Alla ("Turha tietoisuus?") ja usein muulloinkin, mm. suosimieni tekoälykeskusteluiden yhteydessä, on esitetty kaikenlaisia, yleensä perustelemattomia, näkemyksiä "tietoisuuden arvoituksellisuudesta", jota "ei tulla ratkaisemaan satoihin vuosiin" tai jotain muuta vastaavaa. Minua on tällöin aina kiusannut, mitä kirjoittaja on tällöin tarkoittanut (1) tietoisuuden käsitteellä ja (2) "arvoituksen ratkaisemisella". Arvaukseni on, että ei mitään selkeää, vaan nämä käsitykset ovat vain lainauksia jonkun "auktoriteetin" lausumisista.
Voi olla, että tietoisuus näin esitettynä käsitteenä on turhaa sumuttamista, joka perustuu väärinkäsitykseen mielen olemuksesta. Mutta sanalla on kuitenkin kohtuullisen selkeä arkimerkitys, jossa ei pitäisi olla mitään kovin epäselvää. Tällöin minun mielestäni ainoaksi (korkeamman abstraktiotason) ongelmaksi jää näiden arkikäsitteiden sovittaminen nykyiseen neurologiseen käsitykseen aivojen olemuksesta ja toimintaperiaatteesta. Sen sijaan en näe tarpeelliseksi alkaa mitenkään sovittamaan joitakin vanhoja filosofisia malleja (esim "karteesiolainen teatteri") neurologisen ajattelun kanssa, jos ja kun yhteistä ei löydy tarpeeksi.
Tunnistan kaksi eri tietoisuuskäsitettä: tietoisuus ympäristöstä ja itsetietoisuus. Muitakin vivahteita tietysti löytyy. Seuraavaksi ensinmainitusta ilmiöstä. Kun ihminen tai muu eliö kohdistaa tarkkaavaisuutensa johonkin ulkoiseen, ympäristön kohteeseen esim tavoiteltuun ruokaan, huolestuttavaan uhkaan tai poikkeavuuteen, niin se tulee kohteesta tietoiseksi. Eliön aistit tuovat tietoa kohteesta aivoihin. Aivot käyttävät opittua hahmontunnistusta rakentaessaan kohteesta sisäisen mallin, joka myös liittää tarkkaavaisuuden kohteen aivojen muistissa oleviin viitekehyksiin. Tämä tapahtuma aktivoi suuren joukon aivoissa hajallaan olevia neuraalipiirejä, jotka yhdistyvät tässä tilanteessa toisiinsa hermosignaaleiden avulla. Tämä hajautettu koneisto, joka rakentaa mallin, on minun mielestäni tietoisuus. Sisäinen malli on tietoisuuden luomus, eikä kohde, jota "tietoisuus katselee". Tätä "katselijaa" ei minun mielestäni tarvita. Tietysti aivojen muut alueet, esim jatkotoimintojen suunnittelusta vastaava etulohko ja motorinen kuori, saavat tietoa aktivoituneesta mallista. Mutta mitään "teatteria ja katsojaa" ei tarvita.
Itsetietoisuus on kehittyneempien nisäkkäiden erikoisuus, joka on syntynyt mm. sosiaalisuuden tarpeisiin. Oletan sen perustana olevan kehollisen tuntoaistin ja episodaalisen muistin. Nämä kaksi ovat oleellisia käsitteen "minä" muodostumiseen. Myös itsetietoisuus on neuraalinen malli, joka aktivoituu, kun eliö tarkkailee omaa asemaansa. Esim jos seuraa intensiivisesti muiden ihmisten puuhastelua, keskustelua ym. niin itsetietoisuus ei ole aktiivinen. Mutta jos sitten joku kohteista nyt, yllättäen, puhuttelee ko. henkilöä, vaikka kysyen jotakin henkilökohtaista, niin "malli itsestä" aktivoituu. Jälleen mekanismi, joka mallin luo, on se itsetietoisuus. Tätä mekanismia ja mallia sitten sovelletaan sosiaalisesti mieltämällä vastavanlainen "itse", "minuus" myös toisissa verrannollisissa olennoissa. Tähän saatetaan käyttää mm. kiisteltyjä "peilisoluja".
