Meillä on pieni ihana vauva. Onko hän tehnyt jotakin syntiä ? Onko hän erossa Jumalasta ? Tuomitseeko Jumala hänet kadotukseen, jos häntä ei kasteta ja jos hän - kauhea ajatella - kuolisi ? Onko minun syyni, jos hän kuolee eikä ole kastettu ? Ei hän voi kai itse olla syyllinen siihen, jos häntä ei kasteta ? Hän on nyt kolmen viikon ikäinen. Milloin, minkä ikäisenä hänet pitää raamatun mukaan kastaa ?
Olen hukassa. Vastatkaa asiallisesti hyvät ystävät. Kiitos.
Miksi tuo pienokainen
51
1387
Vastaukset
- kastelle
antakaa nimi ja siunatkaa hänet.
- Lapselle
Jeesuksen eläissä oli käytössä VAIN aikuisille tarkoitettu Johanneksen vesikaste, jolla Jeesus ei kastanut ketään, ei sen paremmin aikuisia kuin lapsia (Joh.4:2) Johannes mestattiin ja Johanneksen kaste lakkasi 2000 vuotta sitten.
Vanhan liiton aikana Jeesuksen eläissä vanhemmat veivät väkisin lapsiaan saamaan Jeesuksen parantavaa, pelastavaa ja siunaavaa "kosketusta", sillä he tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps.51:7). Sillä Jeesuksella oli valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi ilman kastettakin.
Jeesus valmisti kristillisen kasteen Getsemanessa ja Golgatalla ja asetti sen viimeisinä sanoinaan ja testamenttinaan maan päällä ennen taivaaseen astumistaan (Matt.28:19-20). Muuta siitä kasteesta lisää myöhemmin - Vauvakasteet
Lapselle kirjoitti:
Jeesuksen eläissä oli käytössä VAIN aikuisille tarkoitettu Johanneksen vesikaste, jolla Jeesus ei kastanut ketään, ei sen paremmin aikuisia kuin lapsia (Joh.4:2) Johannes mestattiin ja Johanneksen kaste lakkasi 2000 vuotta sitten.
Vanhan liiton aikana Jeesuksen eläissä vanhemmat veivät väkisin lapsiaan saamaan Jeesuksen parantavaa, pelastavaa ja siunaavaa "kosketusta", sillä he tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps.51:7). Sillä Jeesuksella oli valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi ilman kastettakin.
Jeesus valmisti kristillisen kasteen Getsemanessa ja Golgatalla ja asetti sen viimeisinä sanoinaan ja testamenttinaan maan päällä ennen taivaaseen astumistaan (Matt.28:19-20). Muuta siitä kasteesta lisää myöhemmin"Jeesuksen asettama kaste" oli eri kaste kuin "Johanneksen parannuksen kaste", vaikkakin kastetapa oli sama.
"Jeesuksen asettama kaste" oli käytössä heti Hänen toimintansa alusta asti. Jeesksen opetuslapset eivät kastaneet muuta kuin uskoontulleita ihmisiä.
Jeesuksen luokse tuotiin pieniä lapsia ja Hän vain siunasi heitä, ei kastanut.
Jeesus antoi ja vahvisti opetuslasten kasteen ennen taivaaseen astumistaan "tehkää opetuslapsiksi,(pilkku) kastakaa heidät" Matt. 28:19-20, vauvat eivät tarvise Raamatun mukaan mitään kastetta, sillä he ovat viattomuuden tilassa, toki heitä saa ja pitää siunata. - Karitsan häät
Vauvakasteet kirjoitti:
"Jeesuksen asettama kaste" oli eri kaste kuin "Johanneksen parannuksen kaste", vaikkakin kastetapa oli sama.
"Jeesuksen asettama kaste" oli käytössä heti Hänen toimintansa alusta asti. Jeesksen opetuslapset eivät kastaneet muuta kuin uskoontulleita ihmisiä.
Jeesuksen luokse tuotiin pieniä lapsia ja Hän vain siunasi heitä, ei kastanut.
Jeesus antoi ja vahvisti opetuslasten kasteen ennen taivaaseen astumistaan "tehkää opetuslapsiksi,(pilkku) kastakaa heidät" Matt. 28:19-20, vauvat eivät tarvise Raamatun mukaan mitään kastetta, sillä he ovat viattomuuden tilassa, toki heitä saa ja pitää siunata.viattomuuden vaippa ja opinkaapu ei valitettavasti kelpaa hääpukeeksi kohta alkaviin Karitsan häihin,
päällä on oltava Karitsan hääpuku, Kristuspuku, joka annetaan vain kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen lapselle
kastetulle perheelle sanottiin näin
"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." - taas meni ohi
Karitsan häät kirjoitti:
viattomuuden vaippa ja opinkaapu ei valitettavasti kelpaa hääpukeeksi kohta alkaviin Karitsan häihin,
päällä on oltava Karitsan hääpuku, Kristuspuku, joka annetaan vain kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen lapselle
kastetulle perheelle sanottiin näin
"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."Taas pomppas.
Kaste ei pelasta, vaan usko. Emme voi noitua katollisella valelukasteella ihmisiä taivaaseen.
Hassua tulkintaa; "perheille sanottiin" vauvavalelukaste ei ole pukeutumista, jos päähän ripautetaan pari tippaa vettä.
Aina siellä missä on paljon vettä voidaan "vanha haudata" ja puheutua uuteen, olisi ionista, jos tiedottomassa tilassa voitaisiin taikoa ihmisiä taivaaseen. Kyse on puhtaasti ihmisopista, millä ei ole mitään tekmistä raamatun uskovienkasteen kanssa. Taikausko ja Raamattu pitää erottaa toisistaan.
