Onko henkisillä voimavaroilla merkitystä paranormaalien kykyjen/taipumusten olemasssaololle?
Ajattelin vain, kun traagiset kokemukset kumminkin aina syövät näitä henkisiä voimavaroja ja joskus kuulee puhuttavan, että kovia kokeneet omaisivat jonkinlaisia eriskummallisia kykyjä tavallisten ihmisten mielestä.
Ajatellaanpa vaikka romaneja, jotka povaavat joskus aivan aidosti, ilman rahantahtoa, hehän elävät eristyksissä muusta yhteiskunnasta.
Itse olen periaatteessa käynyt lähellä kuolemaa, mutta niinhän jokainen ihminen on koko ajan. Mulla ei ole tuota paljon puhuttua tunnelia, jonka päässä loistaa valoa.
Mulla ei myöskään ole mitään erityisiä ominaisuuksia, muutenkin koen välillä olevani lähinnä huomiotta kaventuneiden elinolosuhteiden vuoksi. Tosin en voi tietää, mitä ne ovat muilla ihmisillä. Heillä on varmaankin omat juttunsa, joiden takia heidän elämänsä on yhtälailla rajoittunutta. Ei voida esim. jonkun mielipiteen tai poliittisen kannan vuoksi olla julkisesti samaa mieltä, mitä muut ovat. Edes ajatella asiaa toisin.
Ajattelin vain, kun traagiset kokemukset kumminkin aina syövät näitä henkisiä voimavaroja ja joskus kuulee puhuttavan, että kovia kokeneet omaisivat jonkinlaisia eriskummallisia kykyjä tavallisten ihmisten mielestä.
Ajatellaanpa vaikka romaneja, jotka povaavat joskus aivan aidosti, ilman rahantahtoa, hehän elävät eristyksissä muusta yhteiskunnasta.
Itse olen periaatteessa käynyt lähellä kuolemaa, mutta niinhän jokainen ihminen on koko ajan. Mulla ei ole tuota paljon puhuttua tunnelia, jonka päässä loistaa valoa.
Mulla ei myöskään ole mitään erityisiä ominaisuuksia, muutenkin koen välillä olevani lähinnä huomiotta kaventuneiden elinolosuhteiden vuoksi. Tosin en voi tietää, mitä ne ovat muilla ihmisillä. Heillä on varmaankin omat juttunsa, joiden takia heidän elämänsä on yhtälailla rajoittunutta. Ei voida esim. jonkun mielipiteen tai poliittisen kannan vuoksi olla julkisesti samaa mieltä, mitä muut ovat. Edes ajatella asiaa toisin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voidaanko tunneli-ilmiöstä enää puhua paranormaalina kokemuksena? Tämäkin on mielestäni hiukan tulkinnan varainen juttu.
on viimeinen asia, joka ihmiseltä häviää kun alkaa vajota juoksuhiekkaan. Ainakin näin minä koin tämän asian tossa pääsiäisen tienoilla. Kun menee totaalisen henkisen prässin läpi ja jää niin sanotusti "tiejyrän alle", niin seksuaalinen halu kuolettuu. Sen ihan fyysisesti tuntee tietynlaisena "kihelmöintinä" alavatsan seudulla, ikäänkuin jäätyy. Sitten se alkaa pikkuhiljaa sieltä sulamaan kun tilanne alkaa psyykkisesti laukeamaan, ja sitä myöten alkaa tulla pikkuhiljaa tunteetkin. Eli, johtopäätös asiasta on, että mitä voimakkaampi seksuaalisuus, sitä vahvempi ihmisen kyky selvityä kriisitilanteista, koska seksuaalinen halu nostaa ihmisen vaikka mistä suosta. Halu päästä parittelemaan. Toinen johtopäätös asiasta on, että naisen ja miehen seksuaalisuus eivät eroakaan toisistaan niin paljon kuin yleisesti luullaan. Eli että nainen tarvitsisi ensisijaisesti tunteita eikä seksiä. Seksuaalisuus on ihmisen ydin, ja suurin energianlähde.
Erittäin lisääntymispainotteista elämää.
kehon, oman itsensä palkitseminen, josta tulee hyvä mieli. Ihan kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Läheisyydessä on sellainen ydin, että jos sä rakastat itseäsi ja pystyt huomioimaan myös itseäsi saat osaksesi taatusti huomiota myös muilta kanssaihmisiltä.
