Varpaat katoavat

S. Holma

Veikkaanpa, että varpaat katoavat ihmisen evoluutiossa muutamassa kymmenessätuhannessa vuodessa. Niille ei ole käyttöä.

Itse tuskin saan varpaitani liikkumaan eli en voi tehdä niillä mitään. Tietenkin varpaat tukevat askellusta, mutta niin tukisi joustava, taipuva läppäkin jalkaterän päässä. Uskon siis, että varpaat kasvavat yhteen muodostaen askellusta tukevan yhtenäisen nivelistökokonaisuuden.

Häntäluu lienee esimerkki häipyvästä ruumiinosastamme. Samoin umpilisäke. Myös karvoitus.

Onko muita?

18

1520

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta aikaa

      siihen menee kyllä rutkastienemmän kuin muutama 10000 vuotta. Katotaan parin miljoonan vuoden päästä, jos meitä nyt silloin on enää edes olemassa.

      Sekin olisi iso muutos, että vaikka vaan pikkuvarvas katoaisi, mutta siihenkin mennee aikaa rutkasti.

      • S.Holma

        Pari miljoonaa vai parikymmentätuhatta vuotta?

        Itse en usko pariin miljoonaan, koska varpaat olivat jämerät ja kovassa käytössä vielä 10 000-20 000 vuotta sitten (kiipeily, avojaloin olo) ja nyt jo tällaiset pehmoiset löpökät.

        Pannaanko 300 000 vuotta?

        Ihminen oli ulkonäöltään ja luustoltaan aika erilainen 300 000 vuotta sitten. Kun omilla voimin liikkuminen koko ajan vähenee, veikkaisin, että olemme aika erilaisia elimienkantokoneistoja 300 000 vuoden kuluttua.


      • kannassani
        S.Holma kirjoitti:

        Pari miljoonaa vai parikymmentätuhatta vuotta?

        Itse en usko pariin miljoonaan, koska varpaat olivat jämerät ja kovassa käytössä vielä 10 000-20 000 vuotta sitten (kiipeily, avojaloin olo) ja nyt jo tällaiset pehmoiset löpökät.

        Pannaanko 300 000 vuotta?

        Ihminen oli ulkonäöltään ja luustoltaan aika erilainen 300 000 vuotta sitten. Kun omilla voimin liikkuminen koko ajan vähenee, veikkaisin, että olemme aika erilaisia elimienkantokoneistoja 300 000 vuoden kuluttua.

        Ei sun kannata katsella omia pehmoisia löpököitäsi. Jos lapsesi kasvaisi pienestä pitäen avojaloin, hänellä olisi aikuisina aivan yhtä vahvat haravarpaat kuin kaikilla ilman kenkiä nykyäänkin elävillä keräilytaloudessa elävillä "alkuasukkailla". Sulla on löpökät varpaat siksi, kun et ole niitä synnyttyäsi käyttänyt. Aivan samalla tapaa kuin saat vahvat lihakset kun treenaat niitä tai olet voimaton heinäkeppi, kun et käytä lihaksiasi mihinkään. Nämä hankinnaisominaisuudet eivät periydy lapsillesi. Ja ota huomioon, että toistaiseksi ei synny lainkaan nelivarpaisia lapsia, kaikilla vauvoilla syntyperään katsomatta on jokseenkin samanlaiset nöpövarpaat.

        Nykyihminen on fyysisesti hyvin lähellä 300000:n takaisia esi-isiään. Tuskin erottaisit heitä muista kadullakäveliöistä, jos joku heistä siirrettäisiin nykyaikaan vauvana ja saisi meidän kasvatuksemme.

        Varpaat surkastuu pois tai liitty yhdeksi kavioksi vain jonkin mutaation kautta, joka yleistyisi koko populaatioon. Ja se vie aikaa todella kauan ainakin niin kauan kun meitä ihmisiä on näinkin paljon kuin on. Hätäluukin on jäljellä, vaikka häntä katosi esi-isiltämme ainakin 10 miljoonaa vuotta sitten ja sen jämä on ollut jokseenkin vähällä käytöllä siitä pitäen.

