Omasta päästä kirjoitus:
Eilisestä uhittelustani huolimatta, myydä" nousuhdanteinen lehtifoorumi, ainakin tämä numero painettiin.
KahaveenPorinat teemottuvat nyt itsetunnon tarkasteluun.
Oulusta kotoisin olevana rohkenin lehden nimenkin *Ouluraattorilla käänättää tähän muotoon.
Oulun murre on niin kauniin hienostunutta ,ettei sitä voi tekoälykään tuhanteen vuoteen tuottaa.
Sielläpäin itsetuntoon kuuluu antaa näille teknisille vempaimillekin omat nimensä.
Eikä Pohojolan Valakiassa kaupungissa kannata juurikaan olla kovin ölövinä, eikä turhaa käläkättää.
Joten itsetunto ei kohene ,jos siellä iso mies kulukee kavulla itekseen hölöpöttäen höpötysnööriin.
Itsensä hyvin tuntevan sanotaan tuntevan paremmin muutkin.
Oulussa vierailessa ei kyllä kannata mennä kysymään:How are you?
Vastauksena saattaa olla hyvinkin:Ookko nä pölijä vai, mitä nää siinä pöliset.
Hyvään itsetuntoon kuulunee kyky tuoda julki ja tiettäväksi eriävät mielipiteet ilman pyrkimystä tehdä sitä lajitoveriensa kustannuksella.
Eiköhän tässä olisi haastetta tällaiselle keskustelupalstallekin.
Täällä kisaillaan nyt täyttä päätä.Yhtälaisesti naiset ovat saaneet tilaisuuden tuoda esille omaa naiseuttaan Missis Petikaveri kisassa ,kuin miehet saavat esiintyä edukseen Mister KeskiAukeama kisassa.
Tähän lehteen nyt tulee se Mister KeskiAukeama liite ja Misis Petkaveri kisan voittajan voi Kadunmies tuoda julkaistavaksi halutessaan.
Itsetunnon teemasta voit tässä lehdessä keskustella vapaasti.
Toivottavasti "palkatut toimittajat ehtinevät jokusen sanasen myös mukaan heittää.
Näin kisanhengen ollessa kuumimmillaan lopuksi ajatus:
Keskivertomiestä kiinnostaa enemmän nainen,joka
on kiinnostunut hänestä,-kuin kuka tahansa
nainen- jolla on upeat sääret.
Näitä palstalle tulleita alotuksia ja keskusteluja voi tässä lehdessä mielin määrin kuka tahansa halutessaan kommentoida.
evp.P.toimittaja Carmenita
KahaveenPorinat * Sanomalehti
58
4172
Vastaukset
- Februari
Ojentaa evpPT:lle mullasta kaivetun puhjenneen kukkasipulin, koska muuta kukkasta ei ole tarjolla nyt. :)
Hieno tuo sun ajatus keskivertomiehestä. :o) - Puhurix
Mä olen just nyt sillä tiellä että etsin itsetuntoani. Jos joku on nähny mun näköistä itsetuntoa, voisko tuoda sen mulle.
- Carmerita
voisitkohan antaa tarkemmat tuntomerkit:-)
Meinaan ,että löytyisi varmemmin. - Puhurix
Carmerita kirjoitti:
voisitkohan antaa tarkemmat tuntomerkit:-)
Meinaan ,että löytyisi varmemmin.Se on tumma ja pienikokoinen ja hemmetin varma.
- SimStim
se taitaa olla, ihan varma en toki voi olla kun on niin varman ja ison oloinen itsetunto ettei meinaa millään mahtua edes työpaikan pihalla.
Vaikka tuota lääniä tuossa onkin ihan useampaa rekkaa varten.
Tuommoinen tumma se kyllä on, mutta on sen verran itsetunto ja varmuus tuolla tunnolla kohdillaan että pieneksi sitä ei voi sanoa.
Sitten tuossa on tuollainen vähän pienempi vaaleahko, noin 346 Teraa oleva itsetunto. Onkohan se joltain hukassa?
Omani jätin kotiin lähtiessä kun ei tulla sen kanssa toimeen. Yrittää kasvattaa itseään liikaa joten pysyköön sitten kotona.
- Carmerita
kohoilevista kummuista ei oikein rojennut esille ottaa *nauraa*
Näin käsi suun edessä kuiskaten: Keskivertomies ei ehkä välttämättä sekoa sääristä,mutta tisseistä ne viimeistään sen tekevät.- Februari
että kerroit. Mä oon aina ihmetellyt miks miehet lakoo mun edessä... taidan pumpsauttaa ne kummuillani kumoon. :o)
- isledudiable
keski-aukeama pojaksi, kun täällä oli joku gallub eilen? olen suunnitellut jo peilin edessä poseerausasentoja ja mulla on tarzan tyyliset tiikerin-nahka tangat jo valmiina!
- Carmerita
Kuvasi on täällä toimituksessa jo kiertänyt nähtävänä.
Mutta kansa loppuviimein sanoo viimeisen sanan.
Kannattaa vielä pyrkiä mainostamaan ---hmm avujaan:-)
- Taittaja
Kauhialla kiireellä tässä puserran tämän Leijautin,joten äläkää hyvät lähimmäiset sitten sotkeko.
- Latoja
Se tullee kuhan kerkiää ja on valittu.
- Latoja
Saat omasta päästä kirjottaa.
- Masse setä
Laitan tähän pätkän uudestä lätinänkielen sanakirjasta, jonka olen aikonut toimittaa lähimmän kymmenen vuoden aikana:
Alea iacta est - Ikeassa on ale
Homo homini lupus - Lupsakka sisustusohjelma
Fiat lux - Ferrari
Veni, vidi, vici - Venäläinen video vikisee
Nomen est omen - No mennään Eestiin huomenna
O tempora o mores - Temperamenttini sai tarttumaan moraani
Alter ego - Vanha ekonomi - Tuhiwai*
Masse setä kirjoitti:
Laitan tähän pätkän uudestä lätinänkielen sanakirjasta, jonka olen aikonut toimittaa lähimmän kymmenen vuoden aikana:
Alea iacta est - Ikeassa on ale
Homo homini lupus - Lupsakka sisustusohjelma
Fiat lux - Ferrari
Veni, vidi, vici - Venäläinen video vikisee
Nomen est omen - No mennään Eestiin huomenna
O tempora o mores - Temperamenttini sai tarttumaan moraani
Alter ego - Vanha ekonomiMasse, perhana... sulla leikkaa!
- Masse setä
Tuhiwai* kirjoitti:
Masse, perhana... sulla leikkaa!
heti laittaa muistiin, jos tulee jotain mieleen.
Age si quid agis - Ikäsi kuituja ahmi - Februari
Masse setä kirjoitti:
heti laittaa muistiin, jos tulee jotain mieleen.
Age si quid agis - Ikäsi kuituja ahmiSic gloria trancit mundi ?????
Glorian sairaus siirtyy suuhun - Masse setä
Februari kirjoitti:
Sic gloria trancit mundi ?????
Glorian sairaus siirtyy suuhunLaitetaanpa tuo listaan ässän kohdalle...
Hmm... Tempus fugit - Fuck sun tempuilles - Februari
Masse setä kirjoitti:
Laitetaanpa tuo listaan ässän kohdalle...
Hmm... Tempus fugit - Fuck sun tempuilleskuka vadissa...;P
- Latoja
Jos jottain on tärkiää.
- norMix evk
Mister Keskiaukeama äänestysketjuun eksyi illalla joukko lystikkäitä pikkusammakoita kurnuttelemaan. Kadunmies innostui jäjestämään gallupin sammakoiden syvimmästä olemuksesta, joka puolestaan inspiroi sammakoita ja lepakoita pistämään pystyyn omia varjogalluppejaan.
Sammakoista Saku oli jo hetken hätää kärsimässä Taikiksen tavaillessa keittokirjan lihareseptejä, mutta palstan ylin pelasti tilanteen turboluutimalla koko konkkaronkan ulos sateeseen. Säännöllinen huuhaavieraamme ja viiskymppisten vakioheittopussi Typy rohkeni vielä tulla peremmälle mukamas ihmettelemään tapahtunutta. - Taikis
norMix evk kirjoitti:
Mister Keskiaukeama äänestysketjuun eksyi illalla joukko lystikkäitä pikkusammakoita kurnuttelemaan. Kadunmies innostui jäjestämään gallupin sammakoiden syvimmästä olemuksesta, joka puolestaan inspiroi sammakoita ja lepakoita pistämään pystyyn omia varjogalluppejaan.
Sammakoista Saku oli jo hetken hätää kärsimässä Taikiksen tavaillessa keittokirjan lihareseptejä, mutta palstan ylin pelasti tilanteen turboluutimalla koko konkkaronkan ulos sateeseen. Säännöllinen huuhaavieraamme ja viiskymppisten vakioheittopussi Typy rohkeni vielä tulla peremmälle mukamas ihmettelemään tapahtunutta.joo tuli äkkilähtö ruokapadan vierestä :DD
Ja kun tämä viesti on yleisen kälätyksen osastolla lehdessä, niin saanen liittää Hyvän viikonlopun toivotukset itse kullekin. Meikäpä lähtee lomille :))
Älkää toisianne ihan repikö viikonlopun aikana.... - Carmerita
...minukin puolestani , toimituksen,latomon ja kaikkiNaisen luovuuden mukaana lueteltuna:-)
Toivottavasti joku suorittaa SimmuSimmusen haastattelun.
Lehteäkin saa minusta nähden toimittaa ken vain haluaa.
Jospa NorMixi tarttuisi nyt ohjaimiin ja naputtelisi pääkirjoituksen!
Hölkynkölökyn palstalaisille!
evp. P.toimittaja C - norMix evk

evp. P.toimittaja CPidän kiinni lupauksestani, enkä kirjoita pääkirjoitusta!
- norMix evk
Taikis kirjoitti:
joo tuli äkkilähtö ruokapadan vierestä :DD
Ja kun tämä viesti on yleisen kälätyksen osastolla lehdessä, niin saanen liittää Hyvän viikonlopun toivotukset itse kullekin. Meikäpä lähtee lomille :))
Älkää toisianne ihan repikö viikonlopun aikana.......sinullekin!
- Latoja
Ootetaan tuon TuhiWain turinoita.
- Tuhiwai*
Kun on lukenut viimeaikaisia uutisia Suomesta, niin tämän seuraavan China Dailyn pikku-uutisen kohdalla tulee väkisinkin mieleen, että onkohan kyseessä joku surullinen epidemia.
Vastasyntynyt poikavauva on toipumassa sairaalassa sen jälkeen, kun hänen äitinsä pudotti hänet asuintalon neljännestä kerroksesta vain muutama tunti synnytyksen jälkeen. Chengdusta, Sichuanin provinssista kotoisin oleva 24 -vuotias naimaton Xu synnytti pienokaisen viime viikonloppuna. Xu yritti tappaa lapsensa, koska hän ei halunnut muiden saavan tietää raskaudestaan. Vauvan pudotuksen vaimensi kuitenkin toisen kerroksen ikkunan edessä ollut aurinkosuoja. Vastasyntynyt ei saanut kuin pieniä ruhjeita. Poliisi tutkii asiaa. (Chengdu Commercial News) - Carmerita
Tuhiwai* kirjoitti:
Kun on lukenut viimeaikaisia uutisia Suomesta, niin tämän seuraavan China Dailyn pikku-uutisen kohdalla tulee väkisinkin mieleen, että onkohan kyseessä joku surullinen epidemia.
Vastasyntynyt poikavauva on toipumassa sairaalassa sen jälkeen, kun hänen äitinsä pudotti hänet asuintalon neljännestä kerroksesta vain muutama tunti synnytyksen jälkeen. Chengdusta, Sichuanin provinssista kotoisin oleva 24 -vuotias naimaton Xu synnytti pienokaisen viime viikonloppuna. Xu yritti tappaa lapsensa, koska hän ei halunnut muiden saavan tietää raskaudestaan. Vauvan pudotuksen vaimensi kuitenkin toisen kerroksen ikkunan edessä ollut aurinkosuoja. Vastasyntynyt ei saanut kuin pieniä ruhjeita. Poliisi tutkii asiaa. (Chengdu Commercial News)Tukka nousi pystyyn tuon lukiessa.
Voiko elämä olla näin julmaa.
Uskottavahan tuo on--että se voi.
Toivottavasti tuo pikkuinen ,joka noin karmeasta tapahtumasta selvisi hengissä, löytää itselleen kodin ja läheiset ,jotka häntä rakastavat.
Olisikko suojelusenkelin siivet olleet lapsen ympärillä.Ehkäpä tuon pienen sielulla on vielä suurikin tehtävä edessä.Näin uskon ja näin toivon. - Tuhiwai*
Koska kylmä tuuli ja hiekka ovat viime päivinä verottaneet voimavarojani, joudutte jälleen tyytymään lehtikatsaukseen.
Sunny Liu kirjoittaa aamun Beijing Weekend Guidessa: Kasvot ovat useissa kulttuureissa enemmän kuin mikätahansa ruumiinosa. Kiinassa puhuttaessa kasvoista tarkoitetaan siis muutakin kuin vain fyysisiä kasvoja. Esimerkiksi "kasvojen menettämisellä" on vastaava kiinan kielinen versio "diu lian". Kasvojen merkitys on niin suuri kiinalaisille, että joku voisi yrittää "da zhonglian chong pangzi" (läväyttää toisen naaman turvoksiin näyttääkseen itse pullukalta) eli yrittää olla itse vaikuttava jonkun toisen kustannuksella. Ihmiselle, joka käyttäytyy röyhkeästi me sanomme "lian pi hou" (paksu naamanahka); mitään häpeämättömälle me saatamme puolestaan todeta "bu jao lian" (ei halua kasvoja). Sellaisille ihmisille, joiden nahistelu muuttuu avoimeksi ja äänekkääksi riitelyksi kiinalaiset sanovat "si po lian" (repiä kasvot irti); mikä tarkoittaa jotakuinkin sellaista, että kaksi ihmistä ovat menettäneet tilanteen hallinnan, eivätkä he enää kykene huomioimaan toinen toistensa tunteita.
Näihin minun käännöksiini kannattaa kyllä suhtautua varauksin, sillä "kasvoni eivät ole oikein vielä päässeet perille paikallisen kielen ja kulttuurin saloista". Good day and good luck. - Tuhiwai*
Tuhiwai* kirjoitti:
Koska kylmä tuuli ja hiekka ovat viime päivinä verottaneet voimavarojani, joudutte jälleen tyytymään lehtikatsaukseen.
Sunny Liu kirjoittaa aamun Beijing Weekend Guidessa: Kasvot ovat useissa kulttuureissa enemmän kuin mikätahansa ruumiinosa. Kiinassa puhuttaessa kasvoista tarkoitetaan siis muutakin kuin vain fyysisiä kasvoja. Esimerkiksi "kasvojen menettämisellä" on vastaava kiinan kielinen versio "diu lian". Kasvojen merkitys on niin suuri kiinalaisille, että joku voisi yrittää "da zhonglian chong pangzi" (läväyttää toisen naaman turvoksiin näyttääkseen itse pullukalta) eli yrittää olla itse vaikuttava jonkun toisen kustannuksella. Ihmiselle, joka käyttäytyy röyhkeästi me sanomme "lian pi hou" (paksu naamanahka); mitään häpeämättömälle me saatamme puolestaan todeta "bu jao lian" (ei halua kasvoja). Sellaisille ihmisille, joiden nahistelu muuttuu avoimeksi ja äänekkääksi riitelyksi kiinalaiset sanovat "si po lian" (repiä kasvot irti); mikä tarkoittaa jotakuinkin sellaista, että kaksi ihmistä ovat menettäneet tilanteen hallinnan, eivätkä he enää kykene huomioimaan toinen toistensa tunteita.
Näihin minun käännöksiini kannattaa kyllä suhtautua varauksin, sillä "kasvoni eivät ole oikein vielä päässeet perille paikallisen kielen ja kulttuurin saloista". Good day and good luck.Jotta kukaan ei nyt vain luule, että omaan edes alkeellista kiinan kielen taitoa, niin painotan kääntäneeni edellisen jutun englannin kielestä; siis myös suluissa olevat kirjaimelliset merkitykset. En siis itse tunnista kiinalaisia kirjainmerkkejä! Sitäpaisti olen muutenkin hätäpäissäni kirjoittanut kiinan kielinen väärin; pitää olla tietenkin kiinankielinen.
- Februari
Tuhiwai* kirjoitti:
Jotta kukaan ei nyt vain luule, että omaan edes alkeellista kiinan kielen taitoa, niin painotan kääntäneeni edellisen jutun englannin kielestä; siis myös suluissa olevat kirjaimelliset merkitykset. En siis itse tunnista kiinalaisia kirjainmerkkejä! Sitäpaisti olen muutenkin hätäpäissäni kirjoittanut kiinan kielinen väärin; pitää olla tietenkin kiinankielinen.
mä jo ennätin ihastella sun kiinan osaamistas. :)
Hyvää päivää sinnekin...vai mikäs aika siellä on..paljonko aikaeroa? - Carmerita
Tuhiwai* kirjoitti:
Koska kylmä tuuli ja hiekka ovat viime päivinä verottaneet voimavarojani, joudutte jälleen tyytymään lehtikatsaukseen.
Sunny Liu kirjoittaa aamun Beijing Weekend Guidessa: Kasvot ovat useissa kulttuureissa enemmän kuin mikätahansa ruumiinosa. Kiinassa puhuttaessa kasvoista tarkoitetaan siis muutakin kuin vain fyysisiä kasvoja. Esimerkiksi "kasvojen menettämisellä" on vastaava kiinan kielinen versio "diu lian". Kasvojen merkitys on niin suuri kiinalaisille, että joku voisi yrittää "da zhonglian chong pangzi" (läväyttää toisen naaman turvoksiin näyttääkseen itse pullukalta) eli yrittää olla itse vaikuttava jonkun toisen kustannuksella. Ihmiselle, joka käyttäytyy röyhkeästi me sanomme "lian pi hou" (paksu naamanahka); mitään häpeämättömälle me saatamme puolestaan todeta "bu jao lian" (ei halua kasvoja). Sellaisille ihmisille, joiden nahistelu muuttuu avoimeksi ja äänekkääksi riitelyksi kiinalaiset sanovat "si po lian" (repiä kasvot irti); mikä tarkoittaa jotakuinkin sellaista, että kaksi ihmistä ovat menettäneet tilanteen hallinnan, eivätkä he enää kykene huomioimaan toinen toistensa tunteita.
Näihin minun käännöksiini kannattaa kyllä suhtautua varauksin, sillä "kasvoni eivät ole oikein vielä päässeet perille paikallisen kielen ja kulttuurin saloista". Good day and good luck.Tässä onkin ollut tekemistä viimepäivinä,ettei diuli
naamaansa. Puhumattakaan lianpihousista.
Yrittän lisäksi pidättäytyä sipolianisemista.
Tämä raportisi osui ,kuin "nyrkki silmäväliin" tähän itsetunto teemalliseen lehteemme.Varsinkin nyt, kun kisailu "henki* on puhkunut meidän niin muutoin vaisuissa suomalas persoonallisuuksissa.
Pohojanmaalaisten "naamanpito" eroaa vaikka nyt savolaisesta tyylistä. Turussa päinkään se tuskin samalla tavalla sujuu.
Naaman valahtamista toki pyritään estämään kohottamissessiolla ja kirugisilla ynnä muilla kosmeettisilla aineilla.
On se vaan,niin vaikiaa.Tässä nais-sekä miessieluja on koeteltu ääriraijoissaan näillä kenestä ihanin sänkypeto, taikka söpösin kuvauksellisin ,tai vilmaattisin keskiaukeama.
Että sitä kaikessa on yritettäväkin mukana olla.
Toisalta tälläisessa diulaamisessa on puolensakkin.Kristillisiin perisynnin vältelyihin kun on kuulunut tuo toisen poskensakin kääntäminen,niin meniskös se nyt paremmin näin:
Shohaa toiseltakin poski pang ja sillä da. ÖH*
Pärjäisinköhän tällä kiinankielen taidollani,jos me ton NomiXin kans tullaan sinne visiteeraamaan
kiertomatkalla? - Tuhiwai*
Februari kirjoitti:
mä jo ennätin ihastella sun kiinan osaamistas. :)
Hyvää päivää sinnekin...vai mikäs aika siellä on..paljonko aikaeroa?Kiitos kysymästä... aikaeroa on minun näkökulmastani aivan liian paljon. Nyt, kun Suomessa on siirrytty niin sanottuun kesäaikaan, olemme teitä viisi tuntia edellä; muuten siis peräti kuusi. Se on pitkä aika joka päivä odottaa, että te siellä heräätte!
- Tuhiwai*
Ihan rehellisesti sanottuna tänne ulkomaahan ei kuulu mitään kertomisen arvoista, mutta yritän nyt palkkani eteen kiemurrella jotakin. Eilen illalla minulla oli meno. Ja koska on erittäin harvinaista, että viikolla astun jalallanikaan piha-alueemme ulkopuolelle, on kyseessä uutinen. Isännöimme ukon kanssa erästä suomalaispariskuntaa. Sattui kuitenkin niin, että juuri se kiinalainen ravintola (joita täällä jokunen löytyy), johon olimme ajatelleet vieraamme viedä, oli juntatun täynnä. Tilanne oli pikkuisen tukala, sillä viisarit viipottivat jo puolta yhdeksää ja muurilla koko päivän raahustanut jengi oli varsin nälissään. Jouduimmekin sitten tyytymään paikkaan, missä ei puhuttu englantia. Käsimerkkeily on hauskaa (ja lisää jännitystä, kun ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu), mutta kaukaa Pohjolasta tulleille haluaisi kuitenkin tarjota hyvät sapuskat.
