Tänään esimerkiksi tuli tilanne lasten kesken:
"Otan kokista, en anna sulle. Ethän säkään antanut mulle eilen."
Jolloin esitin varsin radikaalin vaihtoehdon, eli mitä jos olisitkin sanonut:
"Otan kokista. Laitan sullekin, niin anna sä sitten mulle ens kerralla." (ei vaatimusta, vaan toteamus, joka viittaa tietoon, että välillämme vallitsee jälleen VUOROvaikutus, lue: rakkaus)
- - -
Asian ydin on siinä, että ylläolevaa toteamusta EI VOI aidosti sanoa ilman rakkautta. Tai ilman, että rakkaus jossakin määrin 'leimahtaa', puhdistaen ja avartaen.
Se vaihtoehto, jonka tuossa annoin, ei ole inhimillinen, vaikkakin se on ihmiselle mahdollinen.
Se ei tule järkeilemällä. Se tulee nousee älykkyydestä, joka ei järkeilyjä kaipaa. Sanoisin: se nousee älykkyydestä ITSESTÄÄN, ei siis niinkään 'minun älykkyydestäni', kuten tavalliset inhimilliset aivoituksemme.
Havaintojeni mukaan rakkaus on korkeinta älykkyyttä mitä on olemassa. Sillä se tähtää pyyteettömään rakentavuuteen, pyyteettömään kitkan poistamiseen ja (psyykkisen) tilan puhdistamiseen eli asioiden palauttamiseen luonnolliseen tasapainon tilaansa. Ei totisesti ole suurempaa älykkyyttä kuin rakkaus.
Ja kun asiaa tarkastellaan, tullaan siihen johtopäätökseen, että tämä 'rakkaus' on jotakuinkin elämä itse, todellisuus itse, johon olen yhteydessä ja kutsun sitä 'rakkaudeksi'.
'Inhimillisyys' yleisesti ottaen tarkoittaa sitä, että yksilön luontainen älykkyys on supistettu ja jähmetetty niin sanotusti 'oman navan ympärille', tai juuri siihen oman nokan tuntumaan. Se on suorassa yhteydessä emotioihin, jotka kaikki perustuvat nähdäkseni yhteen perustavanlaatuiseen puutteen tunteeseen. Sen kautta me voimme luoda älyllämme mitä monimutkaisimpia ideoita (irrationaalisen puutteentunteemme helpottamiseksi tai piilottamiseksi) - kuitenkin aina, aivan kuin kahlittuina, vain OMAN ETUMME NIMISSÄ. Oman etumme nimissä emme voi kuitenkaan tehdä elämästä hyvää, voimme vain teeskennellä ja pettää itseämme. Elämästä voi tehdä hyvää vain oivaltamalla arvon, joka on itselle - ja jokaiselle - jotakin 'omaa etua' suunnattoman paljon suurempaa.
"Otan kokista, en anna sulle. Ethän säkään antanut mulle eilen."
Jolloin esitin varsin radikaalin vaihtoehdon, eli mitä jos olisitkin sanonut:
"Otan kokista. Laitan sullekin, niin anna sä sitten mulle ens kerralla." (ei vaatimusta, vaan toteamus, joka viittaa tietoon, että välillämme vallitsee jälleen VUOROvaikutus, lue: rakkaus)
- - -
Asian ydin on siinä, että ylläolevaa toteamusta EI VOI aidosti sanoa ilman rakkautta. Tai ilman, että rakkaus jossakin määrin 'leimahtaa', puhdistaen ja avartaen.
Se vaihtoehto, jonka tuossa annoin, ei ole inhimillinen, vaikkakin se on ihmiselle mahdollinen.
Se ei tule järkeilemällä. Se tulee nousee älykkyydestä, joka ei järkeilyjä kaipaa. Sanoisin: se nousee älykkyydestä ITSESTÄÄN, ei siis niinkään 'minun älykkyydestäni', kuten tavalliset inhimilliset aivoituksemme.
