Vegaaninen sapuska

ei täytä

Eikä sisällä oikein proteiiniäkään. Koulumme ruoasta olen parhaimmillani saanut lautaselleni vaivaiset kuusi papua noukkimalla ja etsimällä. Yhteensä yhdessä laatikossa on varmaan arviolta 10-15 papua koko koulun kasvissyöjille (joita on muuten mittava määrä). Usein ruoka ei edes sisällä mitään palkokasveja, mikä tarkoittaa että nälkä saattaa yllättää parhaimmassa tapauksessa jo 1½ tunnin kuluttua. Ja se ei ole reilua, sillä ruokailu on klo 11.00 ja useina päivinä pääsen koulusta vasta 16.10. Eli siihen asti pitäisi jaksaa salaatilla, vedellä ja jollain hiilihydraattimössöllä jossa ei ole ravintoja nimeksikään. (Niin ja eräässä tämän kaupungin koulussa ei tarjota OLLENKAAN vegaaniruokaa, mikä on uskomattoman pöyristyttävää...)

Keittäjät pitäisi erikseen kouluttaa valmistamaan täysipainoista kasvisruokaa. Samalla voisi jättää kokonaan lakto-ovoilun ja tehdä kaikille saman tien vegaaniruokaa: voisi satsata aineksiin ja ravintoarvoon, pienentää kuluja ja kaikki voisivat syödä samaa ruokaa. Maitoa juovat voisivat sitten ottaa lisäksi sen oman maitolasinsa ja näin päin pois. Ja kaikki olisivat tyytyväisiä! :)

38

3423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinkö...

      että kaikki joutuisivat tyytymään sinun mössöihisi ja sinä olisit tyytyväinen? Kuule, kouluruokaa tulet vanhempana kaipaamaan, jos opiskelijaksi asti pääset!

      • kasvissyöjät

        hän tarkoitti varmaan että kaikki kasvissyöjät söisivät samaa maidotonta ja munatonta ruokaa. se olisi kyllä kaikista järkevintä ja taloudellisinta. voisihan lakto-ovot sitten juoda maitoa ruoan kanssa, ei sitä maitoa tarvitse siihen ruokaa sotkea.

    • vaikak vegaaneja yhä enemmän

      Vaikka vegaanien määrä kasvaa, ja kasvissyöjien yleensäkin, niin kehitys vähän laahaa jäljessä. Itse en ole enää koulussa, mutta edes kaikissa opiskelijaravintoloissa ei saa vegaaniruokaa. se on valitettavaa, koska onhan keliaatikoilla ja laktoosi-intorelantikoillekin omat ruokansa. kasvissyöjälläkin on fyysinen este syödä lihaa: siitä tulee vatsanväänteitä, jopa oksennus. ihan sama juttu kuin laktoosi-intolerantikolla.

      • Lihansyöjät

        Miksi silloin, kun koulussa on tarjolla VAIN kasvisruokaa (puuroa, juureskiusausta yms...), meille lihnasyöjille ei tarjota omia ruokia? On se niin väärin! Minä saa vatsanväänteitä, jos joudun syömään pelkkiä kasviksia. Sitä paitsi tulen siitä myös huonolle tuulelle!

      • vege
        Lihansyöjät kirjoitti:

        Miksi silloin, kun koulussa on tarjolla VAIN kasvisruokaa (puuroa, juureskiusausta yms...), meille lihnasyöjille ei tarjota omia ruokia? On se niin väärin! Minä saa vatsanväänteitä, jos joudun syömään pelkkiä kasviksia. Sitä paitsi tulen siitä myös huonolle tuulelle!

        peliin

      • Lihaa!
        vege kirjoitti:

        peliin

        Eettisistä syistä haluan syödä vartavasten ihmisten ravinnoksi kasvatettujen eläinten lihaa!

