Totuus Virpin "kärystä" Lahdessa 2001

pulinat pois

Palautan jotain mieleen Lahden MM-kisoista 2001, koska tällä palstalla näyttää riekkuvan nuorisoa jotka tuskin osasivat vielä kirjoittaa 5 vuotta sitten.
Virpi voitti siellä oikeasti 2-paiväisen takaa-ajohiihdon ja kisan jälkeinen dopingtesti oli puhdas. Hän sai kultamitalin, jota ei kai ole otettu häneltä pois. Hiihdon jälkeisena välipäivänä VAIN Suomen joukkueelle tehtiin yllätystesti, jossa Virpi ja Milla Jauho naisista jäivät kiinni suonensisäisestä nesteytyksestä, jossa käytettiin jo sillä hetkellä kiellettyä ainetta, kun saman asian olisi ajanut joku suolaliuos. Virpi sai kai vuoden tai 2 kilpailukieltoa, jonka jälkeen hän on ollut kelvollinen edustamaan maatamme. Jos kaikkien maitten joukkueille olisi tehty samanlainen yllätystesti, niin montakohan viestijoukkuetta olisi jäänyt mitaleille?
Lahden kisojen suuri "konna" oli "kirjeopiston kautta lääketiedettä opiskellut" päävalmentaja K-P.Kyrö, joka valehteli päin naamaa tv-katselijoille. Samoin valehteluun syyllistyi Isometsä ja Immonenhan katkoi sauvansa ja keskeytti pari kertaa, ettei joutuisi testiin.

16

3879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähän häirinnyt

      tuo ihmeellinen lynkkausmentaliteetti.

    • Jo-oikein

      Just näin se oli,virpi oli silloin lisäksi nuori ja luotti valmentajiin/lääkäreihin liekö edes tiennyt mitä hänelle annettiin.

    • Epo-Pekka

      Kun kerran aloit vanhoja kaivella, niin kerrotaan sitten vähän lisääkin.

      Aine josta Virpi Kuitunen ja viisi muuta suomalaista kärähti oli Hemohes. Ainettä käytettiin peittämään EPO-hormonin käyttö, siksi se oli doping-aineiden listalla. Suomessa yritettiin antaa vähättelevä kuva dopingin käytöstä, vedotiin siihen että kilpailijat kärähtivät vain nesteytysaineen käytöstä. Yksikään asiantuntija ei tuota selitystä usko, siksi kilpailukiellot.

      Totuus kuitenkin on se että Suomen hiihtojoukkueella oli käytössä lääkäreiden johdolla hoidettu doping-ohjelma. Vastaavasta johdetusta dopingohjelmasta on ollut merkkejä ainoastaan DDR:n, Neuvostoliiton ja Kiinan kohdalla. Suomen joukkueen toisella lääkärillä on kiinteät yhteydet antidoping-toimintaan (laboratorio, vai mikä en enää muista varmaksi), mistä hän sai ensikäden tiedot testeistä ja aineista. Suomen joukkue oli havainnut että Hemohes peittää EPO:n käytön täydellisesti. Ja mikä parasta HemoHes ei itse näy testeissä.

      Tuossa lääkärit menivät harhaan, hemohes näkyy testeissä purskittain, tiettynä päivänä tankkauksen jälkeen aine näkyy mutta toisena ei. Tämä selittää sen miksi Virpi Kuitunen ei kärähtänyt ensimmäisessä testissä. Ja senkin miksi 'vain' kuusi kärähti eikä koko joukkue.

      Joukkueen EPO-tankkaukset hoidettiin Viron leirillä juuri ennen Lahden kisoja.

      Yllätystesti tehtiin Lahdessa VAIN Suomen joukkueelle koska kaksi ensimmäistä testattua suomalaista kärähti saman aineen käytöstä ja dopingvalvojilla heräsi karmea epäilys siitä että Suomen joukkueessa on käytössä systemaattinen doping-ohjelma. Epäilys osoittautui aiheelliseksi. Muiden joukkueiden testaukseen ei ollut mitään perusteita.

      • tuo tarkempi

        Vaikka ketjun aloittajan tarkoitus lienee ollut vain provosoida - eihän Virpiä kukaan Lahden käryn vakavasti voi ottaa, en minä ainakaan uskoisi, että joku voisi.

        Mutta vastaus ekaan silti:

        jeejee snoukkaus jeejee jou :) ;) jou ;) jou määän !


      • ja samalle viivalle

        "Muiden joukkueiden testaukseen ei ollut mitään perusteita." Tuolla logiikalla ei kukaan jäisi koskaan kiinni, koska ketään ei koskaan testattaisi.

        Eikä kai kukaan aikuinen ihminen tosissaan voi olla niin naiivi, että uskoisi vain suomalaisten käyttäneen kiellettyjä aineita.


      • Galina K
        ja samalle viivalle kirjoitti:

        "Muiden joukkueiden testaukseen ei ollut mitään perusteita." Tuolla logiikalla ei kukaan jäisi koskaan kiinni, koska ketään ei koskaan testattaisi.

        Eikä kai kukaan aikuinen ihminen tosissaan voi olla niin naiivi, että uskoisi vain suomalaisten käyttäneen kiellettyjä aineita.

        Totta kai käyttävät kaikki. Mutta epäilen Virpiä yhtä lailla kuin muita. En Virpille hattua nostaisi enkä pahastuisi, jos Virpi ei Linnaan nytkään saisi kutsua mahdollisesta 10:n menestyksestä huolimatta.

        Myös sinne kuuluvat puhtaat urheilijat :)


      • kerroit

        Jotain pientä lisää...
        Suomen joukkueen johto kehoitti testaamaan kaikki Suomen Hiihtäjät,näin ei kuitenkaan tehty.
        Ne jotka oli kahden päivän sisälle testattu,heitä ei testattu uudestaa..mm. Kaisa Varis.
        Suomalaiset luulivat että hemohessiä ei voida nähdä testissä.Juuri tämä expanderi vain pystyttiin näkemään..huonoa tuuria.
        Otepää tuntuu olevan jonkilainen hormooni keskus.
        Esim,Smigunin käry??toinen näyte puhdas..ym.


    • Paavo Väyrynenkin

      kirjoitti komeasti ja turhan ryppyotsaisesti :)

    • oli.

      veriarvot lähellä 190:ntä silloin, kun ei ollut rajoja? Sitten raja laskettiin 180:een ja heillä oli arvot 180:ssä, mutta nyt arvot ovat 170 ja norskeilla pysyy arvot senkin alapuolella?

      Miksi he pystyvät tommoseen vaikka eivät käytä mitään douppausaineita?

      • mä saan lyödä vauvaa

        Miten tuo liittyy Virpi "Tekokuitu" Kuitusen syyllistymään dopingrikkomukseen?

        Yritätkö vähätellä Kuitusen rikettä vetoamalla siihen, että muutkin mitä ilmeisimmin douppaavat?

        Oikeustajutonta touhua, mikäli näin on.


      • kysymys...

        minkä takia niilä aina vaahtosi suusta maalin tultua ????? Kyllähän muutkin maan hiihtäjät ottaa
        itsestään kaiken irti ladulla mutta ei vaahtoa
        samalla (yhtä paljon )...jotain mystistä...


    • kuvitella...

      että Hemohesin käytön takana olisi ollut mitään muuta EPO-hormonin peitto. Tätä ei käsittääkseni voitu koskaan toteen näyttää?

      Samalla tavalla naivia on kuvitella, että K-P Kyrö olisi se syntipukki, joka on kaiken takana! Tällaiset "projektit" vaan tarvitsee sen henkilön, joka ottaa käryn käydessä täyden vastuun tapahtumista ja sitä kautta suojelee mahdollisimmat montaa tahoa. Tässä tapauksessa se joku oli Kyrö ja hyvin se näköjään mediassa ja suomen kansan parissa "ostettiin", että mies ois kaiken pahan takana!

      • Kyrö

        Ottiko Kyrö vastuun myös lääkäreiden puolesta?
        Eipä heistä mitään ole kuulunut käryjen jälkeen????


    • RIKOSTUTKIJA

      DOPING-VIRPI on rikollinen siinä kuin muutkin kärähtäneet.
      Isometsä, Myllylä, Kirvesniemi, Jauho: kaikki loppuiäkseen vankilaan, Immonen työleirille, Kuitunen eristysselliin.

      • ja on

        sen jälkeen puhdas urheilija, ellei uudestaan jää kiinni. Uskon että hän on valmentautunut puhtain keinoin, ja jos voittaa vielä Torinossa jotain, niin on itse ansainnut mitalit kovalla harjottelulla.
        Sinä vaahto suussa doping-kärynneitä vainoava, muutapa Viroon asumaan ja ala haukkua Tallinnan kadulla heiden kansallissankariaan dopingepäilty-Smigunia, niin et elä kauan.


    • Anonyymi

      Ei menny ns. putkeen. Douppareita ja sillä selvä. Hiihtomaine meni maaltamme 2001 Lahdessa. Kiitos jari virpi janne mika ja muut. Ei ole tarvinnut sen jälkeen hiihtoa seurata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe