Kommunismi & uskonto

Eivätkö vain olekin hyvinkin vertailu kelpoisia. Samanlaisia asiaansa lujasti uskovia ihmisiä, löytyy molemmista ryhmistä. Muistan nuorena miehenä seitsemänkymmentä luvun loppupuolelta, kun saivat puhuttua kommunisti vetoisen ammattiyhdistyksen kurssille kiljavalle. Se oli vähän samanlaista kuin uskovaiset kokoontuvat seuroihin. Kaikki mahdolliset tilaisuudet aloitettiin lukemalla marxin,leninin, tai jonkun muun kommunisti ajattelijan teosta ja päälle veisattiin jokin työväenlaulu. Kyllä siinä vähän nuori mies katsoi huuli pyöreänä sitä touhua ja ajatteli että, siis tämmöistä täällä. Tuli muuten käytyä silloin kaksi ammattiyhdistys kurssia samalla kertaa. Ensimmäinen ja viimeinen. Yhteistä näille kommunisti/uskovais saarnaajille ja heidän seurakuntalaisilleen oli ja on. Ehdottoman luja usko asiaansa. Niin oli myös entisessä neuvostoliitossa ihmisiä, jotka todella uskoivat järjestelmänsä erinomaisuuteen, ennenkuin koko järjestelmä romahti. Ja niin on myös pohjoiskoreassa on ihmisiä, jotka todella uskovat, että tämä se on parasta, mitä ihmisellä voi olla maan päällä. Tämän kaiken mahdollisti, erittäin tehokas aivopesu, joka aloitettiin jo alaluokilla koulussa. Kristinusko on oikein malli esimerkki vastaavasta aivopesusta, joka aloitetaan jo alaluokilla koulussa, kun lapsille selitetään kuinka Jeesus rakastaa heitä. Eikun. Lenin setä asuu venäjällä. Eikun miten se nyt meni. Siis eikö pitäisi miettiä mikä meissä ihmisissä on, kun emme aina osaa ajatella itse, vaan lähdemme joidenkin saarnaajien ja poliittisten agitaattorien opetuslapsiksi. Seuraten heitä kiitosvirsiä laulaen vaikka minne.
Ihmeellisiä olemme, me.

19

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös siihen

      Miksi kiihkouskovaiset jaksavat edelleen, kommunismin jo koettua luonnollisen kuoleman poliittisena aatteena, takertua jatkuvasti tähän heille niin rakkaaseen viholliseen.
      Totuus satttuu. Kun uskovainen katsoo peiliin hän näkee siellä potentionaalisen kommarin joka vain sattui syntymään eri olosuhteisiin.
      Tunnistaminen aiheuttaa kuitenkin uskiksen kehittymättömissä aivoissakin alitajuisen inhoreaktion...

      • Taistolainen

        Luonnollisen kuoleman? "Luonnollisen"??
        Miten tieteellinen ateistinen materialismi voi kokea luonnollisen kuoleman?

        Onko meitä tieteelliseen ateismiin kasvatettuja huijattu? MIkä on totuus?

      • Hum
        Taistolainen kirjoitti:

        Luonnollisen kuoleman? "Luonnollisen"??
        Miten tieteellinen ateistinen materialismi voi kokea luonnollisen kuoleman?

        Onko meitä tieteelliseen ateismiin kasvatettuja huijattu? MIkä on totuus?

        Taistolainen: "Onko meitä tieteelliseen ateismiin kasvatettuja huijattu?"

        Taistolaisia muuten edelleenkin on olemassa, vaikka joutuvatkin julkisissa puheissaan pyöristelemään kantojaan ja "unohtamaan", mitä tuli nuorena tehdyksi.

        Surullista myös on, että ihan oikeasti marxilais-leninististä kasvatusta Suomessakin muutaman vuosikymmenen ajan annettiin tuhansissa kodeissa lapsille pienestä pitäen.

        Jonkin aikaa vielä menee, ennen kuin viimeinen stallari kääntää kuppinsa.

      • Taistolainen
        Hum kirjoitti:

        Mihin se kuppi pitäisi kääntää? Kiihkouskovaisen Bushin sotahulluuden puolelle? En muuten ole huomannut, että esim. Jaakko Laakso olisi "pyörtänyt puheitaan", eli turhaan siinä jauhat.

      • mutta ei sentään
        Taistolainen kirjoitti:

        Mihin se kuppi pitäisi kääntää? Kiihkouskovaisen Bushin sotahulluuden puolelle? En muuten ole huomannut, että esim. Jaakko Laakso olisi "pyörtänyt puheitaan", eli turhaan siinä jauhat.

        totalitarismin puolesta, kiitti!
        Kuppeja voisi ottaa vaikkapa ihmisoikeuksien, tasa-arvon, sananvapauden ja uskonnonvapauden toteutumisen puolesta - kommunistisissa maissa noita ei juurikaan tunnettu eikä varsinkaan noudatettu. Joillekin se vaan edelleen on liian vaikeaa myöntää, että on kiihkeästi kannattanut totalitaristmia...

        Semiotiikkaa: Kuppi nurin on allegoria vaikkapa lusikan nurkkaan heittämiselle -Play off -The End.

        Takinkääntäjät ovat eri juttu; Nalle Wahlsrtöm jne.

        Miksi pitäisi mennä toiseen äärimmäsyyteen, kun yksi hulluus on saatu loppuun? Etkö näe mitään järkeviä vaihtoehtoja noiden välillä?

        Asiaa optikolle?

      • yeah..
        Hum kirjoitti:

        Taistolainen: "Onko meitä tieteelliseen ateismiin kasvatettuja huijattu?"

        Taistolaisia muuten edelleenkin on olemassa, vaikka joutuvatkin julkisissa puheissaan pyöristelemään kantojaan ja "unohtamaan", mitä tuli nuorena tehdyksi.

        Surullista myös on, että ihan oikeasti marxilais-leninististä kasvatusta Suomessakin muutaman vuosikymmenen ajan annettiin tuhansissa kodeissa lapsille pienestä pitäen.

        Jonkin aikaa vielä menee, ennen kuin viimeinen stallari kääntää kuppinsa.

        valilla-- kommunismin taytyy 'muuttaa' kasvojaan aina vuosien kuluessa.... mutta Jeesus on sama eilen
        tanaan ja huomenna. yksikaan piirto ei Kirjasta katoa,ennenkuin kaikki on tapahtunut,niinkuin sanottu on.
        surullista on ,etta jotkut voi viela seurata tuollaista 'varjo' totuutta.

      • Terve toveri
        yeah.. kirjoitti:

        valilla-- kommunismin taytyy 'muuttaa' kasvojaan aina vuosien kuluessa.... mutta Jeesus on sama eilen
        tanaan ja huomenna. yksikaan piirto ei Kirjasta katoa,ennenkuin kaikki on tapahtunut,niinkuin sanottu on.
        surullista on ,etta jotkut voi viela seurata tuollaista 'varjo' totuutta.

        Mihinhän mahdat perustaa väitteesi ettei jeesuslahosi "totuuksia" ole vuosisatojen aikana muokattu kulloinkin sopivaksi lahkon johtajille?
        Kertoiko pyhä henki sinulle henk.koht. vai ehkä sittenkin "pyhä ja muuttumaton totuutesi" on vain juuri sitä mitä sinulle nähdään tällä hetkellä hyväksi syöttää.
        Mistäpä sokeasti uskova lammas sen huomaisi.

      • totalitarismia
        mutta ei sentään kirjoitti:

        totalitarismin puolesta, kiitti!
        Kuppeja voisi ottaa vaikkapa ihmisoikeuksien, tasa-arvon, sananvapauden ja uskonnonvapauden toteutumisen puolesta - kommunistisissa maissa noita ei juurikaan tunnettu eikä varsinkaan noudatettu. Joillekin se vaan edelleen on liian vaikeaa myöntää, että on kiihkeästi kannattanut totalitaristmia...

        tämä globalisaatiokin on. Köyhät kyykkyyn.

      • jee
        Terve toveri kirjoitti:

        Mihinhän mahdat perustaa väitteesi ettei jeesuslahosi "totuuksia" ole vuosisatojen aikana muokattu kulloinkin sopivaksi lahkon johtajille?
        Kertoiko pyhä henki sinulle henk.koht. vai ehkä sittenkin "pyhä ja muuttumaton totuutesi" on vain juuri sitä mitä sinulle nähdään tällä hetkellä hyväksi syöttää.
        Mistäpä sokeasti uskova lammas sen huomaisi.

        jotka loydettiin kaarona muistaakseni 1946 luolasta,ja niita verrattiin taman paivan raamattuun-ja todettiin sisalto siltakohdin aivan samaksi.ei ollut sana muuttunut.kts.kuolleen meren kirjakaarot.
        tassa yksi esimerkki sinulle.

      • Edes kirjoittamaan
        jee kirjoitti:

        jotka loydettiin kaarona muistaakseni 1946 luolasta,ja niita verrattiin taman paivan raamattuun-ja todettiin sisalto siltakohdin aivan samaksi.ei ollut sana muuttunut.kts.kuolleen meren kirjakaarot.
        tassa yksi esimerkki sinulle.

        Eivät paskapuheesi sillä todeksi muutu, mutta olisivat edes vähemmän rasittavaa luettavaa.
        Faktoihin en viitsi tässä enää mennä, koska et näköjään niistä mitään tiedä.

      • heh.
        Edes kirjoittamaan kirjoitti:

        Eivät paskapuheesi sillä todeksi muutu, mutta olisivat edes vähemmän rasittavaa luettavaa.
        Faktoihin en viitsi tässä enää mennä, koska et näköjään niistä mitään tiedä.

        kuullosti ihan silta ,kun 'kaikkitietava' olisi vaivautunut vastaamaan. suuri kiitos vaivannaosta.

      • Hunttari
        heh. kirjoitti:

        kuullosti ihan silta ,kun 'kaikkitietava' olisi vaivautunut vastaamaan. suuri kiitos vaivannaosta.

        Nimettömyyteen vajonnut trollipelle

    • fastro

      , mutta eiköhän sosialismia voi olla ilman aivan niin uskonnollista mittakaavaa.
      Monet asiat ovat uskontoon verrattavissa, kuten sotaanlähtö tai usko oman kansan paremmuuteen. joukkohurmio ei välttämättä kauan kestä ilman vihollista, mutta niitä järjestyy...
      Mutta kyllähän mihin vaan ajatusmaailmaan pystyy suunnilleen kasvattaa ihmisiä. Ei siinä ole minusta mitään outoa. Tottakai on aina vastaanharojia. (Vaikka olisi kasvanut siinä maailmassa)

    • sortoyö

      No kuinkas tämä meidän rakkaan Suomen "valtauskonto" sosiaalidemokratia.Aika monelle tuntuu olevan uskontoa tärkeämpi,eli kaikki viisiin diggailevat jotain.Sosialismi muuten sellainen aate että naapurilla ei sais olla mitään vaan itselle kaikki eikä sekään riitä.

    • Saddu ;-)

      ...sillä tiedon tasossa he lienevät kuitenkin aivan eri sarjoissa...uskis-kommarit...höyhen-keski...
      Uskiksethan eivät nimenomaan mitään tiedollista faktaa kaivanne omien tarkoitusperiensä ulosannin julistukseen...kun taasen kommunisteilla lienee kuitenkin perimmältään melkoisen humaani ajatus kaikkien tasavertaisuudesta yhteiskunnassa,kö ?!?
      Mutta kuten niin usein ihmisen kehittelemille ajatussuuntauksille käynee,niin `jätkät´ pilas senkin...ihan hyvä idea lienee ollut - siis tuo kommunismi meinaan !?!
      Tämä ihmisapinalajike omine itsekkäine etuisuushakuineen(optio-/uskonto-) ei koskaan salline muille hyvää eloa,kö ?!?
      Se lammaskansojen tietoisuuden taso,nääs !?!

      * Se la vie - sanoi ranskalainen *

      lol
      ;-)

      • Mutta. Onhan kristinuskon olemus myös humaani.Ongelmana on vain se, että "taivaspaikka" luvataan vain uskollisille lakeijoille, jotka kantavat aneensa kirkolle. Tuskin suuria uskontoja edes olisi, ilman ihmisten valtapyrkimyksiä. Siihen ne mielestäni kaikki perustuvat, valtaan ja vallanhaluun. Kuten olen aiemminkin maininnut, raamattu kädessä on alistettu ja tuhottu kokonaisia kansakuntia.Humaanisuudelle ei mielestäni tarvita uskomuksia, tai poliittisia järjestelmiä, vaan humaaneja ihmisiä.

      • kierrätyksessä

        vallankumous syö aina omat lapsensa ja kommunisminkin sinänsä hyvä periaate kaikkien yhtäläisestä tasa-arvosta muuttuikin nopeasti muotoon "kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin toiset!".

    • uskistrolli

      Siinä tulikin taas todistettua että ateismi on uskontoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      94
      3622
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      45
      2982
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      78
      2477
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2358
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2321
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      117
      2297
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2187
    8. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2173
    9. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      117
      2168
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      64
      2030
    Aihe