Olen boikotoinut lähes koko elämäni ajan Nestlén tuotteita; siitä alkaen, kun se äidinmaitovastikejuttu oli ajankohtainen.
Kun Nestlé osti Valion jäätelöt, en ole niitä enää ostanut.
Tiedän muidenkin boikotoineen, sillä heidän markkinaosuutensa oli pitkästi alle 40%, mutta nyt he ovat jo lähellä viittäkymmentä. Eivätkö ihmiset enää muista sitä söpöä pingviiniä katsoessaan, kuka kaiken takana on?????
Miksi ostatte Valion jäätelöä, kun parempaakin on tarjolla?
Cheerios ja muut heidän muronsa ovat ostoboikotissa, vaikka he yrittävätkin piilottaa logonsa. Logo on ensimmäinen asia, jonka tuotteista tutkin. Jos se on Nestlé, hyllyyn jää.
Pingviinin käyttö on vain väliaikaista ja Valio poistuu myös nimestä ja muuttuu Nestléksi ajan myötä.
Nestlén boikotointi
22
3442
Vastaukset
- Anti-leaf
Nestle-boikotti ja Leaf-boikotti ovat pitäneet.
Valion jätksi on niin pahaa, että sitä ei edes tee mieli ostaa. - Nestleä tai jotain muita
En ymmärrä tuollaisia boikottoje ollenkaan. Samahan se minulle on mitä boikotoitte, jos se tekee elämänne onnelliseksi, tai tunnette ajavanne teille tärkeää asiaa. Minä perustan ostokseni ainoastaan tuotteen maku/hintakreerieni mukaan, eikä minua kiinnosta riistääkö valmistaja nyt taas jotakin.
jotenkin yleistä ruoasta palstalle ei mielestäni nuo jutut sovi. sehän on vain oma mielipiteeni, mutta eikö teillä ole jotain oikeutta ties mille palstaa, jolla voisitte keskenänne siunailla tuota maailman riistoa ja raakuutta. - täällä
Olen myös jatkanut boikotointia! Olen
huomannut,että viime aikoina,kun niitä räikeimpiä Nestle-juttuja ei ole uutisoitu,niin asia päässyt vähän unohtumaan. - neiti halla
Minäkin boikotoin.
Jokaisen oma asiahan se on eikä tuputtamalla saa aikaan ainakaan mitään hyvää, mutta en tajua että joidenkin on saatava juuri Nestlen tuotteita, koska ne ovat hyviä ja halpoja. Onhan kaupoissa muitakin hyviä ja halpoja tuotteita.- mikä vika tuossa
Nestlessä on? Hieno firma ja menestynyt isoksikin, sellaisella on aina hyviä tuotteita. Jostain tuntemattomastahan ei taas tiedä. Juttu on kuitenkin niin että toimintatavat ovat kaikilla kuitenkin samoja.
- neiti halla
mikä vika tuossa kirjoitti:
Nestlessä on? Hieno firma ja menestynyt isoksikin, sellaisella on aina hyviä tuotteita. Jostain tuntemattomastahan ei taas tiedä. Juttu on kuitenkin niin että toimintatavat ovat kaikilla kuitenkin samoja.
Tuskin Unilever tai muut jättifirmat sen parempia ovatkaan, Nestlen toimintatavat vaan on tuotu räikeimmin esille. Siksi yritänkin ostaa pienten suomalaisfirmojen tuotteita.
"Jostain tuntemattomastahan ei taas tiedä."
Tämä olikin mielenkiintoinen kommentti ja ihan totta. Itse ostan mielelläni tuntemattomien yritysten tuotteita, koska pidän vaihtelusta ja joukosta voi löytyä helmiä. Ja kun kysymys oli kuitenkin ruoasta, ei sillä ole niin väliäkään jos joutuu käyttämään yhden pakkauksen jotain hiukan heikkolaatuisempaa.
Itselläni ei ole lapsia, mutta kävin vähän aikaa sitten vauvanruokahyllyllä. Pyhä jysäys! Bona on Nestlen, Piltti on Nestlen,... ostin sitten Semperiä, joka oli muuten ainoa ei-Nestle koko hyllyssä. Miten se tuollaiseen monopoliasemaan on päässyt?
- nestle jyrää
Muiden tuotteiden suhteen ei ole ollut ongelmaa välttämisessä paitsi After Eightien (ei tarjolla korvaavaa tuotetta) ja vauvanruokien. Vauvanpurkkiruokahyllylle kun menee niin on tasan kolme vaihtoehtoa: SIKAKALLIS luomiruokamerkki (Hippos tai joku sen kaltainen merkki), Semperin täysin mauttomat, kitkerät pöperöt tai Nestlen purkkiruoat, jotka olisi muuten hyviä mutta ovat Nestlen.
Niin, Nestlen vauvanruokia ovat Bonat, Piltit ja Pirkka vauvanruoat. Samaa kamaa eri purkeissa, ei ole mitään eroa mitä niistä ostat. Tunteeko joku itsensä huijatuksi? Kyllä.