Kaikki menikin sitten enemmän tai vähemmän pieleen. Luulimme esimerkiksi tilaavamme alkupalaksi yhden annoksen valkosipulilla höystettyjä kurkkupikkelssejä, mutta pöytään tuotiin yksi luonnontilassa oleva kokonainen kurkku. Viittoilimme niitä sitten neljä lisää, että vierailla olisi edes jotain järsittävää. Miehet tilasivat paikallista olutta ja me keski-ikäiset tädit vettä. Miehille tuotiin lasit, mutta me emme moisia ylellisyyksiä saaneet, vaan ryypiskelimme koko illan suoraan pullonsuusta. Luulimme myös viittelöinneemme vadillisen höyrytettyä kalaa, mutta jos minä en olisi kahden tunnin odottelun jälkeen päättänyt, että nyt lähdetään Starbucksiin kahville, niin istuisimme ravintolassa vieläkin. Good day and good luck.
- Latoja
Ois hyvä saaja ilmi noita ennustuksia.
Tulleeko tuo Taikis ainaki horoskoopin laatimaan.- Taikis
Oinas: Tulinen oinas on vaarassa ajautua kiistaan ystävänsä kanssa saatuaan "luotettavalta taholta" kyseenalaista tietoa. Muista oinas, maltti on valttia. Rahat riittävät nippanappa pyhien yli. Yllättävä uusi ihminen saatta ilmaantua näköpiiriin.
Härkä: Rauhallinen härkä saa onnenpotkun persuksiin, muista se on onneksesi, älä käänny taaksepäin ja lyö. Härällä on aina rahaa,koska hän ei raaski sitä tärvätä. Yhteydenotto odottamattomalta taholta.
Kaksoset: Kaksosilla menee nyt lujaa, miespuolisella kaksosella on tiput ja kanat sekaisin viimeistään lauantai-iltana, naispuolinen kaksonen huseeraa muuten vaan. Pidä huoli omaisuudestasi jos liikut epämääräisessä seurassa.
Rapu: Ravun edestakaiset askellukset ovat kuin suomen kevät, uuden kohtaaminen edessä mutta uskallatko ottaa sen ratkaisevan askeleen.Tunteellinen Rapu näyttää päätyvän miellyttäville juhlaillalliselle viikonloppuna.
Leijona: Harja hulmuten tämä uljas ja peräänantamaton merkki painelee kohti kevättä , etsien avoimia terasseja. Tapaat henkilön jonka kanssa sinulla on keskusteltavaa. lojaalisuudestasi on nyt hyötyä. Nyt on aika tarttua asiaan jota olet lykännyt.
Neitsyt:Muista, vapaa-aikaasi ei ole tarkoitettu työntekoon. Neitsyen olisi osattava nyt hellittää ja hoitaa hiukan kuntoaan, tapasi uppoutua työhösi on liian intensiivistä. Kuulet miellyttävia uutisia lähipiiristä.
Vaaka: vaakan diplomaatinkyvyt joutuvat koetukselle viikonloppuna. Vältä joutumasta väittelyyn. Vaaka kohtaa tämän kevään aikana kiehtovan ihmisen, kyseessä saattaa olla muutoksia tulevaisuuteen. tartu tilaisuuteen.
Skorpioni: Sinulta tullaan kysymään tietoja asiasta, josta voi olla ystävällesi hyötyä. Hyväntahtoinen skorppari on valmis auttamaan ystäväänsä, mutta muista ettet uppoudu liikaa ystäväsi asioihin. Skorpparin viikonloppu on kiireinen.
Jousimies: Jousimies saattaa joutua piirityksen kohteeksi annettuaan väärää singnaalia eräälle taholle. Saat käyttää kaiken diplomatiasi luikerrellaksesi vapaille vesille niin että et loukkaa ketään. Suorapuheiselta jouskarilta se vaatii nyt hieman ponnistelua, mutta selviät kyllä.
Kauris: Harkitsevan kauriin kannattaa nyt tehdä kauan suunnittelemansa ostos. Viikonloppu kuluu perheen parissa, jossa kauris viihtyykin erinomaisesti. Sinkkukauriin olisi hyvä lähteä liikkeelle, pois sieltä tv:n äärestä, maistelemaan kevättä. Näen mahdollisen orastavan romanssinpoikasen kevään aikana.
Vesimies: Vesimies on vauhdissaan. Ideaa pukkaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Hiljenny hetkeksi kuuntelemaan mikä on sinulle tärkeintä. Onni kukoistaa ja talouskin alkaa hiljalleen tasaantua. Varo virheinvestointeja.
Kalat: Päättämättömyys voi koitua kohtaloksesi. Tunnollinen kalat joutuu puurtamaan työssään kahden edestä nyt, koska ei osaa kieltäytyä mistään. Olisiko aika ryhdistäytyä ja ottaa uusi suunta elämässä. Älä vieritä syitä muiden niskaan, avaimet ovat käsissäsi. - animattiN
Taikis kirjoitti:
Oinas: Tulinen oinas on vaarassa ajautua kiistaan ystävänsä kanssa saatuaan "luotettavalta taholta" kyseenalaista tietoa. Muista oinas, maltti on valttia. Rahat riittävät nippanappa pyhien yli. Yllättävä uusi ihminen saatta ilmaantua näköpiiriin.
Härkä: Rauhallinen härkä saa onnenpotkun persuksiin, muista se on onneksesi, älä käänny taaksepäin ja lyö. Härällä on aina rahaa,koska hän ei raaski sitä tärvätä. Yhteydenotto odottamattomalta taholta.
Kaksoset: Kaksosilla menee nyt lujaa, miespuolisella kaksosella on tiput ja kanat sekaisin viimeistään lauantai-iltana, naispuolinen kaksonen huseeraa muuten vaan. Pidä huoli omaisuudestasi jos liikut epämääräisessä seurassa.