      • mutta ei taida tulla
        Lihaa! kirjoitti:

        Eettisistä syistä haluan syödä vartavasten ihmisten ravinnoksi kasvatettujen eläinten lihaa!

        uskotaan kun annat vedenpitävät perustelut miksä on eettisen aatteesi takana?

        Minä voin typistää omani: "Älä tapa", tai "Tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän"

      • Eivätkö
        mutta ei taida tulla kirjoitti:

        uskotaan kun annat vedenpitävät perustelut miksä on eettisen aatteesi takana?

        Minä voin typistää omani: "Älä tapa", tai "Tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän"

        ...kasvit olekaan eläviä! Eihän niitä saa tappaa!
        Heh heh. Minusta on eettisesti arveluttavaa riistää miljoonilta ihmisiltä(=lihankasvattajilta) toimeentulo ja laittaa lehmäparat ja sikapossut taivasalle ilman hoitoa! (Eihän niitä kukaan hoitaisi ellei saisi rahaa niitten myymisestä.) Minä mieluummin syön ne. Eipä tule nälkä jo parin tunnin kuluttua syömisestä niin kuin pelkkiä kasviksia syötyä.

      • lihankasvattajia
        Eivätkö kirjoitti:

        Suomessa ei taida ihan kovin montaa miljoonaa lihankasvattajaa olla. eläimiä kyllä on paljon jotka kärsivät siellä tehotuotanto-oloissa.

        Ja jos sä nyt jätä pihvit syömättä, niin siitä ei vielä yksikään lihankasvattaja jää työttömäksi saati possut ilman hoitoa. Niitä possuja vaan kasvatettaisiin ajan kanssa vähän vähemmän.

      • maailmanpelastajahippi
        vege kirjoitti:

        peliin

        Hyi teitä raakalaisia, jotka syötte kasveja ELÄVÄLTÄ! Todellinen luonnon ja elämän ystävä ei syö mitään elävää. Ts. hän on tuottaja, vaikkapa maitohorsma. Jos sattuu syntymään kuluttajaksi kuten ihmiseksi, ei ole muuta eettistä vaihtoehtoa kuin nääntyä nälkään.

    • Kouluruokailija

      Mutta kun jotkut haluavat syödä lihaa.. :( Ja tuo viestisi antoi ymmärtää,että tavallisten ja laktoosi-intolerenssista kärsivien pitäisi väistyä vegaanien tieltä ja syödä samaa ruokaa kuin tekin.

      Liha on kasvaville nuorille tärkeää,joten sitä ei pitäisi jättää pois tahtomattaan.Kaikille ne pavut eivät maistu,kuten vegaaneille ei maistu liha.Toivon,että ymmärrät sen.Vegaanit tässä ovat niitä "poikkeuksia".Kuvittele,jos sinut PAKOTETTAISIIN syömään lihaa etkä saisi haluamiasi kasviksia.

      Minusta kumpiakaan vaihtoehtoja ei pitäisi syrjäyttää.Ei se tavallinenkaan kouluruoka niin erikoista ole,mutta pitää tyytyä.Tosin vegaaneillekin voisi hankkia enemmän ravintoa! Eihän kenenkään pitäisi olla nälissään..

      Meidän koulussamme ei ole vegaani vaihtoehtoa.Kaikkien pitää syödä mitä on.Jos liha ei maistu,sitten ne salaatit ja leivät.

      Ymmärräthän,että on yleensä ihme,että vegaani ruokaakin on.Vegaani valinta on loppujen lopuksi koululaisille epäterveellinen,ja ikäänkuin nirsoilua,sillä veget kieltäytyvät syömästä samaa kuin muut.

      Jos valinta johtuu uskonnosta,kyseessä on kokonaan eri asia.Kaikilla pitäisi olla uskonvapaus.Jos vanhemmat kieltävät syömästä lihaa,ei voi syödä.