Itse mieluusti boikotoin kaikkia ylikansallisia yrityksia ja tietty suosin suomalaista aina kun mahdollista, ihan jo sen takia että jättifirmat vie markkinat pienemmiltä yrittäjiltä ja ne valloittaa maailman ja tunkeutuu joka paikkaan. Amerikan kouluissa suuret yritysjätit mainostavat tuotteitaan teineille. Se on ihan törkeää, ei edes koulussa saa olla rauhassa "OSTA, OSTA, OSTA"-meiningiltä.
Mieluummin ostan vähän kalliimpia luomunallekarkkeja kuin jonkun ympäristöä tuhoavan jättiökyfirman nallekarkkeja, joka välillisesti tai suorasti riistää niin ihmisiä, luontoa kuin eläimiäkin. Ja joku läski idiootti siellä rikastuu.- neiti halla
Minttusuklaaseen viehtynyt poikaystäväni löysi Löytötexistä jotain ihmeellisiä halpis-After Eightejä. Itse inhoan minttusuklaata, joten en tiedä, olivatko alkuperäisen veroisia, mutta ukko tykkäsi. En muista firmaa, mutta ei ainakaan Nestlen.
- Lolz
Onko Nestlen vika, että joku vähä-älyinen menee sekoittamaan heidän tuotteitaan paskaiseen veteen?
Ei millään pahalla, mutta vaikka sitä perustelisi millä(esim. Afrikan tiedottomuudella), on ihmisellä kuitenkin edes joku vastuu itsestään ja teoistaan..! Jos ihmettelet, että miksi sitä maitovastiketta sitten edes kehitysmaassa kaupiteltiin, niin tiedoksesi että sielläkin asuu niitä rikkaita, jotka käyttävät kys. tuotteita...- Lolz
Oletko ajatellut, että kun kerran tuet niitä pieniä, tuntemattomia firmoja ja jos muut tekevät samoin, joku päivä tulevaisuudessa ne saattavat olla uusia "riistofirmoja"? Tuskinpa Nestlekään on ihan huipulta aloittanut jättikokoisena..!;)
- vähän tietoa nestlestä
Eiköhän se suurin moka ollut se että naisille valehdeltiin, että äidinmaidonkorvike on parempaa lapselle kuin äidinmaito. Vauvat jäivät ilman äidinmaidon sisältämiä vasta-aineita ja lopputuloksena oli jatkuvia ripulitartuntoja yms. sairauksia. Köyhillä perheillä ei ollut varaa ostaa vauvoilleen riittävää määrää korviketta, minkä vuoksi vauvoja ruokittiin usein melkein pelkällä vedellä johon oli lisätty vähän maitojauhetta.
Nestle huijasi suoranaisesti naisia kehitysmaissa niin että puki äidinmaidonkorvike myyjänsä sairaalaunivormua muistuttaviin asuihin ja nämä myyjät sitten "ohjeistivat" äitejä vauvan ruokinnassa, ja jakoivat juuri näitä ohjeita jonka mukaan korvike on parempaa kuin äidinmaito lapselle.
Kaikki tämä ja paljon muuta on syynä Nestlen boikotoimiseen. - tarjotaan jotain
vähän tietoa nestlestä kirjoitti:
Eiköhän se suurin moka ollut se että naisille valehdeltiin, että äidinmaidonkorvike on parempaa lapselle kuin äidinmaito. Vauvat jäivät ilman äidinmaidon sisältämiä vasta-aineita ja lopputuloksena oli jatkuvia ripulitartuntoja yms. sairauksia. Köyhillä perheillä ei ollut varaa ostaa vauvoilleen riittävää määrää korviketta, minkä vuoksi vauvoja ruokittiin usein melkein pelkällä vedellä johon oli lisätty vähän maitojauhetta.
Nestle huijasi suoranaisesti naisia kehitysmaissa niin että puki äidinmaidonkorvike myyjänsä sairaalaunivormua muistuttaviin asuihin ja nämä myyjät sitten "ohjeistivat" äitejä vauvan ruokinnassa, ja jakoivat juuri näitä ohjeita jonka mukaan korvike on parempaa kuin äidinmaito lapselle.
Kaikki tämä ja paljon muuta on syynä Nestlen boikotoimiseen.niin miksi boikotoida? Kehitysmaissa syntyvyys on kovaa, eikä kunnon elinmahdollisuuksia odotettavissa. Siis joudutaan syöttämään kehitysavulla enenevässä määrin, ei hyvä.
HIV siellä on hoitanut tehokkaasti populaation kasvua, koska lääkkeitä siihen, on annettu niukasti, hyvä juttu. Nestlehän on vain noudattanut loogista linjaa, jolla saadaan väestön kasvua kontrooliin, joten ostetaan Nesteleltä vaikkei tykättäskään tuotteista. - ei välitetä muista
tarjotaan jotain kirjoitti:
niin miksi boikotoida? Kehitysmaissa syntyvyys on kovaa, eikä kunnon elinmahdollisuuksia odotettavissa. Siis joudutaan syöttämään kehitysavulla enenevässä määrin, ei hyvä.
