Ei ole varmaa onko se mahdollista toteuttaa, mutta jos on, niin avaruusmatkailusta tulisi huomattavasti halvempaa. Tarkoitan lujuus/paino suhteeltaan niin ylivoimaista (hiilinanoputkista tehtyä) kaapelia, että se kestää oman painonsa jos sen laskee alas geostationaariradalta 36000km korkeudelta. Siitä avaruushissitekniikasta on keskusteltu avaruusjärjestöissä ja tälläkin foorumilla.
Hiilinanoputkia on tuotettu makroskooppisia määriä, mutta tarvittavan vahvuista narua ei ole onnistuttu tekemään. Naruun kertyy virheitä, jotka heikentävät sitä. Saattaa osoittautua mahdottomaksi valmistaa sopivaa kaapelia. Avaruushissillä on muitakin teknisiä vaikeuksia.
Jos se on mahdollista toteuttaa, niin ensin avaruuteen laukaistaan pieni siemenkaapeli tai siemenhissi, jota pitkin nostetaan yhä isompia hissejä, joita pitkin nostetaan vielä isompia hissejä jne... Siemenkaapelin paino voi joidenkin laskelmien mukaan olla vaivaiset 10...100 tonnia. Sukkula painaa 100 tonnia.
Mietin tässä millainen tapahtuma olisi ensimmäisen siemenkaapelin laskeutuminen maan tai meren pinnalle?
Minulla on visio pienestä moottoriveneestä jossain päin tyynenmeren päiväntasaajaa, joka menee ottamaan vastaan kaapelin päässä roikkuvan 50kg painon. Se paino alennetaan pari metriä ja kiinnitetään veneen lattiaan ja vene ajaa varsinaiseen tukikohtaan joka voi olla iso kelluke, laiva tai saari. Jossain muutaman kilometrin korkeudessa on sekundaarikela painon korkeuden hienosäätöä varten.
Tai jos tarkkuus saadaan riittävän hyväksi, kaapelin pää voidaan ottaa vastaan lentotukialuksen kannella.
On jotenkin outoa ajatella, että pieni moottorivene ja veneilijä työmaakypärässä voisi olla niin tärkeä sellaiselle scifimäiselle projektille. Se jonka kädet ensimmäisenä koskettavat avaruushissin laskeutuvaa päätä, muistetaan aina siitä. Siinä käytännöllisessä tapahtumassa on väistämättä suurta seremoniallisuutta. Jos silloin on yllinkyllin älykkäitä työrobotteja jotka voisivat hoitaa homman, niin silti on runsaasti ihmisiä jotka suorastaan maksaisivat siitä kunniasta. Siksi se Ensimmäinen Koskettaja voi olla joku Marsissa käynyt astronautti, projektin johtaja tms.
Hiilinanoputkia on tuotettu makroskooppisia määriä, mutta tarvittavan vahvuista narua ei ole onnistuttu tekemään. Naruun kertyy virheitä, jotka heikentävät sitä. Saattaa osoittautua mahdottomaksi valmistaa sopivaa kaapelia. Avaruushissillä on muitakin teknisiä vaikeuksia.
Jos se on mahdollista toteuttaa, niin ensin avaruuteen laukaistaan pieni siemenkaapeli tai siemenhissi, jota pitkin nostetaan yhä isompia hissejä, joita pitkin nostetaan vielä isompia hissejä jne... Siemenkaapelin paino voi joidenkin laskelmien mukaan olla vaivaiset 10...100 tonnia. Sukkula painaa 100 tonnia.
Mietin tässä millainen tapahtuma olisi ensimmäisen siemenkaapelin laskeutuminen maan tai meren pinnalle?
Minulla on visio pienestä moottoriveneestä jossain päin tyynenmeren päiväntasaajaa, joka menee ottamaan vastaan kaapelin päässä roikkuvan 50kg painon. Se paino alennetaan pari metriä ja kiinnitetään veneen lattiaan ja vene ajaa varsinaiseen tukikohtaan joka voi olla iso kelluke, laiva tai saari. Jossain muutaman kilometrin korkeudessa on sekundaarikela painon korkeuden hienosäätöä varten.
Tai jos tarkkuus saadaan riittävän hyväksi, kaapelin pää voidaan ottaa vastaan lentotukialuksen kannella.
On jotenkin outoa ajatella, että pieni moottorivene ja veneilijä työmaakypärässä voisi olla niin tärkeä sellaiselle scifimäiselle projektille. Se jonka kädet ensimmäisenä koskettavat avaruushissin laskeutuvaa päätä, muistetaan aina siitä. Siinä käytännöllisessä tapahtumassa on väistämättä suurta seremoniallisuutta. Jos silloin on yllinkyllin älykkäitä työrobotteja jotka voisivat hoitaa homman, niin silti on runsaasti ihmisiä jotka suorastaan maksaisivat siitä kunniasta. Siksi se Ensimmäinen Koskettaja voi olla joku Marsissa käynyt astronautti, projektin johtaja tms.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Tarkoitan lujuus/paino suhteeltaan niin ylivoimaista (hiilinanoputkista tehtyä) kaapelia, että se kestää oman painonsa jos sen laskee alas geostationaariradalta 36000km korkeudelta."
Kaapelihan on tietenkin laskettava kohti maata kauempaa, kuin geostationääriradalta.
Kaapeli on myös vaikea ottaa vastaan, enkä tiedä, miten tämä "kaapelin lasku" oikein onnistuu. Ainakaan kaapelia ei kukaan mene käsin poimimaan, koska kaapeli tuskin pysyisi kiltisti paikallaan, vaan jo tuulet riepottelisivat sitä melko kovaa.
aikaa sitten purettu kerältä avaruuteen muitten tutkimusten yhteydessä. Pisin lanka on ilmeisesti ollut 20km pitkä.
http://cfa-www.harvard.edu/~spgroup/missions.html
apekulointi avaruushisseistä: ne eivät tule koskaan toimimaan, eivätkä ole tulevaisuuden matkailun viisaskivi.
Niin, eihän se narun keriminen se ongelma ole. Tuossa avaruushissin tapauksessa se järjettömän suuri massiivisuus. Kannattaa piirtää samaan mittakaavaan maapallo ja tuo noin 40 000km pitkä naru paperille, niin saa käsityksen mittasuhteista. Maan säde on n.6350km.
Siitä mahdollisesta vahvan kaapelin valmistusmenetelmästä on vielä pitkä matka käytännön toteutukseen.
köysi saataisiinkin joskus asennettua, vaikuttaisi se pallin pyörimiseen niin paljon että suistaisi koko telluksen ties mihin, aurinkoon..
Ei se voi maata mihinkään suistaa. Kuun, Maan ja tuon hirvityshässäkän massakeskipiste jatkaisi edelleen tyytyväisenä samaa rataa pitkin auringon ympäri.
Minä kuvittelen operaation tällaiseksi.
Aluksi geosynkronisella radalla on tuo ehkä 30 tonnin kelasateliitti. Kelasateliitista irtoaa pieni, ehkä 10kg painava ionimoottorikäyttöinen "veturi", joka samalla kun kelaa aletaan purkaa, alkaa vetää siiman päätä alas, kohti meren pintaa. Samalla kelasateliittia aletaan nostaa, myös ionimoottorilla. Siiman vieminen alas kestää useita viikkoja. Samalla koko systeemin painopiste pysyy geosynkronisella radalla, joten kelasateliitti: vastapaino, nousee ylöspäin.
Vastaanotto alhalla voi tapahtua esim. kahden helikopterin avulla. Veturi otetaan kiinni niiden väliin pingotettuun kaappaajaan. Veturi paikannetaan radiolähettimen avulla. Alas saapuessaan veturi on keventynyt käytetyn ajoaineen verran, ehkä parin kilon painoiseksi. Siinä on edelleen pieni ionimoottori ja aurinkokennot, joiden avulla se kehitti vetovoimansa muutamien viikkojen ajan. Sähköä tarvitaan niin paljon, että akut eivät riitä ja kemiallinen rakettimoottori ei toimi riittävän kauan. Loppumatka ilmakehän läpi voi sujua ihan saavutetun vauhdin ja painovoiman avulla, mutta ensimmäisten kymmenien tuhansien kilometrien matkalla veturi on ymmärtääkseni tarpeellinen.
30 000 kg köysikela sisältäen köysikelat, moottorit ajoaineet vastapainot ym. 80 000 km matkalle.
Jopa on avaruuden hissiköysi 0,3 grammaa per metri !!!!
Miten ne helikopteritkaan sen löytää ?
"30 000 kg köysikela sisältäen köysikelat, moottorit ajoaineet vastapainot ym. 80 000 km matkalle. "
Niin, kelallinen nanoputkisiimaa on tuotava ylös (matalalle) kiertoradalle kokonaisena, mutta muut tilpehöörit voidaan tuoda toisilla lennoilla ja nostaa koko roska vähitellen esim ionomoottorilla GS-radalle.
Miten ne helikopteritkaan sen löytää ?
Siinä roikkuu ehkä kilon painonen "veturi", jossa on aurinkokennot ja jopa viiri, plus vielä radiolähetin.