Rapu: Ravun edestakaiset askellukset ovat kuin suomen kevät, uuden kohtaaminen edessä mutta uskallatko ottaa sen ratkaisevan askeleen.Tunteellinen Rapu näyttää päätyvän miellyttäville juhlaillalliselle viikonloppuna.
Leijona: Harja hulmuten tämä uljas ja peräänantamaton merkki painelee kohti kevättä , etsien avoimia terasseja. Tapaat henkilön jonka kanssa sinulla on keskusteltavaa. lojaalisuudestasi on nyt hyötyä. Nyt on aika tarttua asiaan jota olet lykännyt.
Neitsyt:Muista, vapaa-aikaasi ei ole tarkoitettu työntekoon. Neitsyen olisi osattava nyt hellittää ja hoitaa hiukan kuntoaan, tapasi uppoutua työhösi on liian intensiivistä. Kuulet miellyttävia uutisia lähipiiristä.
Vaaka: vaakan diplomaatinkyvyt joutuvat koetukselle viikonloppuna. Vältä joutumasta väittelyyn. Vaaka kohtaa tämän kevään aikana kiehtovan ihmisen, kyseessä saattaa olla muutoksia tulevaisuuteen. tartu tilaisuuteen.
Skorpioni: Sinulta tullaan kysymään tietoja asiasta, josta voi olla ystävällesi hyötyä. Hyväntahtoinen skorppari on valmis auttamaan ystäväänsä, mutta muista ettet uppoudu liikaa ystäväsi asioihin. Skorpparin viikonloppu on kiireinen.
Jousimies: Jousimies saattaa joutua piirityksen kohteeksi annettuaan väärää singnaalia eräälle taholle. Saat käyttää kaiken diplomatiasi luikerrellaksesi vapaille vesille niin että et loukkaa ketään. Suorapuheiselta jouskarilta se vaatii nyt hieman ponnistelua, mutta selviät kyllä.
Kauris: Harkitsevan kauriin kannattaa nyt tehdä kauan suunnittelemansa ostos. Viikonloppu kuluu perheen parissa, jossa kauris viihtyykin erinomaisesti. Sinkkukauriin olisi hyvä lähteä liikkeelle, pois sieltä tv:n äärestä, maistelemaan kevättä. Näen mahdollisen orastavan romanssinpoikasen kevään aikana.
Vesimies: Vesimies on vauhdissaan. Ideaa pukkaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Hiljenny hetkeksi kuuntelemaan mikä on sinulle tärkeintä. Onni kukoistaa ja talouskin alkaa hiljalleen tasaantua. Varo virheinvestointeja.
Kalat: Päättämättömyys voi koitua kohtaloksesi. Tunnollinen kalat joutuu puurtamaan työssään kahden edestä nyt, koska ei osaa kieltäytyä mistään. Olisiko aika ryhdistäytyä ja ottaa uusi suunta elämässä. Älä vieritä syitä muiden niskaan, avaimet ovat käsissäsi.Aina tiennyt että kaksosilla menee lujaa,,,:))
Ja sekin että huseeraan,,johan se on nähty palstallakin,,,hih - Carmerita
Taikis kirjoitti:
Oinas: Tulinen oinas on vaarassa ajautua kiistaan ystävänsä kanssa saatuaan "luotettavalta taholta" kyseenalaista tietoa. Muista oinas, maltti on valttia. Rahat riittävät nippanappa pyhien yli. Yllättävä uusi ihminen saatta ilmaantua näköpiiriin.
Härkä: Rauhallinen härkä saa onnenpotkun persuksiin, muista se on onneksesi, älä käänny taaksepäin ja lyö. Härällä on aina rahaa,koska hän ei raaski sitä tärvätä. Yhteydenotto odottamattomalta taholta.
Kaksoset: Kaksosilla menee nyt lujaa, miespuolisella kaksosella on tiput ja kanat sekaisin viimeistään lauantai-iltana, naispuolinen kaksonen huseeraa muuten vaan. Pidä huoli omaisuudestasi jos liikut epämääräisessä seurassa.
Rapu: Ravun edestakaiset askellukset ovat kuin suomen kevät, uuden kohtaaminen edessä mutta uskallatko ottaa sen ratkaisevan askeleen.Tunteellinen Rapu näyttää päätyvän miellyttäville juhlaillalliselle viikonloppuna.
Leijona: Harja hulmuten tämä uljas ja peräänantamaton merkki painelee kohti kevättä , etsien avoimia terasseja. Tapaat henkilön jonka kanssa sinulla on keskusteltavaa. lojaalisuudestasi on nyt hyötyä. Nyt on aika tarttua asiaan jota olet lykännyt.
Neitsyt:Muista, vapaa-aikaasi ei ole tarkoitettu työntekoon. Neitsyen olisi osattava nyt hellittää ja hoitaa hiukan kuntoaan, tapasi uppoutua työhösi on liian intensiivistä. Kuulet miellyttävia uutisia lähipiiristä.
Vaaka: vaakan diplomaatinkyvyt joutuvat koetukselle viikonloppuna. Vältä joutumasta väittelyyn. Vaaka kohtaa tämän kevään aikana kiehtovan ihmisen, kyseessä saattaa olla muutoksia tulevaisuuteen. tartu tilaisuuteen.
Skorpioni: Sinulta tullaan kysymään tietoja asiasta, josta voi olla ystävällesi hyötyä. Hyväntahtoinen skorppari on valmis auttamaan ystäväänsä, mutta muista ettet uppoudu liikaa ystäväsi asioihin. Skorpparin viikonloppu on kiireinen.
Jousimies: Jousimies saattaa joutua piirityksen kohteeksi annettuaan väärää singnaalia eräälle taholle. Saat käyttää kaiken diplomatiasi luikerrellaksesi vapaille vesille niin että et loukkaa ketään. Suorapuheiselta jouskarilta se vaatii nyt hieman ponnistelua, mutta selviät kyllä.
Kauris: Harkitsevan kauriin kannattaa nyt tehdä kauan suunnittelemansa ostos. Viikonloppu kuluu perheen parissa, jossa kauris viihtyykin erinomaisesti. Sinkkukauriin olisi hyvä lähteä liikkeelle, pois sieltä tv:n äärestä, maistelemaan kevättä. Näen mahdollisen orastavan romanssinpoikasen kevään aikana.
Vesimies: Vesimies on vauhdissaan. Ideaa pukkaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Hiljenny hetkeksi kuuntelemaan mikä on sinulle tärkeintä. Onni kukoistaa ja talouskin alkaa hiljalleen tasaantua. Varo virheinvestointeja.
Kalat: Päättämättömyys voi koitua kohtaloksesi. Tunnollinen kalat joutuu puurtamaan työssään kahden edestä nyt, koska ei osaa kieltäytyä mistään. Olisiko aika ryhdistäytyä ja ottaa uusi suunta elämässä. Älä vieritä syitä muiden niskaan, avaimet ovat käsissäsi...varoitus virheinvestoinneista. Ei myyä nyt lehtee.
Pää on pakahtumaisillaan ideoista...siis ihan meni oikein vetskarin kohdalla.jep.
- Latoja
Voi tuua ilmi niitä omasta mielestä olevia.Äläkää nyt ilimiriitaa kuitenkaa pelmuuttako.
- animattiN
Olen sitä mieltä että temppis sais olla kiusaamatta minua, niin ja puhuriksikin ja se yks jonka nimeä en osaa edes lausuu.
Ne ei poista mun aloituksesta viestejään vaikka olen pyytäny. Sniifff,,,
Ja koiran kakat pois mun oven pielestä. :)
- Latoja
Täältäki yritettään haastatella:
Kysymyksiä satelee ku voittaja on ilimenny.- Carmerita
Miss huhtikuu Petikaverille Pussipuskapirulle!
Alkuun voisit kertoa lukijoillemme miltä nyt tuntuu? - leikkeleosasto
Kertoakseni myös Teidän lehtenne lukijoille, miten viehättävän,lämminhenkisen ja sydämellisen Kuukauden Petikaverin tuomarit ovat onnistuneet valitsemaan, oheistan pienimuotoisemmasta tilaisuudesta tallennetun kiitospuheen.
Kiitos ja onnea, Miss Huhtikuun Petikaveri
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000015800167 - leikkeleosasto
leikkeleosasto kirjoitti:
Kertoakseni myös Teidän lehtenne lukijoille, miten viehättävän,lämminhenkisen ja sydämellisen Kuukauden Petikaverin tuomarit ovat onnistuneet valitsemaan, oheistan pienimuotoisemmasta tilaisuudesta tallennetun kiitospuheen.
Kiitos ja onnea, Miss Huhtikuun Petikaveri
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000015800167Kävi näin onnettomasti, että tulimme leikanneeksi väärästä pötköstä (tällä kertaa)ja vaikka tämän teidänkin lehtenne kertausluontoiseksi muodostunut uutinen on myös ansioitunut, yritämme olla vastaisuudessa huolellisempia.
*Sampratin vääräleuat, olisivat nyt mulle ensin opettaneet, miten magneettinauhaa leikataan*)
- Latoja
Jos tuo Masse Setä saapi aikaseksi päivän sanat.
Tai sapi tähän hartaita sanoja muukki ilimotella.- Masse setä
Tämä päivän sana lienee hieman myöhässä, mutta ajattelin ryhtyä freelance-yleistoimittajaksi, eikä sellaiseen kuulu ainakaan meikäläisen osalta noudattaa mitään aikatauluja. Saatan joskus jotain laittaa jopa tuonne tiedepuolelle...
Lapsen usko
”Kato, puu!”
"Niin, heh heh".
Jeesus sanoi aikoinaan jotenkin tähän malliin: ”Sallikaa lasten tulla tyköni, sillä heidän on taivasten valtakunta”.
Mitä ihmettä? Mitäs kummaa noissa kersoissa nyt sitten on?
Nehän on ihan autettavia, eikä ne osaakaan mitään. Eikä niillä ole kokemusta.
Katsokaapa, miten se ihmettelee. Suu ja silmät ymmyrkäisinä. Havaintoja, havaintoja.
Kodin audiolaitteista tulee ääntä, kun tuo ukko käy pistämässä nupit kaakkoon. No, sitten, kun jalat vaan kantaa ja tarttis jotain ääntä, niin eikun sinne vaan ja kohta alkaa paikallinen taiteilija pistää hanikoiden päällä niin kuin pianosolisti ikään konsertin kohdassa forte fortissimo.
Lisää havaintoja... puhekin jo hieman kulkee. Ukko menee laittamaan konetta päälle.
”Minä, minä!”. Ja sitten se juokee laitteelle ja sofistikoiduin elkein nappaa virrat päälle. Tuosta vielä hiukan balanssia...
Mikä on lapsen juju? Ei sillä ole nuo aivotkaan ihan timmissä vielä, mutta se oppii kuitenkin kaikenlaista ja nopeasti. Väittäisin, että se on varaukseton suhtautuminen ja keskittyminen ihmettelemiseen.
Ajasta riippumatta on tahtonut käydä niin, että ihmettelyn vaihe on jäänyt liian lyhyeksi. Lapsi on ollut milloin mitäkin. Tabula rasa, nuori aikuinen, ilmainen työvoima, perheestä huolehtija...
Varaukseton ihmettelyn vaihe ja omien johtopäätösten teko on aina tahtonut jäädä liian lyhyeksi syystä tai toisesta.
Vanhempina sitten, kun meillä on elämäntietoa aina kyynisyyteen asti, alkaa sen uuden ja ihmeellisen oppiminen olla jo aika takkuista. Elämänkokemuksesta riippuen meille puu voi merkitä kiintokuutiometrejä, biodiversiteettiä, hapen tuottamista ja herra ties mitä.
Ovat jotkut sanoneet, että sitten kun viisautta on ihmiselle karttunut riittävästi, niin hän tajuaa, että puu on puu.
- Latoja
'pyyhki hikeä*
Tähän sivulle saa tulla ittetuntoo kohentaan ja käläkättää ihan mitä tahtoo.
Latomo hilipaseepi nyt vähäksi aikaa pötköttään.- animattiN
On just minun paikkani. Puhua päläpätän muttei tolkkua tuu mistään.
Ensin saa aloituksissani puhua ja sitten ei saakkaan. Hmmmm ota ny selvää sit,,, - Carmerita
animattiN kirjoitti:
On just minun paikkani. Puhua päläpätän muttei tolkkua tuu mistään.
Ensin saa aloituksissani puhua ja sitten ei saakkaan. Hmmmm ota ny selvää sit,,,...puhua aloitusista tai mistä muusta tahansa. Tuota leijauttia oli vain toivottu.
Selventää lukemista. Kokelussa nyt kuinka se käytännössä toimii. - animattiN
Carmerita kirjoitti:
...puhua aloitusista tai mistä muusta tahansa. Tuota leijauttia oli vain toivottu.
Selventää lukemista. Kokelussa nyt kuinka se käytännössä toimii.En kait antanut sellaista kuvaa että aloituksista. Tarkoitin vain että pölötän ja kälätän,,,,Hih,,,saitkos tolkkua. Vai minäkö en saanut oikeata kuvaa sinun aloituksesta. Luulin että tähän saa tehä niinkuin minä nyt,,,:))))
- Carmenita ejk
animattiN kirjoitti:
En kait antanut sellaista kuvaa että aloituksista. Tarkoitin vain että pölötän ja kälätän,,,,Hih,,,saitkos tolkkua. Vai minäkö en saanut oikeata kuvaa sinun aloituksesta. Luulin että tähän saa tehä niinkuin minä nyt,,,:))))
..tän tajusit:-DD
NOU HÄTÄ! - animattiN
Carmenita ejk kirjoitti:
..tän tajusit:-DD
NOU HÄTÄ!Mitäs sit kun tulee hikiarkki vastaan jossain vaiheessa, aukeeko teiltä uus sivu. *katselee ympärilleen* on meinaan aika autiota täällä viellä. :))
- Carmenita ejk
animattiN kirjoitti:
Mitäs sit kun tulee hikiarkki vastaan jossain vaiheessa, aukeeko teiltä uus sivu. *katselee ympärilleen* on meinaan aika autiota täällä viellä. :))
..tää vielä tästä tämäkin sivu repee liitoksistaan ,vai vietänenkö käsistä niikus TV:n ohjelmasivu.
- Latoja
Kauhiasti anteeksi!!!!! Herra Kossunen nyt tuopi ne uutisensa tähän.
Meitillä on ejelleenkin se murkku ongelma.
Voiskos neuvoo ,että mitenkä ne saajaan muuttamaan vaikka naapurien kiusaksi. 'KIITOLLINEN VASTAUKSESTA*- Tavis tääl
salarakaspalsta?
senssipalsta? - Tavis tääl
Tavis tääl kirjoitti:
salarakaspalsta?
senssipalsta?Eksyin tähän lehteen, apua, auttakaa!
Olen väärällä palstalla...apuva! latoja, pelasta vai mikä nitoja se on? - Masse-setä
Austraaliasta.
Tiedemiehet käyvät vilkasta keskustelua uudesta kenguru-teoriasta.
Vanhan ja toistaiseksi kiistämättömän teorian mukaan kenguru sai lajinimensä siitä, kun löytöretkeilijät kysyivät moisen ihmetyksen nähtyään aboriginaaleilta, että mikä kumma tuo loikkiva rotta mahtaa olla. Ottaen huomioon alkuperäiskansan kielitaidon, he kysyivät "ken guru". Vapaa käännös tästä tarinan mukaan on: "mitä kysyit".
Nykytiede on nyt tehnyt ison harppauksen kohti mahdollista oikeaa totuutta. Uusissa tutkimuksissa on päädytty siihen olettamukseen, että kyseessä olisikin ollut esinokialaisten palkkaama suomalainen head-hunter-ryhmä. Teorian mukaan ryhmä olisi ajautunut tälle uudelle mantereelle kostean illanvieton johdosta, jolloinka toivuttuaan he olisivat alkaneet toteuttaa milestonen edellyttämää alkuperäistä projektiaan.
Arkeleoginen tiederyhmä on päässyt suomalaisten jäljille hautalöydöksiensä perusteella. Kaivauksissa on paljastunut muun muassa jäämiä oluttuopillisten korkuisista grokilaseista sekä maatumattomista aivojen otsalohkoista.
- NEUVOSTO
Et ole Ex-Tähtis, et viittis matkia!
Kait tänne uusia kirjoituksia saa tulla.
Sumppareissa oli Tähtiksen kädenjälki.
Kaffeporinoissa omanlaisensa.
Ketjusta on poistettu 72 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5371768Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?66613- 65533