Astrologiselle tutkimukselle on vaikea saada rahoitusta nyky-yhteiskunnassa, mutta tutkimuksen järjestäminen saattaisi olla helpompaa, jos sen tekee "skeptikoittain". Olen pääosin ideoinut, että miten tavallinen kuolevainen saa imitoitua skeptikkoa tutkimuksessa ja tässä eräs ehdotus:
Tutkimuksen aiheena voisi olla Gauquelinin tutkimuksen toisto -skeptinen versio. Paul Kurtzin väärennöstä on vaikea pistää paremmaksi, mutta silti voimme tehdä kunnon skeptikkotutkimuksen Mars-efektistä. Gauquelinin mukaanhan Mars sijoittui huippu-urheilijoilla huomattavasti sattumaa yleisemmin Gauquelinin sektoreille 1 ja 4. Tämä siis on tulos, jota tutkimuksestamme EI saa tulla. Miten siis järjestämme tutkimuksen "skeptikoittain järkevästi"?
Ensinnäkin: Otamme yhden ala-asteen oppilaiden urheilusaavutukset selville ja sen jälkeen valitsemme ne oppilaat, jotka saavutuksistaan ovat viimeisinä. Kun ryhdymme etsimään näiden syntymäkartoilta Marsia toteamme, että se on vain sattuman mukaan sektoreissa 1 ja 4. Bingo: Nyt voimme ottaa yhteyttä Skeptikon toimitukseen ja ilmoittaa, että astrologia on taas kerran osoitettu huuhaaksi ja G:n tulokset on nyt osoitettu vääriksi.
Se, että Mars esiintyi G:n tilastoissa juuri huippu-urheilijoilla EIKÄ häntäpään pitäjillä sektoreissa 1 ja 4 useimmin, on tietenkin vain yksi mitätön yksityiskohta, josta ei skepetutkimuksessa kannata välittää.
Mutta entäs sitten kun joku astrologi vaatii uusintatutkimusta? Valitsemme tietenkin uuden "vertailukelpoisen" koeryhmän, esimerkiksi 100 pyörätuolissa olevaa sotainvalidia valinnan perustuessa sanotaan heidän urheilusuorituksiinsa viimeisen viiden vuoden aikana. Laitamme heidät johonkin 100:n metrin "kiihdytyskisaan" pyörätuoleillaan ja otamme ajat ylös. Sen jälkeen tutkimme taas syntymäkartat peräpään pitäjiltä ja bingo! Heillä ei ole sattumaa useammin Marsia sektoreissa 1 tai 4. Jokohan astrologiparka nyt tajuaa mitä huuhaata on koko ikänsä kannattanut ja millä ketkuilulla suunnilleen ihmisten rahat varastanut... ;)
Entä jos tulokset huolellisesta lavastuksesta huolimatta ovat astrologialle suotuisia. Ei hätää! :) Voimme tietenkin Kurtzin sedän mallin mukaisesti "unohtaa" kriittisten tapausten raportoinnin ja raportoinnin yleensäkin. Eihän ikuisen skeptisismin ihmemaassa tarvitse raportoida tutkimuksia, jotka osoittavat jonkin noin "huuhaan" vähääkään toimivan. Sitten vain pidetään peukkuja että ei ole ketään RAwlinsia omassa leirissä.
Näin niinkun pääpiirteittäin... :D
Astrotutkimus skeptikoittain
*Valistunut*
0
288
Luetuimmat keskustelut
- 1251188
- 701121
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93878- 77771
- 45771
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39723Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25658- 67643
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39526- 67509