      • ei täytä

        "Mutta kun jotkut haluavat syödä lihaa.. :("

        Taisit ymmärtää väärin. Puhuin kouluni tarjoamasta kasvisruasta, en siitä, että koko koululle ja kaikille oppilaille pitäisi tarjota vain kasvisruokaa, vaikka sekin tekisi ainakin silloin tällöin terää.

        "Vegaanit tässä ovat niitä "poikkeuksia"."

        Poikkeus on ihmisten päässä. :)

        "Vegaani valinta on loppujen lopuksi koululaisille epäterveellinen,ja ikäänkuin nirsoilua,sillä veget kieltäytyvät syömästä samaa kuin muut."

        Ei ole jos tietää vähänkin ravinnosta. Vegeruoan koostaminen on helppoa, vaikeuksia kokevat yleensä kasvissyöjän lähipiiri, eivät he itse. Vegaaniudelle on olemassa niin vahvat perustelut ettei ole mitään syytä pitää sitä nirsoiluna.

      • lue uudelleen

        Eihän nyt ollut kyse siitä että lihansyöjiä pistettäisiin syömään kasvisruokaa. Opettelehan lukemaan, ja SISÄISTÄMÄÄN lukemasi.

        Nyt oli kyse vain siitä että koulujen kannattaisi tarjota kaikille KASVISsyöjille samaa vegaanista ruokaa, eikä niin että osalle tarjotaan maidotonta ja osalle maidollista ruokaa. Se olisi taloudellistakin.

      • se menee
        lue uudelleen kirjoitti:

        Eihän nyt ollut kyse siitä että lihansyöjiä pistettäisiin syömään kasvisruokaa. Opettelehan lukemaan, ja SISÄISTÄMÄÄN lukemasi.

        Nyt oli kyse vain siitä että koulujen kannattaisi tarjota kaikille KASVISsyöjille samaa vegaanista ruokaa, eikä niin että osalle tarjotaan maidotonta ja osalle maidollista ruokaa. Se olisi taloudellistakin.

        Kyllä lihansyöjät pakotetaan syömään kasvisruokaa aina silloin tällöin. Vai mitä ovat esim. pinaattikeitto, juureskiusaus, kaikki puurot jne. Ei silloin ole muita vaihtoehtoja tarjolla! Arvaapas kuinka kauan meikäläinen pärjää jollain pinaattikeitolla...

      • ei oo kasvissyöjien vika
        se menee kirjoitti:

        Kyllä lihansyöjät pakotetaan syömään kasvisruokaa aina silloin tällöin. Vai mitä ovat esim. pinaattikeitto, juureskiusaus, kaikki puurot jne. Ei silloin ole muita vaihtoehtoja tarjolla! Arvaapas kuinka kauan meikäläinen pärjää jollain pinaattikeitolla...

        No ei varmasti ole kasvissyöjien vika jos te joudutte syömään pinaattilettuja. Tee sinä vaikka siitä aiheesta oma viestiketju, turhahan tässä siitä on inistä.

    • Nelly.F

      Koulun keittäjät ovat yleensä olleet töissä jo 80luvulta asti ja silloin ei varmaankaan ollut kasvissyöjiä niinkun nykyisin.Itse opiskelen ravkokiksi ja meillä on ollut semmoisia,että teemme koko koululle ruuat teemme myös kasvisruuan erikseen joka päivä erillaista kasvisruokaa ei sen kasvisruaan tekeminen pitäisi olla vaikeaa näille keittäjillekkään menisivät oppimaan.Meidän koulussa on viellä niin että pitää ilmottaa jos on kasvissyöjä.

    • wmwh

      Itse olin peruskoulussa vielä 90-luvun lopussa. Monen sadan oppilaan koulussamme (yläaste lukio) oli yhteensä 3 vegaania. Joku oli maininnut opettajien kuullen, että on ikävää, kun joutuu toisina päivinä syömään pelkkää näkkäriä, kun ei ole vegaanista ruokaa. Huhu kiirii keittäjien korviin ja parin kuukauden sisällä ilmestyi meille koulun vegaaneille oma ruoka tavallisen kasvisruuan viereen. Tosi mukavia keittäjiä ja hyvää ruokaa. Taidettiin asiasta tuolloin kiitellä ihan paikallislehden yleisönosastossakin :)

      Kyllähän se niin on, että myös vegaanien vanhemmmat ja nuoret vegaanit myöhemmin itsekin maksavat kouluruoan verojen kautta. On siis ihan perusteltua vaatia, että vegaaniset ruokailijatkin huomioidaan. Siinä ei ole mitään eroa, jättääkö lihan syömättä uskonnollisista vai vakaumuksellisista syistä. Oppilaat ovat tasa-arvoisia riippumatta uskontokunnasta.

      Hyvä idea muuten tarjota kaikille kasvissyöjille samaa munia ja maitoa sisältämätöntä ruokaa. Kannattaa pitää huolta, että keittäjätkin kuulevat ideasta. Asiat vaan kannattaa esittää ystävällisesti, eikä esim. haukkumalla ruokaa.

    • Taru-täti

      Samaa olen miettinyt myös, että miksi kasvisruokia pitää olla monta, kun riittäisi vain vegaaninen ruoka kaikille eri kasvissyöjille. Monissa kouluissa ja muissakin ruokaloissa on ruoka vain lakto-ovolle. Ainut proteiini mitä niissä monesti on vain maitoproteiini ja rasvana maidon epäterveellinen rasva.

      En ole varsinainen vege, koska syön kalaa joskus. Kotona yleensä teen vain vegaanista ruokaa, koska "perheeseen" kuuluu vegaani. Olisi aika hullua alkaa itselle tekeen jotain kalaruokaa. Muutenki kalansyönti tökkii välillä, jos syön monena päivänä viikossa. En ole myöskään opiskelija, mutta todella huolestuttaa vääränlainen ruoka mitä nuoret kasvissyöjät saavat. Eihän sitä nälkä pysy kauaa poissa, jos ruuassa ei ole proteiinia. Varsin hauskoja myös nämä kauppojen kasvisvalmisruuat. Kuka ne on suunnitellut??? Hyviä vain uudet Go Greenit ja valmishernekeitot.

    • lihansyöjä

      Jos ei edes tavallinen kasvisruoka kelpaa, niin sitten joudat olla syömättä. Jos pula-aikaan joku hippi olisi tullut vaatimaan vegaanipöperöitä, niin sinut olisi neuvottu metsään syömään kaarnaa puista. Tee se nytkin! Ja kasvaahan ruoho kohta nurmikoilla, sinne vaan lehmien sekaan jyystämään.

      • taas näitä

        Syötkö sitten itse kaiken mikä eteesi laitetaan? Silakkapihvit, hernekeitot, maksalaatikot??

        Taatusti olet sellainen helvetin läski pullamössö teini, joka kippaa kouluruoat roskikseen ja menee vähän mäkkärille syömään big mac ateriaa ja kyytipojaksi vielä yks "kuupee", eiks niin? Ja sitten ihmettelet kun jengi nauraa sulle kun tuskaisena ja hikisenä yrität pungertaa sitä satakiloista ruhoasi eteenpäin, ja suonet on jo yläasteiässä tukossa kaikesta siitä eläinrasvasta (on muuten helvetin epäterveellistä). Nilkatkin sulla on vääntyneet kaikesta siitä painosta ja kävelet kuin ankka.

        Ei ihmekään että vihaat kaikki hippejä ja viherpiipertäjiä, he kun ovat hoikkia ja terveitä ja heitä ei kolesteroli vaivaa, saati sydänsairaudet, ja tulevat elämään monta vuotta pidempään kuin sinä joka saat kaikesta sokerista ja rasvasta aikuisiän diabeteksen, menetät raajasi ja istut lopun elämääsi dialyysikoneessa koska sun munuaiset ei toimi.

