Yksi tärkeä taustatekijä haltijavastuu-uudistuksessa oli 3kk:n rikkeen vanhentumisraja, jota uudessa laissa pidennettiin vuoteen. Syynä oli, että 3 kk:n takarajan vuoksi ei pienempiin ylinopeuksiin voida puuttua. Nyt siis rikesakko 5km/h:n ylinopeudesta saattaa tipahtaa postiluukusta vuoden kuluttua tekopäivästä. Tämä edistää liikenneturvallisuutta jos mikä!
Vuodesta 1983, jolloin rikesakkolaki laadittiin, ylinopeusrikesakko on tietääkseni noussut 100 markasta 115 euroon. Samalla ylinopeuksiin sovellettavaa rikesakkorajaa on nostettu 20 kilometriin tunnissa. Rajaa on ehdotettu edelleen nostettavaksi 30 km/h:ssa.
Miten liikenneturvallisuus paranee, kun rikesakkorajaa nostetaan? Ei mitenkään, sillä ylinopeuksien ajaminen vain helpottuu, eikä "kaahari" joudu rikosvastuuseen, eli menetä korttiaan kolmesta ylinopeudesta vuoden aikana, mikä olisikin valtion kannalta valitettavaa - kutistuisihan lypsykarja.
Jopa 90% suomalaisista ajaa lievää ylinopeutta, eikä poliisi pysty puuttumaan tähän toimintaan - resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Rikesakkoja ei kiistetä, eikä niitä viedä oikeuteen, vaan maksetaan mukisematta, joten rikesakkobisnes on valtiolle erittäin kannattavaa. Lahjana taivaalta tulee automaattinen kameravalvonta, jonka avulla pienistäkin ylinopeuksista saadaan rahat pois.
Valtiota ei enää edes kiinnosta kuka ylinopeutta ajaa, vaan sakko lähetetään auton haltijalle samalla uhaten kuulusteluilla ja esitutkinnoilla. 115 euroa on sen verran pieni summa, että kansa maksaa mielummin kuin kiistää.
Sakottaminen ei ole niin kannattavaa kuin voisi luulla: suurin osa sakoista menee pienituloisille autoilijoille pienistä ylinopeuksista ja se sitoo työvoimaa kuulusteluiden, paperitöiden yms. byrokratian pyörittämiseen.
Niinpä sakottaminen automatisoidaan niin perinpohjaisesti, että rikoksen tai rikkeen tekijää ei haluta edes ottaa selville ja sakkotulot maksimoidaan kaikin keinoin: Kameravalvonta on räjähdysmäisessä kasvussa, rikesakkoja ja rikesakkorajoja nostetaan ja puuttumiskynnytä pienennetään. Samaan aikaan jo ennestäänkin aivan liian alhaisiksi koettuja nopeusrajoituksia lasketaan, jotta kansa ajaisi enemmän ylinopeuksia.
Kermana kakun päällä on vielä se, että kameravalvonnan tehokkuutta ei ole osoitettu, eikä sitä edes haluta osoittaa. Jokainen asiaan, eli valtion julkaisuihin perehtynyt tietää kliseet "kameravalvonnan on arveltu vähentävän onnettomuuksia..." ja "riittävää tilastollista näyttöä ei vielä ole".
Selkäranka rutisee jo.
Rikesakko
5
4042
Vastaukset
- nää vollotat
mikä siinä nyt jurppii kun sakotetaan lain rikkomisesta? saatana että vituttaa tämmöset vitun vikisiät kun aina pitää olla itkemässä ja vikisemässä joka vitun asiassa. on se kumma että sitä nopeusrajoituksia ei voi noudattaa ja sitten itketään kun napsahtaa sakot kohalle! olen edelleen sitä mieltä että se nopeudenrajoitin KAIKKIIN autoihin pois lukien hälytys ja maanpuolustamiseen käytettävät ajoneuvot.
- automies69
Huomauttaisin, että ylinopeudesta saatu RIKESAKKO vaikuttaa ajo-oikeuteen aivan kuten päiväsakkokin.
- Kissa
Jos jotain hyvää etsii, niin se on se että rikesakko raja nostetaan 20-->30 km/h asti. Nythän on paukkunut aivan armottomasti päiväsakkoja.
Ruotsissakin on rikesakkoraja 30 km/h. Osataan jotain apinoida Ruotsistakin oikeita asioita. "Vuodesta 1983, jolloin rikesakkolaki laadittiin, ylinopeusrikesakko on tietääkseni noussut 100 markasta 115 euroon. Samalla ylinopeuksiin sovellettavaa rikesakkorajaa on nostettu 20 kilometriin tunnissa. Rajaa on ehdotettu edelleen nostettavaksi 30 km/h:ssa."
Onkos se rikesakkoraja joskus ollut alempi kuin 20 km/h ylinopeutta? Viimeksihän rikesakon/päiväsakon raja oli 30 km/h ylinopeutta, mutta sitä sitten laskettiin kympillä, vaikka poliisitkin olisivat halunneet pitää tuon 30:n rajan.
Milloin tuota 20:n rajaa on ehdotettu nostettavaksi?- Tapa Rikollinen
Kirjoituksen lähteitä en laittanut muistiin, mutta tietoa aiheesta löytyy mm. seuraavista:
http://www.lintu.info/lintu_HALTI.pdf
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1983/19830066
"Ennen vuoden 1999 uudistusta rikesakkomenettely tuli sovellettavaksi korkeintaan 15 km/h ylinopeuksiin. Vuonna 1999 rajaksi asetettiin 20 km/h"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2004/20040271
Ajo-oikeusasiaan lipsahti virhe, syystä että en sitä tarkistanut (luulin tietäväni), mutta onneksi Automies69 tuli ja korjasi sen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla221624- 44559
- 55546
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k83495Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490