        Pysyn edelleen kannassani, että kuvaamasi muutos vie aikaa mieluummin miljoonia kuin satojatuhansia vuosia.


      • S.Holma
        kannassani kirjoitti:

        Ei sun kannata katsella omia pehmoisia löpököitäsi. Jos lapsesi kasvaisi pienestä pitäen avojaloin, hänellä olisi aikuisina aivan yhtä vahvat haravarpaat kuin kaikilla ilman kenkiä nykyäänkin elävillä keräilytaloudessa elävillä "alkuasukkailla". Sulla on löpökät varpaat siksi, kun et ole niitä synnyttyäsi käyttänyt. Aivan samalla tapaa kuin saat vahvat lihakset kun treenaat niitä tai olet voimaton heinäkeppi, kun et käytä lihaksiasi mihinkään. Nämä hankinnaisominaisuudet eivät periydy lapsillesi. Ja ota huomioon, että toistaiseksi ei synny lainkaan nelivarpaisia lapsia, kaikilla vauvoilla syntyperään katsomatta on jokseenkin samanlaiset nöpövarpaat.

        Nykyihminen on fyysisesti hyvin lähellä 300000:n takaisia esi-isiään. Tuskin erottaisit heitä muista kadullakäveliöistä, jos joku heistä siirrettäisiin nykyaikaan vauvana ja saisi meidän kasvatuksemme.

        Varpaat surkastuu pois tai liitty yhdeksi kavioksi vain jonkin mutaation kautta, joka yleistyisi koko populaatioon. Ja se vie aikaa todella kauan ainakin niin kauan kun meitä ihmisiä on näinkin paljon kuin on. Hätäluukin on jäljellä, vaikka häntä katosi esi-isiltämme ainakin 10 miljoonaa vuotta sitten ja sen jämä on ollut jokseenkin vähällä käytöllä siitä pitäen.

        Pysyn edelleen kannassani, että kuvaamasi muutos vie aikaa mieluummin miljoonia kuin satojatuhansia vuosia.

        Onko 300 000 vuotta sitten elänyt esi-ihminen todella nykyihmisen biologinen kopio? Mitä tarkoittaa käyttämäsi "hyvin lähellä"?

        Entä ihmiskarvoitus nyt ja 100 000 vuotta sitten? Onko eroa?

        Viimeinen huuto: varpaat häipyvät 350 000 vuoden kuluttua. Jääköön tämä riita sen aikaisten tiedostajien ratkaistavaksi.

        Jos emme käytä lihaksiamme, nekin surkastuvat. Siksipä ihminen 100 000 vuoden kuluttua on lihaksistoltaankin erinäköinen kuin nyt.


      • Empiristi
        S.Holma kirjoitti:

        Onko 300 000 vuotta sitten elänyt esi-ihminen todella nykyihmisen biologinen kopio? Mitä tarkoittaa käyttämäsi "hyvin lähellä"?

        Entä ihmiskarvoitus nyt ja 100 000 vuotta sitten? Onko eroa?

        Viimeinen huuto: varpaat häipyvät 350 000 vuoden kuluttua. Jääköön tämä riita sen aikaisten tiedostajien ratkaistavaksi.

        Jos emme käytä lihaksiamme, nekin surkastuvat. Siksipä ihminen 100 000 vuoden kuluttua on lihaksistoltaankin erinäköinen kuin nyt.

        "varpaat häipyvät 350 000 vuoden kuluttua."