Itseään täytyy rakastaa käskemättä ja käskyjä ei voi osata ottaa vastaan, jos ei osaa käskeä itse itseään. Nähdä itse mikä on just se mun juttu ja mikä on sen käskijän juttu.
Tiiätkö, että minä taas uskon, että kaikille seksuaalisuus ei ole minkäänlainen voimavara. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että olen elänyt 22 vuoden selipaatissa, enkä ole eläissäni vielä kertaakaan kaivannut seksiä osaksi elämääni.
Seksi on apinasta ja riittävän voimakas ihminen ei tarvitse seksiä, kuten ei muitakaan päihteitä.
Olet läpinäkymättömän sumun keskellä hän sanoi.
Itse en kokenut näin,mutta uskoin nyt jo edesmennyttä miestä.
Olen pelännyt eri asioita 5v lähtien. Ihmisarkuutta, ahdistusta, tuntenut itseni hylkiöksi.
Kehitin ympärilleni negatiivisten suggestioiden noidankehän (tämänkö HÄN näki?)
Rankkojen ulkotöiden aikana olin tasapainoisempi.
Niinkuin monasti työputken katkeaminen tapaturmaisesti, kriisit alkoivat nousemaan pinnalle, fysiikkakin rapautua.
Fysioterapeutti teki kuntoutusohjelman, johon tarrauduin kuin hukkuva oljenkorteen.
Osoittautui, että fyysisen harjoituksen jälkeen voin paremmin.
Etsin itämaisista opeista "viisasten kiveä".
Oli merkillistä että "tunneli-ilmiö" näyttäytyi aluksi kiviluolan perällä
palavana väriä vaihtavana aarnitulena.
Tunneli siirtyi myöhemmin näkymään sisäisenä valona horisontin yläpuolella.
Energinen valo kasvaa kasvamistaan. Kun ahdistaa, sisäinen katse valomereen...
ja pulssi kiihtyy, huolet häippäsee.
Ihminen on mielestäni runsaasti happea tarvitseva kone.
Jos hapen saanti jostain syystä estyy, fyysiset ja henkiset vaikeudet ilmestyvät
niin valve-kuin unielämäänkin.
Kohdallani korostuu mielekkään liikkumisen tärkeys hyvin selvästi.
Hei!
Mielenkiintoinen näkemys tuo kuvaamasi happi-ilmiö. Minulla on aivan vastaavanlaisia traumaattisia aikuisiän kokemuksia kuin sinulla ja toisaalta lapsuuskokemuksetkin vaikuttaisivat yhteneväisiltä. Sitä olen alkanut viime aikoina monestakin syystä miettiä, että voinko jollakin tasolla edelleen potea nk. syntymätraumaa. Olin nimittäin hyvin lähellä kuolla synnytyksessä hapenpuutteeseen... Nykyisin koen voimakkaita hengenahdistuksia ja toisinaan tuntuu kuin eläisin tunnetasolla hetkiä monien vuosikymmenien takaa. Voisiko näistä tunteista vapautua?
Synnyin kuulemma ns. sinisenä skidinä. Alkuviikot hengittänyt katkonaisesti, henkeä haukkoen..Olen EHDOTTOMAN varma
heikosta hapensaannosta; lakkaan hengittämästä ns. sosiaalisissa tilanteissa.
Muista kun menin kylään, jota jännitin kovasti, kasvot ja kädet olivat läikikkäiset.
Voit kokeilla Oxygen tehostetun pakkohengityksen tuloksia esim. kevyellä kotitreenillä.
Minullakin tämä jatkuva alitajuinen pako johonkin lapsuusmaiseman yksityiskohtaan.
Kun pitkään on masentanut, päivien päästä muistan mielikuvan jostain
lapsuudenmaiseman kosteasta lutakosta, notkosta.
Kun paikan tiedostaa, masennus tai epämääräinen ahdistuskin lievittyy.
Luulen, että tämä on aika yleistä, tuhoisaa ja elin ikää lyhentävää.
Olen hirmuisen kiintynyt kotikorven satoihin lapsuusajan maisemankohtiin.
Otin uuden linjan; elän päivittäin "jossain sielläpäin" maisemissa.
Näyttää olevan hyvin tehokas itseterapiamuoto - etten sanoisi, henkisen kehityksen
uusi kasvunmahdollisuus.
On vahva tieto siitä, että tätä on jatkettava viimeiseen elinpäivään asti.