Näiden mallinmuodostusmekanismien tarkka, yksityiskohtainen toiminta ei ole filosofinen ongelma vaan pikkuhijaa edistyvä neurotieteen tutkimuksen kohde, jossa ei ole mitään mystistä. Mekanismit selviävät kyllä aikanaan, ehkä piankin. Tekoälykehittelyn lähtökohdista näihin kysymyksiin ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, mekanismia, vaan tietoisuus voidaan toteuttaa keinotekoisessa ympäristössä monellakin tavalla.
Voi olla, että tietoisuus näin esitettynä käsitteenä on turhaa sumuttamista, joka perustuu väärinkäsitykseen mielen olemuksesta. Mutta sanalla on kuitenkin kohtuullisen selkeä arkimerkitys, jossa ei pitäisi olla mitään kovin epäselvää. Tällöin minun mielestäni ainoaksi (korkeamman abstraktiotason) ongelmaksi jää näiden arkikäsitteiden sovittaminen nykyiseen neurologiseen käsitykseen aivojen olemuksesta ja toimintaperiaatteesta. Sen sijaan en näe tarpeelliseksi alkaa mitenkään sovittamaan joitakin vanhoja filosofisia malleja (esim "karteesiolainen teatteri") neurologisen ajattelun kanssa, jos ja kun yhteistä ei löydy tarpeeksi.
Tunnistan kaksi eri tietoisuuskäsitettä: tietoisuus ympäristöstä ja itsetietoisuus. Muitakin vivahteita tietysti löytyy. Seuraavaksi ensinmainitusta ilmiöstä. Kun ihminen tai muu eliö kohdistaa tarkkaavaisuutensa johonkin ulkoiseen, ympäristön kohteeseen esim tavoiteltuun ruokaan, huolestuttavaan uhkaan tai poikkeavuuteen, niin se tulee kohteesta tietoiseksi. Eliön aistit tuovat tietoa kohteesta aivoihin. Aivot käyttävät opittua hahmontunnistusta rakentaessaan kohteesta sisäisen mallin, joka myös liittää tarkkaavaisuuden kohteen aivojen muistissa oleviin viitekehyksiin. Tämä tapahtuma aktivoi suuren joukon aivoissa hajallaan olevia neuraalipiirejä, jotka yhdistyvät tässä tilanteessa toisiinsa hermosignaaleiden avulla. Tämä hajautettu koneisto, joka rakentaa mallin, on minun mielestäni tietoisuus. Sisäinen malli on tietoisuuden luomus, eikä kohde, jota "tietoisuus katselee". Tätä "katselijaa" ei minun mielestäni tarvita. Tietysti aivojen muut alueet, esim jatkotoimintojen suunnittelusta vastaava etulohko ja motorinen kuori, saavat tietoa aktivoituneesta mallista. Mutta mitään "teatteria ja katsojaa" ei tarvita.
Itsetietoisuus on kehittyneempien nisäkkäiden erikoisuus, joka on syntynyt mm. sosiaalisuuden tarpeisiin. Oletan sen perustana olevan kehollisen tuntoaistin ja episodaalisen muistin. Nämä kaksi ovat oleellisia käsitteen "minä" muodostumiseen. Myös itsetietoisuus on neuraalinen malli, joka aktivoituu, kun eliö tarkkailee omaa asemaansa. Esim jos seuraa intensiivisesti muiden ihmisten puuhastelua, keskustelua ym. niin itsetietoisuus ei ole aktiivinen. Mutta jos sitten joku kohteista nyt, yllättäen, puhuttelee ko. henkilöä, vaikka kysyen jotakin henkilökohtaista, niin "malli itsestä" aktivoituu. Jälleen mekanismi, joka mallin luo, on se itsetietoisuus. Tätä mekanismia ja mallia sitten sovelletaan sosiaalisesti mieltämällä vastavanlainen "itse", "minuus" myös toisissa verrannollisissa olennoissa. Tähän saatetaan käyttää mm. kiisteltyjä "peilisoluja".