        Koko ihmiskunnalta ne eivät välttämättä häviä valintapaineen ollessa niin hajanainen, ja sitä paitsi kaksi varvasta saattaa olla parempi kuin yksi. Afrikkalaisella Vadoma-heimolla on kaksi varvasta strutsien tapaan:
        http://www.sonypictures.com/tv/shows/ripleys/database/assets/photo_ostrachfeet.jpg

        Strutseilla tosin kynnet ovat tärkeä ase leijonia vastaan, joten kaksivarpaisuus saattaa olla parempi ratkaisu tämän puolustuskeinon kannalta.


        "Onko 300 000 vuotta sitten elänyt esi-ihminen todella nykyihmisen biologinen kopio?"

        Ei täysin. Pää oli erinäköinen, mutta ruumista voidaan sanoa identtiseksi. Noin 200 000 vuotta sitten Afrikassa elänyt heimo on koko ihmiskunnan kantapopulaatio. Tässä tähän "rotuun" kuuluneen miehen Idaltusta löytynyt kallo (huom. ei alaleukaa mukana):
        http://i.cnn.net/cnn/interactive/tech/0306/hominid.finds/gallery.09.idaltu.jpg

        Tässä suhteellisen tavanomainen nykyihmisen kallo:http://www.skullsite.co.uk/Human/human_lat.jpg
        Esimerkiksi suomalaisilla on normaalisti hieman lyhyempi kallo.

        Tässä n. 300 000 vuoden takainen idaltu-herran papan kallo, Afrikasta sekin:
        http://www.msu.edu/~heslipst/contents/ANP440/images/Kabwe_side.jpg

        Arviot vaihtelevat kyseisen kallon iästä, mutta muoto oli kyseisessä vaiheessa tuollainen. Tuo löytö sattuu vain olemaan kovin täydellinen (eli ei pirstoutunut).


        "Entä ihmiskarvoitus nyt ja 100 000 vuotta sitten? Onko eroa?"

        Koska ihmisen karvoitus oli yhtä vähäistä viimeisimmällä yhteisellä esi-isällämme (karvoitusta ei esiinny millään rodulla), luulisi myös 300 000 vuotta sitten eläneen ihmisen olleen tässä suhteessa samanlainen. Joka tapauksessa syy karvoituksen poistumiselle oli jo tähän aikaan ilmennyt, sillä ihmisen elintavat olivat oleellisimmilta osiltaan samanlaiset kuin viimeisimmällä yhteisellä esi-isällämme (Idaltu).


    • Että jokin olemassa oleva piirre katoaisi noin nopeasti, siitä pitäisi olla todellista haittaa, ja ilman sitä olevilla yksilöillä pitäisi olla kilpailuetu, jonka avulla heidän jälkeläistuottonsa on suurempi.

      Onko varpaiden, häntäluun ja umpisuolen haitta niin oleellinen. Minusta varpaista on hyötyä esim epätasaisessa maastossa liikuttaessa. Niiden ansiosta esim sotilas voi jäädä henkiin.

    • varpukka...

      "Veikkaanpa, että varpaat katoavat ihmisen evoluutiossa muutamassa kymmenessätuhannessa vuodessa. Niille ei ole käyttöä.

      Itse tuskin saan varpaitani liikkumaan eli en voi tehdä niillä mitään"

      Minä ainakin saan niillä noukittua esineitä, joko laiskuuttani tai sitten haluan noukkia jotain huomaamattomasti.


      Yksi surkastuma on ainakin kaulan iholihas, jota ei kai voi käyttää enää. Käytettiin siis samanlaiseen liikkeeseen kuin esim. hevoset väristelee itseään karkottaakseen ötiäisiä.

    • kynsille?

      Sanovat, että kynnet suojaavat varpaita ja sormia, mutta kyllä minä ovenpieleen mieluummin löisin kynnettömän kuin kynnellisen varpaan. Mahtavatko nuo turhakkeet kovinkin pian hävitä?

      • ja silloin huomasin

        kuinka pirun tärkeät kapineet kynnet ovat aivan yllättävissä puuhissa, joita tehdessä ei normaalisti tajua edes käyttävänsä kynsiä. Kipeällä kynnellä ei nääs voinut paljoa askarrella.