Havaintojeni mukaan rakkaus on korkeinta älykkyyttä mitä on olemassa. Sillä se tähtää pyyteettömään rakentavuuteen, pyyteettömään kitkan poistamiseen ja (psyykkisen) tilan puhdistamiseen eli asioiden palauttamiseen luonnolliseen tasapainon tilaansa. Ei totisesti ole suurempaa älykkyyttä kuin rakkaus.
Ja kun asiaa tarkastellaan, tullaan siihen johtopäätökseen, että tämä 'rakkaus' on jotakuinkin elämä itse, todellisuus itse, johon olen yhteydessä ja kutsun sitä 'rakkaudeksi'.
'Inhimillisyys' yleisesti ottaen tarkoittaa sitä, että yksilön luontainen älykkyys on supistettu ja jähmetetty niin sanotusti 'oman navan ympärille', tai juuri siihen oman nokan tuntumaan. Se on suorassa yhteydessä emotioihin, jotka kaikki perustuvat nähdäkseni yhteen perustavanlaatuiseen puutteen tunteeseen. Sen kautta me voimme luoda älyllämme mitä monimutkaisimpia ideoita (irrationaalisen puutteentunteemme helpottamiseksi tai piilottamiseksi) - kuitenkin aina, aivan kuin kahlittuina, vain OMAN ETUMME NIMISSÄ. Oman etumme nimissä emme voi kuitenkaan tehdä elämästä hyvää, voimme vain teeskennellä ja pettää itseämme. Elämästä voi tehdä hyvää vain oivaltamalla arvon, joka on itselle - ja jokaiselle - jotakin 'omaa etua' suunnattoman paljon suurempaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mielestäni kehittelet kyllä aika pitkälle tuota juttuasi. Mutta vastavuoroisuutta, uhrautumista löytää kyllä myös eläinkunnan puolelta:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_03/ihminen.html
Juu, näkisin kuitenkin niin, että se aito altruismi, johon kaiketi ainoastaan ihminen (ainakin silloin tällöin jossain määrin) kykenee, ei motivoidu niinkään biologisista ja aineellisista tarkoitusperistä, vaikkei toisaalta kielläkään niitä, vaan siitä, että se antaa elämälle (korkeamman) tarkoituksen, tarkoituksen, joka ei sinällään ole riippuvainen aineellisen maailman tapahtumista ja olosuhteista.
Nähdäkseni tämä juuri on se tietoisuus-ilmiö, joka erottaa ihmisen mekaanisesta eläimestä: ihmisolennon tietoisuudessa näyttää vallitsevan tietty välimatka aineelliseen todellisuuteen, minkä ansiosta ihmisen on mahdollista nähdä itsensä.
Nähdä itsensä, heijastaa itsensä, hukata itsensä ja löytää itsensä.
Tavanomainen elämän tarkoitushan on saavuttaminen, kaikenlainen saavuttaminen. Se pohjautuu irrationaaliseen puutteen kokemukseen, jonka sanon olevan kaikkien inhimillisten tunteitten pohjana. Yleisen ajattelun mukaanhan juuri tunteet tekevät ihmisestä ihmisen, inhimillisen. Minä sanoisin kuitenkin, että tunteet ovat häiriöitä, jotka perustuvat sille, ettei ihmisen Ydinolemus tai mainittu 'korkeampi tarkoitus' saa oikeata huomiota osakseen, vaan se pyritään sulkemaan ja tukahduttamaan materialistisen ja minäkeskeisen maailmankuvan luonnottomien ja kielteisten raamien sisälle.
Nähdäkseni ihmisen erottaa nokkelasta eläimestä juuri tämä: potentiaali ja taipumus korkeamman tarkoituksen tunnistamiseen, sen etsimiseen ja löytämiseen. Ja tämän tarkoituksen kadottaminen on juuri se, mikä tekee ihmisestä ongelmallisen olennon - kun kuitenkaan hän ei koskaan alennu pelkän biologisen eläimen asemaan, joka mekaanisesti toimittaisi vain omien biologisten viettiensä sanelemia tarkoitusperiä, koska hänen perusolemuksensa on ei-aineellinen, ja inhimillisen tietoisuudentasonsa ansiosta hän kykenee tunnistamaan sen aina jossakin määrin, ja kaipaamaan syvempään yhteyteen sen kanssa.
Vai mitä sanot(te)?
hyvä
>>
Tervehdys tautologia!
Rakkaus on emootio. Voit olla rakastunut ja silti toimia täysin itsekkäästi vaikkapa omiessasi rakkauden kohteen itsellesi. Mistäköhän ne kolmiodraamat ovatkaan tehty?
Emootioihin yhdistyy arvostelma. Arvostelman mukaisia tavoitteita tullaan etsimään/välttämään ja ne ohjaavat elämämme suuntaa. Evolutiivisesti tunteet syntyivät ohjaamaan eliötä valitsemaan henkiin jäämisen kannalta parhaita vasteita.
Rakkaus tunteena on yleensä egoistisesti suuntautunutta. Sukulaisia yleensä kohdellaan altruistisimmin.
Laajemmin kuin sukulaisuuden tasolla persoonallisuus määrää pitkälti altruismin määrän. Altruismiin ei tarvitse sekoittaa rakkautta.
Niin kauan kuin rakkautesi on kiintymystä, emme puhu samasta asiasta.
Sitä voinee kutsua muillakin nimityksillä, ja ehkä parempi olisikin. Sillä I.Alangon sanoin: "Rakkaus on rauhaa ja vapautta - sanoja raiskattuja".
Selvät asiat sotketaan ja sotkut selvitetään?
vaikka en osaa sitä niin sujuvasti sanoittaa.
Rakkaus, kaiken kattava rakkaus os se, joka meiltä puuttuu, ja jonka kehittyminen meissä voisi muuttaa yhteiskunnan tavalla, jolla yksilön tai yhteisön taloudelliseen, poliittiseen tms hyötyyn pohjautuva toiminta ei koskaan voi.
Kuvitellaanpa vaikka maa, jossa juomavedestä alkaa olla pula. Tavanomaisesti älykäs ihminen olisi se, joka keksisi keinoja kahmia itselleen mahdollisimman suuren osan vesivaroista, ja taata oma toimeentulonsa. Sellaista ihmistä valtavasti suurempi, ja miksi ei 'älykkäämpi', olisi se, joka näkee koko yhteisön edun, ja toimii sen eteen, että vesivaroja opitaan säästämään ja niiden jakaminen oikeudenmukaisesti taataan. Vaikka tuloksena olisi, että koko maa kuolisi kuivuuteen, se olisi parempi kuin yhden selviytyminen toisten kustannuksella. Sellaisen yhteiskunnan hyväksi kannattaa mielestäni toimia, siihen pyrkiä. Vaikka siihen emme ehkä koskaan pääsisikään, sillä se edellyttäisi kaikkien yksilöiden kehittymistä korkeammalle tasolle. Monet uskonnot kutsuvat sitä heräämiseksi, uudelleen syntymiseksi. Kaiken näkemiseksi uudella, syvemmällä tavalla. Rakkaudella.
Tuntuu hyvältä kuulla, että Suomessa on sinun kaltaisiasi ihmisiä.
Sotku on minusta juuri siinä, että pidämme kiintymystä ainoana rakkauden muotona, tai yleensäkään rakkautena. (Tuskinpa yksikään nisäkäs voi kiintymyksiä täysin välttää elämässään, mutta siitä ei tarvitsisi tehdä niin suurta numeroa, koska meillä on kuitenkin sen verran järkeä, että voimme tunnistaa olemassaolon lainalaisuuden: että olemassaolo on kuolemassa oloa ja kaikki, mikä on, on väliaikaista. Paitsi muutos itsessään, ja se älykkyys, joka on tämän älyää.)
'Rakastan sinua', 'Olen kiintynyt sinuun' - esimerkiksi verenhimoiset vihamiehet ovat äärimmäisen kiintyneitä toisiinsa. Jos heissä heräisi rakkaus - se, mitä he nyt verenhimoisesti etsivät tai pyrkivät korvaamaan jollakin - eli jos kaikki se kauna haihtuisi (älykkyyden eli puhtaan havaintokyvyn valokeilassa) heidän väliltään, jolloin molempien psyykkisessä tilassa vallitsisi luonnollinen (ja älykäs) vapaus ja rauha - niin myös kiintymys ja riippuvuus häviäisi.