Näiden mallinmuodostusmekanismien tarkka, yksityiskohtainen toiminta ei ole filosofinen ongelma vaan pikkuhijaa edistyvä neurotieteen tutkimuksen kohde, jossa ei ole mitään mystistä. Mekanismit selviävät kyllä aikanaan, ehkä piankin. Tekoälykehittelyn lähtökohdista näihin kysymyksiin ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, mekanismia, vaan tietoisuus voidaan toteuttaa keinotekoisessa ympäristössä monellakin tavalla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ei ole tietoisuutta, mutta jos vaihdat sen kytkimen hämäräkytkimeen, niin kytkentä on tietoinen valoisuudesta ja toimii sen mukaisesti.
Kokeeko hämäräkytkin olevansa tietoinen? Tietoisuus tarkka määritteleminen on vaikeaa. Minä en yrittänytkään esittää yleispätevää määritelmää, vaan kerroin käsitykseni tietoisuuden loogisesta sijainnista biologisen mielen arkkitehtuurissa. C. Elegans (sukkulamato) on omalla tavallaan tietoinen ympäristöstään, mutta ilmisen eri tavalla kuin nisäkkäät. Se 302:n neuroonin hermoston muodostama ympäristön malli ei ole kovin kummoinen, mutta riittävä, monipuolisempi kuin valokytkimellä. Itsestään C. Elegans ei ole tietoinen, kuten ei valokytkinkään.
He käyttävät nimiä itsestään ja toisistaan:
http://www.nature.com/news/2006/060508/full/060508-2.html
Sinänsäkin kunnioitettava laji, etteivät tuhlaa aikaansa toinen toisensa satuttamiseen ja kiusaamiseen, kuten eräät ihmisiksi kutsutut olennot. Näin olen lukenut, artikkelin luotettavuudesta en tiedä.
Ja kovasti yritän olla pohtimatta, että kumpi on kehittyneempää toimintaa. Se, että 'ollaan kavareita'- vai se, että 'ei olla'-meiniki.
Kaikki kehittyneisyyskeskustelu köyhdyttää (tuo asioihin ihan vääriä näkökulmia). Ja nyt kauhistun oman näköalani rajoittuneisuutta..
" Kaikki kehittyneisyyskeskustelu köyhdyttää (tuo asioihin ihan vääriä näkökulmia). Ja nyt kauhistun oman näköalani rajoittuneisuutta.."
Olen samaa mieltä: "kehittynyt laji" pitäisi olla aina lainausmerkeissä. Mutta riittää kun ymmärtää ilmaisun rajoittuneisuuden.
Siinäpä se olikin; tietoisuuden määritelmä. Ei vastaväitteitä.
Ei se ole määritelmää, vaan ehdotus sille, mistä suunnasta pitäisi alkaa hakea selityksiä "tietoisuus"-käsitteen arkielämän ilmiöiden selityksille. Kyseenalaistan edelleen koko käsitteen tarpeellisuuden tieteellisissä teorioissa mielen arkkitehtuureista.
juttuasi enempää lukematta kerron että suomeksi on kirjoitettu kirja Tietoisuuden Selitys.
minulle jäi henk.koht. sellainen käsitys 500 sivun jälkeen että tietoisuutemme on summa synkronisia toimintoja.
hyvänä vertauksena käytetään muurahaispesää jossa kukaan murkku ei ole kukaan ja silti toimivat yhtessä kuin yksi suuri eliö. lopputuloksena on yksi suuri organismi joka vaikuttaa älykkäältä.
muurahaispesä on verrannollinen aivoihin ja niiden synapsien ym. toimintaan ja lopulta syntyy illuusio itsestä ja sen olemisesta.
deskartes väitti että sielu asuu hypotalamuksessa. kuitenkaan mitään toimintojen polttopistettä ei tarvita vaan tietoisuus on jatkuvaa yhtäaikaista toimintaa jotka kumuloituvat jatkuvaksi yhdeksi tietoiseksi minä illuusioksi.
hih hih hih....
No heh heh heh.
Aluksi asiasta intresseeratuille tiewdoksi: mainitun teoksen ("Tietoisuuden selitys") kirjoittaja Daniel Dennett on filosofina yhtä pinnallinen kuin ankka. Se ei estä häntä harrastamasta viittauksia esim. Wittgensteiniin. Niissä miehen filosofinen pintaliito on hirvittävimmillään.
Toiseksi: paras "minän" määritelmä lienee: "minä" on se jonka puitteissa ihminen kokee olemassaolonsa jatkuvuuden. Tämä tietoisuuden kokemus on jotain nimenomaan kokonaista, sillä siinä menneisyys ja tulevaisuus voivat solmia johtopäätöksiä nykyhetken ratkaisuja koskien.
Konemetafora on yksi malli jolla ihmisen toimintaa ja sitten myös ajattelua (tietoisuutta) voidaan yrittää kuvata. Dennettin koulukunnalta se onnistuu, koska he ovat valmiit hylkäämään kaikki ne määreet jotka eivät sovi nykyisillä mittalaitteilla mitattaviksi. En osaa sanoa mitä tällainen "tietoisuuden" määritelmä palvelee, koska siinä yksinkertaisesti vain leikataan määreiltä siivet. Jäljellejäänyt mittauskelpoinen tynkä on vain jäljellejäänyt mittauskelpoinen tynkä.
"Dennettin koulukunnalta se onnistuu, koska he ovat valmiit hylkäämään kaikki ne määreet jotka eivät sovi nykyisillä mittalaitteilla mitattaviksi. "
En ole lukenut Dennetin kirjaa, koska on muita kiinnostavammalta tuntuvia jonossa odottamassa, mutta yllä oleva toteamus on kiinnostava. Onko tuo "filosofianharrastajan katkeruutta" siitä, että alue, josta ennen voitiin vain käydä filosofista kielipeliä (jota Wittgenstein Tractatuksessa kritisoi) on nyt tullut mitattavaksi ja vanhat höpinät on ontoiksi tautologioiksi havaittu: leikattu siivet kehämääritelmiltä. Mieli on kone, mutta erittäin monimutkainen eikä mitenkään mekanistisen kausaalinen, vaan kauniin kaaoottinen.
"Konemetafora", parempi sana olisi "malli", on tietysti toistaiseksi tynkä, mutta jo nyt jossakin määrin toimiva malli, vaikkapa simuloitavissa, siis toimiva, toisin kuin vanhat määritelmät.
"Muurahaispesä" -vertaus kuullostaa samalta kuin Marvin Minskin "Society of Mind": yksi parhaimmista mielen periaatteita käsittelevistä kirjoista mitä olen lukenut: siis mieli muodostuu hyvin suuresta joukosta keskenään kommunikoivia ja kilpailevia autonomisia agentteja. Näistä valtaosa toimii täysin tietoisen ajattelun alapuolella, piilossa. Malli on erinomaisesti sopusoinnussa neurologian kanssa.
Kyllä sinun varmaan kannattaisi lukea Dennettin kirja Consciousness Explained. Sehän on tekoälyn ongelmatiikan kannalta kirjoitettu tietoisuuden selittämisen klassikko. Jos ei ole sitä lukenut, ei kannata noteerata itseään alasta kinnostuneena.
