Olen täällä ennenkin kirjoitellut jatkosodasta ja sen syistä ja mielestäni toteen näyttänyt, että jatkosota oli nimensä mukainen: se oli jatkoa talvisodalle. Sen syyt kylvettiin talvisodan epäoikeudenmukaisessa rauhassa, joka meillä jo se solmittaessa ymmärrettiin myös nimensä mukaiseksi: välirauhaksi.
Linkitin aikaisemman pitkän kirjoitukseni myös keskustan saitille, jossa paljon olen keskustellut, en puolueen kannattajana, vaan pikemmin sen vastustajana, vaikka puolueisiin sitoutumaton olen, kuten profiilissanikin ilmoitan. Siellä sain paljon vastustusta näkemykselleni varsinkin eräältä keskustalaiselta, joka sanoo olevansa historian harrastaja. Hän oli sitä mieltä, että jatkosota oli johtajiemme suuri virhe, ja erityisesti hän syytti siitä Rytiä, Tanneria ja Mannerheimia.
Vastasin hänelle, että mistäpä olisivat löytyneet sellaiset johtajat, jotka olisivat pystyneet estämään ryhtymisemme jatkosotaan kaiken sen jälkeen, mitä olimme kokeneet talvisodassa ja sen seurauksena ja vielä koko välirauhan ajan. Kansamme olisi pannut sellaiset johtajat viralta ja valinnut tilalle uudet, jotka olisivat toteuttaneet kansamme tahdon eli lähteneet hakemaan hyvitystä kärsimillemme vääryyksille ja turvaamaan asemaamme siitä onnettomasta tilasta, jollaiseksi se oli välirauhan aikana osoittautunut.
Varsinkin Tannerin syyllistäminen on absurdia, sillä hänhän oli välirauhan tultua joutunut Neuvostoliiton painostuksesta luopumaan ulkoministerin tehtävästä ja hänen tilalleen oli tullut professori Rolf Witting.
Lueskeltuani nyt joulun alla ilmestynyttä ja joululahjaksi saamaani Jari Leskisen ja Antti Juutilaisen toimittamaa Jatkosodan pikkujättiläistä, sen lähes alussa oleva dosentti Martti Häikiön kirjoittama luku ”Jatkosodan ulkopolitiikka: ennen sotaa 1940-41” vahvisti aikaisemmin esittämääni siinä määrin, että haluan vielä tuoda esiin jatkosotaamme johtaneita syitä eräin lisäperusteinkin.
Suomi oli jäänyt talvisodan aikana yksin suurvaltaa vastaan. Henkistä tukea se oli kyllä saanut länsivalloilta ja hieman aineellistakin Ruotsilta, mutta yksin se joutui torjumaan maahamme hyökännyttä mahtavaa vihollista, jota silloin maailman suurimpana sotilasmahtina pidetty Saksa tuki.
Talvisodan päätyttyä Suomi, Ruotsi ja Norja antoivat yhteisen julkilausuman maiden välisen puolustusliiton valmistelusta. Sellaisen kuitenkin esti Neuvostoliitto, joka katsoi hankkeen ”revanssiluoteiseksi” ja Suomen solmiman rauhansopimuksen vastaiseksi. Hanke raukesi pian siihenkin, kun Saksa oli miehittänyt Norjan huhtikuussa 1940. Ruotsikin varoi Saksan miehittämäksi joutumisen pelosta sitoutumista Suomen puolustamiseen, mutta maittemme välinen puolustusliitto oli kyllä aluillaan, kun Neuvostoliitto kaatoi senkin syyskuussa 1940 pitäen sitäkin Suomen rauhansopimuksen vastaisena.
Neuvostoliiton Suomeen kohdistama painostus koko välirauhan ajan oli sellaista, että juuri kenenkään mielestä meillä sillä ei voinut olla muuta kuin yksi tarkoitus: viedä loppuun se, jossa suurvalta oli nöyryyttävästi epäonnistunut, eli Suomen liittäminen Neuvostoliittoon. Sitä valmistelemaan oli muodostettu meille myös Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura, jota johtivat omat kommunistimme, mutta seura oli täysin Neuvostoliiton kontrollissa ja soluttama. Sosialidemokraattinen sosiaaliministeri K-A.Fagerholm totesi seuran olevan ”Neuvostoliiton leveän selän turvin toimiva viides kolonna”.
Neuvostoliitto halusi ja sai kauttakulkusopimuksen Hankoon, jonka Suomi oli joutunut välirauhan ehtoihin kuuluvana sille tukikohdaksi luovuttamaan. Suomalaiset tulkitsivat sotilaallisten kuljetusten alkamisen miehitystä valmistelevaksi toimeksi, millaiseksi se onkin jälkikäteen osoittautunut.
Rytin uuden hallituksen ulkoministerinä toimi siis Rolf Witting ja Väinö Tanner oli siirtynyt kansanhuoltoministeriksi. Neuvostoliitto painosti Tannerin eroamaan tästäkin virasta, sillä Tannerista oli tullut Suomen työväen puolustustahdon ja kommunisminvastaisuuden henkilöitymä. ”Niin kauan, kuin herra Tanner on Suomen hallituksessa, eivät Neuvostoliiton ja Suomen suhteet parane ja tuskin tulee maittemme välisestä kaupastakaan tuloksia”, uhkasi ulkoministeri Molotov Suomen Moskovan lähettiläänä toimineelle J.K.Paasikivelle.
Neuvostoliitto kävi aivan uskomattomin tavoin kaikessa mahdollisessa kampanjaa Suomea vastaan yrittäen riistää siltä rippeetkin itsenäisestä päätöksenteosta melkeinpä missä tahansa asiassa. Talvisodasta kertova muistonäyttely Helsingin messuhallissa jouduttiin sulkemaan pian, sotaa kuvaavan filmin esittäminen elokuvateattereissa kiellettiin, Onttoni Miihkalin teos ”Suomussalmen sotatanterilla” takavarikoitiin ja 13.11.1940 annetulla asetuksella jouduttiin kieltämään kaiken sotakirjallisuuden julkaiseminen. Kaikki tuo ja paljon muuta ikävää tapahtui Neuvostoliiton jatkuvasta, tiukasta painostuksesta.
Petsamon nikkelikaivoksen toimiluvasta ja tuotannon jaosta Neuvostoliitto esitti hyvin pitkälle meneviä vaatimuksia. Suomellahan oli sopimus kaivoksesta Saksan kanssa, ja se olikin oikeastaan Suomen merkittävin valttikortti Saksan suuntaan.
Neuvostoliiton painostuksen yltyessä Suomen kohtalo oli yhä selvemmin Saksan käsissä. Nähtiin, että jos Saksa ei auttaisi Suomea, kohtalonamme olisi joutua pieniä kansoja jo nielleen Neuvostoliiton kitaan. ”Jos me tämän valtakunnan intressipiiriin jäämme, on se meille kuolema”, kirjoitti Paasikivi Moskovasta pääministeri Rytille.
Suomi sai ensimmäisen merkin Saksan maallemme suopeiksi muuttuneista asenteista elokuussa 1940. Ensin ilmoitettiin, että aiemmin tiukasti noudatettu aseiden vientikielto purettaisiin ja Saksa alkaisi toimittaa aseita Suomelle. Sitten Herman Göringin kuriiri, eläkkeellä oleva everstiluutnatti Joseph Veltjens tuli ylipäällikkö Mannerheimin luo 18.8.1940 ja pyysi Suomelta lupaa Pohjois-Norjassa olleiden saksalaisten joukkojen kauttakuljetuksiin Suomen kautta. Tuossa tilanteessa oli itsestään selvää, että lupa annettiin, sillä Ruotsi oli antanut vastaavan luvan jo heinäkuussa.
Suomessa alettiin olla kovasti helpottuneita, sillä Saksan nähtiin suitsineen Neuvostoliiton pahimman uhan meille. ”Valtioneuvoston historiassa” dosentti Hannu Soikkanen toteaa, että ”Koko hallitus oli sitä mieltä, että sekä aseiden osto että myös kauttakulku olivat oikeita ratkaisuja: Suomen pyrkimys etsiä tukea Saksasta Neuvostoliiton vastapainoksi oli onnistunut”.
Myönteiseksi nähty kehitys Suomen ja Saksan suhteissa sai sitten useita uusia ilmenemismuotoja, joita meillä tervehdittiin ilolla kaikissa muissa paitsi maamme Neuvostoliittoon liittämistä halunneissa kommunistipiireissä. Suomen muuttuneen asenteen kuvasi osuvasti Moskovan lähettiläämme J.K.Paasikivi presidentiksi valitulle Rytille maaliskuussa 1941: ”Meidän tärkein poliittinen tehtävämme on koettaa päästä Saksan siipien suojaan – Saksan `elintilaan´ yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Oli mitä mieltä tahansa Saksan nykyisestä järjestelmästä, on se tuhat kertaa parempi, kuin kuulua Neuvostoliiton alle, mikä olisi meille kuolema”.
Saksa ei kuitenkaan halunnut avoimesti rikkoa Neuvostoliiton kanssa solmimaansa sopimusta. Julkisuudelta piilossa Saksan ja Neuvostoliiton välit alkoivat kulkea kohti välirikkoa. Tämä meillä tiedettiin ja sitä tervehdittiin ilolla. Vahva Saksa nähtiin taas luotettavaksi ystäväksemme ja toiveemme talvisodan johdosta kokemiemme vääryyksiemme korjaamisesta Saksan avulla alkoivat kohota lähes koko kansassamme.
Kohtalokkain hetki Suomen kannalta oli 12.-13.11.1940, jolloin Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov matkusti Hitlerin pyynnöstä Berliiniin keskustelemaan brittiläisen imperiumin tulevasta ”perinnönjaosta”. Saksa halusi Neuvostoliiton suuntaavan laajenemisensa Persianlahden ja Intian valtameren suuntiin, ja Saksan ja Italian ensisijaisen kiinnostuksen kohteeksi jäisivät Eurooppa ja Afrikka.
Tällöin Molotov pyysi Saksalta etupiirisopimuksen mukaisia vapaita käsiä Suomen suhteen. Siis tehdä sama myös Suomelle, jonka se oli saanut tehdä Viron, Latvian, Liettuan ja puolen Puolan suhteen. Se tietysti tarkoitti pyrkimystäi liittää maamme Neuvostoliittoon, vaikka uudella sodalla, jos painostus ei tuota toivottua tulosta. Hitler ei kuitenkaan pyyntöön suostunut, vaan sanoi Saksan taloudellisten intressien edellyttävän, että sotaa Suomen ja Neuvostoliiton välille ei synny.
Saksan valtiosihteeri Ernst von Weizsäcker Saksan Suomen lähettiläälle Wipert von Blücherille, että ”Johtaja on pitänyt sateenvarjoaan Suomen yllä”. von Blücher ilmoitti asiasta Suomen johtajille, ja tieto levisi pian myös kansallemme, ja olimme siitä hyvin iloisia ja aloimme olla entistä huojentuneempia ja toivorikkaampia sen suhteen, että luvassa on parempaakin: kokemamme vääryyden korjaaminen Saksan avulla.
Pian nimittäin alkoi tihkua tietoja tai paremminkin huhuja Saksan ja Neuvostoliiton välirikosta ja Saksan suunnitelmista hyökätä Neuvostoliittoon. Sitä odotettiin meillä malttamattomina, ja kansa oli enemmän kuin henkisesti valmis liittymään mukaan Saksan rinnalle ja hakemaan takaisin Karjalamme, jonka vihollinen oli meiltä oikeudettomalla hyökkäyksellään ryöstänyt.
Ja kauan meidän ei tarvinnut odotella, kun siihen tuli tilaisuus. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 ja sai heti rinnalleen Italian, Romanian, Unkarin ja Slovakian, ja kun Neuvostoliitto hyökkäsi ilmapommituksin Suomeen 25.6., totesimme mekin olevamme sodassa mukana. Toistan vielä alussa sanomani: meiltä ei olisi löytynyt sellaista johtajaa, joka olisi voinut pitää meidät erossa sodasta; sellainen johtaja olisi pantu vaikka päiviltä ja valittu hänen tilalleen uusi, joka olisi vienyt meidät sotaan, joka oli kansan valtaenemmistön ymmärrettävä tahto.
Joka tänä päivänä sanoo, että olisi ollut viisasta pysyä sodasta erossa, ja johtajiemme olisi pitänyt niin tehdä, se on joko tuon ajan tilanteen täydelliseen tuntemattomuuteen perustuvaa imelää jälkiviisautta tai poliittisluontoista tarkoituksellista vääristelyä, jolla halutaan painaa alas silloisia kaiken kunnian ansaitsevia johtajiamme. Samalla vaan painetaan alas myös niitä suomalaisia nuoria miehiä, jotka olivat valmiit uhraamaan vaikka henkensä isänmaan paremman tulevaisuuden puolesta. Ja niin yli 60 000 nuorta miestämme joutui tekemäänkin.
Mutta maamme säilyi vapaana, vaikka moniin vaaroihin sitten joutuikin ”kiitos” toisenlaisten poliittisten johtajiemme. Mutta niistäkin selvittiin, joten olkaamme iloisia ja onnellisia vapaasta isänmaastamme ja kiitollisia sodanaikaisille johtajillemme ja etenkin tavallisille sotilaillemme ja koko kansallemme, joiden tuki oli niin johtajillamme kuin sotilaillammekin.
Perustan siis jokseenkin kaiken edellä sanomani Jatkosodan pikkujättiläisen alussa mainitsemaani lukuun, jonka kirjoittanut Martti Häikiö mainitsee luvun lopussa monia hänen kirjoitukseensa vaikuttaneita lähteitä. Saatan nyt saamieni uusienkin tietojen valossa kirjoitella toiste siitä, kuinka sitten sota jatkui ja miten myös mielipiteet meillä alkoivat vähitellen muuttua, mutta se on taas toinen juttu, kuten Kipling tapasi aina juttunsa lopussa sanoa.
Tässä vielä linkki aikaisempaan kirjoitukseeni ”Jatkosodasta”, ja sen lopussa olevasta linkistä pääsee myös kirjoitukseeni ”Talvisodasta”.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000006697196
JATKOSODAN SYISTÄ
32
2149
Vastaukset
- Semjon_Kotko
Suomi oli Talvisodan jälkeen tilanteessa, jossa se ei voinut päättää pysymisestään sodan ulkopuolella: Asettuminen Saksaa vastaan olisi pakottanut ottamaan puna-armeijan Suomen maaperälle ja Suomi kokonaisuudessa olisi joutunut sotanäyttämöksi.
Sodan jälkeen puna-armeija ei olisi täältä mihinkään lähtenyt. Minua hieman kummastuttaa se, että välillä talvisota ja jatkosota nähdään yhtenä ja samana sotana, missä toimiamme jatkosodan sytyttäjinä puolustetaan sillä, että oli oikeutettua lähteä ottamaan takaisin sitä, meiltä vietiin. Toisinaan taas yhteys talvisotaan katkaistaan ja sanotaan, ettei silloin tehdyt ratkaisut vaikuttaneet tulevaan. Minusta tässä on syvä looginen ristiriita.
Kuten tiedät emeritus professori Heikki Ylikangas on esittänyt asioiden kehityksestä täysin toisenlaisen kuvan. Hän ei pyri välillä katkaisemaan sotien välistä kausaaliyhteyttä ja taas sitten välillä korostamaan sitä. Hänen mukaan ei vaan talvisota vääryytenä maatamme kohtaan vaan myös tuolloin ajassa tehdyt päätökset vaikuttavat siihen, millainen tilanne sitten myöhemmin jatkosodan alla syntyi. Tämä on minusta hyvin johdonmukainen analyysi, kun rusinoita ei vaan kaiveta pullasta, vaan syödään koko pulla.
Ylikankangas esittää hyvin vakuuttavasti historialliseen lähdeaineistoon perustuen, että maamme johto, etunenässä pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner tekivät tietoisen valinnan Saksaan turvautumisesta jo maaliskuun alussa 1940. Tämä valinta mikä johti sitten huonoon rauhaan NL:n kanssa maaliskuun puolivälissä 1940 puolestaan selittää sen tyytymättömyyden suuruutta, mikä tuosta huonosta rauhasta aiheutui.
Joku voi väittää, ettei meillä ollut muita vaihtoehtoja kuin tämä huono rauha. Ylikangas on kaivellut arkistoja ja todennut niiden perusteella, että toista vaihtoehtoa mietittiin tosissaan ja varsin pitkään. Jos meillä ei olisi ollut tätä toista vaihtoehtoa, ei olisi ollut mitään järkeä käyttää siihen niin paljon harkintaa, että länsivallat lastasivat siihen luottaen jo miehistöäkin valmiiksi laivoihinsa. Tiedämme esim., että Mannerheim oli kahden vaiheilla hyvin pitkään. Asian kanssa vetkuttelu kertoo myös siitä, että sotilaallinen tilanne ei ollut aivan niin katastrofalinen kuin sodasta irtautumisen perusteeksi tilatussa Heinrichsin raportissa kerrotaan.
Kun Suomen hallitus Rytin ja Tannerin vaikutuksesta päätti olla ottamatta vastaan länsivaltojen tyrkyttämää apua, tämä päätös oli sitä seuraavien tapahtumien äiti, niiden syntymistä edellyttävä tapahtuma. Suomellahan oli rauhasta huolimatta koko ajan vaara joutua NL:n miehittämäksi kuten sanoit. Saksa ei meitä auttanut, joten tuntuisi poliittiselta hölmöydeltä asettua tyhjän päälle. Jos olisimme ottaneet vastaan länsivaltojen avun, joku olisi ollut puolellamme. Nyt ei ollut kukaan. Vai oliko sittenkin? Ylikankaan keräämien tietojen mukaan Hermann Göring oli luvannut suomalaisille hyvityksen korkojen kera, jos tekisimme rauhan. Tämä oli lupaus Saksalta ja sen varaan rakensimme jo alusta pitäen. Ei asia ole niin, että Saksa tuli vasta sattuman kautta Suomen avuksi. Suomi kuului Saksan strategiseen suunnitelmaan osana jo paljon kauemmin. Viro ei siihen kuulunut ja meidän kohtalomme olisi ollut sama, jos emme olisi olleet osa Saksan sotasuunnitelmaa.
Jos siis aloitamme tarkastelun siitä päätöksesta, missä valittiin huono rauha ja siihen liittyvistä välipuheista Saksan kanssa, meillä on kausaalisesti looginen yhteys myös näiden sotien välillä ja myös silloin tehtyjen päätösten kesken. Näin ollen voimme sanoa, että päättäjillämme ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ei tietenkään ollut, koska olimme siitä lähteneet, että valitsemme Saksan ennen länsivaltoja. Tämä valinta taas perustui arviointiin tulevan suursodan voittajasta. Halusimme olla voittajan puolella, vaikka tämä olisi sitten fasistinen Saksa. Suomen päättäjät eivät tässä kohdin valinneet vapautta ja demokratiaa puolustavaa länsimaista linjaa, vaan laskelmoimme voiton ja häviön olettamuksilla.
Kun länsivallat oli suljettu pois, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin Saksa. Saksan avulla lähdettiin mieluusti hakemaan sitä oikaisua huonoon rauhaan, mikä oli solmittu Saksan kanssa tehdyn välipuheen seurauksena. Kysymys oli puhtaasta revanssista. Tanner ja Ryti ovat tähän sitä kautta syyllisiä, että juuri heidän vaikutuksestaan ja päätöksillään Suomi valitsi Saksan ja sulki pois länsivallat. Kun katsotaan suursodan lopputulosta, tämä oli tietysti erittäin suuri virhe ja suuri virhe se oli varsinkin meidän suomalaisten kannalta. Valitsemme arpapelissä hävinneen hevosen, jonka voittajakerroin näytti kylläkin valintahetkellä paremmalta.
Kerrataan vielä tuon tärkeän ratkaisun ja sen vaihtoehdon erot, ettei jää epäselvyyttä. Meillä oli siis kaksi vaihtoehtoa, ottaa vastaan länsivaltojen apu ja jatkaa sen turvin sotaa. Puheet siitä, ettei tuota apua olisi voitu toimittaa perille, ovat pötyä, sillä länsivallat takasivat sen, että apu tulee mahdollisesti Ruotsin vastustuksesta huolimatta perille. Tottakai sodan jatkamisella oli riskinsä, mutta eivät länsivallat noin vain olisi antaneet periksi Suomessa jo arvovaltasyistä, jos he tänne olisivat yhteisen rintaman muodostaneet.
Toinen vaihtoiehto oli tyytyä rauhaan ja heittäytyä tyhjän päälle, sillä varmasti sellainen mahdollisuus oli tiedossa, että NL voi miehittää rauhasta huolimatta koko Suomen tilaisuuden tullen. Ei ollut mitään vastavoimaa, joka olisi sen estänyt. Saksahan ei meille julkisesti apua tarjonnut. Ja pointti voi olla vain siinä, ettei tarjonnut julkisesti, mutta tarjosi salaisesti.- tervetuloa takaisin.
Kauanpa Ylikangas-fani, Mielipidepankki, malttoi kestää pois.
- Semjon_Kotko
Se ei ollut mahdollisuus vain jo tehty päätös.
Jos Englanti ja Ranska olisivat halunneet auttaa Suomea, siihen olisi paremmin kuin joukkojen tuominen Skandinaviaan, rautamalmi-kenttien äärelle, ilmaisku NL:n alueelle vaikkapa etelästä.
Hautamäki on aivan oikeassa siinä, ettei "avustusretkikunnan" todellinen vihollinen ollut NL vaan Saksa. Vaara englantilais-ranskalaisten joukkojen tulosta rautakaivoksia uhkaamaan oli yksi syy Hitlerin päätökseen painostaa Stalin rauhaan Suomen kanssa vaikka sotilaallinen tilanne oli kehittymässä NL:lle edullisemmaksi.
Saksa siis auttoi Suomea Talvisodan aikana ratkaisevasti, ja toisen kerran välirauhan aikana, kun Molotov sai Berliinissä tylyn kiellon olla hyökkäämättä uudelleen Suomeen. - JormaKKorhonen
...mielestäni jämähtänyt asenteelliseksi tuon yhden mielipiteen nojalla. Arvostan minäkin Heikki Ylikangasta suursti, eräissä muissa asioissa kuitenkin enemmän kuin tuossa.
Sanot:
>> Meillä oli siis kaksi vaihtoehtoa, ottaa vastaan länsivaltojen apu ja jatkaa sen turvin sotaa. Puheet siitä, ettei tuota apua olisi voitu toimittaa perille, ovat pötyä, sillä länsivallat takasivat sen, että apu tulee mahdollisesti Ruotsin vastustuksesta huolimatta perille. Tottakai sodan jatkamisella oli riskinsä, mutta eivät länsivallat noin vain olisi antaneet periksi Suomessa jo arvovaltasyistä, jos he tänne olisivat yhteisen rintaman muodostaneet. - Nimierkki
Semjon_Kotko kirjoitti:
Se ei ollut mahdollisuus vain jo tehty päätös.
Jos Englanti ja Ranska olisivat halunneet auttaa Suomea, siihen olisi paremmin kuin joukkojen tuominen Skandinaviaan, rautamalmi-kenttien äärelle, ilmaisku NL:n alueelle vaikkapa etelästä.
Hautamäki on aivan oikeassa siinä, ettei "avustusretkikunnan" todellinen vihollinen ollut NL vaan Saksa. Vaara englantilais-ranskalaisten joukkojen tulosta rautakaivoksia uhkaamaan oli yksi syy Hitlerin päätökseen painostaa Stalin rauhaan Suomen kanssa vaikka sotilaallinen tilanne oli kehittymässä NL:lle edullisemmaksi.
Saksa siis auttoi Suomea Talvisodan aikana ratkaisevasti, ja toisen kerran välirauhan aikana, kun Molotov sai Berliinissä tylyn kiellon olla hyökkäämättä uudelleen Suomeen."Saksa siis auttoi Suomea Talvisodan aikana ratkaisevasti"
Saksa esti Italian lähettämän avun kuljettamisen Saksan kautta ja ennen sotia Suomen Saksasta tilaamia aseita ei toimitettu perille. Saksa esti myös vapaaehtoisten kulkemisen alueensa kautta, mm. Unkariin jäi tuhansia Suomeen tulossa olleita vapaaehtoisia.
Ulkoministeri Tanner kysyi asiasta Saksan Helsingin lähettiläältä von Blucherilta ja tämäkin syytti suomalaisia kiittämättömyydestä 1918 avusta ja suomalaisten 'läpeensä epäystävällisestä' asenteesta Saksaa kohtaan. Koska Ranska ja Englanti olivat aikoneet lähettää Suomeen retkikunnan avustamaan Suomea sodassa, varoitti von Blucher Tanneria: "Saksa ei antaisi liittoutuneiden perustaa tukikohtiaan pohjoiseen ja niiden salliminen olisi sodan syy Saksalle".
" En juurikaan kunnioita Pohjoismaita. valtaantulostani lähtien Norjan, Ruotsin ja Suomen sanomalehdet ovat kilpailleet minun lokaamisessani... Minulla ei todellakaan ole mitään syytä tuntea ystävyyttä maita kohtaan, joiden lehdistö on kohdellut minua niin epäkunnioittavasti. Saksa sentään auttoi vuonna 1918 Von der Goltzin joukoilla Suomea vaikeassa tilanteessa, joten minusta meillä on oikeus odottaa suurempaa kiitollisuutta ja huomaavaisuutta mitä meille on osoitettu."
- Hitler Sven Hedinille 16.10.1939
- Vanha mies
Kaikkeen kirjoituksessa sanottuun yhdyn omien muistojenikin pohjalta, sillä olin jatkosodan alkaessa jo koulupoika ja muistan hyvin ihmisten mielialat ja puheet. Olen kyllä myös paljon lukenut asiasta, ja ilokseni nykyisin jo historoitsijatkin alkavat olla sitä mieltä, mitä tuossa sanotaan.
Joku voi olla sitä mieltä, että miksi enää muistella noita. Minä pidän sitä hyvin tarpeellisena. Meidän on aina muistutettava, miten asia oli, jotta emme enää koskaan joutuisi siihen alennustilaan, jossa vuosikymmenet olimme. Jossa silloisten poliittisten johtajiemme johdolla jouduimme vääristämään menneisyytemme ja vaikenemaan tosiasioista.
Se tuotti sitten sellaista tulosta, että nuoret ilkkuivat tämän maan ja heidänkin tulevaisuutensa pelastaneille sotaveteraaneillemme, että "ähä kutti, oma syynne, miksi sinne menitte".
Kiitos asiantuntevasta hyvästä esityksestä!- JormaKKorhonen
Niin uskon itsekin, että kyseessä on totuus, ja myös minun mielestäni sitä kannattaa tuoda aina esiin, "jotta emme unohtaisi".
Tuo sitaatteihin laittamani on mottona saksalaisilla, jotka vuosittain säännöllisesti tuovat kouluissa ja muualla esille natsien hirmutekoja. Vaikka me jouduimme jatkosodassa natsien myötäsotijoiksi - emme liittolaisiksi - meillä on puhtaat jauhot pussissa syistä, joita koetin tuoda esiin kirjoituksessani.
- Nimierkki
Olen kanssasi melko pitkälle samaa mieltä, tapahtumat kertaat melko tarkkaan, muutaman asian näen hieman toisin.