        Niin, olisiko kannattanut useammin jättää rasvassa killuvat pihvit ja makkarat syömättä.

      • itse sitten

        lihansyöjänä pelkkää lihaa tai mitä tahansa lihaa? Jos käsket vegejen syödä ruohoa ja kaarnaa,voit varmaan itse syödä sitten vaikka raakoja hiiriä ja puluja.
        On kllä ihme hienostelua jos vaan naudan/sian/kanan tai riistan liha kelpaa,varsinkin vielä kypsennettynä.

      • mullekin
        taas näitä kirjoitti:

        Minä olen kaikkiruokainen, syön kasviksiakin! Mutta kun ei pelkistä kasviksista tule täyteen, tai sitten pitäisi syödä puolen tunnin välein. Eläinrasva on HYVÄÄ! (Ja mulla on kolesterolit ym. arvot ihan kunnossa!) Eikö tärkeintä olisi syödä mahdollisimman monipuolisesti, ettei tarvitsisi pillereihin turvautua.

      • sulle vähän tietoa
        mullekin kirjoitti:

        Minä olen kaikkiruokainen, syön kasviksiakin! Mutta kun ei pelkistä kasviksista tule täyteen, tai sitten pitäisi syödä puolen tunnin välein. Eläinrasva on HYVÄÄ! (Ja mulla on kolesterolit ym. arvot ihan kunnossa!) Eikö tärkeintä olisi syödä mahdollisimman monipuolisesti, ettei tarvitsisi pillereihin turvautua.

        Katsos, kasviksia on muitakin kuin porkkanaa ja herne-maissi-paprikaa...esim. pavuissa, linsseissä ja soijatuotteissa on PALJON proteiinia. Samoin on leivässä, maitotuotteissa, yms. joten ei proteiinin takia kenenkään tarvitse lihaa syödä. Soijarouheessa ja tofussa on sitä ihan riittävästi.

        Proteiiniakin voi muuten saada liikaa, ja jo nyt monet elintasomaiden ihmiset syövät sitä liikaa. Se rasittaa maksaa ja munuaisia.

      • syömästä...
        itse sitten kirjoitti:

        lihansyöjänä pelkkää lihaa tai mitä tahansa lihaa? Jos käsket vegejen syödä ruohoa ja kaarnaa,voit varmaan itse syödä sitten vaikka raakoja hiiriä ja puluja.
        On kllä ihme hienostelua jos vaan naudan/sian/kanan tai riistan liha kelpaa,varsinkin vielä kypsennettynä.

        Ja jos kerran kasvissyöjät ovat niitä jotka syövät kasviksia ja muut syövät lihaa, niin muista sitten ettet syö esim. ranskalaisia perunoita, leipää, omenoita, salaattia, juo hedelmämehuja saati siideriä, riisiä, pastaa, puuroa, muroja, jne. Ne on kaikki kasvissyöjien ruokaa, ne tehdään kasviksista. Mutta te lihansyöjät saatte omalla logiikallanne syödä vain pelkkää kuivaa pihviä, lihapullia ilman perunamuusia ja hampurilaisia ilman sämpylää, salaattia tai ranskalaisia. Muistakaa tämä.

      • on allerginen
        sulle vähän tietoa kirjoitti:

        Katsos, kasviksia on muitakin kuin porkkanaa ja herne-maissi-paprikaa...esim. pavuissa, linsseissä ja soijatuotteissa on PALJON proteiinia. Samoin on leivässä, maitotuotteissa, yms. joten ei proteiinin takia kenenkään tarvitse lihaa syödä. Soijarouheessa ja tofussa on sitä ihan riittävästi.

        Proteiiniakin voi muuten saada liikaa, ja jo nyt monet elintasomaiden ihmiset syövät sitä liikaa. Se rasittaa maksaa ja munuaisia.

        Entä jos on allerginen palkokasveille ja keliakia vaivaa... Maitotuotteista saa vatsavaivoja ja soija ja tofu ällöttävät muuten vaan...

      • lihansyöjä
        syömästä... kirjoitti:

        Ja jos kerran kasvissyöjät ovat niitä jotka syövät kasviksia ja muut syövät lihaa, niin muista sitten ettet syö esim. ranskalaisia perunoita, leipää, omenoita, salaattia, juo hedelmämehuja saati siideriä, riisiä, pastaa, puuroa, muroja, jne. Ne on kaikki kasvissyöjien ruokaa, ne tehdään kasviksista. Mutta te lihansyöjät saatte omalla logiikallanne syödä vain pelkkää kuivaa pihviä, lihapullia ilman perunamuusia ja hampurilaisia ilman sämpylää, salaattia tai ranskalaisia. Muistakaa tämä.

        syödä edes lihapullia kun niihin tulee jauhoja.Ainoa sallittu ruoka on siis täysliha,mielellään raakana ettei siihen vaan vahingossa lisättäisi kasvisöljyä,leivitettä tms

      • mitä haluaa
        on allerginen kirjoitti:

        Entä jos on allerginen palkokasveille ja keliakia vaivaa... Maitotuotteista saa vatsavaivoja ja soija ja tofu ällöttävät muuten vaan...

        No sitten pitää vaan päättää mitä haluaa. Joko syö lihaa tai sitten ei, ja syö esim. tofua tai saa sitä proteiinia monesta muustakin lähteestä; esim. vaikka proteiinipastasta, leivästä, parsakaalista, siemenistä, pähkinöistä, hummuksesta, herneistä, jne. jne. lista on loppumaton. ¨

        Miten muuten voi esim. soijajogurtti "ällöttää muuten vaan" kun se maistuu ihan tavalliselle jogurtille.

      • valinnanvapaudesta
        mitä haluaa kirjoitti:

        No sitten pitää vaan päättää mitä haluaa. Joko syö lihaa tai sitten ei, ja syö esim. tofua tai saa sitä proteiinia monesta muustakin lähteestä; esim. vaikka proteiinipastasta, leivästä, parsakaalista, siemenistä, pähkinöistä, hummuksesta, herneistä, jne. jne. lista on loppumaton. ¨

        Miten muuten voi esim. soijajogurtti "ällöttää muuten vaan" kun se maistuu ihan tavalliselle jogurtille.

        Päättää ja päättää... Itse haluaisin noudattaa suomalaista ravintosuositusta eli ns. lautasmallia (josta ruokalamme seinillä on upeat julisteetkin..) mutta en voi, koska n. 3 päivänä viikossa AINOANA ruokana on joku kasvisruoka. Mutta silloin kun ruokana on jotain, mikä saattaa sisältää jopa lihaa (esim. lihapullia tms), kasvisruokailijoille on omat sapuskat. Miksi meille sekasyöjille ei ole omia sapuskoita silloin, kun ruoka ei sisällä mitään lihan tapaistakaan? Tämähän on epätasa-arvoista! (Älkääkä nyt höpiskö mistään eettisyydestä yms. Ei kasvissyöjienkään tarvitse mitenkään ruokavalioitaan perustella, he vain ilmoittavat keittiölle siitä.)
        Ja soijajugurtti ällöttää, koska tiedän sen sisältävän soijaa! Näin perusteli eräs ystäväni sitä ettei syönyt koulun lihapullia, jotka eivät todellisuudessa maistuneet yhtään miltään. Mutta koska hän TIESI niissä olevan lihaa, ne maistuivat hänestä ällöiltä...

      • älä meille
        valinnanvapaudesta kirjoitti:

        No mitä ihmettä sä meille siitä valitat? Ei se ole KASVISSYÖJIEN VIKA jos teidän koulun keittäjät ei sun mielestä tee tarpeeksi usein liharuokaa.

        Valita keittäjille. Tai tee siitä aiheesta oma ketju tähän. Tämä ketju ei käsittele lihansyöjien ongelmia.

      • ennakkoluulo
        valinnanvapaudesta kirjoitti:

        Päättää ja päättää... Itse haluaisin noudattaa suomalaista ravintosuositusta eli ns. lautasmallia (josta ruokalamme seinillä on upeat julisteetkin..) mutta en voi, koska n. 3 päivänä viikossa AINOANA ruokana on joku kasvisruoka. Mutta silloin kun ruokana on jotain, mikä saattaa sisältää jopa lihaa (esim. lihapullia tms), kasvisruokailijoille on omat sapuskat. Miksi meille sekasyöjille ei ole omia sapuskoita silloin, kun ruoka ei sisällä mitään lihan tapaistakaan? Tämähän on epätasa-arvoista! (Älkääkä nyt höpiskö mistään eettisyydestä yms. Ei kasvissyöjienkään tarvitse mitenkään ruokavalioitaan perustella, he vain ilmoittavat keittiölle siitä.)
        Ja soijajugurtti ällöttää, koska tiedän sen sisältävän soijaa! Näin perusteli eräs ystäväni sitä ettei syönyt koulun lihapullia, jotka eivät todellisuudessa maistuneet yhtään miltään. Mutta koska hän TIESI niissä olevan lihaa, ne maistuivat hänestä ällöiltä...

        Joo joo, moni ruoka voi ällöttää kun niitä ei ole maistanut. Sitä kutsutaan ennakkoluuloksi. Moni inhoo homejuustoa, artisokkaa, parsaa, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja sushia vaikka ei ole koskaan syönyt niitä. Kyse on ennakkoluulosta, että se on pahaa ruokaa, vaikka se ei pitäisiköön paikkaansa.

        Kaverisi on varmaan joskus elämässään syönyt lihapullia, joten hän voi aivan mainiosta sanoa että lihapullat ovat hänen mielestään ällöjä. Mutta jos sinä sanot soijajogurttia maistamatta, että se on ällöä niin osoita vain oman ennakkoluuloisuutesi.

        Kyllä se siitä, monet lapset on nirsoja. En minäkään sinun ikäisenäsi syönyt homejuustoa tai oliiveja, mutta hyvältähän nuo nyt maistuvat. Ai etta.

      • voi vittu
        taas näitä kirjoitti:

        Syötkö sitten itse kaiken mikä eteesi laitetaan? Silakkapihvit, hernekeitot, maksalaatikot??

        Taatusti olet sellainen helvetin läski pullamössö teini, joka kippaa kouluruoat roskikseen ja menee vähän mäkkärille syömään big mac ateriaa ja kyytipojaksi vielä yks "kuupee", eiks niin? Ja sitten ihmettelet kun jengi nauraa sulle kun tuskaisena ja hikisenä yrität pungertaa sitä satakiloista ruhoasi eteenpäin, ja suonet on jo yläasteiässä tukossa kaikesta siitä eläinrasvasta (on muuten helvetin epäterveellistä). Nilkatkin sulla on vääntyneet kaikesta siitä painosta ja kävelet kuin ankka.

        Ei ihmekään että vihaat kaikki hippejä ja viherpiipertäjiä, he kun ovat hoikkia ja terveitä ja heitä ei kolesteroli vaivaa, saati sydänsairaudet, ja tulevat elämään monta vuotta pidempään kuin sinä joka saat kaikesta sokerista ja rasvasta aikuisiän diabeteksen, menetät raajasi ja istut lopun elämääsi dialyysikoneessa koska sun munuaiset ei toimi.

        Niin, olisiko kannattanut useammin jättää rasvassa killuvat pihvit ja makkarat syömättä.

