ohjelmanpätkä nimellä "luonnon Viagra". Vanhalta mieheltä kysyttiin, käyttääkö hän tuota lääkettä. "Kun vielä jaksaa 20 kertaa yössä, ei sitä tarvita", vastasi mies. Toinen vanha mies puolestaan varoitti, että taikajuomaa ei pidä ottaa, jos naisia ei ole lähettyvillä.
Muinaisessa Kreikassa pirunpihka oli Apollo-jumalan mieliruokaa, josta tulee myös nimitys "jumalten ruoka". Larousse Gastronomique kertoo, että muinaiset roomalaiset käyttivät vastaavaa silphium- tai laserpitium-nimistä ainetta, jota saatiin pohjoisafrikkalaisesta sarjakukkaiskasvista, mutta se oli liian kallista ja halvempi pirunpihka korvasi sen. Reay Tannahill puolestaan on sitä mieltä, että Kyrenaikassa, nykyisen Libyan pohjoisosassa viljelty silphium hävisi jostain syystä markkinoilta ensimmäisen vuosisadan puolivälin paikkeilla. Kukaan ei tänään tiedä, mikä kasvi oli kyseessä. Roomalaiset alkoivat käyttää pirunpihkaa silphiumin tilalla. Myös pirunpihka oli kallista ja sitä "jatkettiin" säilyttämällä sitä pinjansiemenien joukossa, joista sitten maku siirtyi ruokaan, kertoo Reay Tannahill.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pirunpihka kuului jokaisen apteekin raaka-ainevarastoon. Vaimoni isoisä oli apteekkari, ja kuulemma anoppini (farmaseutti) keittiössä oli purkillinen hartsimuodossa olevaa asafoetidaa - juuri vatsa- ja hermolääkkeeksi. Ayrvedan mukaan hing on juuri tällaista! Se lisää 'pitta' doshaa ja heikentää 'kapha' doshaa. Mitä lienee 'dosha' suomeksi, mutta elimistössä on kolme doshaa, edellämainitut ja 'vata' ja ne tulee pitää tasapainossa, kunkin yksilön erityisominaisuuksien mukaan. Pitta on kuitenkin sappea ja kapha limaaa.
Sipuli ja valkosipuli on 'kielletty' brahmaaneilta ja joogeilta ei niinkään pahan hajun, vaan 'kiihottavan' vaikutuksen vuoksi, joka haittaa mietiskelyä. Sieniä taas ei syödä, koska ne ovat alimpia eliöitä, elävät jätteellä, ja niiden karma on negatiivista ja 'tylsistyttävää.'
Silphiumin katoaminen on todellakin mystillistä. Kasvi ei tietenkään ole kadonnut, mutta taito käyttää sitä.
Kaupalliset asafoetidajauheet ovat hartsin ja vehnä- tai riisijauhon seosta - nykyhinnoilla, jatkaminen pinjansiemenillä ei taitaisi säästää paljoakaan.
No, mystiikka sikseen ja varghin (tai vagharin, hindumurteesta riippuen) tekoon!