Talvisodan seuraukset olivat koko Skandinavialle vakavat. Brittien ja ranskalaisten interventiosuunnitelmat olivat saaneet Hitlerin kiinnostumaan pohjoisesta. Hitler olisi hyökännyt Neuvostoliittoon muutenkin, mutta talvisota sai hänet muuttamaan suunnitelmia ottaen niihin mukaan suomalaisetkin. Talvisodan vuoksi Hitler käski laatimaan suunnitelman hyökkäyksen Norjaan. Neuvostojoukkojen heikko alkumenestys talvisodassa sai Hitlerin uskomaan että puna-armeija oli helposti voitettavissa.
Neuvostoliiton painostus välirauhan aikana oli ankaraa, mutta kannattaa myös huomata että se laimeni huomattavasti sen jälkeen kun Molotov oli saanut Hitleriltä kiellon koskea Suomeen Marraskuussa 1940. Samaan aikaan Suomi ja Saksa herättelivät jo henkiin sotilaallista yhteistyötä.
Ja ne Neuvostoliiton aikomukset hyökätä Suomeen ja viedä päätökseen se mikä talvisodassa jäi kesken - kun Tammikuussa 1941 Suomen rajoilla arvoitiin Suomen tiedustelun mukaan olevan noin 20 divisioonaa venäläisiä joukkoja, niin jatkosodan alkaessa niitä oli Suomen rajoilla enää 13 divisioonaa. (http://www.sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Kartat/cwdata/41JoukkojenRyhmitykset.html) Jos hyökkäykseen valmistaudutaan niin eiköhän silloin joukkoja lisätä, eikä vähennetä.
Juuri hetkeä ennen kuin sota alkoi, saapui maahan Paasikiven neuvottelema viljaerä Neuvostoliitosta. Ruokitaanko sellaista kansaa joka aiotaan kohta valloittaa?
Mielestäni käännekohta oli nimenomaan juuri tuo Hitleriltä Molotovin saama kielto koskea Suomeen. Sen jälkeen NL alkoi hellittää poliittista painostustaan ja käytännön hyökkäysaikeista ei ole todisteita.
Korhonen: "Ja kauan meidän ei tarvinnut odotella, kun siihen tuli tilaisuus. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 ja sai heti rinnalleen Italian, Romanian, Unkarin ja Slovakian, ja kun Neuvostoliitto hyökkäsi ilmapommituksin Suomeen 25.6., totesimme mekin olevamme sodassa mukana."
Korhonen esittää asian siinä valossa, että Suomi ikäänkuin totesi että huppista vaan, sotaan jouduttiin. Tosiasiassa tätä sotaan joutumista oli valmisteltu jo pidemmän aikaa, vahingossa Suomi ei siihen joutunut. Sotatoimiinkin otettiin osaa heti 22.6. kun saksan hyökkäys alkoi ja Saksa sai käyttää Suomen aluetta hyökkäyksessään. Neuvostoliiton pommitukset 25.6 oli se johdon kaipaama syy millä kansakin saatiin sotajalalle, mihin Rytin hallitus oli lupautunut jo kesäkuun puolivälissä.
Korhonen: "Mutta maamme säilyi vapaana, vaikka moniin vaaroihin sitten joutuikin ”kiitos” toisenlaisten poliittisten johtajiemme. Mutta niistäkin selvittiin, joten olkaamme iloisia ja onnellisia vapaasta isänmaastamme ja kiitollisia sodanaikaisille johtajillemme ja etenkin tavallisille sotilaillemme ja koko kansallemme, joiden tuki oli niin johtajillamme kuin sotilaillammekin. "
Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina? Jos ylistää pitää niin ylistän mieluummin heitä sen lopettajina.
Varsinkin takinkääntö sodan lopussa oli mestarillinen. Pienen kansan on käytettävä kaikki mahdolliset keinot selviytymiseen ja ne keinot käytettiin. Suomi pelasi Saksan rinnalla uhkapeliä, hävisi, mutta hävisi tyylikkäästi ja kesti tappionsa.
Koska vakioräksyttäjäni ehti jo täällä aloittaa mollaamiseni ennen kuin ehdin edes kommenttiani kirjoittaa niin tarkennanpa vielä hieman kantaani, ettei hänen tarvitse sitä minulle keksiä ja muille julistaa - pieleen menisi kuitenkin taas. Hän kun jaksaa minua syyttää vain Suomelle ikävien asioiden esille tuomisesta, niin heitänpä tähän lainauksen toiselta, joka on niitä myös jaksanut penkoa:
"Sota on niin vakava asia, että siihen ryhtyminen ja siinä tehdyt virheet on tuotava esille varsinkin silloin, kun ne ovat johtaneet tuhansien miesten kaatumiseen tai haavoittumiseen".
- Everstiluutnantti Helge Seppälä; Suomi hyökkääjänä (1984).
Olen Seppälän kanssa samoilla linjoilla siinä, että jatkosodan alkaessa Suomi hakeutui Neuvostoliiton pelossa jokseenkin tahdottomaksi Saksan myötäsotijaksi. Seppälä rinnastaa sen ajan Suomea myöhempään yya-ajan Suomeen. "Sellainen maa on satelliitti tai ajopuu, joka ei haluakaan itsenäistä politiikkaa."
Sitä muuten kannattaa miettiä nyt 2000-luvullakin täällä EU-Suomessa.- JormaKKorhonen
...olet kyllä kirjasi lukenut, enkä väitä, ettet olisi niistä paljon ymmärtänytkin. Minä vaan ymmärrän noissa asioissa monin kohdin toisin.
En jaksa nyt tässä ruveta asiasta puhumaan, kun olen siitä juuri paasannut tuolla keskustan saitilla vastineessani Mielipidepankille. Jos haluat, niin katso tuon linkin taakse:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015470514
Siellä on keskusteltu asiasta enemmänkin. Ne tyhjäpäiden muutaman rivin heitot osaat varmasti jättää huomiotta.
Olen kyllä lukenut tuon Helge Seppälän (sotahistorian opettajani mestarikurssilta) kirjan ja paljon muutakin Seppälän tuotantoa. Seppälää pidetään sotilastutkijapiireissä hieman toisinajattelijana, aikoinaan jopa NL:oon päin "kallellaan olevana", joka kylläkin lienee johtunut vain siitä, että Seppälä venäjäntaitoisena kai pääsi jo vuosikymmeniä sitten muita paremmin tutustumaan myös neukkujen arkistoihin.
Ainakin toinen tutkijaeversti Sampo Ahto (sotahistorian opettajani luutnanttikurssilta) on julkisesti kyseenalaistanut nuo Seppälän tuossa kirjassaan esittämät näkemykset. Minulla nyt ei ole esittää tarkoittamiani lähteitä, mutta varmaksi muistan tuosta mm. Sampon teksteistä lukeneeni.
Ei tuokaan asia varmaan vielä valmis ole, sillä uusia näkemyksiin vaikuttavia tietojakin saattaa vielä tulla, ja niiden puutteessa esitetään erilaisia spekulaatioita. Itse kuitenkin melko paljon asiasta lukeneena ja lukemaani ajatelleenakin olen kuitenkin sitä mieltä, mitä olen, ja uskon olevani oikeassa.
Ja motiivini asiasta puhumiseen täälläkin on paljolti se, jota nimimerkki Vanha mies tuossa edellä painottaa. - realisti
"Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina?"
Suomen vieminen sotaan oli tulos NL:n todella epäonnistuneesta politiikasta Suomen suhteen. NL painosti Suomea herkeämättä välirauhan aikana, joten Suomella oli hyvä syy olla NL:n suhteen huolissaan. Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään. Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta. Hylkäämällä Saksan tuen Suomi olisi ottanut riskin maan miehittämisestä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. NL oli korttinsa näyttänyt, miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana? - Rogi1
realisti kirjoitti:
"Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina?"
Suomen vieminen sotaan oli tulos NL:n todella epäonnistuneesta politiikasta Suomen suhteen. NL painosti Suomea herkeämättä välirauhan aikana, joten Suomella oli hyvä syy olla NL:n suhteen huolissaan. Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään. Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta. Hylkäämällä Saksan tuen Suomi olisi ottanut riskin maan miehittämisestä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. NL oli korttinsa näyttänyt, miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana?>>Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään.Voi sanoa,että Suomen saksalaissuuntaus alkoi keväällä ´41 vaihtaa väriä. Siihen oli jouduttu talvella pakottavin turvallisuuspoliittisin perustein, mutta keväämmällä sitä alkoivat tukea myös taitavasti lietsotut ulkopoliittiset toiveet ja houkutukset
- JormaKKorhonen
realisti kirjoitti:
"Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina?"
Suomen vieminen sotaan oli tulos NL:n todella epäonnistuneesta politiikasta Suomen suhteen. NL painosti Suomea herkeämättä välirauhan aikana, joten Suomella oli hyvä syy olla NL:n suhteen huolissaan. Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään. Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta. Hylkäämällä Saksan tuen Suomi olisi ottanut riskin maan miehittämisestä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. NL oli korttinsa näyttänyt, miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana?...näet asian. Sitä samaa näkökulmaa koetin itskin tuoda esiin avauksessani.
- JormaKKorhonen
Rogi1 kirjoitti:
>>Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään.Voi sanoa,että Suomen saksalaissuuntaus alkoi keväällä ´41 vaihtaa väriä. Siihen oli jouduttu talvella pakottavin turvallisuuspoliittisin perustein, mutta keväämmällä sitä alkoivat tukea myös taitavasti lietsotut ulkopoliittiset toiveet ja houkutukset
Näkemyksesi ei kaipaa lisäselityksiä minulta.
- -----------
realisti kirjoitti:
"Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina?"
Suomen vieminen sotaan oli tulos NL:n todella epäonnistuneesta politiikasta Suomen suhteen. NL painosti Suomea herkeämättä välirauhan aikana, joten Suomella oli hyvä syy olla NL:n suhteen huolissaan. Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään. Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta. Hylkäämällä Saksan tuen Suomi olisi ottanut riskin maan miehittämisestä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. NL oli korttinsa näyttänyt, miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana?"miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana? "
Ne 60000 nuorta miestä, aluemenetykset, 450000 evakkoa, sotakorvaukset... eikö kelpaa syiksi? Eihän niitä tietysti etukäteen voinut tietää eteen tulevaksi, mutta sodassa kuolee aina ihmisiä. Sota on aina merkki politiikan epäonnistumisesta. - realisti
Rogi1 kirjoitti:
>>Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään.Voi sanoa,että Suomen saksalaissuuntaus alkoi keväällä ´41 vaihtaa väriä. Siihen oli jouduttu talvella pakottavin turvallisuuspoliittisin perustein, mutta keväämmällä sitä alkoivat tukea myös taitavasti lietsotut ulkopoliittiset toiveet ja houkutukset
"N-liiton liennytyspolitiikka huhti-toukokuussa alkoi liian myöhään Suomen kannalta, sillä hyökkäyssuunnitelmat Saksan kanssa olivat jo liian pitkällä."
Tottakai tämäkin pitää paikkansa. NL:n liennytyksellä ei silti ollut - ei voinut olla - uskottavuutta eikä sillä siis voinut olla Suomen kannalta merkitystä. Suomi ei voinut luottaa siihen, ettei NL ensimmäisen tilaisuuden tullen pyrkisi käymään sen kimppuun. - realisti
----------- kirjoitti:
"miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana? "
Ne 60000 nuorta miestä, aluemenetykset, 450000 evakkoa, sotakorvaukset... eikö kelpaa syiksi? Eihän niitä tietysti etukäteen voinut tietää eteen tulevaksi, mutta sodassa kuolee aina ihmisiä. Sota on aina merkki politiikan epäonnistumisesta."Eihän niitä tietysti etukäteen voinut tietää eteen tulevaksi,"
Jälkikäteen tuo ennustaminen onkin huomattavasti helpompaa. Olisiko ollut parempi pysyä puolueettomana ja ottaa riski NL:n hyökkäyksestä? Sehän oli jo ennen Talvisotaa ilmoittanut, että jos Saksa hyökkää Suomen kautta, NL ei jää omille rajoilleen odottamaan. Ja Saksa oli hyökkäämässä. NL:n hyökkäys ja Suomen joutuminen sen ja Saksan taistelukentäksi olisi ollut loppu. Tilanne oli täsmälleen niinkuin "Tuntemattomassa" todetaan. Oli valittava puoli ja meidän valintaamme tuskin tarvitsi arvailla.
"Sota on aina merkki politiikan epäonnistumisesta."
Olen täsmälleen samaa mieltä. NL:n ulkopolitiikka Suomessa epäonnistui surkeasti.
"450000 evakkoa"
Evakkoon kyllä lähdettiin jo Talvisodan alta, joten siitä ei voi Jatkosotaa syyttää. Suurin piirtein samat alueethan sen jälkeen menetettiin. - Nimierkki
JormaKKorhonen kirjoitti:
...olet kyllä kirjasi lukenut, enkä väitä, ettet olisi niistä paljon ymmärtänytkin. Minä vaan ymmärrän noissa asioissa monin kohdin toisin.
En jaksa nyt tässä ruveta asiasta puhumaan, kun olen siitä juuri paasannut tuolla keskustan saitilla vastineessani Mielipidepankille. Jos haluat, niin katso tuon linkin taakse:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015470514
Siellä on keskusteltu asiasta enemmänkin. Ne tyhjäpäiden muutaman rivin heitot osaat varmasti jättää huomiotta.
Olen kyllä lukenut tuon Helge Seppälän (sotahistorian opettajani mestarikurssilta) kirjan ja paljon muutakin Seppälän tuotantoa. Seppälää pidetään sotilastutkijapiireissä hieman toisinajattelijana, aikoinaan jopa NL:oon päin "kallellaan olevana", joka kylläkin lienee johtunut vain siitä, että Seppälä venäjäntaitoisena kai pääsi jo vuosikymmeniä sitten muita paremmin tutustumaan myös neukkujen arkistoihin.
Ainakin toinen tutkijaeversti Sampo Ahto (sotahistorian opettajani luutnanttikurssilta) on julkisesti kyseenalaistanut nuo Seppälän tuossa kirjassaan esittämät näkemykset. Minulla nyt ei ole esittää tarkoittamiani lähteitä, mutta varmaksi muistan tuosta mm. Sampon teksteistä lukeneeni.
Ei tuokaan asia varmaan vielä valmis ole, sillä uusia näkemyksiin vaikuttavia tietojakin saattaa vielä tulla, ja niiden puutteessa esitetään erilaisia spekulaatioita. Itse kuitenkin melko paljon asiasta lukeneena ja lukemaani ajatelleenakin olen kuitenkin sitä mieltä, mitä olen, ja uskon olevani oikeassa.
Ja motiivini asiasta puhumiseen täälläkin on paljolti se, jota nimimerkki Vanha mies tuossa edellä painottaa."Seppälää pidetään sotilastutkijapiireissä hieman toisinajattelijana, aikoinaan jopa NL:oon päin "kallellaan olevana", joka kylläkin lienee johtunut vain siitä, että Seppälä venäjäntaitoisena kai pääsi jo vuosikymmeniä sitten muita paremmin tutustumaan myös neukkujen arkistoihin. "
Tuohan on varsin tuttua, kaikki Suomen tekemisiä joskus jollakin tapaa arvostelleet ovat "neukkulaan kallellaan". Sama, joskus hysterian mittasuhteita saava ilmiö näkyy tälläkin keskustelupalstalla. Katso nyt vaikka tuota loanheittoa mitä minua kohtaan alkaa heti kun tänne jotain kirjoitan. Tällä kertaa se ehti varmuuden vuoksi alkaa jo ennen kuin ehdin edes mitään kirjoittaa ;)
Minusta Seppälä ei lähesty asiaa Neuvostoliton kannalta vaan sodan varsinaisten häviäjien; kaatuneet, vammautuneet, omaisensa ja kotinsa menettäneet. Sieltä suunnalta muutaman poliitikon kunnian puolustaminen voi tuntua merkityksettömältä tai jopa loukkaavalta.
Jorma K. Korhonen näyttää kulkevan toisen Korhosen viitoittamaa tietä. Helsingin yliopiston yleisen historian professorina toiminut Arvi Korhonen (yleisesikunnan sotahistoriallisen toimiston apulaispäällikkönä 1927–1945 ) koki pyhäksi velvollisuudekseen puolustaa sotasyyllisyydestä tuomittuja ja Suomen tahrittua kunniaa. ”Jos historiantutkimus ja politiikka sotketaan keskenään, vääristetään kehityksestä hahmotettava kuva milloin minkäkin ennakkokäsityksen mukaisesti ja langetetaan tuomioita, joiden oikeamielisyys on vähintäänkin kyseenalainen." Näin Korhonen kirjoitti arvostellessan Anthony J. Uptonia, vaikka itse oli juuri tuohon syyllistynyt, ei Upton.
Suomen johtomiehet olivat tieten ja harkiten vieneet Suomen sotaan ja Arvi Korhonen tiesi tämän. Tätä totuutta yritettiin meillä sotien jälkeen historian tutkimuksessakin peitellä, ja yritetään näköjään yhä, tosin ei enää tutkijoiden piirissä vaan harrastelijoiden keskusteluissa. Saksa ja Suomi olivat sopineet yhteisesti hyökkäyksestä Neuvostoliittoon, mutta sopiminen oli perustuslain vastaista. Siksipä Mannerheim yritti saada Saksalta lupaa hyökätä vasta 2-3 päivää saksalaisten jälkeen, jotta kansalle ja kansanedustajille voitaisiin antaa sellainen kuva että tapahtumien kulku on vienyt maan mukanaan. Saksasta vastattiin, että suomalaisten hyökkäysajankohta riippuu Saksan operaatioista ja niinhan siinä kävikin. Saksan operaatiot tarvitsivat Suomen hyökkäystä vasta 10.7. Kun Neuvostoliitto Saksan hyökkäyksen alettua heti vastatoimenaan pommitti, Suomen johto pääsi pälkähästä >> http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000013509617#22000000013509617
Arvi Korhonen yritti laatia Suomen jatkosotaan johtaneista tapahtumista tyhjentävää tutkimusta, jossa "kaikin tieteen keinoin ja arvovallalla" olisi osoitettu ettei Suomi osallistunut Saksan hyökkäykseen 22.6.-41 ja todistettu Suomen vain tempautuneen tapahtumien mukaan. Tarvittiin kaksi ulkomaista tutkijaa, Anthony J. Upton ja Hans Peter Krosby todistamaan Korhosen teesit vääriksi, he kehtasivat vielä väittää että pieni suomalainen akateeminen yhteisö on "monoliittinen ja keskitetysti hallittu". Korhosen tutkimuksesta on näin jälkeenpäin sanottu, että se on esimerkki sellaisesta, jossa suljetun tiedeyhteisön edustaja käyttää tieteen menetelmiä ja arvovaltaa vääristelläkseen tosiasioista syntyvää kuvaa. Harmi, että sen antama kuva näyttää meillä olevan yhä syvään juurtunut.
Korhosen teeseillä on merkitystä Suomen historiankirjoituksessa, johtuen hänen asemastaan akateemisesa yhteisössä ja vaikutuksessa siihen. Arvi Korhosen oppilaatkin ovat vaikuttaneet siihen miten meillä historia on kirjoitettu. Onneksi he kaikki eivät ole itse tutkineet niin kuin A.Korhonen, vaan niin kuin A.Korhonen opetti.
Arvi Korhosen oppilas professori Tuomo Polvinen osoitti yksityiskohtaisesti Paasikivi-elämäkerrassa, että Suomen johtajat sopivat hyvissä ajoin yhteistyöstä Saksan kanssa ja lupautuivat mukaan sotaretkelle.
Professori Hannu Soikkasen kirjoittamassa Valtioneuvoston historiassa kerrotaan, että valtioneuvosto oli jätetty sivuun sotaan johtaneissa tapahtumissa. Presidentti Ryti oli vain todennut, että tapahtumien kulku oh vienyt tähän, Ryti ei vain maininnut, että suomalaiset itse olivat vaikuttaneet asioiden kulkuun ja perustuslaki sivuutettiin.
Onko se sitten pelkkää jälkiviisastelua väittää, että Suomen sen ajan johto olisi voinut toimia toisinkin? Kaikki historian spekulointi on jälkiviisastelua, myös tapahtumien ja toimien ylistäminen siinä missä niiden arvostelukin. Oliko Suomen pakko lähteä hyökkäämään Saksan mukana? Oliko Suomen pakko hyökätä vanhojen rajojensa yli?
Historian harrastajilla on luonnollinen taipumus yrittää järkeistää Suomen historia johdonmukaiseksi, päättäjien teot harkituiksi eli selittää kaikki parhain päin, Suomen kuva puhtoiseksi. Se on sitä kansallisylpeyttä, jota sekoittuu historian tulkintaan joskus huomaamattakin. Virheitä ei haluta myöntää tai edes nähdä ja sellaisten esittäjät leimataan epäisänmaallisiksi tai jopa naurettavan käänteisesti poliittisiksi historian vääristelijöiksi, vaikka omat asenteet vaikuttavat omaan tulkintaan vielä enemmän.
Kukapa meistä ei haluaisi lukea sellaista historiaa, jollaista haluaisimme sen olleen, eikä sellaista jota se oikeasti oli, silloin kun joku asia tuntuu epämiellyttävältä. Mutta ollaanko silloin rehellisiä edes itsellemme, jos haetaan vain sellaista tietoa jota halutaan löytää?
Koska tuosta edellä kirjoitetusta joku nyt saa taas hirveän negatiivisen kuvan siitä miten tapahtumiin suhtaudun niin olen sanonut tämän ennenkin ja toistan sen taas, koska tämän kirjoituksen perään niitä "Tehtaankadun myyrä" tms. loskaa ilmestyy kuitenkin; Minusta Suomen johto toimi siinä tilanteessa niin hyvin kuin kykeni, eikä Suomella ole Saksan kanssa liittoutumisessa mitään hävettävää. Häpeäjät näyttävät olevan niitä jotka liittoutumisen yrittävät kieltää ja kiertää "aseveljeydellä" ja "kanssasotimisella". Vaihtoehdoista on lupa jossitella, tehtyjä ratkaisuja on lupa arvostella, tehdyt virheet pitää käsitellä, mutta siitä miten pieni Suomi selvisi vaikeina vuosina kahden totalitarisen diktatuurin puristuksesta, voimme suomalaisina olla ylpeitä. Mutta historia historiana, ylpeys ylpeytenä ja politiikka politiikkana. Niiden sekoitus ei anna välttämättä sitä oikea kuvaa tapahtuneesta. - Nimierkki
realisti kirjoitti:
"Johtajamme sodan aikana olivat taitavia, mutta ikävä kyllä se taitavuus tuli esiin vasta sodan loppupuolella. Suomen vieminen sotaan ei ollut taitavaa politiikkaa. Yli yli 60 000 nuorta miestä syöneen sodan aloittajiako pitäisi yistää kansallissankareina?"
Suomen vieminen sotaan oli tulos NL:n todella epäonnistuneesta politiikasta Suomen suhteen. NL painosti Suomea herkeämättä välirauhan aikana, joten Suomella oli hyvä syy olla NL:n suhteen huolissaan. Mitä uskottavuutta NL:n liennytyksellä keväällä -41 oli kun otetaan huomioon sen aiempi käyttäytyminen? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan niin mitään. Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta. Hylkäämällä Saksan tuen Suomi olisi ottanut riskin maan miehittämisestä ja nimenomaan pitkällä tähtäimellä. NL oli korttinsa näyttänyt, miksi Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana?Emme me nyt nin hirvesti eri mieltä ole.
"Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta."
Päätökset Suomen Saksan mukana sotaan lähtemisestä tehtiin pienessä piirissä ja Saksalle annetut lupaukset pidettiin salassa eduskunnalta. Pakkohan se oli, ei Saksan hyökkäys olisi tullut Stalinillekaan yllätyksenä, jos sitä olisi käsitelty ensin Suomen eduskunnassa.
Nämä päätöksen Suomen uudesta sodasta tehneet johtajat tiesivät hankkeen kyseenalaisuuden ja sen että he siihen ryhtyessään kiersivät perustuslakia, mutta riskit näyttivät pieniltä ja Neuvostoliito uhka niin suurelta, että he päättivät riskin ottaa ja tekivät sen varmasti hyvässä uskossa kansakunnan etua ajatellen.
En usko että Suomi olisi siinä tilanteessa edes pystynyt pysymään puolueettomana. Jos Saksalle olisi sanottu ei, niin hyökkäys olisi voinut tulla siitäkin suunnasta. Toisaalta maa oli jo niin suuntautunut Saksaan, että moinen kieltäytyminen olisi ollut melko epätodennäköistä. Neuvostouhka oli todellinen ja Saksa ainoa suunta mistä Suomi siihen apua sai. Ei sen avun vastaanottamisessa ollut mitään väärää, päinvastoin se oli ainoa mitä saatettiin tehdä jos haluttiin välttyä balttien kohtalolta. Näin uskon.
Se mitä minä kritisoin jatkosodassa liittyy siihen mitkä olivat Suomen päämäärät sodassa. Jos ne olisivat jääneet neuvostouhkan poistamiseen ja talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamiseen niin se olisi moraalisesti hyväksyttävämpää kuin suur-Suomi haaveiden yhdistäminen sodan perusteluihin. Itä-Karjalan etnisen puhdistuksen valmistelu oli typeryyden huippu, mutta menköön liiallisen innostuksen piikkiin. Sitähän ei koskaan onneksi lopullisesti toteutettu, sitä olisikin ollut vaikeampi saada kansainväliseltä yhteisöltä anteeksi, kuin Saksan sotaretkeen liittymistä. - realisti
Nimierkki kirjoitti:
Emme me nyt nin hirvesti eri mieltä ole.
"Kyllä suomalaisten poliitikkojen olisi pitänyt olla melkoisia pölvästejä, jos he eivät olisi tarttuneet historialliseen tilaisuuteen poistaa NL:n uhka Suomen rajoilta."
Päätökset Suomen Saksan mukana sotaan lähtemisestä tehtiin pienessä piirissä ja Saksalle annetut lupaukset pidettiin salassa eduskunnalta. Pakkohan se oli, ei Saksan hyökkäys olisi tullut Stalinillekaan yllätyksenä, jos sitä olisi käsitelty ensin Suomen eduskunnassa.
Nämä päätöksen Suomen uudesta sodasta tehneet johtajat tiesivät hankkeen kyseenalaisuuden ja sen että he siihen ryhtyessään kiersivät perustuslakia, mutta riskit näyttivät pieniltä ja Neuvostoliito uhka niin suurelta, että he päättivät riskin ottaa ja tekivät sen varmasti hyvässä uskossa kansakunnan etua ajatellen.
En usko että Suomi olisi siinä tilanteessa edes pystynyt pysymään puolueettomana. Jos Saksalle olisi sanottu ei, niin hyökkäys olisi voinut tulla siitäkin suunnasta. Toisaalta maa oli jo niin suuntautunut Saksaan, että moinen kieltäytyminen olisi ollut melko epätodennäköistä. Neuvostouhka oli todellinen ja Saksa ainoa suunta mistä Suomi siihen apua sai. Ei sen avun vastaanottamisessa ollut mitään väärää, päinvastoin se oli ainoa mitä saatettiin tehdä jos haluttiin välttyä balttien kohtalolta. Näin uskon.
Se mitä minä kritisoin jatkosodassa liittyy siihen mitkä olivat Suomen päämäärät sodassa. Jos ne olisivat jääneet neuvostouhkan poistamiseen ja talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamiseen niin se olisi moraalisesti hyväksyttävämpää kuin suur-Suomi haaveiden yhdistäminen sodan perusteluihin. Itä-Karjalan etnisen puhdistuksen valmistelu oli typeryyden huippu, mutta menköön liiallisen innostuksen piikkiin. Sitähän ei koskaan onneksi lopullisesti toteutettu, sitä olisikin ollut vaikeampi saada kansainväliseltä yhteisöltä anteeksi, kuin Saksan sotaretkeen liittymistä."Se mitä minä kritisoin jatkosodassa liittyy siihen mitkä olivat Suomen päämäärät sodassa. Jos ne olisivat jääneet neuvostouhkan poistamiseen ja talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamiseen niin se olisi moraalisesti hyväksyttävämpää kuin suur-Suomi haaveiden yhdistäminen sodan perusteluihin."
Olen ymmärtänyt asian siten, että nämä Suur-Suomi -haihattelut olivat enemmänkin valtiojohdon - eikä vähiten Mannerheimin - virhearvio kansan mielipiteistä. Eli suomalaisia ei kuitenkaan yleisesti Suur-Suomi niin kovasti kiinnostanut. Näin tällä motivoivalla tekijällä ei olisi ollut sille suunniteltua vaikutusta. Sinänsähän Suur-Suomi kaiketi ulottui suurin piirtein sinne, mihin ajateltiin "turvallisten" rajojenkin ulottuvan.
"Itä-Karjalan etnisen puhdistuksen valmistelu oli typeryyden huippu, mutta menköön liiallisen innostuksen piikkiin."
En ole tähän asiaan perehtynyt ja mielelläni ajattelisin, että vieraan valtion kansalaisten internoimiselle sotatoimialueelta olisi hyväksyttävä peruste. Etninen puhdistus on ajatuksena kyllä oksettava. Kenen toimesta sellaista olisi valmisteltu ja kenen siunauksella? Mannerheim oli esim. hyvin tarkka siitä, että "Suomen kilpi pysyy puhtaana".
"Sitähän ei koskaan onneksi lopullisesti toteutettu, sitä olisikin ollut vaikeampi saada kansainväliseltä yhteisöltä anteeksi, kuin Saksan sotaretkeen liittymistä."
Englanti ja USA ymmärsivät Suomen motiivit eikä niiden osalta anteeksiantamus ollut tarpeellinen. Ne hyväksyivät Suomen erillisen aseman, jota pyrittiin niille tuomaan esille jo -41, tosin virallinen erillissotatermi syntyi kaiketi vasta -43. - Nimierkki
realisti kirjoitti:
"Se mitä minä kritisoin jatkosodassa liittyy siihen mitkä olivat Suomen päämäärät sodassa. Jos ne olisivat jääneet neuvostouhkan poistamiseen ja talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamiseen niin se olisi moraalisesti hyväksyttävämpää kuin suur-Suomi haaveiden yhdistäminen sodan perusteluihin."
Olen ymmärtänyt asian siten, että nämä Suur-Suomi -haihattelut olivat enemmänkin valtiojohdon - eikä vähiten Mannerheimin - virhearvio kansan mielipiteistä. Eli suomalaisia ei kuitenkaan yleisesti Suur-Suomi niin kovasti kiinnostanut. Näin tällä motivoivalla tekijällä ei olisi ollut sille suunniteltua vaikutusta. Sinänsähän Suur-Suomi kaiketi ulottui suurin piirtein sinne, mihin ajateltiin "turvallisten" rajojenkin ulottuvan.
"Itä-Karjalan etnisen puhdistuksen valmistelu oli typeryyden huippu, mutta menköön liiallisen innostuksen piikkiin."
En ole tähän asiaan perehtynyt ja mielelläni ajattelisin, että vieraan valtion kansalaisten internoimiselle sotatoimialueelta olisi hyväksyttävä peruste. Etninen puhdistus on ajatuksena kyllä oksettava. Kenen toimesta sellaista olisi valmisteltu ja kenen siunauksella? Mannerheim oli esim. hyvin tarkka siitä, että "Suomen kilpi pysyy puhtaana".
"Sitähän ei koskaan onneksi lopullisesti toteutettu, sitä olisikin ollut vaikeampi saada kansainväliseltä yhteisöltä anteeksi, kuin Saksan sotaretkeen liittymistä."
Englanti ja USA ymmärsivät Suomen motiivit eikä niiden osalta anteeksiantamus ollut tarpeellinen. Ne hyväksyivät Suomen erillisen aseman, jota pyrittiin niille tuomaan esille jo -41, tosin virallinen erillissotatermi syntyi kaiketi vasta -43."Olen ymmärtänyt asian siten, että nämä Suur-Suomi -haihattelut olivat enemmänkin valtiojohdon - eikä vähiten Mannerheimin - virhearvio kansan mielipiteistä. "
Aivan.
"En ole tähän asiaan perehtynyt ja mielelläni ajattelisin, että vieraan valtion kansalaisten internoimiselle sotatoimialueelta olisi hyväksyttävä peruste. Etninen puhdistus on ajatuksena kyllä oksettava. Kenen toimesta sellaista olisi valmisteltu ja kenen siunauksella? Mannerheim oli esim. hyvin tarkka siitä, että "Suomen kilpi pysyy puhtaana". "
Mannerheimin toiminta olikin melkoisen ristiriitaista valloitetun alueen väestön kohtelun suhteen. Toisaalta hän halusi antaa heidän kohtelustaan hyvän kuvan, vieraili leireillä, mutta toisaalta juuri niistä epäpuhtoisuuksistakin annettiin käskyt nimenomaan Mannerheimin omasta päämäajasta. Valloitettu Itä-Karjalahan oli sotilashallinnon eli Mannerheimin alainen alue.
Tulevassa sodassa valloitettavan Itä-Karjalan miehityshallintoa kokoonnuttiin suunnittelemaan kajaaniin 16. kesäkuuta 1941. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen.
Saksalle yritettiin perustella, että Itä-Karjala ja Kuola olivat osa Suomea. Tästä Ryti oli jo keväällä tilannut professori V. Auerilta ja historijoitsija E. Jutikkaalta "tieteellisen tutkimuksen", jolla oli tarkoitus perustella Saksalle Kuolankin kuuluminen Suomelle sodan jälkeen.
Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista.
Päämajan sotilashallintoesikunnan suunnitelmiin kuului muun muassa viiden väestöryhmän siirtäminen vallatuille alueille: heimopakolaisten; suomalaisten rintamamiesten, sotainvalidien ja sotaorpojen; evakuoitujen itäkarjalaisten; Venäjän suomensukuisten kansojen ja Saksan sotavankien, jotka puhuivat suomea; sekä ulkosuomalaisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Kanadan siirtolaisten.
Ennen päähyökkäyksen alkua 8.7.1941 ylipäällikkö antoi käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jäävän väestön käsitteystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleiriin.
21.8.1941 annettiin päämajasta käsky kansallisuusjaottelun suorittamiseksi ltä-Karjalassa. Sen tarkoituksena sanottiin olevan "Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen". Väestö jaettiin kansallisuusryhmiin. Pääryhmat olivat "kansalliset" ja "epäkansalliset" sekä vielä erikseen siirto- ja keskitysleireissä olevat.
Sotilashallinnossa oil pyrkimyksenä päästä Karjalan venäläisväestöstä alueelle "pakkosiirrettynä" väestönä mahdollisimman pian eroon. Sotilashallintokomentajan lainopillinen avustaja sotilasvirkailija Merikoski matkusti loppusyksystä 1941 tutustumaan Saksan idässä valtaamien alueitten hallinnolliseen järjestelyyn. Matkalla hän keskusteli Päämajalta saamiensa ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksista saada siirretyksi Itä-Karjalaan jäänyt venäläinen siviiliväestö Saksan idässä valtaamille alueille jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan loppua. Asian ratkeaminen jäi odottamaan Leningradin kukistumista, mutta siihen ei myöhemmin enää palattu. "
(Lähde: (Weilin Göös: Suomi 85 itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s.211))
"Englanti ja USA ymmärsivät Suomen motiivit eikä niiden osalta anteeksiantamus ollut tarpeellinen. Ne hyväksyivät Suomen erillisen aseman, jota pyrittiin niille tuomaan esille jo -41, tosin virallinen erillissotatermi syntyi kaiketi vasta -43. "
Kun Saksan sotaonni kääntyi, Suomen hallitus teetti vuonna 1943 puolustuskirjelmän, jossa todettiin Suomen joutuneen vastentahtoisesti olosuhteiden pakosta sotaan. Kirjelmä jaettiin liittoutuneille, mutta sitä ei noteerattu. Miten Suomen "erillisen asema" hyväksyminen näkyi sodan jälkeen Pariisin rauhankonferensissa? Puolustiko Britannia tai USA Suomea millään tavalla? Ei, Neuvostoliitto sai sanella mieluisensa rauhanehdot. Erillisasema näkyi ainoastaan siinä, että liittoutuneet sallivat Suomen tehdä erillisrauhan -44. Siinä USA ja Britannia saivat puhuttua Stalinia sopivassa määrin ympäri ja tämä jätti lopulta haaveet Suomen miehittämisestä. - realisti
Nimierkki kirjoitti:
"Olen ymmärtänyt asian siten, että nämä Suur-Suomi -haihattelut olivat enemmänkin valtiojohdon - eikä vähiten Mannerheimin - virhearvio kansan mielipiteistä. "
Aivan.
"En ole tähän asiaan perehtynyt ja mielelläni ajattelisin, että vieraan valtion kansalaisten internoimiselle sotatoimialueelta olisi hyväksyttävä peruste. Etninen puhdistus on ajatuksena kyllä oksettava. Kenen toimesta sellaista olisi valmisteltu ja kenen siunauksella? Mannerheim oli esim. hyvin tarkka siitä, että "Suomen kilpi pysyy puhtaana". "
Mannerheimin toiminta olikin melkoisen ristiriitaista valloitetun alueen väestön kohtelun suhteen. Toisaalta hän halusi antaa heidän kohtelustaan hyvän kuvan, vieraili leireillä, mutta toisaalta juuri niistä epäpuhtoisuuksistakin annettiin käskyt nimenomaan Mannerheimin omasta päämäajasta. Valloitettu Itä-Karjalahan oli sotilashallinnon eli Mannerheimin alainen alue.
Tulevassa sodassa valloitettavan Itä-Karjalan miehityshallintoa kokoonnuttiin suunnittelemaan kajaaniin 16. kesäkuuta 1941. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen.
Saksalle yritettiin perustella, että Itä-Karjala ja Kuola olivat osa Suomea. Tästä Ryti oli jo keväällä tilannut professori V. Auerilta ja historijoitsija E. Jutikkaalta "tieteellisen tutkimuksen", jolla oli tarkoitus perustella Saksalle Kuolankin kuuluminen Suomelle sodan jälkeen.
Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista.
Päämajan sotilashallintoesikunnan suunnitelmiin kuului muun muassa viiden väestöryhmän siirtäminen vallatuille alueille: heimopakolaisten; suomalaisten rintamamiesten, sotainvalidien ja sotaorpojen; evakuoitujen itäkarjalaisten; Venäjän suomensukuisten kansojen ja Saksan sotavankien, jotka puhuivat suomea; sekä ulkosuomalaisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Kanadan siirtolaisten.
Ennen päähyökkäyksen alkua 8.7.1941 ylipäällikkö antoi käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jäävän väestön käsitteystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleiriin.
21.8.1941 annettiin päämajasta käsky kansallisuusjaottelun suorittamiseksi ltä-Karjalassa. Sen tarkoituksena sanottiin olevan "Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen". Väestö jaettiin kansallisuusryhmiin. Pääryhmat olivat "kansalliset" ja "epäkansalliset" sekä vielä erikseen siirto- ja keskitysleireissä olevat.
Sotilashallinnossa oil pyrkimyksenä päästä Karjalan venäläisväestöstä alueelle "pakkosiirrettynä" väestönä mahdollisimman pian eroon. Sotilashallintokomentajan lainopillinen avustaja sotilasvirkailija Merikoski matkusti loppusyksystä 1941 tutustumaan Saksan idässä valtaamien alueitten hallinnolliseen järjestelyyn. Matkalla hän keskusteli Päämajalta saamiensa ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksista saada siirretyksi Itä-Karjalaan jäänyt venäläinen siviiliväestö Saksan idässä valtaamille alueille jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan loppua. Asian ratkeaminen jäi odottamaan Leningradin kukistumista, mutta siihen ei myöhemmin enää palattu. "
(Lähde: (Weilin Göös: Suomi 85 itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s.211))
"Englanti ja USA ymmärsivät Suomen motiivit eikä niiden osalta anteeksiantamus ollut tarpeellinen. Ne hyväksyivät Suomen erillisen aseman, jota pyrittiin niille tuomaan esille jo -41, tosin virallinen erillissotatermi syntyi kaiketi vasta -43. "
Kun Saksan sotaonni kääntyi, Suomen hallitus teetti vuonna 1943 puolustuskirjelmän, jossa todettiin Suomen joutuneen vastentahtoisesti olosuhteiden pakosta sotaan. Kirjelmä jaettiin liittoutuneille, mutta sitä ei noteerattu. Miten Suomen "erillisen asema" hyväksyminen näkyi sodan jälkeen Pariisin rauhankonferensissa? Puolustiko Britannia tai USA Suomea millään tavalla? Ei, Neuvostoliitto sai sanella mieluisensa rauhanehdot. Erillisasema näkyi ainoastaan siinä, että liittoutuneet sallivat Suomen tehdä erillisrauhan -44. Siinä USA ja Britannia saivat puhuttua Stalinia sopivassa määrin ympäri ja tämä jätti lopulta haaveet Suomen miehittämisestä."Miten Suomen "erillisen asema" hyväksyminen näkyi sodan jälkeen Pariisin rauhankonferensissa? Puolustiko Britannia tai USA Suomea millään tavalla? Ei, Neuvostoliitto sai sanella mieluisensa rauhanehdot."
Voit olla oikeassa. Suomen erillisen aseman ne tunnustivat sodan aikana (USA ei katkaissut diplomaattisuhteita ja Englantikin katkaisi ne vasta NL:n painostuksesta. Mannerheimin Churchillin kanssa käymästä kirjeenvaihdosta käy Churchillin ymmärtämys Suomen asiaa kohtaa kuitenkin ilmi). Sodan jälkeisistä tapahtumista en uskalla lähteä arvailemaan.
- Näkökulma
Eli mielestäsi jatkosotaan johtaneet syyt olivat suomalaisten ja myös venäläisten revanssinhalu talvisodan suhteen. Ymmärsinkö oikein?
- Suomen...
Mielestäni suomalaisilla oli oikeutetumpi revanssi, koska sen laillisia alueita vietiin. Nl:n revanssi johtui vain siitä, että se ei saanut Suomea vallattua. Siis vähemmän oikeutettu.
- JormaKKorhonen
...tuohon kysmykseesi avauksessani. Mutta jos asia halutaan noin pelkistää, niin sinulle on jo joku näköjään vastannut yhtä pelkistetysti. Yhdyn täysin siihen.
- Näkökulma
JormaKKorhonen kirjoitti:
...tuohon kysmykseesi avauksessani. Mutta jos asia halutaan noin pelkistää, niin sinulle on jo joku näköjään vastannut yhtä pelkistetysti. Yhdyn täysin siihen.
En itse ole ihan varma asiasta. Joku rooli kai tässä on Saksallakin?
Suomi tuskin olisi lähtenyt revanssiin ilman apua, ja Saksa halusi pohjoisesta tehokkaan kumppanin. Suomi oli tehonsa osoittanut ja kävi kumppaniksi. Siksi Suomen kautta tehtävä hyökkäys liitettiin osaksi Barbarossaa.
Suomi taas ei olisi liittynyt hyökkäykseen, ellei meillä olisi ollut takeita sen onnistumisesta. Tässä asiassa, kuten monessa muussakin, Hitler onnistui vakuuttamaan suomalaiset.
Hitler kuitenkin erehtyi. Myös me erehdyimme. - Hermann
Näkökulma kirjoitti:
En itse ole ihan varma asiasta. Joku rooli kai tässä on Saksallakin?
Suomi tuskin olisi lähtenyt revanssiin ilman apua, ja Saksa halusi pohjoisesta tehokkaan kumppanin. Suomi oli tehonsa osoittanut ja kävi kumppaniksi. Siksi Suomen kautta tehtävä hyökkäys liitettiin osaksi Barbarossaa.
Suomi taas ei olisi liittynyt hyökkäykseen, ellei meillä olisi ollut takeita sen onnistumisesta. Tässä asiassa, kuten monessa muussakin, Hitler onnistui vakuuttamaan suomalaiset.
Hitler kuitenkin erehtyi. Myös me erehdyimme."Hitler kuitenkin erehtyi. Myös me erehdyimme. "
Allekirjoitan kaikki mitä kirjoitit.
Oikeastaan ainoa mistä Suomea voi syyttää ja syytettiinkin, oli se että me valitsimme väärin ja menimme häviäjän puolelle, mutta eipä niitä vaihtoehtojakaan paljoa ollut ja paraskin niistä oli huono, vaikka se aikanaan paremmaksi nähtiin.
- aina kirjoitat romaaneja
vituttaa
tiivistä- JormaKKorhonen
Kyvyssä on kyse määrästä. Kyky ei kirjoita yhtä sivua: se kirjoittaa kolme sataa. - Jules Renard
- Leevi_Pettersson
Olen kanssasi hyvin paljon samaa mieltä. Jälkeenpäin on aina helppo pohtia olisiko Suomi voinut välttää sodan, mutta tuolloin Suomi oli tosiaankin puun ja kuoren välissä.
- JormaKKorhonen
Alku ei luvannut hyvää, kun ilmeisesti nuo kepusaitilta tutut tyhjäpäät tulivat perässäni tännekin, mutta yulihan sitten joukko oikein asiallisiakin vastineita. Niihin olen pyrkinyt vastaamaan.
Mahdollisia uusia vastineita kommentoin vasta viikonlopun jälkeen, sillä viikonlopuksi minulla on muita kiireitä!
Näkemiin! - JuhaniPutkinen
Kiitos asiapitoisesta kirjoituksesta aiheesta, jonka pitäisi kiinnostaa meitä suomalaisia.
Minusta Suomen johdolla oli valittavissa vain joko joutua Venäjän miehittämäksi ja siten menettää itsenäisyytensä - tai taistella imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan.
Kun valinnanvapaus oli näin vähäinen, niin väärää valintaa oli vaikea tehdä.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 417034
- 323958
- 463367
- 402959
- 172736
- 372238
- 162196
- 412163
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons472117- 402068