Rakkaus on niin älykäs tila, että siihen liittyy havainto siitä, että en voi olla riippuvainen lopulta mistään ulkoisistä olosuhteista tai asioista. Että on jotain perustavanlaatuisempaa. Ja että minä olen se.
Koska rakkaus, sellaisena kuin minä sen jossain määrin tunnen ja tunnistan, on älykkyyden ehto. Ja älykkyys kuten rakkauskin alkaa siitä, että tajuan, että ulkopuolellani olevat kohteet eivät ole minä - että minun tulee antaa kaikelle rauha olla sitä mitä se on. Vasta silloin voin havainnoida asioita todella älykkäästi. Ja olla oma itseni - ilman ylimääräisiä kiinnittymiä ja riippuvuuksia.
kuin ymmärryksen puutetta. Kun ymmärtää kokonaan, ei vihalle ja muulle pahalle jää tilaa. Onko älykästä pahaa olemassakaan?
Ei se niin mene, että ennemmin kaikki kuolis kuin yks selviäisi. Kyllä voisi tehdä ihan järkevästi ja jopa "älykkäästi" päätöksen, että esim. puolet kuolis jos kaikille ei riittäis vettä.
Toinen puolisko sit selviäisi ja jatkaisi rakkaudellisen älykkyyden metsästystä.
Se kuoleva puoli voisi esim.olla vapaaehtoisia, jotka ajattelis, et mul ei oo kavereita tai sukulaisia tai työtä tai oikein mitään ja toteaisi, että aika vähän ihmisiä on loppujen lopuksi kehittämässä kanssani ihmiskuntaa kohti kauneinta älykkyyttä. Sit ku kaikki vapaaehtoiset olis janotettu, ni vaik arvottais loput joiden täytyy kuolla, et muut sais elää. Ihan reilu peli hä.. Kyllä mun mielestä hieman älykkäämpää, ku tappaa kaikki. Vaikkakin kukapa sitä pyyteetöntä irrationaalista olotilaa sit enää kenenkään osalle toivoo, ku kaikki on kuallu.
jos tämä fyysinen elämä olisi meidän ainoa tarkoituksemme. Ja kuka tietää - ehkä niin on. Mutta jospa elämä täällä onkin vain valmistautumista uuteen elämään, toisessa ulottuvuudessa? Ehkä päämääränä on kasvaa ja kehittyä rakkaudessa ja ymmärryksessä niin pitkälle kuin mahdollista, tämän elämän aikana. Ehkä kuolemalla ei ole niin suurta merkitystä, mutta sillä, miten ajattelee, on. Mutta kukapa sen tiennee?
Idealisminsa kullakin:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/jmurhat.html
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vaara.html
Jätän itse kunkin arvioitavaksi mikä on huumeiden merkitys tämän tyyppisissä kollektiivisen älyn rituaaleissa.
väärinymmärtää, mitä yritin sanoa. Mutta en kai sanonut tarpeeksi hyvin. Ja se johtunee siitä, etten tiedä elämän tarkoitusta minäkään. Jos joku tietää, kertoisiko.
Saat pallosi takaisin:
Olemme keskustelupalstalla. Onko uuden tai toisen näkökulman esille tuominen sama asia kuin väärinymmärtäminen? Entä, kuka ratkaisee sen puhutaanko keskustelussa samasta asiasta vai eri asiasta?
Elämän tarkoitus on nauttia elämästä.
Tosin minulle elämä ja rakkaus ovat samoja asioita - eikä kumpikaan ole ulkopuolellani.
Elämä on kaiken sisäpuolella, koska muuten kaikki kuolisi, kaikki elämänmuodot.
Entä mr. Evoluutio? Miten arvelet hänen suhtautuvan näkemyksiisi?