Suosittelen kuitenkin että ensin selvität itsellesi filosofian alkeita. Siis aivan alkeita. Wittgenstein ei Tractatus-vaiheessa puhunut kielipeleistä, logiikka oli se joka todettiin tautologiaksi. "Konemetafora" palautuu kartesiolaisiin perusjäsennyksiin. Se on siis todella vanhakantainen käsite. Jne.
kirjassa Tietoisuuden Selitys puhutaan myös tietokoneista ja mielenkiinotisesta KONENÄÖSTÄ.
oletko itse lukenut edel.mainittua kirjaa?
voi olla Egolle ja Sielu uskovaisille liikaa....
Dennet aikanaan, ehkä, minua kiinnostaa nyt enemmän ne, joilla on ajatuksia tietoisuuden _toteuttamisesta_ ja myös suunnitelmia. Esimerkiksi Jeff Hawkins. Olen myös lukenut Patrician Churchlandin Neurofilosofian, joka on varmasti "klassikko". Siinä on paljon hienoja detaljeja, mutta suurissa linjoissa Churchlandillä ei ole omaa erityistä annettavaa. Dennettiä hän lainailee usein.
Mutta Tractatus alkaa ihan alkeista, se viittailee hyvin maltillisesti edeltäjiin ja on suhteellinen itseriittoinen. Se on ollut yöpöydälläni yli 30v ja palaan siihen säännöllisesti. En väsy sen kauneuteen ja selkeyteen. Suosittelisin siihen oikeasti tutustumista. Vaikka siinä ei mainita sanaa "kielipeli" niin asia on Wittgensteinilla mukana alusta asti.
4.112:ssa kerrotaan mm. "Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofian tuloksena eivät ole "filosofiset lauseet", vaan lauseiden selventyminen".
"Filosofisten lauseiden" tuottaminen on kielipeliä.
Ihan lopussa, 6.53:ssa: "Filosofian oikea menetelmä olisi itse asiassa se, ettemme sanoisi mitään - luonnontieteiden lauseiden lisäksi, jotka eivät lainkaan liity filosofiaan. Aina kun joku on sanonut jotakin metafyysistä, meidän olisi osoitettava hänelle, ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä."
Tractatuksen jälkeen Wittgenstein oli sitä mieltä, että hän oli pannut pisteen koko filosofialle. Mitään ei ole enään sanottavaa. Se, että hän kuitenkin vuosien jälkeen palasi luennoimaan, johtuu hänen omasta elämäntilanteestaan ja inhimillisistä tekijöistä. Ei hän Tractatuksen sanomaa kumonnut, vain tarkensi ja täydensi. Juuri tämä Wittgensteinin asenne johti tunnettuun "hiilihankovälikohtaukseen" Popperin kanssa 1946. Popper oli sitä miltä, että on edelleen olemassa todellisia filosofisia ongelmia, Wittgensteinin mielestä ne johtuivat vain tavasta, millä käytämme kieltä.
Kysymys tietoisuudesta on luonnontiedettä. Sitä tutkitaan mittaamalla ja kehittelemällä testattavia malleja, ei muodostamalla "filosofisia lauseita", pelaamalla kielipeliä (kuten koko höpötys "konemetaforan kartesiolaisesta vanhakantaisuudesta"). Sillä ei ole mitään sisältöä luonnontieteiden tasolla!
Tämä on niin erinomainen määritelmä, että laajennan sitä: "Elämä muodostuu hyvin suuresta joukosta keskenään kommunikoivia ja kilpailevia agentteja. Näistä toimii elävässä olennossa, osa sen ulkopuolella."
Ihminen on siis nahkapussillinen itsenäisiä järjestelmiä, jotka kommunikoivat toistensa ja aistien välityksellä ulkomaailman kanssa. Elämä (tai tietoisuus) ei synkroninen, vaan nimenomaan asynkroninen prosessi. Jos elämä olisi kello, se olisi jo pysähtynyt.
Luonnontieteiden kehitys käynnistyi eurooppalaisella uudella ajalla niiden ajatusmuutosten seurauksena joita sanotaan kartesiolaisiksi dualismeiksi.
Tapahtuneen ajatushistoriallisen murroksen voit selvittää itsellesi mistä tahansa filosofian historian yleisesityksestä. Niitä on satoja tai tuhansia, useimmat kelvollisia. Yksikin riittää.
Sillä mitä yleisesti nimitämme "tieteelliseksi ajatteluksi" on sekä historialliset että erilaisten tiedonfilosofisten koulukuntien esittämät ehdot. Puhuessasi filosofiasta yleensä tai Wittgensteinista erityisesti sinä puhut läpiä päähäsi. Saat toki tehdä niin, kaikin mokomin. Halusin vain varoittaa sinua huijaamasta itseäsi puhumalla asioista joihin et kuitenkaan ole edes alkeellisesti perehtynyt.
Psykologiassa tietoisuudellahan on vastakohta, tiedostamaton. Tiedostamaton on sanaton, intuitiivinen ja voisiko sanoa "eläimellinen" ja "impulsiivinen" tapa havannoida. Intuition sanotaan olevan oikeaa suoraa tietoa luonnosta. Siis puhdasta hahmontunnistusta???
Tiedostava tapa ajatella taas on loogista, verbaalista ja sanallista. Tietoisuus olisi tämän jaon mukaan sisäistä puhetta ja mielikuvien liikuttelua mielessä. Ajattelua, rakentelua, kokemuksien sanallistamista, joka mahdollistaa kielen käytön, vuorovaikutuksen. Peliä. Ihanteita. Aatteita. Myös valheellisuuttakin ja itse itseään ruokkivaa kuin pyhä Yrjänän lohikäärme.
Ja sitten kaiken yläpuolella on filosofia, joka taas tiedostaa tietoisuuden. Sanojen sanallistamista, rakenteiden tutkimista.
Varmaankaan kaikki ei mennyt kohdalleen mutta tuollainen "ajatus" oli mielessä.
hihihihiii
Mielenkiintoinen artikkeli ajatuksesta.
http://www.somafilm.com/hihhulihei/ajatus.html
viritelmässäsi korostat liikaa sanojen merkitystä. ihan kuin kuuma olisi todella KUUMAA ja pieni todellisuudessa PIENTÄ.
miten kuuromykkä tiedostaa todellisuuden eli häntä ympyröivän atmosfäärin. kylmä voi olla...
tämä on tälläistä humanistista diipidaapaa jonka lopuksi todetaan että vaikka asia olisikin näin niin silti se voi olla myös toisin. JA SE ON HYVÄ!
"Viritelmässäsi korostat liikaa sanojen merkitystä. Ihan kuin kuuma olisi todella KUUMAA ja pieni todellisuudessa PIENTÄ."
Eikö niin olekin. sana=sana. Tosi, totuus ja todellisuus liittyvät tiedostavaan ajattelemiseen, jota myös tosiasiallisuudeksi voitaisiin kutsua.
"miten kuuromykkä tiedostaa todellisuuden eli häntä ympyröivän atmosfäärin. kylmä voi olla..."
Ei kai "tiedosta" mitenkään. Kukaan ei voi vaatia häntä tiedostamaan, eikä hän heijasta muiden ajatuksia. Tietoisuus liittyy ihmisten keskinäiseen kommunikaatioon.
"tämä on tälläistä humanistista diipidaapaa jonka lopuksi todetaan että vaikka asia olisikin näin niin silti se voi olla myös toisin. JA SE ON HYVÄ!"
Niin on, mutten tuonut esiin arvoja vaan avarakatseisuutta.
ei tule vastaväittämiä ainakaan kymmenessä minuutissa mieleen. onneksi olkoon.