olen seurustellut noin puolitoista vuotta miehen kanssa, joka on joissain tilanteissa tunnekylmä. Tämä näkyy seuraavina reaktioina:
jos itken, reaktio on usein ärtymys ja viha ("lopeta saatana toi nyyhkiminen!"). empatian tunteminen tuntuu olevan tältä mieheltä jossain tilanteissa melko hakusessa. Hän on myös väkivaltainen, suuttuessaan raivoaa kuin pieni lapsi, käy käsiksi, vahingoittaa myös itseään viiltelemällä, lyö nyrkillä seinään jne.
itse hän sanoo muuttuvansa tunteettomaksi ärtyessään, mikä minusta on todella hämmentävää.
kuitenkin seuraavat ominaisuudet viittaa normaaliin tunne-elämään:
kun halusin erota, hän mietti asioita, teki muutoksia elämäänsä ja halusi jatkaa yhdessä, vaikka heitin hänet ulos kämpästä. väkivaltaisen kohtauksen jälkeen kun jouduin sairaalaan, hän itki paniikissa ja soitti kaikki sukulaisensa läpi myöntäen väkivaltaisuutensa. kun hän on ilkeä, hän myös pyytää anteeksi, useastikin, tosin vasta rauhoituttuaan. Hän myös kannustaa minua eikä koskaan hauku/ole ilkeä, ellei ole vihainen. hän myös kehuu minua ystävilleen, kuten sanoen: "mun kulta ois kyllä hyvä shakissa, kun se on niin älykäs."
haluaisin nyt tietää, että onko kyseessä ns.narsisti? mies on väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, tosin isovanhemmat antoivat hänelle rakkautta pienestä pitäen ja ovat edelleen läheisiä. miehen äiti kuoli miehen ollessa teini-ikäinen. rakkautta ja turvaa en usko hänen saaneen keneltäkään muulta kuin mummoltaan.
onko mitään mahdollisuutta, että mies muuttuisi lämpimämmäksi ja empaattisemmaksi?
ps.en halua niitä "jätä se paska"-kommentteja..
jos itken, reaktio on usein ärtymys ja viha ("lopeta saatana toi nyyhkiminen!"). empatian tunteminen tuntuu olevan tältä mieheltä jossain tilanteissa melko hakusessa. Hän on myös väkivaltainen, suuttuessaan raivoaa kuin pieni lapsi, käy käsiksi, vahingoittaa myös itseään viiltelemällä, lyö nyrkillä seinään jne.
itse hän sanoo muuttuvansa tunteettomaksi ärtyessään, mikä minusta on todella hämmentävää.
kuitenkin seuraavat ominaisuudet viittaa normaaliin tunne-elämään:
kun halusin erota, hän mietti asioita, teki muutoksia elämäänsä ja halusi jatkaa yhdessä, vaikka heitin hänet ulos kämpästä. väkivaltaisen kohtauksen jälkeen kun jouduin sairaalaan, hän itki paniikissa ja soitti kaikki sukulaisensa läpi myöntäen väkivaltaisuutensa. kun hän on ilkeä, hän myös pyytää anteeksi, useastikin, tosin vasta rauhoituttuaan. Hän myös kannustaa minua eikä koskaan hauku/ole ilkeä, ellei ole vihainen. hän myös kehuu minua ystävilleen, kuten sanoen: "mun kulta ois kyllä hyvä shakissa, kun se on niin älykäs."
haluaisin nyt tietää, että onko kyseessä ns.narsisti? mies on väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, tosin isovanhemmat antoivat hänelle rakkautta pienestä pitäen ja ovat edelleen läheisiä. miehen äiti kuoli miehen ollessa teini-ikäinen. rakkautta ja turvaa en usko hänen saaneen keneltäkään muulta kuin mummoltaan.
onko mitään mahdollisuutta, että mies muuttuisi lämpimämmäksi ja empaattisemmaksi?
ps.en halua niitä "jätä se paska"-kommentteja..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oli samanlainen henkilö
Luulenpa että käytös johtuu huomion puutteesta nuoruus ja lapsuusiässä. Eihän se ole sama asia saada huomiota mummolta kuin omilta vanhemmiltaan.
Ex-isäpuoleni esim. oli luultavasti käyttänyt kaikki muut keinot huomionsaamiseen ja sitten huomannut, että käyttäytymällä agressiivisesti sitä saa.
Tunnetusti parhaaksi koetut keinot otetaan käyttöön. Ja niitä sitten käytetään! Vaikkein nykyisessä suhteessa ja tilanteessa olisi tarvettakaan "kerjätä" huomiota agressiivisella käyttäytymisellä, niin sitä kuitenkin käytetään.