        Tarpeellisia ovat kynnet eikä ne ole katoamassa mihinkään.

        Ja mä kyllä kynnetöntäni hakkaa ovenpieliin, koska en ole mikään masopervo vaan aivan normaali, lähetyssaarnaajasta tykkäävä hetero.


      • Uusien pieninäppäimisten kännyköiden käyttö vaatii yhä enemmän kynsiä. Tulevalla Homo Mobibilus Sapiens seuraajallamme on tehokkaat pienet kynnet.


    • arvo

      Kymmenentuhatta vuotta sitten eläneillä ihmisillä oli samanlaiset varpaat ja samanlaiset häntäluut kuin nykypäivän ihmisillä. Mutta evoluutio etenee sykäyksittäin; ehkä varpaat ovat yhteensulautuneet jo tuhannen vuoden päästä.

      • Sasu

        Miten tällainen mutaatio voisi yleistyä 6 miljardin ihmsen populaatiossa?
        Jos tällainen mutaatio ilmestyisi ja se olisi dominoiva, niin kuinka monta sukupolvea menisi, että koko ihmiskunta olisi varpaaton?

        Mahtaako sykäykittäinen evoluutio muuttaa kerralla kaikki ihmiset esim. varpaattomaksi? En ole kuullut tällaisesta. Mutaatiothan ovat satunnaisia ja ilmenevät yleensä alkuun yhdessä ihmisessä. Yleistyäkseen mutaation kantajan pitäisi saada mutaatiosta niin suuri etu, että se löisi ilman muttatiota olevat laudalta.

        Eiks nää sykäysmutaatiot vaadi pienen populan, jossa ne ympäristöpaineen tai muutoksen vuoksi lyövät itsensä tehokkaasti läpi. Isossa populassa tällainen ei onnistu. Tarvitaan mutaatio ja ja ihmiset lähes sukupuuttoon tappava katastrofi, ennen kuin tällainen sykäys olisi mahdollinen. Ehkäpä olemme sellaista tilaisuutta itsellemme järjestämässä pika puoliin...


    • j-u-r-p-o

      viisaudenhampaat on katoamassa. samoin "ala vitoset", eli alaleuan ensimmäiset poskihampaat.

      ihminen on siirtynyt luiden kaluamisesta pehmeämpään ruokaan ja siksi purukalustoa ei tarvita enää niin paljoa.

      myös kaljuuntuminen voisi olla ihan puhdasta evoluutiota kohti roswellin harmaita ufomiehiä.

    • ja evoluutio

      Vilkkuluomikin hävis ihmiseltä evoluution myötä.. silmissä on vielä jäänteet nähtävissä. :)

    • nimittain

      aivot.

    • Varpaita käytetään tasapainon ylläpitoon enemmän kuin arvaatkaan..ei ne jouda pois.. Kokeile seista yhdellä jalalla ilman kenkiä... Hyvä tuntuma tulee kun isovarvas on tukevasti maassa kiinni.
      Heiluuhan sun korvasikin vaikka apinanakaan ei niitä tarvittu, ja siitä on aikaa aika kauan;)

      • S.Holma

        "Tietenkin varpaat tukevat askellusta, mutta niin tukisi joustava, taipuva läppäkin jalkaterän päässä."

        Siinä lainaus alkuperäisestä viestistäni eli läppä on se tasapainoelin. Ei tarvita viittä erillistä röpläkettä.

        Esimerkiksi kengissä ja tossuissa ei ole viittä erillistä varvasosastoa, vaan yksi yhtenäinen. Silti tasapaiono pitää.


    • Anonyymi

      Eikös kehon osien katoaminen liity siihen että ne joilla ei niitä sattumalta ole lisääntyvät enemmän?
      Vai miten se menee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe