Pitääkö paikkaansa väite, jos nuorena tietää paljon, ei vanhana tiedä juuri mitään, mutta jos nuorena tietää vähän, tietää ja taitaa parhaiten vanhana.
Kumpi on parempi?
Pitääkö nuorana tietää paikkansa kokemattomana ja tietämättömänä, jotta voi vanhana sanoa, että on edelleen melko tietämätön ja kokematon, mutta kokeneempi ja viisaampi kuin nuorena.
Tai entä jos nuorena tietää olevansa viisas ja kokenut huomatakseen vanhana olevansa tyhmä, tarpeeton ja täysin kokematon ja mitään saavuttamaton!
Kumman vaihtoehdon valitsisit/olet valinnut?
Kumpi on parempi?
Pitääkö nuorana tietää paikkansa kokemattomana ja tietämättömänä, jotta voi vanhana sanoa, että on edelleen melko tietämätön ja kokematon, mutta kokeneempi ja viisaampi kuin nuorena.
Tai entä jos nuorena tietää olevansa viisas ja kokenut huomatakseen vanhana olevansa tyhmä, tarpeeton ja täysin kokematon ja mitään saavuttamaton!
Kumman vaihtoehdon valitsisit/olet valinnut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
nuorena kuvittelin tietäväni paljo, vanhana olen huomannu etten tiennytkään ja nyt huomaan etten muuta tiedäkään.
eli nyt en enää muista mitä..dementiaa..
Mielenkiinnosta kysyn, onko mielestäsi elämän tärkein oppi tajuta oma epätäydellisyytensä?
Mietin, että kun muistelen itseäni nuorempana, luulin myös tietäväni monesta asiasta paljon. Totuus pamahti kuitenkin vasten kasvoja ja olen huomannut, että en ole juurikaan lähtökuopista pidemmälle päässyt kaikista odotuksista huolimatta. Nykyään vuodet vierivät kuin viikot eikä aikaa jää muuhun kuin pohdiskeluun siitä mistä tulen ja mihin menen ja mitä olen saavuttanut ja olenko tyytyväinen elämääni.
Siksi mietinkin, jos en olisi ollut nuoremmiten niin ylimielinen kuin olin, niin olisiko nyt viisaampi kuin silloin? Tai jos olisin ollut nöyrä, niin olisinko nyt ylpeä, kun "luulisin" tietäväni paljon. Toisaalta luulen, että nyt olen fiksumpi kaikkien vastoinkäymisten ja takaiskujen saatosta vaikka luulin olevani nuorena lähes täydellinen - pettymys oli suuri, kun tajusin missä mennään.
Ihminen tajunnee vanhemmiten oman mitättömyytensä. Minullakin on siis toivoa :)
On merkityksetöntä havaita mitättömyytensä suhteessa menneisyyden itseensä. Mitätön on mitätön,vaikka olisi nuorena ollut nykyistäkin mitättömämpi.
Ihmisellä ilmeisesti on taipumus jossain vaiheessa sortua ylimielisyyteen/"itseisuskoon", joka vanhemmiten ilmeisesti juuri tuon vertailuun kautta helposti syntyy..