Olenko oikeassa kun väitän, että tunteitansa paljastavalla ihmisellä on suurempi onnistumisen mahdollisuus löytää sielunkumppani? Jos ihminen peittelee tunteita tai käyttäytyy estoisesti niin sielunkumpani ei tunnista kumppaniaan.
Sielunkumppani &
tunteiden näyttäminen
4010311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ymmärsit, mistä siinä kaikessa on kyse. Onnittelut, ja elä se myös.
Sielunkumppanin tunnistaa sanoittakin.
Ei missään nimessä tunnista ilman sanoja..sen on sitten sitä pinnallista "tykästymistä" jos ilman sanoja lähtee sielunkumppanoimaan. Ihmisen sielu ilmenee sanoissa, teoissa, katseessa...yksi lause voi tömähtää sieluun lujaa, etsii sieltä itselleen sopen jossa seurustelee sun lauseiden/ajatusten kanssa.
olla, kuule. Kyllä sen omansa huomaa tällanen piilosielukin. Ja helposti, jos (kun) kohille vaan sattuu (-i).
jospa kaks jurnuttavaa estoista, tunteettomasti pälyilevää sielua sitten voi löytää toisensa :)
Kyllähän se niin on, usein vain suomalainen just ei näytä tunteitaan. Jos näyttäis niin asiat varmaan etenisivät sukkelammin. Ei aina tarvitsis miettiä että mitä tuo toinen nyt oikein tuntee mua kohtaan vai tunteeko yhtikäs mittää.
Toinen tuntee toisen sielunkumppanikseen,mutta se toinen ei tunne samoin?
Eikös se olekaan sielunkumppani?
Mutta,
sanoja ei tarvita,se tunne lähtee syvemmältä.
"Toinen tuntee toisen sielunkumppanikseen,mutta se toinen ei tunne samoin? Eikös se olekaan sielunkumppani? "
Esitit hyviä pohtimisen arvoisia kysymyksiä. Väitän, että "sielunkumppanuus" sekaannuksia tulee vähemmän, kun ihminen näyttää itsestään enemmän. Minun mielestä, sielunkumppanuus on aina molemminpuolista. jos sielunkumppanuus-tunne on yksipuolinen niin silloin jompi kumpi osapuoli ei anna itsestään todellista kuvaa. Tarkoitan, että sinä voit tunnistaa sielunkumppanisi, mutta hän ei "näe sinua", koska saatat itse olla ujo ja estoinen. Tilanne helpottuu, jos näytät sielusi selkeämmin.
Minusta sielunkumppanin ensitunnistaminen ei välttämättä vaadi sanoja vaan emmemminkin syvälle silmiin katsomista, eleitä, ilmeitä, hymyä, empatiaa ja hyväksyntää.
Sielunkumppanin tuntee jo olemuksesta. Ei siinä sanoja tarvita.
Vähemmän vilkkaalla on jopa paremmat mahdollisuudet löytää sielunkumppani, koska hän tarkkailee ympäristöään. Se on sitten eri asia tekeekö hän asian eteen mitään. Mutta teoriassa näin.
aivan samaa mieltä. Sielun kumppanni "hyppää" vain eteen odottamattomassa paikassa.. sen vain tuntee, että kuuluu yhteen.. aina ei asian hyväksi tule tehtyä mitään.. Kuitenkin kumpikin tietää samalla miksi, vaikka sitä ei ääneen sanoisi.. Toisaalta tämä on niin mielipide kysymys ja tunteesta on kyse joten ei tästä kannata sen enempää keskustella :)
(onneksi on nämä palstat)
linkki, missä on juttua sielunkumppanuudesta. ja ihan oikeassa tuossa jutussa oltiin, minun mielestäni...
sielunkumppanin voi löytää vasta, kun osaa olla täysin oma itsensä...
tässä.
http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/
on jo tavallaan olemassa, kun kaksi ihmistä kohtaa. He aistivat tuon yhteyden ja saattavat hämmentyä, tarttua tilaisuuteen tai sysätä kokemusta syrjään, syystä tai toisesta.
Tuo sielunkumppanuuden "valmiinaoleminen" pitää mielestäni sisällään sen, että vaikka toinen tai molemmat olisivat peitteleviä, aristelevia käytökseltään, sielunkumppani näkee kyllä julkisivun taakse totuuden. Katseet ja muu sanaton viestintä paljastavat sitä.
Näin minä uskon asian olevan.
varmasti onkin.
mutta sen voi tyriä sillä, että pelästyy, tai muista syistä ei uskallakaan alkaa suhteeseen.
harva ihminen on kohdannut sielunkumppaninsa, ja ovat päätyneet onnellisesti yhteen.
suurin osa ei välttämättä ole tavannut, tai ei ole sitä tajunnut. tai on pelästynyt tosi vahvaa tunnetta, eikä uskaltautunut jatkaa...
valitettavasti näin on.
itse tunnen yhden pariskunnan, jotka mielestäni ovat sielunkumppaneita toisilleen. molemmat olivat varattuja tavatessaan, mutta erosivat edellisistä suhteistaan, vaikka oli pienet lapset molemmilla jne. nyt ovat onnellisesti yhdessä, enkä ole nähnyt toista yhtä hyvää suhdetta.
monilla ei riitä rohkeus tuollaiseen, ja siksi monet sielunkumppanit jäävätkin ilman toistaan.
Voivatko sielunkumppanit nauttia välillään olevasta tunteesta ilman, että jo olemassa olevia perheitä ja suhteita tarvitsee hajoittaa? Siis tarkoitan, että eikö ole mahdollista pitää kumppanuus "vain" ystävyytenä, jollaista ei muiden kanssa voi kokea? Vai onko asiaan aina pakko sotkea rakkaus?
en ole varma, pystyykö muuta ihmistä, kuin sielunkumppania, rakastamaan todella syvästi.
(ystäviä ja lapsiaan jne. tietysti toisella tavalla, mutta tarkoitan mies/naissuhdetta)
siis, jos tapaa sielunkumppaninsa, niin eikö entinen suhde ala tuntua haalealta ja merkityksettömältä sen sielunkumppanuuden rinnalla..? miksi sitä ei haluaisi olla yhdessä sielunkumppaninsa kanssa???
uskon, että monilla vain rohkeuden puute estää tuon...
(ja kerrottakoon,että en itsekään ole noin rohkea, valitettavasti)
Enpä ole minäkään...rohkea siis.
Tai en tiedä, onko se rohkeudesta kiinni. Yritän vain ajatella muitakin ihmisiä ja minusta ei ole kahta perhettä rikkomaan. Siksipä täällä hiljaa mietin, pystynkö elämään tämän tunteen kanssa ilman, että se saa koskaan kunnolla roihahtaa vai onko parempi yrittää väkisin luopua koko sielunkumppanista, ettei tilanne käy jossain vaiheessa liian ahdistavaksi...
se pariskunta josta puhuin, ovat molemmat todella ihania ihmisiä, ja ajattelevat todellakin muitakin.
ehkä he tiesivät heti, kun tapasivat että on väistämätöntä, että eivät voi rakastaa enää entistään, vaan haluavat olla toistensa kanssa.
parempi on loppupelissä erota, ja päästää entinen menemään, kun tietää että kuitenkin olisi kokoajan toinen mielessä. ja samalla antaa hänellekin mahdollisuus löytää joskus sielunkumppaninsa:)
ja tässä tapauksessa käsittääkseni lapsetkaan eivät pahasti kärsineet (päinvastoin ihailivat äitinsä rohkeutta (!), varmasti siksi kun luottivat häneen, ja huomasivat että äiti oli varma asiastaan)
varmasti lapsetkin huomaavat kun vanhemmat on onnellisia, se heijastuu lapsiinkin ja heilläkin on hyvä olla. ja lapsetkin oppivat rohkeutta ja luottavat elämään ja itseensä, kun huomaavat että vanhempikin niin tekee.
jos tietää jonkin asian oikeaksi, se kannattaa yrittää toteuttaa, vaikka puoli sukua paheksuisikin. ja siinä sitten karsiutuu ne turhat tuttavat, ja jäljelle jää tosi ystävät.
no, siinä taas kommenttia... innostuin nyt vaan tätä asiaa puimaan. taisi vaan mennä jo asian viereen...
että ei todellakaan pidä paikkansa!!! Itse olen tunteistani ja yleensäkin kaikesta puhuva ihminen ja olen saanut osakseni vain niitä pettäviä ja muuten huonoja puolisoehdokkaita. Yhden kanssa jopa ostin yhteisen asunnon jossa ehdimme asua puolisen vuotta kunnes selvisi että hänellä on jokuk toinen ollut siinä selän takana jo pidemmän aikaa...että näin..totesinkin että tästä eteenpäin olen yksin ja ostin yksin sen asunnon, en tarvi mitään miestä pilaamaan mun elämän.
Se on enemmän kuin mikään muu,se on kaikki.
Samaa sukupuolta oleva ystäväkin voi olla sielunkumppani.Kun taas ikuinenkaan parisuhde ei välttämättä sisällä sielunkumppanuutta,silti parisuhde kestää.Sielunkumppanuus on taso johon kaikki eivät välttämättä yllä koskaan kenenkään kanssa.
Sinä edellinen puhut suhteistasi ja miehistä,mutta sielunkumppanuus on todellakin jotain ihan muuta.
~*~ ♡ ♡ ~*~ Sielunkumppanuus ja rakkaus yhdistettynä ~*~ ♡ ♡ ~*~
Ja ajattelepa yhdistelmää: sielunkumppanuus, rakkaus ja molemmat varattuja... Se tekee jo kipeää.
Mitä jos se, josta joku ajattelee katseiden perusteella, on jo jonkin toisen sielunkumppani?
Niinkin voi tapahtua, sydän ja tunteet ovat niin ihmeellisiä! Arki voi tuoda suhteeseen jotakin muuta, sitä arkea. Siinä voi unohtua moni juttu...kunnes yht'äkkiä tajuaa että siinä edessä se on, se sielunkumppani, sillä niinhän se alkoi :) ja kestää, juuri siksi!
~*~ ♥ ♥ ~*~
Raskaaksi sielunkumppanuus käy kun kumpikin on jo sitoutunut tahollaan. Siinä se täydellinen on mutta mitään ei voi tehdä.
Vetää mielen matalaksi.
Äimän käkenä!!??
Yllättävää
TÄH_HÄH??!!
Miten voin tietää
Kyky
telepatia?psykokineesi?selvänäkeminen?prekognitio?
Kyky!!
ajatussäikeet yhdistävät persoonat universaaliseksi verkostoksi.
mitä useammin ajatellaan toista persoonaa,sitä vahvemmaksi ja pysyvämmäksi säie kasvaa.
olemme siirtyneet uuteen aikaan.
voimme siirtää vanhat käsitteet uuteen teknologiseen muotoon ja näin heittää hyvästit kaikelle vanhalle.
vrt.aikamuoto paikannuksessa
universaalisessa kosketuksessa harhaudumme yhä kauemmaksi todellisuudesta.
...lähemmäksi todellisuutta? Mikä onkaan se oikea todellisuus?
Pitävät kiinni versioistaan kynsin-hampain.Onko sielunkumppanuuskin harhaa?Teknologia on pilannut kaiken.Paska teknologia!
Miten muuten saisitte yritettyä yhteyttä sielunkumppaneihinne?
Tuskin mitenkään.
Oletteko muistaneet käydä ulkona koska viimeksi?
Poikkeilkaa,pysyy mielessä muistikuva ihmisistä.
Kuka käskee jumiutumaan tekniikan ääreen,se muuten mitään pilaa,mutta liika seurustelu tämän virtapiirilaatikon kanssa vie järjen.
Itselleni höpisen itsekseni.
Menekin tästä ulos itsekseni.
Aurinkokin porottaa verhojen läpi,kesää pukkaa.
Lomaakin pukkaa.
Mutta jos sielunkumppanit rakastuvat toisiinsa,sitä rakkautta ei riko mikään,
se on ikuista.
Ja taas tuli ikävä..
sun tukkaa, niin ei tee enää kipeetä, sili, sili:)
it´s much too late...
nyt tuli ikävä?
komeaa kollikissaa..mjau