- ntota
ei mekään kastettu, usko on yksityisasia ja minä ainakin uskon vaikka en kirkkoon kulukaan.
kun ei ollut vielä kirkkoja niin mitenkäs asia silloin hoidettiin?
älä välitä tuollaisista seikoista, tee niinkuin itse näet oikeaksi. Ei ole tehnyt itse syntiä ei. Lapset ovat syntyessään toki syntisiä (Ps.51:7), mutta Jeesuksessa Kristuksessa sovitettuja (Room.5:18; Mark.18:6). Kasteessa otetaan pieni lapsi uuteen liittoon (Matt.28:19-20) ja Jumalan nimelle. Kasteessa myös siunataan pieni lapsi:
"mihinkä paikkaan ikänänsä minä säädän minun nimeni muiston, sinne minä tulen sinun tykös, ja siunaan sinua."(2.Moos.20:24).
Kertomus Mooseksesta ja hänen vaimostaan Sipporasta, sekä heidän pojastaan (2.Moos.4:24-26) antaa puhuttelevan kuvan sakramentin hylkäämisestä. Jumala oli kutsunut Mooseksen Midianin maasta johdattamaan kansaansa Israelia Egyptin orjuudesta. Matkalla yöpaikassa tapahtui, että Herra hyökkäsi Mooseksen kimppuun ja tahtoi tappaa hänet. Silloin Sippora suoritti pojalleen ympärileikkauksen ja kosketti esinahalla Moosesta alhaalta sanoen: "Veriylkä ympärileikkauksen tähden". Tuomio ei kohdistunut lapseen, vaan sakramentin laiminlyöneeseen isään.- ympärileikkauksesta
Ympärileikkaus on uudestisyntymisen vertauskuva.
Kasteen vertauskuva oli Ekyptistä lähdön jälkeen tapahtunut Punaisen meren ylitys. Ja, jos luet tarkkan vertauskuvan järjestyksen ensin on uskoontulo eli pääsiäislampaan veren sively oven pihtipieliin ja parnnus on Ekyptistä lähtö ja sitten seuraava uskon askel Punaisen meren ylitys eli kaste.
Paavalikin sanoo:"Kristus ei lähettänyt minua kastamaan vaan evankeliumia julistamaan" 1.Kr. 1
Kaikki vauvojen kastajat ovat omin lupineen liikkeellä ilman Raamatun tukea, ja joutuvat kerran tuomiolle väärästä opetuksetaan. "Älköön kovin moni pyrkikö opettajaksi...koska heillä on sitä kovempi tuomio"
He käyttävät uskovien kasteen Raamatun kohtia väkivaltaiseti tulkiten niitä vauvoille ja opettaen Paavin kirkon vanhaa eksytystä, ja ovat uskoneet valheen kaste asiassa. - Tekstiä
ympärileikkauksesta kirjoitti:
Ympärileikkaus on uudestisyntymisen vertauskuva.
Kasteen vertauskuva oli Ekyptistä lähdön jälkeen tapahtunut Punaisen meren ylitys. Ja, jos luet tarkkan vertauskuvan järjestyksen ensin on uskoontulo eli pääsiäislampaan veren sively oven pihtipieliin ja parnnus on Ekyptistä lähtö ja sitten seuraava uskon askel Punaisen meren ylitys eli kaste.
Paavalikin sanoo:"Kristus ei lähettänyt minua kastamaan vaan evankeliumia julistamaan" 1.Kr. 1
Kaikki vauvojen kastajat ovat omin lupineen liikkeellä ilman Raamatun tukea, ja joutuvat kerran tuomiolle väärästä opetuksetaan. "Älköön kovin moni pyrkikö opettajaksi...koska heillä on sitä kovempi tuomio"
He käyttävät uskovien kasteen Raamatun kohtia väkivaltaiseti tulkiten niitä vauvoille ja opettaen Paavin kirkon vanhaa eksytystä, ja ovat uskoneet valheen kaste asiassa.selvää JUmalan sanaa, Kiitos Herralle!
- jo aikuinen
tullut uskoonkin aikuisiässä ja otin sitten kasteen Jeesuksen nimeen (on minut kuulemma kastettu pienenäkin). Nyt haluan sinulta suoran ja selvän vastauksen, älä yhtään kiertele. Olenko matkalla taivaaseen Jeesuksen luo vai iankaikkiseen kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta?
- TaistoRa.
ympärileikkauksesta kirjoitti:
Ympärileikkaus on uudestisyntymisen vertauskuva.
Kasteen vertauskuva oli Ekyptistä lähdön jälkeen tapahtunut Punaisen meren ylitys. Ja, jos luet tarkkan vertauskuvan järjestyksen ensin on uskoontulo eli pääsiäislampaan veren sively oven pihtipieliin ja parnnus on Ekyptistä lähtö ja sitten seuraava uskon askel Punaisen meren ylitys eli kaste.
Paavalikin sanoo:"Kristus ei lähettänyt minua kastamaan vaan evankeliumia julistamaan" 1.Kr. 1
Kaikki vauvojen kastajat ovat omin lupineen liikkeellä ilman Raamatun tukea, ja joutuvat kerran tuomiolle väärästä opetuksetaan. "Älköön kovin moni pyrkikö opettajaksi...koska heillä on sitä kovempi tuomio"
He käyttävät uskovien kasteen Raamatun kohtia väkivaltaiseti tulkiten niitä vauvoille ja opettaen Paavin kirkon vanhaa eksytystä, ja ovat uskoneet valheen kaste asiassa....juuri näin on kuten asian toit esiin!
Noin se menee! Amen!
Runsas siunaus sinulle Jeesuksen kalliissa nimessä!
- toimi.
ota yhteyttä paikkakuntasi kirkkoherranvirastoon ja sovi asia.
Mooses oli laiminlyödä lapsen sakramentin ja enkeli vihastui siitä ja oli vähällä tappaa Mooseksen. Vaimo oli kuitenkin viisaampi ja hoiti asian kuntoon.
2. Moos. 4:25
Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
Kaste on lapselle Kristuksen ympärileikkaus 8 pv. ikäisenä.
Kol.2
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Jeesus käski kastaa kaikki kansat hänelle opetusLAPSIKSI.
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso minä olen teidän kanssanne joka päivä aina maailman loppuun asti.
Jeesus on kastajien ja kastettavan kanssa joka päivä.
Keitä KANSAAN Jeesuksen ajan ajattelun mukaan kastsottiin kuuluviksi, ketkä piti kastaa.
Joel. 2:16
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.- noituutta
Kun annamme neuvoja, mitkä eivät pidä Raamatun kanssa yhtä olemme tottelemattomuuden tiellä ja sitä Raamattu kutsuu noituudeksi.
Raamattuun on kielletty lisäämästä mitään omaa, Raamatun viimeisen luvun viimeisissä jakeissa.
Etkö, Pelkää Jumalaa kun lisäilet omia tai kirkkoksi harha-oppeja ja tuputat niitä viattomille vauvoille, noituen niitä väärään kastekiroukseen? Suomi on täynnä näitä kastettuja homoja. Tuliko ne uskoon tai uuteen liittoon? Älä ala selittää kummien ja heidän uskoaan, kun Raamattu ei heistäkään kerro ja saati anna lupaa.
Jumalan Sana Raamattu tuntee vain yhden kasteen
ja Järjetyksen: Yksi Herra, Yksi usko, Yksi kaste.
Ympärileikkaus on uskoontulon vertuskuva. Parannus on tärkeä ja sitten vasta on kaste ja sekin tapahtuu upottamalla kokonaan veden alle "he astuivat molemmat veteen Filippus että hoviherra" Ap.t.
Viekää lapsi siunattavaksi lähimpään uskovien seurakuntaan, kirkko ei vaitettavasti ole seurakunta Raamatun mukaan, koska se ei koostu opetuslapsista eikä sitä johda vanhimmisto, joka koostuu uskovista miespuolista henkilöistä. Raamatussa on tarkat ohjeet seurakunnasta ja sen koostumuksesta, armotuksesta ja armolahjoista UT:ssa.
Miksi, et usko mitä kirjoitat Matt. 28:19"mekää ja tehkää opetuslapsiksi," Miten Jeesus ja apostolit teki opetuslapsiksi? Lue nyt Apt. 2:33-42. luku.
- Miina
sillä hän kuuluu syntiseen ihmissukuun ja on perisynnin alainen. Kasteessa lapsestasi tulee kristitty, hänet liitetään Kristukseen, joka on voittanut kuoleman ja pahan vallan. Lapset kastetaan yleensä kuuden viikon ikäisenä sen muistoksi, että Neitsyt Maria vei 40:n päivän ikäisen Jeesuksen temppeliin ja uhrasi uhrin hänen puolestaan. Kirkkolaki säätää, että lapset pitää kastaa viimeistään kolmen kuukauden ikäisinä.
Jos kastettu lapsi kuolee pienenä, hän pääsee ilman muuta autuuteen, kastamattomista ei meillä ole varmaa tietoa. Roomalaiskatolinen kirkko uskoo heidän jäävän limbukseen, taivaan ja helvetin välitilaan.Lueppas vähän vaikka Lutheria jaq samalla Raamattua:
Kastamattomana kuolleet
”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”
Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).
Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.
Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.- esimerkki
Jeesuksen antama esimerkki on varmasti se oikea
tapa. Hän vain siunasi heitä ja sanoi: Senkaltais-
ten on taivasten valtakunta. EI HÄn VAATINUT lap-
sille kastetta, niinkuin kirkkolaki säätää.
Kirkkolaitos on keksinyt tämän perisynti-käsitteen
varmistaaksen sen, että vanhemmat toisivat lapsen-
sa kasteelle ja näin kirkko saa uusia jäseniä.
On julmaa sanoa, että kastamattomista meillä ei ole varmaa tietoa, vaikka Jeesus itse sanoo hei-
dän olevan taivaskelpoisia.
Usein sanotaan, että kasteessa lapsi OTETAAN Juma-
lan lapseksi. Siis tässä yritetään pakottaa Jumalaa- "sinun täytyy nyt ottaa tämä lapsi omak-
sesi kun me olemme niin päättäneet."
Siunaa vain pienokaisesi Jeesuksen nimessä ja
hänen esimerkkinsä mukaan. - Miina
weha kirjoitti:
Lueppas vähän vaikka Lutheria jaq samalla Raamattua:
Kastamattomana kuolleet
”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”
Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).
Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.
Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.koska en ole luterilainen. Minulle on yks ja hailee, mitä hän kirjoitti. Raamatussa ei puhuta tuollaisista asioista.
- selvä peli
weha kirjoitti:
Lueppas vähän vaikka Lutheria jaq samalla Raamattua:
Kastamattomana kuolleet
”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”
Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).
Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.
Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.Lapsen sielun autuus on niin iso asia, että kastetta ei kannata viivytellä.
Jeesuksen mukaan kukaan sodoman ja gomoran eikä nooan aikaisist lapsista ollut noussut ylös taivaaseen (joh.3:13). Jumala päätti hävittää nuo ihmiset maan päältä ihmisen pahuuden tähden. Ihmisen Pojan päivänä tapahtuu jotain samanlaista, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään. tyhmiltä neitsyiltä puuttuu öljy lampuista. nehän on selvästi kastamattomia, koska öljy on Pyhää Henkeä. kasteessa luvataan Pyhän Hengen lahja. teille ja teidän lapsille. Miina kirjoitti:
koska en ole luterilainen. Minulle on yks ja hailee, mitä hän kirjoitti. Raamatussa ei puhuta tuollaisista asioista.
Minulle on kanssa yksi hailee mitä Paavi opettaa...koska en ole Paavilainen.
Raamatussa sanotaan, että pienet lapset uskovat ja ovat suurimpia Jumalan valtakunnassa (Matt.18:6; Matt.21:16)
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 muistaakseni). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.
- lapsenuskossa
jo äitini kohdussa, mutta kasteen ottaminen ei tullut mieleen, sitten isompana kun tulin uskoon otin kasteen.
oteta, vaan se annetaan, niinkuin uskokin annetaan. Kasteen liitto pysyy voimassa, ettemme tarvitse luopuneenakaan uudesti kastetta, vaan uudesti uskomista.
- HE OTTIVAT
weha kirjoitti:
oteta, vaan se annetaan, niinkuin uskokin annetaan. Kasteen liitto pysyy voimassa, ettemme tarvitse luopuneenakaan uudesti kastetta, vaan uudesti uskomista.
kasteen.
- menkää siis
HE OTTIVAT kirjoitti:
kasteen.
Kastekäsky on annettu kastajille. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetusLAPSIKSENI kastamalla nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja opettamalla heitä (Mt.28:19-20)
Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei sitä hänelle anneta taivaasta.
Vanhemmilla on vastuu lastensa kastamisesta kristityiksi. Jeesus lupaa olla läsnä kasteessa. Minä kastan Pyhällä Hengellä. Missä kaksi tahi kolme on koolla minun nimessäni, siinä minä olen läsnä heidän keskellänsä. Lapsen kastetilaisuudessa on valtava Pyhän Hengen lännäolo. Jeesuksen itsensäkin kasteessa Pyhä Henki laskeutui Kyyhkysen muodossa kastettavan päälle. Lapsen kasteessa taivas on auki. - Voitto Ramu
HE OTTIVAT kirjoitti:
kasteen.
"ANNA kastaa itsesi ja pestä pois syntisi."
- jotakin selvää
Tein nuo alkukysymykset. Entistäkin sekavammaksi meni.
Tärkeintä on tietää, mihin joutuvat ne vauvat, jotka kuolevat kastamattomina. Heitä on valtavan paljon maailmassa. Mikä se helvetin ja taivaan välimaasto on ? Missä siitä kerrotaan raamatussa ?
Kirkkoherran luo en mene. Voiko joku muu kuin pappi kastaa lapseni ?
Teenkö minä syntiä, jos en kastata lastani ja tuomitseeko Jumala lapsen minun takiani ? Rankaiseeko Jumala niitä miljoonia vanhempia, jotka eivät kastata lapsiaan ?
Pelkään ja ahdistun tästä yhä pahemmin.- Kristuksessa.
Raamatun mukaan on nyt vain niin, että kasteessa liitytään Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan.
1.Kor.12
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Room. 8:1
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Jos haluat, että lapsesi saa kasteessa luvatun Pyhän Hengen lahjan, niin vie kiireesti lapsesi kristittyjen kasteelle nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Ymmärrä tai ole ymmärtämättä. - Miina
kuka kristitty vain, mutta useimmissa kirkoissa sen käytännössä toimittaa pappi. Papin ei tarvitse olla seurtakuntasi kirkkoherra, vaan siihen kelpaa kuka hyvänsä pappi, joka suostuu toimituksen toimittamaan.
- VAIN SIUNATTAVAKSI
Jos tahdot toimia Raamatun ohjeiden mukaan vie lapsesi siunattavaksi lähimpään helluntai- tai vapaaseurakuntaan tai he voivat myös tulla siunaamaan lapsesi kotiisi.
Tilaisuudet ovat avoimia kaikille.
Pienet vauvat ja taitamattomat lapset ovat taivas kelpoisia Jeesuksen ristinkuoleman perusteella. Jeesus itse otti heitä syliinsä ja siunasi heitä. Siis vauvasi kastaminen onkin syntiä, koska se ei ole Raamatun mukaista. Pelko pois.
Jos tahdot toimia Raamatun mukaan, ja ajattelet lapsen parasta. Kun lapsi vartuu vie hänet pyhäkouluun ja lue hänelle "ikuisia kertomus" kirjoja ja yms. Siunausta sinulle ja lapselle.
Monet ev. lut. kirkon jäsenet ovat väärällä pelolla ja opeilla irroitettu Raamatun selkeistä ohjeista ja eivät voi neuvoa oikein.
Kun lapsesi tulee eräänä päivänä evankeliumin kuuluaan mahdollisesti uskoon hän saa itse päätää myös kasteen ottamisestaan. Mark. 16:15-16 - huomaa
VAIN SIUNATTAVAKSI kirjoitti:
Jos tahdot toimia Raamatun ohjeiden mukaan vie lapsesi siunattavaksi lähimpään helluntai- tai vapaaseurakuntaan tai he voivat myös tulla siunaamaan lapsesi kotiisi.
Tilaisuudet ovat avoimia kaikille.
Pienet vauvat ja taitamattomat lapset ovat taivas kelpoisia Jeesuksen ristinkuoleman perusteella. Jeesus itse otti heitä syliinsä ja siunasi heitä. Siis vauvasi kastaminen onkin syntiä, koska se ei ole Raamatun mukaista. Pelko pois.
Jos tahdot toimia Raamatun mukaan, ja ajattelet lapsen parasta. Kun lapsi vartuu vie hänet pyhäkouluun ja lue hänelle "ikuisia kertomus" kirjoja ja yms. Siunausta sinulle ja lapselle.
Monet ev. lut. kirkon jäsenet ovat väärällä pelolla ja opeilla irroitettu Raamatun selkeistä ohjeista ja eivät voi neuvoa oikein.
Kun lapsesi tulee eräänä päivänä evankeliumin kuuluaan mahdollisesti uskoon hän saa itse päätää myös kasteen ottamisestaan. Mark. 16:15-16ihmisen siunaus ei ole koskaan niin tehokas kuin kaste Jumalalta..."Hän kastaa Pyhällä Hengellä...
Jeesus antoi kastekäskyn vasta kuolemansa jälkeen: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla..kastaminen tapahtui perhekunnittain...kaikki omaiset kastettiin välittömästi...ketään ei jätetty tämän maailman ruhtinaan valtakuntaan
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Room.6:3 - yönmatkamies
kohtalo sitä ei ole selvästi ilmoitettu. Vauvat ovat Jumalan käsissä. Helvetin ja taivaan välimaastoa ei mainita raamatussa. Tuo välitila on katolisen kirkon kyseen alaisia oppeja juuri sen takia koska missään ei ole mainintaa siitä.
Ensin usko sitten kasteelle. Ei ole syntiä jos ei vie lasta kasteelle. Raamatunaikana tunnettiin vain uskovien kaste. Vauvoja ei kastettu olleenkaan.
Vauva ei voi tehdä mitään asiansa eteen hän on "puolustuskyvytön" ja syytön kastamattomuuteen joten senkään puoleen asia koskettaa vielä vähemmän lapsia. - opetuslapsiksi, (pilkku)
huomaa kirjoitti:
ihmisen siunaus ei ole koskaan niin tehokas kuin kaste Jumalalta..."Hän kastaa Pyhällä Hengellä...
Jeesus antoi kastekäskyn vasta kuolemansa jälkeen: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla..kastaminen tapahtui perhekunnittain...kaikki omaiset kastettiin välittömästi...ketään ei jätetty tämän maailman ruhtinaan valtakuntaan
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Room.6:3Matt.28:18 "tehkää opetuslapsiksi," Raamatussa on pilkku. Tarkoitaa, että kun, joku on tehty opetuslapseksi, heitä kastetaan ja opetetaan pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt pitää. Olisi aika ihmeellistä koitaa kastamalla ja lakia julistamalla saada ihmisiä uskoon lähetyskentillä ja vauvoja pitämään Jeesuksen opetukset.
Kun ollaan väärissä tulkinnoissa ja opeissa pitää aina tehdä väkivaltaa Raamatulle. Ylpeys on suurin este ja ihmiskunnia, lähteä uskovien kasteelle.
- eepu*
VAPAHTAJA siis KASTATTI (ns. uudenliitonkasteella) USKOON tulleita ihmisiä niin kuin Johanneskin (ks. Joh.4.Luku), kasteita suoritettiin ja se oli yleisesti tunnettua kaikkialla Israelissa, Mutta pieniä lapsia ei Johannes Kastaja eikä Vapahtaja kastattanut!
….. Mutta; Tuokaa toki pienet lapset Jumalan Armollisten käsien alle SIUNATTAVIKSI, sillä näin myös Raamattu kertoo meille, siitä mitä tapahtui kun äidit toivat näitä lapsia Vapahtajan luo, siitä tapahtumasta seuraavasti:
"Silloin tuotiin Hänen tykönsä lapsia, että Hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; ….. mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
[sillä -- HUOMAA tapaus oli uusi ja OUTO!]
Niin Vapahtaja sanoi: --- "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta Minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivastenvaltakunta". Ja Hän pani kätensä heidän päälleen (ja SIUNASI heitä)" (Matt.19:13-15; Mar.10:14-16; Luuk.18:15, 16).
Kasteesta (Vapahtaja ei vienyt heitä kasteelle) Ei siis tässäkään puhuta heidän kohdallaan mitään, vaan ** SIUNAUKSESTA ** ja RUKOUKSESTA heidän puolestaan!
Paavali sanoo: "sillä kaikki, mikä ei ole USKOSTA, on SYNTIÄ." .. Sillä; ”… Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka USKOVAT”.
.. niinpä vauva-valelu kasteena On SYNTIÄ, koska se EI TAPAHDU kastettavan omassa USKOSSA" … se on silloin ihmisteko, se on -- Jumalan tahdon vastainen valheellinen kastetoimitus!!! "
..vauva-valelua ei voi Raamatulla puolustaa, se on ihmisten (roomalaiskatolisenkirkon) laatima HARHAOPPI!! jos siis olet vauvana saanut kasteen nimellä kulkevan vauva-valelun, niin valitettavasti se ei täytä kasteelle asetettuja normeja/ehtoja korkeintaan sillä on siunausarvo, …Kasteen antamiseen/ottamiseen vaaditaan aina kastettavan
OMAA USKOA! .. mutta (vauvojen) siunaamiseen ei!
Niinpä vauvoille/lapsille sopii ”VAPAHTAJAN SIUNAUS” ja aikuistuttuaan SYDÄMENYMPÄRILEIKKAUS - upotuskaste!
.. niinpä kehotan sinua (ja kumppaneitasi), että käännyt lähimmän lähiseurakuntamme puoleen, ja kysyt mitä asiallesi voitaisiin tehdä [Katso; ( http://www.adventtikirkko.great.fi/ )] !!
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
י ה וֹ שׁ ﬠ
eepu
*
♥ MARANATA! ♥ - Voitto Ramu
Ihana lapsesi on synnissä siinnyt ja syntynyt, MITÄÄN hänessä ei ole syntynyt Jumalasta.
Tämä siksi, että syntiinlankeemuksessa kaikki liha turmeltui ja joutui eroon Jumalasta.
"Mikä lihasta on syntynyt on LIHA"; sanoo Jeesus ja apostoli toteaa: "Mikään liha ei voi periä Jumalan valtakuntaa."1.Kr 15:50.
Jeesus selvitti Nikodeemukselle asiaa seuraavasti:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä."
Syntyessään maailmaan lapsi EI SYNNY vedestä ja Hengestä, vaan syntyy maailmaan "miehen tahdosta"- Jh 1:13.
KAIKKI se mikä syntyy lihasta, eli miehen tahdosta jää ulkopuolelle taivaan valtakunnan, eikä pääse sinne sisälle.
KUKA SITTEN PÄÄSEE TAIVAASEEN?
Jeesus sanoo selvästi :
VAIN ne jotka ovat syntyneet vedestä ja Hengestä:
"jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
PITÄÄ tapahtua YLHÄÄLTÄ syntyminen ;
" joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
Jeesuksen sana on selvääkin selvempi- pelkkä LIHASTA syntiminen ei riitä taivaaseen pääsyyn.
Edellä Raamattu totesi, että kukaan ei synny maailmaan ylhäältä vaan lihasta, eli miehen tahdosta.
SIKSI pitää tapahtua UUDESTISYNTYMINEN ja sen Jeesus ilmoittaa tapahtuvan VEDESTÄ ja HENGESTÄ.
MIKÄ IHMISESSÄ SYNTYY UUDESTI?
Ihmisen henki syntyy uudesti - ja tuo ihmisen UUDESTISYNTYNYT henki on se joka pääsee taivaaseen- liha jää tänne ja tulee tomuksi jälleen.
Jeesuksen edellyttämä UUDESTISYNTYMINEN voi tapahtua ainoastaan kristillisessä kasteessa,- jossa ihmisen lihasta syntynyt ihmisen henki haudataan yhdessä Kristuksen kanssa ja tilalle syntyy vedestä ja hengestä ihmiseen uusi henki.
Tämä on uudestisyntyminen ja siitä esim Rm 6:3 kertoo seuraavasti:
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä HÄNEN KANSSAAN HAUDATUT KASTEEN kautta kuolemaan, että NIINKUIN Kristus HERÄTETTIIN kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman."
KOL 2: 11-12 KERTOO SAMAN SEURAAVASTI:
"11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA , Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA (siis kasteessa) te myös hänen kanssaan olette HERETETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
Raamattu käyttää tuossa edellä ihmisen sytymässä saamasta hengestä nimitystä "lihan ruumis" joka poisriisutaan kasteessa, ja se on Kristuksen ympärileikkaus.
Tuo "lihan ruumis" eli ihmisen turmeltunut lihasta syntynyt ihmisen henki haudataan kasteessa ja tilalle syntyy VEDESTÄ ja HENGESTÄ ihmiseen UUSI HENKI- tämä on UUDESTISYNTYMINEN.
On siis välttämätöntä että pienen lapsenkin lihasta syntynyt taivaskelvoton turmeltunut henki poisriisutaan ja tilalle pitää syntyä taivaskelpoinen uusi henki.
KAIKEN TUON TEKEE KASTEESSA JUMALA- mitään- ei pientäkään ihmisen omaa suoritusta Raamattu ei tuohon vaadi.
Aadamin lankeemuksen tähden KAIKKI lihasta syntynyt turmeltui ja tuli taivaskelvottomaksi. Siksi uudestisyntyminen on välttämätön KAIKILLE ,myöskin pienelle lapselle.
Ketään ei Raamattu vapauta uudestisyntymisen välttämättömyysestä.
Jumala sääti kasteen jossa Hän vapauttaa ihmisen HENGEN syntiinlankeemuksen kahleesta synnyttäen ihmiseen UUDEN HENGEN joka on taivaskelpoinen.
TÄSTÄ ON KASTEESSA KYSE.- keskustelupalsta
Jättäkää jo nuo pitkät litaniat pois. Te toistat-
te niitä satoja kertoja uudestaan ja uudestaan.
Ei niitä kukaan jaksa lukea.
Joku sanoi, että lapsikaste on tehokkaampaa, kuin
tavallinen siunaus.
Kyllä Suomen esimerkki osoittaa todella, että lap-
kaste johtaa tehokkaasti syntielämään, kun suurin
osa kansata elää täysin jumalattomasti.
Missähän sen lapsikasteen teho näkyy?
- Trubaduuri
Jokaisella vanhemmalla, isällä ja äidillä on vastuu omasta lapsestaan ja sekin pitää kantaa pystypäin. Siksi voit tehdä juuri niin kuin parhaaksi katsot ja itse haluat puolisosi suostumuksella, yhtenä ehtona vain on, ettet lapselle vahinkoa tee, ja vesihän ei pientä lasta vahingoita millään tavalla. Ihmisen Poika, Kristus pyytää ja käskee ihmistä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömästi, joten sen minkä teet tee se täydestä rakkaudesta, äläkä suinkaan velvollisuuden tunteesta jotakin toista tahoa kohtaan. Kun on "sydän" mukana toiminnassa ei juuri mikään voi mennä enää pieleen. Eikä yksikään ihminen ole erossa Jumalastaan, muutoin kuin vasta sitten, kun niin itse teoillaan ilmaisee tai tekee oman tahtonsa mukaisen valinnan.
- eepu*
Vai ei "vauva-valelu" saa pahaa aikaiseksi, no Eikös Trubaduuri tässä vauva-valelu-valheessa tulla juuri siihen petomaiseen luterilaiseen yksi kaste ongelmaan, jossa ei lut. kirkonjäsenenä suvaita mennä ja ottaa sitten sitä Oikeata uskonmukaista upotuskastetta Herramme ja Vapahtajamme Nimeen?!!
*
Mutta;
Jumala ON Rakkaus!
Sillä tämä: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:35,36,37,38 ja Room. 6.Luku*, On se Oikea iankaikkinen Elämäntie, astu ja kastu siihen!
Sillä Kaste tulee ottaa itse henkilökohtaisesti; ymmärryksellä!Ihmisen tule ottaa se Oikea Uskonmukainen upotuskaste:
USKOVAISEN UPOTUSKASTE tulee aina suorittaa VAPAHTAJAN NIMEEN (ks. Apt.2:38; 19:5), eikä kolmeen arvoasemaan!!
.. niinpä kehotan sinua (ja kumppaneitasi), että käännyt lähimmän lähiseurakuntamme puoleen, ja kysyt mitä asiallesi voitaisiin tehdä [Katso; ( http://www.adventtikirkko.great.fi/ )] !!
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
י ה וֹ שׁ ﬠ
eepu
*
Jk.:
…. ja niin te pääsette Hengen yhteyteen: ”Sillä TÄMÄ on se LIITTO, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen LAKINI heidän mieleensä, ja KIRJOITAN ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: ´TUNNE HERRA`; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, TUNTEVAT MINUT." (ks. Hebr.:8:10, 11; ks.myös Heb.10:16, 17).
"Teemmekö (hylkäämmekö) siis LAIN mitättömäksi USKON kautta? POIS se! Vaan me vahvistamme LAIN.”
Sillä; ”…HENGEN HEDELMÄ on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole LAKI. "sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan LAIN NOUDATTAJAT VANHURSKAUTETAAN.” (ks. Heb.8:10,11; Apt.2:38; Room.3:31; Gal.5:22, 23; Room.2:13)
*
Katso lisää: ”Vapahtajakin kastoi Johanneksen kasteella! ja "Baptidzoo" - verbin merkitys Uudessa testamentissa:”
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015179283
…ja mitä tule Matt.28:19 jakeeseen niin katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000014480267
*
Anokaa Viisautta niin sitä annetaan ...
"Ylhäällä missä kasvaa Öljypuu"!
(katso mm. Jaak.1:5). - Trubaduuri
eepu* kirjoitti:

(katso mm. Jaak.1:5).Ei tulla. Miksi muuten sinut on kastettu, kun et tunnu ymmärtävän rakkaudesta etkä taivaallisesta Isän tahdosta yhtään mitään ja uskoakaan sinulla ei tunnu olevan edes sinapin siemenen vertaa.
- Näin se on
Trubaduuri kirjoitti:
Ei tulla. Miksi muuten sinut on kastettu, kun et tunnu ymmärtävän rakkaudesta etkä taivaallisesta Isän tahdosta yhtään mitään ja uskoakaan sinulla ei tunnu olevan edes sinapin siemenen vertaa.
Rakkaus ei tarkoita sitä, että se olisi kaiken harhaopin sallivaa!
- se sie elät
Näin se on kirjoitti:
Rakkaus ei tarkoita sitä, että se olisi kaiken harhaopin sallivaa!
No miksi sitten et ole ilman niitä harhaoppeja ja rakasta lähimmäisiäsi niin kuin edellytetään?
- Trubaduuri
Näin se on kirjoitti:
Rakkaus ei tarkoita sitä, että se olisi kaiken harhaopin sallivaa!
Kristus ei opeta harhaoppia, pidä se mielessäsi hölöttäjä. Ja kyllä hän rakastaa osasi, mutta osaatko sinä?
- Voitto Ramu
Kamalinta mitä ihminen voi omalle lapselleen tehdä on jättää hänen ilman kristillistä kastetta.
- yönmatkamies
on toimi niin kuin sinä. Muistappas nyt että apostolien aikana ei kastettu lapsia. Joten miksi nykyään pitäisi? Mitäs jos noudattaisimme sanaa emmekä antaisi katkeruuden saada valtaa mielessä. Lasten tuomitseminen helvettiin on katkeruutta ja se osoittaa ihmisen olevan tiukalla vääryyden siteissä.
Unohda katkeruus ja tyydy siihen että lapsille tulee kaste ajankohtaiseksi sitten kun itse osaavat kasteelle kävellä...
Uudestisyntyminen sanan kautta ja pyhä henki uskonkautta. Vain yksi kohta raamatussa sanoo että pyhä henki tulee kasteessa juuri tuo kohta mitä mainostat. Siinäkin parannus oli edellytyksenä. Oletko varma että vauva tekee parannuksen ja katuu sitä että meni syntymään??? - yönmatkamies
Mites se nyt olikaan?
http://www.freewebs.com/kalamiesk/other/kaaviot.htm
Taitaa henki tulla uskosta:
Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme USKONEET Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Apt.11:15-17
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne USKOVAISET, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Apt.10:44-
Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai USKOSSA kuulemisesta? Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai USKOSSA kuulemisen kautta, …
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin USKON kautta saisimme luvatun Hengen. Gal.3:1-2,5,14
Paavali todella ihmetteli sitä lumousta, joka oli saanut galatalaiset kuvittelemaan, että Pyhä Henki olisi saatavissa jollakin muulla tavalla kuin yksinkertaisesti kuulemalla evankeliumi ja uskomalla siihen. Sama lumous hallitsee valitettavasti vieläkin seurakunnissa.
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, Ef.1:13
Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." Apt.5:32 - Voitto Ramu
yönmatkamies kirjoitti:
on toimi niin kuin sinä. Muistappas nyt että apostolien aikana ei kastettu lapsia. Joten miksi nykyään pitäisi? Mitäs jos noudattaisimme sanaa emmekä antaisi katkeruuden saada valtaa mielessä. Lasten tuomitseminen helvettiin on katkeruutta ja se osoittaa ihmisen olevan tiukalla vääryyden siteissä.
Unohda katkeruus ja tyydy siihen että lapsille tulee kaste ajankohtaiseksi sitten kun itse osaavat kasteelle kävellä...
Uudestisyntyminen sanan kautta ja pyhä henki uskonkautta. Vain yksi kohta raamatussa sanoo että pyhä henki tulee kasteessa juuri tuo kohta mitä mainostat. Siinäkin parannus oli edellytyksenä. Oletko varma että vauva tekee parannuksen ja katuu sitä että meni syntymään???Missä sanotaan että lapset jätettiin kastamatta kun perhekuntia kasetttiin?
- yönmatkamies
Voitto Ramu kirjoitti:
Missä sanotaan että lapset jätettiin kastamatta kun perhekuntia kasetttiin?
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/6b.html
Hyvää opetusta kasteesta. Perhekuntien kohdallakin puhutaan että ne jotka uskoivat kastettiin. Ei kaikkia välttämättä kastettu. - Henki
yönmatkamies kirjoitti:
Mites se nyt olikaan?
http://www.freewebs.com/kalamiesk/other/kaaviot.htm
Taitaa henki tulla uskosta:
Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme USKONEET Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Apt.11:15-17
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne USKOVAISET, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Apt.10:44-
Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai USKOSSA kuulemisesta? Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai USKOSSA kuulemisen kautta, …
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin USKON kautta saisimme luvatun Hengen. Gal.3:1-2,5,14
Paavali todella ihmetteli sitä lumousta, joka oli saanut galatalaiset kuvittelemaan, että Pyhä Henki olisi saatavissa jollakin muulla tavalla kuin yksinkertaisesti kuulemalla evankeliumi ja uskomalla siihen. Sama lumous hallitsee valitettavasti vieläkin seurakunnissa.
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, Ef.1:13
Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." Apt.5:32teille ja teidän lapsille (Apt.2)
miehet ei saanu Pyhää Henkeä uskoontulossa, vaan myöhemmin kasteessa kun syntyivät uudesti vedestä ja Hengestä kasteessa (Apt.19)
kasteessa ihmiseen "pannaan" tuo Pyhän Hengen sinetti, jonka lapsikin tarvitsee, ilman ei ole Kristuksen oma
9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24] - se hyvin selviää
mikä on luterilaiselle se perimmäinen totuus, eli se on lapsikaste mistä ei luovuta millään hinnalla vaikka onkin ihmiskeksintöä. Syy on tietenkin se, että jos kirkko luopuu lapsikasteesta niin siltä loppuu veronmaksajat ja edessä on KONKURSSI.
- Voitto Ramu
yönmatkamies kirjoitti:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/6b.html
Hyvää opetusta kasteesta. Perhekuntien kohdallakin puhutaan että ne jotka uskoivat kastettiin. Ei kaikkia välttämättä kastettu.Onks olemassa kaksi Raamattua, se aluperäien ja sitten jarin kirjoittama.
Toki tuossa jarin kirjoittamassa "raamatussa" lapset
jätetään kastamatta, mutta siinä ALKUPERÄISESSÄ Raamatussa ei sanota, että perhekuntia kastettaessa lapset olis jätetty kastamatta. - Raamattu
Voitto Ramu kirjoitti:
Onks olemassa kaksi Raamattua, se aluperäien ja sitten jarin kirjoittama.
Toki tuossa jarin kirjoittamassa "raamatussa" lapset
jätetään kastamatta, mutta siinä ALKUPERÄISESSÄ Raamatussa ei sanota, että perhekuntia kastettaessa lapset olis jätetty kastamatta.Teillä on oma väännös Raamatusta, kun siellä pu-
hutaan lapsikasteesta, mutta tuo alkuperäinen ei
tunne koko asiaa.
Oikeassa Raamatussa ei kielletä kastamasta aikui-
sia, vaan suorastaan kehoitetaan kastamaan uskoon
tulleet.
Oikeassa Raamatussa kielletään lisäämästä siihen
mitään ja annetaan kova tuomio sellaiselle joka
sitä yrittää.
Teille tulee näin ollen kova tuomio kun ette nou-
data Sanaa. - yönmatkamies
Henki kirjoitti:
teille ja teidän lapsille (Apt.2)
miehet ei saanu Pyhää Henkeä uskoontulossa, vaan myöhemmin kasteessa kun syntyivät uudesti vedestä ja Hengestä kasteessa (Apt.19)
kasteessa ihmiseen "pannaan" tuo Pyhän Hengen sinetti, jonka lapsikin tarvitsee, ilman ei ole Kristuksen oma
9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]k-mies väität tuollaista että sinetti tulee kasteesta kun sinetti tulee selvästi uskosta.
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, Ef.1:13
Opetat vastoin raamattua joten sinultakin taitaa puuttua tuon henki. Olenko oikeassa?
Lapset voivat olla vaikka 15 vuotiaita niinkuin helluntaiseurakunnassa kastettaessa. Missään ei sanota että kyseessä on vauvat jotka ovat niin pieniä että eivät vielä ymmärrä tämän maailman menosta mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60894
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla253751- 55722
- 50638
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91550Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45546- 22546
- 76533