...itsenne? Pystyttekö kuvailemaan selkein ääriviivoin sen, mitä elämältänne kokonaisuudessaan haluatte? Pystyttekö jo hahmottamaan sen tarkoituksen, joka juuri teidän oli täytettävä tämän maan päällisen matkan aikana?
Nämä kysymykset ihan vain virikkeenä liittyen itsetutkiskeluun. Haluan näillä kysymyksillä tiedustella, onko ylipäänsä "itsensä löytäminen" mahdollista. Näen huomattavan vanhojenkin ihmisten vielä "hakevan itseään" ja tuntien olonsa turhamaiseksi, turhautuneeksi. Onko siis edes olemassa ihmisiä jotka pystyisivät rehellisen omatunnon säveltämänä vastaamaan esittämiini kysymyksiini myönteisesti? Minä en siihen pystyisi.
Nämä kysymykset ihan vain virikkeenä liittyen itsetutkiskeluun. Haluan näillä kysymyksillä tiedustella, onko ylipäänsä "itsensä löytäminen" mahdollista. Näen huomattavan vanhojenkin ihmisten vielä "hakevan itseään" ja tuntien olonsa turhamaiseksi, turhautuneeksi. Onko siis edes olemassa ihmisiä jotka pystyisivät rehellisen omatunnon säveltämänä vastaamaan esittämiini kysymyksiini myönteisesti? Minä en siihen pystyisi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jotenkin unohtui tuo itsensä etsiminen, kun tuli mielekkäämpää tekemistä. Perhe piti elättää, ja lapset täytyi pitää poissa pahanteosta. Nyt on lapset itsellisiä, eli tärkeimmät duunit on tehty. Ollaan selvitty elämästä hengissä, ei nyt enää mitään elämän tarkoituksia mietitä. Pidetään hiljakseen hauskaa. Siinä kaikki.
Musta tuntuu että mä kenties voisin vastata kysymykseesi kyllä. Itseasiassa omalla kohdallani olen löytänyt elämäntarkoituksen. Tajusin sen, kun ymmärsin, että se kattaa tietyllä tapaa kaikki genret maailmassa.
Vastaus on hyvin yksinkertainen, mutta kaiketi henkilökohtainen siinä mielessä, että vastaukseen tarvitsee edetä ajatus kerrallaan, oman ymmärryksen ja elämänkokemuksen rajoissa. Sen verran sanon, että vastauksen tietäminen tekee ainakin minut helpottuneeksi ja onnelliseksi. Yksi toivomukseni onkin että ihmiset löytäisivät elämänsä tarkoituksen, maailma olisi silloin onnellisempi paikka elää.
Ei ole mitään itseä. Kaikki teot ovat samanarvoisia lopulta kun maailma tuhoutuu. Lopputulos on sama. Tuon tajuaminen riittää tekemään ihmisen onnelliseksi, kun ei tarvitse sillä lailla huolehtia. Onhan tuo jossain määrin myös vähän turhauttavaa. Komentoin miellelläni tarkemmin jos on tarvetta.
"Kaikki teot ovat samanarvoisia lopulta kun maailma tuhoutuu. Lopputulos on sama."
Sinusta seuraavat kaksi tekoa ovat yhtä samanarvoisia ja jaloja?
1. Toimit suurvallan diktaattorina ja teloitat 300 000 vähemmistörodun edustajaa, lapsetkin.
2. Toimit Afrikassa lääkärinä omistautuen työllesi, ja koittaen pelastaa lukuisten tautien soimaamana olevia nuorukaisia.
Miten maailman tuhoutuminen (ehkä, vuosisatojen päästä) vaikuttaa sinun elämänkaareesi? Oma elämänkaaresihan kestää luultavasti maksimissaan 100 vuotta, ja tänä aikana tuskinpa maailma tuhoutuu.
Samanarvoisia nuo on kyllä. Elämänkaari ei ole mikään arvo. Loppu peleissä se on aivan sama. Vaikuttaahan se elämään mutta ei lopputulokseen. Lopputulos on molemmissa sama. Mutta ehkä tuo jälkimmäinen on jalompi kuitenkin. En tuosta jalon määritelmästä niin tiedä.
Tarkoitusta ei elämällä itse asiassa ole, vaan elämä on syntynyt sattumalta. Koska tarkoitusta ei elämällä ole, on minusta luonnollista tavoitella onnellisuutta.
Onnellisuus on tärkein päämäärä. Ihminen on onnellinen, kun kaikki edellytykset elämän jatkamiseen ovat kohdallaan. Aina ihminen ei kuitenkaan kykene olemaan onnellinen, vaikka elämän perustarpeet olisivat kohdallaan. Se johtuu siitä, että ihmisen elämää haittaa jokin tiedostamaton asia, joka haittaa joko fyysistä kuntoa tai mielenterveyttä.
"Tarkoitusta ei elämällä itse asiassa ole, vaan elämä on syntynyt sattumalta."
Mistäs tiedät että elämä olisi syntynyt sattumalta?
Mitä eroa onko se sattumaa vai ei? Lopputulos on kuitenkin määrätty etukäteen ja siihen ei voi vaikuttaa.
"Lopputulos on kuitenkin määrätty etukäteen ja siihen ei voi vaikuttaa."
Miten niin lopputulos on määrätty etukäteen? Raamatullisen näkemyksen mukaan ihminen on hyvinkin vastuussa teoistaan, ja jotkut omaavat erittäinkin onnellisen lopun. Ateistinen näkemys taas on tylympi. Kummankaan näiden totuusarvoja ei voida absolutisoida, ja näin ollen näiden avulle ei voida perustella mitään. Näin ollen lauseesi "lopputulos on määrätty etukäteen" ei pidä paikkaansa, ellet sitä kykene jollakin tavalla X perustelemaan.
Tuo lopputulos tarkoittaa kaiketi, että aina ja ikuisesti, meidän jokaisen taival täällä maan päällä tulee päättymään. Näin minä sen ajattelisin.
Niin eletään elämää, etsitään tarkoitusta, löydetään se tai ei, niin eletään elämää siltikin ja lopulta kuollaan pois. Sen jälkeisistä tapahtumista minä en ainakaan näin kokemattomana lähde kuulopuheitten perusteella kiistelemään. Kuitenkin ajattelen, että matkan tarkoitus on hyvä tietää, eikä se päämäärä tässä kohtaa ehkä ole se olennaisin asia...vissiinkään?
"Mistäs tiedät että elämä olisi syntynyt sattumalta?"
Tämä juttu on aika hankala perustella, koska siihen vaikuttaa niin monta eri faktaa/hyvin perusteltua mielipidettä taustalla. Ehkä tärkeimpänä tarvitaan kuitenkin usko siihen, ettei ole mitään yliluonnollista. Sen havaitsee vain maailmaa tarpeeksi tarkkailemalla, kaikki eivät edes tällöin. ;)
Mikäli ei ole mitään yliluonnollista taustalla, ei elämän synnyllä ole voinut olla tarkoitusta.
Jos siis ei ole Jumalaa niin olet samaa mieltä? Jos on Jumala=absoluuttinen hyvä, joka on jossain määrin kone, niin loisiko hän olentoja joista osa joutuisi kärsimään ikuisesti(=helvetti)? Vaikea uskoa kyllä Jumalan pitäisi tietää mitä hän luo. No sitten minusta erillaisia vaihtoehtoja ei jää kovin paljoa? En nää mitään vaihtoehtoa enää mihin ihminen voisi vaikuttaa. Jumalaan on vaikea uskoa kun Jumala on kone. Jos Jumalalla tarkoitat jotain muuta kuin absoluuttista hyvää niin kerro.
Haluatko kertoa kun menet Oulusta Helsinkiin tällä "bussilla". Niin mitä merkitystä on miten matka menee kun Helsingissä unohdat koko matkan kuitenkin?
Elämä on se matka, pääteasema tulee kun matka loppuu..siitä eteenpäin, päästäänkin kysymykseen, onko elämää kuoleman jälkeen. Mutta tämä kysymys kainalossa tarvitsee varmaan kipittää jo toiselle palstalle...
Oma itsetutkiskelu vei minut kaikkein vaikeimpien eksistentialististen kysymysten äärelle, kauas tieteellisiin erämaihin aivojen toiminnasta ja niiden vaikutuksista, miettien maailmankaikkeuden olemusta ja arvioiden jumalan olemassa oloa.
Lopulta lopetin ja yritin löytää uuden näkökulman. Löysin sen lopettamalla itsetutkiskelun, eli hyväksymällä maailman sellaisena kuin se on.
En enää päättele arvoja analyyttisen filosofian numeroilla, johdan ne mieluummin ihmisen historiasta, sillä uskon, että teknologia voi kehittyä ja ideologiat syntyä ja kuolla, mutta Homo Sapiens Sapiens ei koskaan muutu.
Olen siis filosofialtani Realisti. En inhorealisti, koska uskon muutoksien (pienten, väliaikaisten, mutta muutoksien silti) olevan mahdollisia.
Sofia testi antaa hengenheimolaisikseni Machiavellin ja Spinozan, mikä ei ole kaukana totuudesta.
Mikä sofia testi?
Ketä filosofia muistutat.
http://www.yle.fi/vielayksiasia/peli/viela1.html
Olen löytänyt itseni monta kertaa. Sinä "itsensä löytämisen" huumassa pystyy kyllä hahmottamaan elämänsä tarkoituksen ja sen mihin suuntaan haluaa elämässään kulkea. Mutta... ei pidä erehtyä kuvittelemaan olevansa valmis. Aina tulee vastaan uusia kokemuksia kun sitä matkaa jatkaa ja joutuu uudestaan pysähtymään ja hakemaan suuntaa. Vaikka on sen "tarkoituksen" löytänyt, elämä harvoin menee suunnitelmien mukaan - siinähän se elämän ihanuus kaikessa raadollisuudessaan piileekin, näin olen kokenut. Ankeaa olisi jatkaa elämää, jos olisi kokenut kaiken jo täyttyneen.
Voisihan sitä tietty jäädä "valaistuneena" paikoilleen jäpittämään - "olen löytänyt elämän tarkoituksen ja itseni, istunpa tässä lopun elämää etten vain kadota sitä" :) Siihenhän "syyllistyvät" ainakin useat hengellisen herätyksen kokeneet (itse olen ajatellut, että kyse on psyykkisesti ihan samasta kokemuksesta, vaikka ihmiset eri uskonnollisissa ja filosofisissa kehyksissä nimeävät ja selittävät kokemuksen eri tavoin), kokemuksen myötä kuvitellaan olevan erityisiä ja valittuja, suhtaudutaan ylimielisesti niihin jotka eivät ole henkisessä kehityksessään samassa vaiheessa.