itseä ja kiinnostumaan oikeasti?
Sen jälkeen, kun mies on jo ottanut ensiaskeleen, eli tullut juttusille?
Pitääkö sen jälkeen toimia kumminkin vielä maltillisesti ja tunnustella jäitä, et kestääkö vai miten pitää toimia? Kun ite haluaisin tutustua kiireemmällä temmolla. Silti vaikuttaa, että miehellä ei oo kiirettä.
Miksi???
Kertokaa miten saa miehen
3
1812
Vastaukset 3
joillain on mielessä se yksi, ja ainoo asia.
mut jos haluut jotain kestävämpää, ni ota hiukka rauhallisemmin, kevyesti tunnustellen mut tarpeeks kiinnostuneesti, et jätkä tajuu et sä oot oikeesti kiinnostunu.- sen ajattelemaan
Parasta edetä rauhallisesti, mutta siten että koko ajan asiat kuitenkin liikkuvat eteenpäin.
Aina ei ole sellainen elämäntilanne, että nainen sopisi elämään tai sitten on vielä arpia edellisestä suhteesta, eikä halua kiirehtiä ottamaan jälleen turpiinsa.
Miehen saa kiinnostumaan itsestään ajan myötä, mikäli ei ole "rakkautta ensisilmäyksellä." Siihen tarvitaan paljon yhdessä olemista eri tilanteissa. Pyydä mies siis vaikka jonnekin tapahtumaan, joka olisi erilainen kun missä ennen olette käyneet (jos olette missään). Miehen pitää pystyä myös luottamaan sinuun, joten ei kannata mitään kummallisia mustasukkaisuustemppuiluita yrittää. Mene juttelemaan ja näytä muutenkin että välität. Jos jonnekin bileisiin yhdessä satutte, niin vähän voi koittaa lähennelläkin :) Siitä se lähtee! - jooooohhh
hyvä kun kysyit tuota, nimittäin: kyllä suurin osa miehistäkin haluaa edetä nopeasti ja suhteen paremmin alkuun saattamiseksi kannattaa naisen olla se joka kysyy ensin treffeille, koska miehet ovat ujoja ja siksi kysymisen miehen kontolle jättäminen saattaa merkitä että monta kaunista hetkeä jää kokematta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5161038- 59677
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160593- 52584
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166568Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.239551Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.83540Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta97469Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187460