Tavoistaan on vaikea päästä eroon (esim. kynsien pureskelu, nenän kaivaminen..), se on kuitenkin mahdollista jos on tarpeeksi tahdonvoimaa ja itsekuria. Käyttäytymismallit ovat sitten vaikeampi juttu.Suurimman osan käyttäytymismalleista ihminen luo lapsena, vanhempiensa ja ympäristön vaikutuksen alaisena, ja ne säilyvät läpi elämän, jollei niitä muuteta.
Käyttäytymismalleja ei erikoisemmin ole tarve muuttaa, mutta tässä tapausessa se olisi suositeltavaa. Usein käytettyjen ja erittäin juurtuneiden käyttäytymismallien muuttamiseen kannattaa pyytää apua ammattilaiselta. esim. psykologilta. On myös tärkeää, että häiritsevästä käyttäytymismallista kärsivä ihminen saa keskustella asioista jotka liittyvät siihen aikaan jolloin käyttäytymismalli luotiin.
Saa korjata, jos sisältää virheitä!
Mieheltäsi on ehkä kielletty tunteiden näyttäminen jo lapsena. Tunteiden torjuminen ja niiden hyväksymättömyys ovat käyttäytymismalleja, jotka hän on luultavasti oppinut/ottanut käyttöön lapsena.
Ehkä hän on kokenut kovia takaiskuja aiemmissa suhteissaan ja siksi alitajuisesti pelkää "avautumista". Tärkeää olis puhua kumppanisi kanssa. Jos hän ei pysty siitä sinun kanssasi puhumaan, älä loukkaannu. Monien on helpompi puhua asioistaan "tuntemattomalle" ammatti auttajalle.
...epävakaa persoonallisuushäiriö? Se mitä ennen kutsuttiin rajatilaksi...
Tuli vaan mieleen, en ole kyllä todellakaan mikään asiantuntija. =)
Hoitoa tuo kyllä vaatii, mutta en sanoisi kuitenkaan että jätä hänet, kaikki voivat muuttua ja kaikki tarvitsevat rakkautta pystyäkseen siihen..Mutta se tulee olemaan todella vaikeaa, ja kaikkein tärkeintä on että hän itse tiedostaa tarvitsevansa apua.
Neuvoisin ensinnäkin jättämään välittömästi oman itsesi takia. Hän ei välttämättä pysty ottamaan vastaan läheisyyttä tai ehkä huonon itsetuntonsa/epävarmuutensa takia kuuntelemaan sun omia mielipiteitä ja näkemyksiä.
Onko hänen käytöksessään tapahtunut yhtäkkiä muutos? Onko hänelle tapahtunut jotain ikävää viime aikoina? Onko elämäntilanteenne epävakaa? Pääsääntö kuitenkin on ettei pahoinpitelyä tarvitse hyväksyä, kuten ei muunkaanlaista alistamista.
Sulla on oikeus sun omiin tunteisiin, sun omiin ajatuksiin. Parisuhteessa sulla on myös oikeus saada ja antaa läheisyyttä. Tunne-elämän jakaminenhan on tätä.
"onko mitään mahdollisuutta, että mies muuttuisi lämpimämmäksi ja empaattisemmaksi?"
On se mahdollista, mutta ajan parantavaan vaikutukseen ei kannata toivoaan laittaa. Itsensä ja toisten vahingoittaminen ovat käyttäytymistä, jota ei voi ottaa kevyesti. Ilmeisesti hän tajuaa väkivallan sinua kohtaan olleen väärin, mikä ei ole narsisteille tyypillistä. Itkusi ärsyttävänä kokeminen liittyy todennäköisesti hänen aikaisempiin/lapsuuden kokemuksiinsa, ei sinänsä sinuun. Aggressio kumpuaa myös aiemmista kokemuksista, mutta oleellisinta siinä olisi, että hän kykenisi ottamaan vastuun omasta toiminnastaan.
Diagnoosin saaminen tältä palstalta ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä eikä oikeastaan mahdollistakaan. Se ei liene oleellista, sillä vaikka tietäisit mihin lokeroon miehesi todennäköisimmin kuuluu, ei se poistaisi ongelmaa. Ymmärtäminen ja rakkaus ei tässä ole riittävä apu. Suosittelen ehdottomasti hakeutumista psykoterapeutin vastaanotolle.
Ehdotan, että ottaisit puheeksi ongelman ja halun/tarpeen sen poistamiseen. Jos hän on jo aikaisemmin tehnyt muutoksia voidakseen jatkaa kanssasi, hakeutuminen terapeutin puheille ei varmaankaan olisi mahdoton tavoite. Osaavan psykoterapeutin/-analyytikon kanssa miehesi saattaisi päätyä ymmärtämään käyttäytymisensä laukaisevat syyt ja oppia muuttamaan toimintaansa. Pikaratkaisuja ei ole tarjolla, prosessi voi olla pitkä, henkisesti raskas ja aitoa motivaatiota vaativa eikä ihan halpakaan. Terapiamenetelmien ja terapeuttien kirjo on todella laaja, mutta kannattaa pitäytyä kuitenkin ammattilaisissa: "psykologi", "psykoterapeutti" ja "psykoanalyytikko" ovat suojattuja nimikkeitä, jotka kertovat terapeutin olevan asianmukaisesti koulutettu ammattilainen. Näitä ammattilaisia löydät esim seuraavalta sivulta:
http://credonet.planeetta.com/eyhdistys/psyli/osaamisverkosto/
Ihmissuhteiden ei tulisi sisältää väkivaltaa missään muodossa. Riippumatta lähtökohdistamme on meillä kaikilla mahdollisuus vaikuttaa omaan toimintaamme. Oma motivaatio ydistettynä ammattilaisen apuun tuottaa usein tulosta.
Hyvää jatkoa!
Haluan vielä korostaa, että sinun ei kannata tuudittautua sellaiseen ajatukseen, että ehkä hän muuttuu ajan/rakkautesi/iän myötä. Miehesi toiminta on tällä hetkellä ehdottoman väärin ja sen on muututtava. "Anteeksi" on vain sana eikä sitä tule yliarvostaa ; anteeksipyyntö saa todellisen arvonsa vasta sen jälkeisen käyttäytymisen myötä.
Muutos on perusteellisen ja pitkällisen terapian myötä mahdollinen, mutta jos hän ei osoita todellista motivaatiota ja omistautumista oman käyttäytymisensä muuttamiseen ja esim. keksii hyvinkin loogiselta kuulostavia syitä olla menemättä terapiaan, on sinun itsesi punnittava, kuinka paljon elämästäsi haluat uhrata väkivaltaiselle parisuhteelle. Toivoa on, mutta siinä eläminen on turhaa, jos käytännön tasolla ei tehdä asioita.
Edelleen, hyvää jatkoa!
http://www.lyomatonlinja.fi/
On hyvin harvinaista että väkivalta häviää, edes vaikka halu olisi olemassa. Vuosien mittaan se yleensä pahenee.
Jos olet jo ollut sairaalassa väkivallan takia, voi seuraava matka olla vielä ikävämpi vaihtoehto.
Olen itse kokenut väkivaltaisen suhteen ja myös seurannut läheltä sellaista. Kun siinä tilanteessa on, ei näe eikä oikein ymmärrä kunnolla. On tavallaan sokea.
Kun on vihdoin päässyt suhteesta irti, ei voi kuin hämmästellä, miten antoikin sen jatkua niin kauan.
Jos hän ei nyt heti lähde aktiivisesti etsimään muutosta, ainoa vaihtoehto on että lopetat suhteen. Miksi uhrata elämänsä väkivaltaiselle suhteelle, kun on toisenlaisiakin miehiä. Vaikka se kuulostaa pahalta, se on tulevaisuutesi kannalta parasta. Itsestään tilanne ei korjaannu.
Väkivaltainen mies voi tosiaankin olla hyvinä hetkinään mitä ihanin ja rakastettavin ihminen. Siksi häntä on vaikea jättää. Mutta väkivalta myrkyttää suhteen ajan myötä ja rakkaus sammuu kuitenkin jatkuvassa pelossa. Siksikään ei lykkääminen auta.
monet uhkailevat itsemurhalla, jos hänet jätetään. Sen lisäksi näitä henkilöitä on vaikea saada avioliittoneuvolaan t.m.s. paikkaa keskustelemaan ongelmasta.
Ei kannata jäädä odottamaan viimeistä iskua. Sääli tietysti on, että kaikilla ei ole ollut kummostakaan lapsuutta, mutta ei voi kaikkia ryhtyä parantamaan. Entäs sitten kun syntyy lapsia. Jos tilanne ei korjaannu, se menee perintönä, opittuna käytösmallina.
Kiitos kaikille erittäin hyvistä vastauksista, joitain harvoin näillä palstoilla on saatavilla. tilanne on nyt se, että mieheni on myöntänyt olevansa "yksi iso solmu", ja aikoo mennä terapiaan pelastaakseen itsensä ja tämän suhteen, maksoi mitä maksoi. Eniten minulle on toivoa nyt antanut se, että mies itse ihmetteli, että mistä johtuu, että kun riidan yhteydessä mä meen palasiksi, niin hän itse muuttuu täysin kylmäksi. että juuri silloinhan pitäisi herätä ne normaalit välittämisen tunteet.
eli siis hän itse alkanut kyseenalaistaa omia reaktioitaan, mikä taitaa olla ihan hyvä merkki.
mutta aika näyttää, ja hoitoon meno on erittäin hyvä vaihtoehto. toivon koko sydämestäni, että se auttaa!
kiitos teille kaikille vielä loistokkaista neuvoista :)
Itse olen myös kasvanut alkoholistiperheessä ja tunnistan monia käyttäytymispiirteitä samoiksi.
Tuo "kylmyys" suuttuessa on vain tyypillinen vaaratilanteen reaktio, siis aivan pelkkää biologiaa. Kun ihmistä uhkaa jokin vaara (alkoholistin lapselle se voi olla vaikka sinun itkusi aiheuttama kokemus - mutta huom. en väitä että itkusi olisi väärin!), niin alkukantainen biologinen reaktio on joko esittää kuollutta, paeta tai hyökätä. Ruumis keskittyy vain noiden toimintojen suorittamiseen ja muut toiminnot jätetään "odottamaan parempia aikoja". Siis esim. hyökkäykseen ei kuulu tunteet. Siksi hän on kylmä. Ei siis siksi, että hän on tunteeton ihminen, vaan siksi että alkukantaisessa hyökkäysreaktiossa se on järkevää.
Se miksi hän hyökkää, johtuu taas mitä ilmeisemmin, hänen toimintakeinovarastonsa rajallisuudesta. Hän ei yksinkertaisesti tiedä, kuinka aikuisen ihmisen tavoin käsitellä voimakkaita tunnetiloja tai kokemiaan uhkatilanteita muilla keinoin kuin niillä, mitä hän nyt käyttää. Hän käyttää niitä toimintamalleja, joita hän on kotonaan nähnyt ja oppinut. Niin teemme kaikki. Alkoholistiperheessä hän on useimmiten nähnyt ja oppinut vain "huonoja" toimintatapoja.
Tuohon taas auttaa se, että oppii tuntemaan ja tunnistamaan omia tunteitaan ja reaktioitaan. Siihen tarvitaan useimmiten ammattiapua.
Minäkin olen käyttäytynyt, mitä kummallisimmilla tavoilla. Ja nuo tavat ovat minun itsenikin kannalta olleet täysin järjettömiä. Ne eivät ole millään tavoin edistäneet omaakaan hyvinvointiani.
Vuosien epätoivon jälkeen ja erilaisten asioiden selvittelyjen (mm. ammattilaisten ja lukemalla) avulla olen ikään kuin havahtunut huomaamaan omien toimintatapojen järjettömyyden. Olen myös monta kertaa ymmärtänyt, että minun ei yksinkertaisesti ole pakko toimia tietyllä tavalla huonosti. Samoin olen oppinut tunnistamaan omia tuntemuksiani ja kuuntelemaan niitä, ennen kuin reagoin niihin.
Miehesi ei ole kylmä. Hän tuntee, mitä suurimmassa määrin. Hänen reaktionsa vain ovat tyhmiä. Voi olla, että joudut jättämään hänet, jotta hän huomaisi, miten tyhmästi hän käyttäytyy. Huonoa käytöstä ei nimittäin saa, eikä pidä, suvaita, vaikka sitä ymmärtäisikin. Vain törmääminen huonoon käytökseensä ja sen huonoihin seurauksiin, voi saada hänet havahtumaan, niin että hän haluaa oppia muuttamaan käyttäytymistään.
siun kannattaa lukea kirja joka on koottu narsismiparisuhteessa elävien kokemuksesta ja kertomasi perusteella kuulostaa siltä että saatat olla kyseissä tilanteessa..
miulla itselläni on ongelma, että olen tietyllä tavalla itse tunneköyhä ihminen, tunnen myötätuntoa ja empatiaa esim. ystäviäni kohtaan ja tekisin mitä vain heidän vuokseen mutta en pysty rakastumaan.. tai en tiedä pystynkö mutta kaikki menee aina samalla kaavalla, mies rakastaa minua niin että sattuu ja parin vuoden päästä mie lähen koska tunnen etten voi rakastaa samalla tavalla ja kaikki se satuttaa..