No toistaiseksi kommenttia tuosta ei vain 'vapaudu' tajuntaani. Anna jotain herätettä. :)
Suosittelen toista teelajiketta. Sitä "mr." lukuunottamatta se oli suomea...
Uudestaan:
Voiko lajivalinta (vastedes) suosia sellaista kehitystä, joka ylläpitäisi tai jopa edelleen jalostaisi aiemmin kuvaamasi kaltaista, ideaalia lopputulemaa? Perustelut?
Mutta hän näyttää tietävän: http://www.andrewcohen.org/teachings/
Eikö tänä päivänä evoluutio-kysymyksessä ihmisen kohdalla ole juuri kriittisimpänä kysymyksenä se, kuinka ylipäänsä onnistuisimme - tämän kehityskulun edetessä - LAJINA säilyttämään
itsemme?
'Itsen' on silloin muututtava säilyttämisen arvoiseksi, sellaiseksi, jonka evoluutio ei kulje vääjäämätöntä itsetuhoa, ja ympäristön tuhoa kohti.
Se edellyttää epäilemättä huomattavaa "kvanttihyppyä" kollektiivisessa tajunnassa, eikö niin, tietoisuudessa? Kysymys on nähdäkseni siitä, että ihminen alkaa oivaltaa vastuunsa. Eli ihmisen henkinen evoluutio alkaa olosuhteiden ahdistamana avautua itse-tietoisuudesta TIETOISUUTEEN. Tämä on se, mitä on uumoiltu tapahtuvaksi laajamittaisesti lähivuosikymmenien sisällä, tai sitten on vain sanottu, että jotakin on välttämättä tapahduttava, muuten tuhoamme itsemme lajina.
Ihmeemmin en antamastasi linkistä valaistunut, kun oikein piti sytyttää lisävalo, että olisin paremmin nähnyt.
Ihmiskunnan tähän astinen historia ainakin osoittaa, että merkittävät konfliktit on päädytty ratkaisemaan akselilla VOIMA vastaan VOIMA. Siinä pelissä ÄLYLLÄ on sivustakatsojan rooli, sillä rajauksella, että ÄLYN parhaat osat alistetaan VOIMAN käyttöön. USA:n ydinaseohjelma toisessa maailmansodassa on hyvä esimerkki tästä.
Pyörittelet asiaa mielenkiintoisesti, mutta oletko isätön poika? Mieleesi ei ehkä ole rakentunut rakastavan isän kautta miestä? Vai oletko vanhemmuuteen kykenemättömien aikuisten lapsi? Jokin nyt mättää. Sinua ei ole rakastettu pyyteettömästi, otaksun. Friedrich Nietzsche oli samanlainen pyörittelijä. Hän menetti isänsä liian varhain ja hän kasvoi naisten parissa. Btw; hän oli homo.
Osut oikeaan suuntaan. Heteroksi olen kyllä tunnistettavissa, vaikkakin ehkä hiukan feminiiniseen kallellaan. En ala historiaani setvimään. Mutta ilmeisesti rivien väleistä jokin sinulle viestitti, että "jokin nyt mättää", kun tällälailla pyörittelen? Tarkoittaako pyörittely sitä, että pyörittelen tiettyä kuviota, josta en pääse ulos? Vai mihin tähtäät?
"Otan kokista. Laitan sullekin, niin anna sä sitten mulle ens kerralla."
Itsekas juonittelija. Mutta ei alykas. :-)
Pitaisi sanoa: "Otan kokista. Laitan sullekin.", kertomatta mika on todellinen tavoite ("anna sä sitten mulle ens kerralla") ja toivoa etta vastapuoli menee lankaan ja jakaa kokiksensa.
...tuokin.
:\
Asian ydin on siinä, että sinun tulee tietää, mikä on antamisen arvo. Mikä on rehellisyyden arvo. Arvo arvaamaton.
"Havaintojeni mukaan rakkaus on korkeinta älykkyyttä mitä on olemassa."
Hmm.. sekoitatkohan kaksi termiä keskenään? Itse luokittelisin tuon viisaudeksi. Elämänviisaudeksi. Älykkyys ja viisaus eivät välttämättä korreloi mitenkään keskenään.