Turkulaisen miehen luonne

25:n vuoden ihmetys

Asun ulkomailla turkulaisen mieheni kanssa, enkä voi verrata hänen luonnettaan muihin turkulaisiin, kun täällä ei ole heitä.

Alkuaikoina luulin, että minun näössäni on vikaa, kun katsoin aamulla ulos ikkunasta ja totesin, että sataa, niin ukko kiireesti on aina kaikki vuosikymmenet vastannut "eikä sara".

Myöhempinä vuosina olen kuullut, että turkulaiset ovat perussuomalaisia, joiden aina täytyy kyseenalaistaa kaikki ja inttää vastaan.

Olen halunnut pukea lapset ulos sään mukaan. On ollut hankalaa, kun isä huutelee väliin, että "ei sara, siellä on lämpöasteita, vaikka olisi pakkasasteita. Siellä ei ole yhtään liukasta, vaikka äitinne niin väittää. Pyöräilkää vain kouluun."

Onko kokemusta turkulaisista miehistä tai naisista?

6

1143

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Eipä kuule usein Turkulaisia luonnehdittavan perussuomalaisiksi.

      • 25:n vuoden ihmetys

        Tiedän, että perussuomalaiset on puolue, mikä on vähän harhaanjohtava nimi sille puolueelle, sillä he ovat uusnatseja.

        Varsinaissuomalaisia sanotaan kai varsinaissuomalaisiksi, koska he ensimmäisinä tulivat Suomeen Virosta päin. Karjala kansoitettiin idästä päin.


    • %taata

      Perusturkulainen on jotenkin perusnegatiivinen, nurkkakuntainen, ylenkunnollinen naapurien kyttääjä. En toki ole mikään rasisti, mutta semmoinen mielikuva minulle jäi seurustelusta sikäläisen naisihmisen kanssa. Kärtty hienopieru, joka sängyssäkin puhui lääkärilatinaa.

      Ja jos joku turkulainen utelee: "KETÄ se oli?" niin enpä kerro.

      • juups...

        Tuon asenteen takia kaikki stadilaiset ym.
        saavat turpaansa välittömästi turussa..tulevat
        kersumaan hienolla huorien täyttämällä moskova-
        look-a-like-paska-kaupungillaan..Itse en usko
        fyysiseen väkivaltaan laisinkaan mutta jokaiki-
        nen kerta näin on käynyt varsinkin yökerhoissa
        kun "stadilainen" on tullut tutustumaan
        turkulaisiin..


    • Nääs-Ville

      ... autenttisena turkulaisten meriittilistalle. Kiitos!

    • usko, että

      Enpä oikein usko, että kyseessä olisi jokin erityisesti turkulaiseen luonteeseen kuuluva piirre, vaikka edellä niin onkin arveltu, ja vaikka jotakin turkulaisuudesta tulisikin, kyllä suurimman osan pistäisin miehen henkilökohtaisen luonteen piikkiin. Hänellä nyt vain on tuollainen tapa puhua ikään kuin vastakohtien kautta. Joku voi tietenkin kyseenalaistaa tulkintani.

      Surullisena sen sijaan huomasin, että jok'ikinen kerta, kun mainitaan turkulaisuus, aina löytyy niitä, jotka vetävät kehiin typerät vastakkainasettelut Turku-Stadi-Tampere. Kerrassaan lapsellista, keskenkasvuisten nulikkain touhua. Onko todellakin mahdotonta keskustella asiallisesti? Vaan niin sitä kai unohtaa, että keskustelupalstoilla kirjoittavien ikä (ainakin henkinen) on siellä murrosiän paikkeilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe