Musta Afrikka on maapallon persläpi monessa suhteessa.Myytiksi on muodostunut jopa suomalaisten syyllistäminen valkoihoisina Afrikan ongelmiin, muka siirtomaakauden ja orjakaupan verukkeella. Miksiköhän?
On totta, että siirtomaahallinto ei ollut inhimillistä, mutta historiaa kyllä pahasti vääristellään, jos nykytilannetta yritetään selittää sillä.
Valkoiset eivät suinkaan jahdanneet orjia, vaan niitä toivat kaupaksi toiset mustat. Orjakauppaa ei valkoisten tarvinnut opettaa. Orjuus mustassa Afrikassa on edelleenkin ihmiskunnan synkintä puolta.
Eivät valkoiset suinkaan opettaneet heimoja ja kansoja sotimaan. Se taito oli omasta takaa, ja jatkuu yhä raa´empana koko ajan.
Valitettavasti kaikki hyvä, mitä valkoiset ovat saaneet aikaan, rappeutuu tai tahallisesti tuhotaan. Zimbabve ja Mosambik olisivat maailman vilja-aittoja, jos mustilla olisi jotain järkeä. Angola oli kukoistava maanviljelys- ja öljyvaltio, jos paikalliset olisivat ymmärtäneet oman parhaansa. Jne.
Viimeisistä siirtomaista on aikaa pian 50 vuotta, eivätkä mustat afrikkalaiset ole itse saanet oikein mitään aikaan. Tai ovat saaneet: sotia, diktatuureja, ihmisvainoja ja nälänhätää enemmän kuin yksikään siirtomaavalta. Entisiä siirtomaavaltoja huudetaan jatkuvasti apuun milloin minkin diktatuurin tai kapinaliikkeen puolustamiseksi.
Sorretun kannalta on samantekevää, onko sortaja musta vai valkoinen. Musta sortaja on vaan julmempi.
Valkoisella miehellä ei ole enää mitään kollektiivista taakkaa!
Afrikan ongelmat
2
799
Vastaukset 2
- mir
Mikä on myytti?
myytti muinaisesta atlantiksesta? Myytti suomalasisten syyllistämisestä? Siis jonkinlainen uskomus tai taru? Häh!
Ei historian kieltäminen poista kollektiivista taakkaa, vaan se että ymmärrämme ettemme voi mitenkään olla vastuussa asioista jotka tapahtuivat ennen syntymäämme.- J. Janatuinen
Esimerkkinä väärästä syyllistämisestä vaikka suomalaisten muusikkojen säveltämä, ja sanoittama kappale "Maksamme velkaa". (Hieno kappale sinänsä, varmasti hyvässä tarkoituksessa tehty).
Eihän historiaa pidä missään nimessä kieltää! Mutta ei vääristääkään mainitsemni asiat hautaamalla!! Saati, että keksitään nykytilalle "valkoisen miehen taakka" -selityksiä, kun syyt ovat jo historiallisesti omaperäisiä.
Jonkin verran mustan Afrikan historiaa lukeneena olen kyllä vakuuttunut, että musta on mustalle julmempi peto kuin valkoinen. Myytti = uskomus tai taru, todella, tässä taru valkoisten osuudesta mustan Afrikan kurjaan nykytilanteeseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617