        "olisiko kannattanut useammin jättää rasvassa killuvat pihvit ja makkarat syömättä"

        Arvaa mitä? On olemassa muutakin lihaa kuin rasvasia makkaroita. Esim. kalkkunanliha on erittäin vähärasvaista. Ei lihaa tarvitse paistaa rasvassa, eikä kunnollinen kokoliha sisällä kovinkaan paljon rasvaa. Joku metvursti tietty sitäkin enemmän, mut esim. uunissa paistettu kana ja kalkkuna ei todellakaan tirise mitään rasvaa! Ja kalan rasva on terveellistä.

    • LilleMy

      oon ihan samaa mieltä.. iha urpoo ku ei oo vegaaniruokaa.. syö siinä sit näkkäriä, salaattia ja vettä vaan joskus ja pärjää koulupäivä loppuun. eikä proteiinia saa paljoo yhtään. Toisaalta omia eväitä vois ottaa mukaan, mut kyllä Suomessa koulujen pitäs tarjota kaikille sopivaa ruokaa mun mielestä..

    • Ani

      Älä marmata vaan syö mitä tarjotaan. Ilmaista ruokaa kuitenkin.

      • aika kallista ilmaiseksi...

        "Ilmaista ruokaa kuitenkin."

        Mikään ruoka ei ole ilmaista! Jokainen joka maksaa veroja nyt tai tulevaisuudessa ja näin rahoittaa "ilmaista" kouluruokaa, on oikeutettu sanomaan mielipiteensä siitä, mistä todellakin maksaa. Ehkä ilmaisen kouluruuan aika on jo ohi. Jos jokainen valitsisi ostaako kouluruuan vai ottaako eväät, ei tarvitsisi keskustella siitä, pitääkö vegaaneille olla omat safkat vai ei - niitä tarjottaisiin, jotta riittäisi asiakkaita. Nyt kun kouluruoka maksetaan välillisesti veroina, niin se näyttää ilmaiselta, ja miltään mikä saadaan "ilmaiseksi" ei tietenkään saisi vaatia mitään.

    • vegaanit,

      ittehän kärsitte valinnastanne näin vanhempana, puhun kokemuksen syvällä äänellä. Ei vegaanin ruokavalio kata ikinä kaikkea sitä mitä elimistö todella tarvitsee. Lisävitamiinitkaan ei korvaa sitä aitoa oikeaa mitä saa lihasta.

      • vega

        mitä puutoksia sinulla on, joista kärsit? Kauanko olet ollut vegaani? Miten syöt?

      • ja vegaanisti tulen toimeen

        Vaan kun maailmassa on paljon vegaaneja, jotka ovat olleet vuosikymmeniä lihattomalla, munattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla ja ovat hyvin terveitä. Suomessakin on tehty tutkimus vegaanien terveydestä ja tämän tutkimuksen mukaan vegaanit ovat normaaliväestöä hoikempia mutta terveitä.

      • nuoresta lähtien vege
        ja vegaanisti tulen toimeen kirjoitti:

        Vaan kun maailmassa on paljon vegaaneja, jotka ovat olleet vuosikymmeniä lihattomalla, munattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla ja ovat hyvin terveitä. Suomessakin on tehty tutkimus vegaanien terveydestä ja tämän tutkimuksen mukaan vegaanit ovat normaaliväestöä hoikempia mutta terveitä.

        Jos lihansyöjät kerran eivät voi syödä kasviksia, niin syökää sitten raakaa lihaa ja ihraa. Ainakin jonkin aikaa sitten lihansyöjät olivat SEKAsyöjiä, jotka söivät MYÖS kasviksia.

        Itse olen ollut jo melkein koko kouluajan ainakin osittain vege, eikä MITÄÄN puutostauteja ole tullut. Rauta-arvotkin vain NOUSIVAT. Kyllä kasviksilla elää ja hyvinkin! Ei veganismi ole mitään porkkanoiden puputusta pelkästään! Tajuaisitte jo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      39
      773
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe