Olen huomannut että useissa vähänkin virallisemmissa teksteissä luvut ilmaistaan aina sekä kirjaimin että numeroin, tyyliin "autoja on kolme (3)". Onko tuossa kyse jostain oikeinkirjoitussäännöstä vai onko tuo muuten vain vakiintunut tapa, ettei pelkästään kirjoitettu lukuarvo tai numero riitä?
Lukujen kirjoittamisesta
-Jani-
9677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kai se virallinen juttu ole. Lähinnä aikoinaan haluttiin varmistaa, ettei lukuja voi väärentää eikä synny väärinkäsityksiä, siksi esim. kaupallisissa yhteyksissä ja rahasta puhuttaessa käytetään usein molempia. Ei se pakko ole, eikä edes hyvää kieltä. Lyhyet lukusanat kirjoitetaan kirjaimin ja monimutkaisemmat numeroin. Joku varmaan osaa sanoa senkin, missä se raja kulkee, milloin kirjaimet vaihdetaan numeroihin.
Ellen väärin muista niin alta kymmenet piti kirjoittaa tekstein ja sitä suuremmat numeroin.
Tosin miksi veneitä on kolme (3). Eikä pelkästään veneitä on kolme?
Ja miksi kaupallisissa yhteyksissä käytetään molempia? Eikö pelkästään tekstein riittäisi?
Tosin isommat luvut ymmärtää helpommin numeroina kuin teksteinä, liekö se syy.
Rahoista puhuttaessa ennen kirjoitettiin usein molemmilla tavoilla, esim. ettei niitä määriä voinut väärentää. Tämän olettaisin olevan sen alkuperäisen syyn, miksi on alettu käyttämään peräkkäin.
Esim. tarjouksissa, tilauksissa yms. käytetään tuota joskus vieläkin sekä väärinkäsitysten että väärennösten välttämiseksi. Nuohon ovat nimittäin velvoittavia sopimuksia eli niiden mukaan on toimittava. Ei liene kovinkaan tarpeellista enää nykyään.
Muistat sikäli väärin, että mitään yksikäsitteisiä rajoja ei ole sille, milloin kirjoitetaan kirjaimin ja milloin numeroin. Oudohko ilmauksesi "alta kymmenet piti kirjoittaa tekstein" viitannee siihen periaatteeseen, että pienet luvut yleensä ainakin kymmeneen asti kirjoitetaan kirjaimin. Tähän on kuitenkin suuri joukko poikkeuksia (esimerkkejä: 5. toukokuuta, 8 m [= kahdeksan metriä], sivu 2, 765 miestä ja 2 naista), ja toisaalta monet kymmentä suuremmat luvut kirjoitetaan kirjaimin joissakin tilanteissa (esimerkkejä: sata henkeä, kolmikymmenvuotias). Lisätietoja:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.11.html#lukujen-ilm
Ilmaisutyyppi ”kolme (3)” on nykyisin usein leikillinen tai jopa ivallinen: sillä korostetaan lukumäärää tai annetaan vaikutelma, että lukija ei muka ymmärtäisi lukua, jos se esitettäisiin vain yhdellä tavalla.
Aiemmin ilmaistiin luku sekä numeroin että kirjaimin osittain väärennysten pelossa, osittain siksi, että ajateltiin, että numero saattaa turmeltua tai olla epäselvästi kirjoitettu. Kirjaimin kirjoitettaessa on enemmän redundanssia: yhden merkin turmeltuminen, muuttuminen tai väärä tulkinta ei yleensä muuta lukua toiseksi tai tee sitä epäselväksi.
Shekkilaki (jonka nimen kirjoitan tässä lain itsensä kirjoitusasua käyttäen, vaikka se on suomen kielen normiston vastainen) ei suinkaan ole vaatinut eikä vaadi kirjoittamaan sekin summaa sekä numeroin että kirjaimin, vaan siinä sanotaan vain: ”Jos shekin määrä on merkitty sekä kirjaimin että numeroin mutta erisuuruiseksi, kirjaimin tehty merkintä on pätevä.” Samanlaista periaatetta todennäköisesti sovellettaisiin muidenkin asiakirjojen osalta. Niinpä jos joutuu allekirjoittamaan paperin, jossa on käytetty tuollaisia ilmauksia, kannattaa todellakin lukea myös kirjaimin kirjoitettu summa.
Tässäpä otteita uudesta Kielenhuollon käsikirjasta vuodelta 2002 (Iisa, Piehl, Onttinen):
"Luvut voidaan ilmaista tekstissä joko numeroin tai kirjaimin. Yleensä kirjaimin kirjoitetaan pienet luvut yhdestä kymmeneen. Kymmentä suuremmat luvut ilmaistaan numeroin. Jos tekstissä on peräkkäin sekä suuria että pieniä lukuja tai jos lukuja on paljon, merkitään kaikki luvut numeroin. Luvut merkitään numeroin myös, kun ne esiintyvät yhdessä mittayksikön lyhenteen kanssa.
Lyhyet tasaluvut sata, tuhat, miljoona, miljardi kirjoitetaan yleensä kirjaimin. Jos ne tarkoittavat täsmällistä lukua, merkitään nekin numeroin.
...
Eli kyllä siihen lähes yksiselitteiset säännöt löytyvät. Kirjasta löytyy lisää tarkkoja sääntöjä lukujen kirjoittamisesta.
Noissa esimerkeissäsi on toki sellaisia, jotka kirjoitetaan numeroin, esim. päivämäärä, koska se on juuri päivämäärä. Sivunumeroinkin voi kirjoittaa numerolla, jos se juuri ilmaiseen paperilla sivunumeroa, mutta en kyllä kirjoittaisi sitä numerolla esim. jonkin tekstin keskellä. Enkä myös kirjoittaisi 2 naista vaan kaksi naista sekä 30-vuotias, en kolmekymmentävuotias. Kyllä säännöt löytyvät.
Mitäs muuten keksit merkinnät kolme (3) nimenomaan olevan ivallinen. Ei sillä ole lainkaan sellaista mielikuvaa yleisesti. Kyllä se on tarkennustarkoituksessa, aivan asiallisessa, ja niitä peruja, kun oli tärkeää rahojen yhteydessä varmistaa, ettei väärentäminen onnistu. Viis siitä, mitä sekkilaki sanoo.
Ensinnäkin kannattaa huomata, että Kielenhuollon käsikirja ei ole virallinen kielenhuollon ohje - ja itse asiassa se useassa kohdassa poikkeaa virallisista ohjeista. Se poikkeaa omista ohjeistaankin jo nimiösivun kääntöpuolella, mutta siitä joskus toiste. Uusin painos ei muuten ole vuodelta 2002. Olet ehkä lukenut vuoden 2003 painosta, jonka esipuhe on päivätty vuonna 2002. Lisäksi sen jälkeen on ilmestynyt uudempikin painos.
Toiseksi kirja sanoo, että luvut yhdestä kymmeneen (1–10, ei siis kymmentä pienemmät, 1–9, kuten muistit) kirjoitetaan _yleensä_ kirjaimin. Muutenkin kirjan ohjeissa on epämääräisyyttä – mitä tarkoittaa ”paljon”?
Kolmanneksi ohjeet eivät todellisuudessa tarkoita sitä, mitä ne sanovat. On helppoa näyttää melko täsmälliseltä, kun ei tavoittele todellista tarkkuutta. Viittaan aiemmin esittämiini poikkeuksiin, jotka toki ovat vain esimerkkejä. Lainaamiesi ohjeiden mukaan ”Kielenhuollon käsikirjan” nimiösivun kääntöpuolella pitäisi olla ”toinen painos” eikä ”2. painos”, ja lukujen ja kohtien numerointi pitäisi korvata sanoilla aina kymmenettä lukua myöten.
Kirjasta löytyy kyllä muutenkin tarkkoja sääntöjä, jotka ovat vääriä.
Kirjassa on myös virhe, kun se puhuu mittayksikön lyhenteestä tarkoittaessaan mittayksikön tunnusta. Virhe on sinänsä pieni, mutta kielenhuollon käsikirjassa sellaista ei saisi olla.
Mitä tulee merkinnän ”kolme (3)” ivallisuuteen, niin kehotan lukemaan tekstini uudestaan. Kuten mainitsin, merkintätapaa käytetään eri tarkoituksiin. Pelkkä huonosti harkittu painottaminen on joskus vaikeasti erotettavissa ivallisesti, varsinkin jos ironiadetektoria ei ole kalibroitu. :-)
Tuhatyhdeksänsataaseitsenkymmenluku oli käyttöshekkien kulta-aikaa. Pankki- ja luottokortit tekivät vasta tuloaan. Esimerkiksi VISA rantautui Suomeen kesällä 1980. Sitä ennen oli käytössä suunnilleen vastaavalla tavalla käytettävä Luottokunnan OK-kortti, mutta se kelpasi vain täällä kotimaassa eikä saavuttanut koskaan kovin suurta suosiota. Niinpä shekkejä kirjoiteltiin kaupan kassalla oikein urakalla (takana vuoroaan odottavien jonottajien harmiksi).
Shekit (älköön kukaan sanoko minulle 'sekit' tai 'šekit'!) kirjoitettiin shekkivihosta repäistävälle lomakkeelle, johon summa merkittiin sekä numeroina yhteen kenttään että tekstinä toiseen. Tällä ilmeisesti pyrittiin siihen, että väärentäminen olisi vaikeampaa.
Samaa tapaa on harrastettu jonkin verran kauppakirjoissa ja vastaavissa.
Ryhdyin VISA-kortin käyttäjäksi kuukausi tai kaksi sen lanseerauksen jälkeen. Shekit olikin sen jälkeen helppo hylätä ja unohtaa.
Sain puolenkymmentä vuotta sitten vielä pari shekkiä ulkomailta. Kun kiikutin niitä pankkiin tilille pantavaksi, tultiin toista muinaisjäännettä ihailemaan oikein parin pankkitoimihenkilön voimin!
kirjoitussäännöt. Vuosilukua ei kirjoiteta kirjaimin, vaan numeroin.
Ennen vanhaan shekkeihin (käytetäänköhän sellaisia enää missään pankissa?) piti kirjoittaa summa myös kirjaimin, kai sen välttämiseksi ettei shekin lunastaja kirjoittanut perään ylimääräistä nollaa.
Ainakin vielä v. 2000 piti Venäjän tullissa kirjoittaa mukana oleva käteisen määrä myös kirjaimin. Olisi ehkä mennyt läpi, vaikka olisin kirjoittanut "rahaaonniinpaljonetteipaskalletaivu", mutta enpä tullut kokkeilleeksi.