HIV siellä on hoitanut tehokkaasti populaation kasvua, koska lääkkeitä siihen, on annettu niukasti, hyvä juttu. Nestlehän on vain noudattanut loogista linjaa, jolla saadaan väestön kasvua kontrooliin, joten ostetaan Nesteleltä vaikkei tykättäskään tuotteista.Eli ei mitään väliä vaikka viattomat lapset afrikassa kärsivät, kun vaan omaan napaan riittää täytettä?
Niinpä niin. - tuosta
Aika asiatonta tekstiä päästelet.Lukutaidoton ihminen on täysin kuulemansa varassa ja jos Nestle siellä markkinoi hoitajatätien ominaisuudessa maitoaan,niin paljonkos siinä voi tietämätön ihminen muuta tehdä kuin uskoa?
- vain aloitti
Lolz kirjoitti:
Oletko ajatellut, että kun kerran tuet niitä pieniä, tuntemattomia firmoja ja jos muut tekevät samoin, joku päivä tulevaisuudessa ne saattavat olla uusia "riistofirmoja"? Tuskinpa Nestlekään on ihan huipulta aloittanut jättikokoisena..!;)
Iso ollut aina,aivan alusta saakka ja ylikansallinen firma myöskin,jolloin jälkiä on helpompi peitellä.
- tulee aikuisia
ei välitetä muista kirjoitti:
Eli ei mitään väliä vaikka viattomat lapset afrikassa kärsivät, kun vaan omaan napaan riittää täytettä?
Niinpä niin.jos ei kuolema vie sitä ennen. Sinunkin apu kun jää johonkin Nestleen boikotointiin, niin kyse on lähinnä tekopyhyydestä. Oma napa se on, mistä ihmisen kannattaa huolta pitää.
Niinpä niin, ja vähemmän HIV lääkkeitä Africaan, niin nussivat itsensä hengiltä. - asenne
tulee aikuisia kirjoitti:
jos ei kuolema vie sitä ennen. Sinunkin apu kun jää johonkin Nestleen boikotointiin, niin kyse on lähinnä tekopyhyydestä. Oma napa se on, mistä ihmisen kannattaa huolta pitää.
Niinpä niin, ja vähemmän HIV lääkkeitä Africaan, niin nussivat itsensä hengiltä.Ei tässä mistään avusta ole kyse,vaan moraalista.Ja kuka sanoi,että kirjoittajan kannanotot jäävät "vain" nestle-boikottiin?Tyhjää parempi sekin.Hänen periaattteilleen voin nostaa hattua,toisin kuin edellisen kirjoittajan provo-yleistyksille.
- mieti sitä
tulee aikuisia kirjoitti:
jos ei kuolema vie sitä ennen. Sinunkin apu kun jää johonkin Nestleen boikotointiin, niin kyse on lähinnä tekopyhyydestä. Oma napa se on, mistä ihmisen kannattaa huolta pitää.
Niinpä niin, ja vähemmän HIV lääkkeitä Africaan, niin nussivat itsensä hengiltä.Mitä jos se olisi oma lapsesi, joka kuolee, koska sinulle on valehdeltu että jokin tuote korvaa jonkin lapselle elintärkeän asian? Oma napa, oma jälkikasvu, oma moraali...
Toisten ihmisten moraali ulottuu omaa napaa kauemmas. Sinulla ilmeisesti ei ulotu. Ehkä itse olet joskus sellaisessa tilanteessa, jossa toisen ihmisen moraaliset valinnat vaikuttavat sinuun tai rakkaimpiisi. Silloin osaat antaa arvoa ympärillä ja kauempanakin olevien ihmisten moraalisille valinnoille.
esimerkkinä vaikka tilanteesta, jossa mahdollinen teini-ikäinen poikasi tai tyttäresi on kännireissullaan nukahtanut lumihankeen. Haluaisitko että joku tuntematon ihminen pysähtyy kotimatkallaan, auttaa lastasi, kutsuu ambulanssin ja pelastaa lapsesi hangen...vai entäs jos hän toimisikin kuin sinä saattaisit viestiesi sävyn perusteella toimia, eli vetäisi kaulaliinaa tiukemmin kaulan ympärille ja jatkaisi matkaa ja jättäisi lapsesi paleltumiskuolemaan.
Tämä nyt vain esimerkki mutta ajattelemisen arvoinen sellainen. Äläkä unohda että kaikki vaikuttaa kaikkeen, jokainen tekomme vaikuttaa johonkin.
- Muistaisitko
äkkiseltään joitain muita Nestlen "alla" toimivia yritysten nimiä,kun olen hävittänyt sen kirjasen jossa ne mainittiin?
- Anonyymi
Mitä sitte jos nestle ryöstää,jollainhan sitä on elettävä niittenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitte jos nestle ryöstää,jollainhan sitä on elettävä niittenkin.
Kuka sitä enää vettä tarvii sehän on vanhan aikaista juoda.Olutta naamaan ilman tirinöitä joka ukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sitä enää vettä tarvii sehän on vanhan aikaista juoda.Olutta naamaan ilman tirinöitä joka ukko.
Tunsin yhen valehtelijan joka asui itävallassa ja kehui aina oluillasn miten paljon hänellä oli.mutta valehteli kaiken
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481218Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39812