Olisiko kenelläkäänohjetta vanhanajan jääkermaan. Haluaisin tehdä tätä, sillä aina välillä tietyissä kirjoissa ihmiset päivittelevät, kuinka ihmeellistä se on. Käsittääkseni se ei kuitenkaan ole ihan jäätelöä(eihän?)
jääkerma
vanhanaikainen
41504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hämeenlinnassa oli panimo, jonka limonadin nimi oli jääkerma. Oli väriltään turkoosia ja maistui ehlä vaniljalta. Oli pullotettu patenttikorkkipulloihin.
Maistui ihanalle tauolla, kun kontattiin sokerijuurikasta harventamassa 50-luvulla Lopella.
En ole moisesta koskaan edes kuullut ennen kuin tämän aloituksen täällä luin.
Löysin ohjeen vuoden 1960 keittokirjasta. Alkuperäinen jäähdyttämisohje sitä varten kun ennen ei ollut pakastimia . Mutta nykyään voit jäähdyttää jääkerman pakastimessa. Täältäpä ohje 4 annokseen (jäädytys pakastimessa.)
3-4 dl kuohukermaa
1 rkl pölysokeria
1/2 - 1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja mausta kermavaahto vaniljasokerilla. Kaada kermavaahto kylmään, vedellä huuhdeltuun vuokaan, pane kansi vuoan päälle ja jäähdytä niin että jääkerma jäätyy./hedelmien kera.
Kerma voidaan maustaa voimakkaalla kahvilla, sulatetulla keittosuklaalla tai jollakin esanssilla.