Haluan vain muistuttaa arv. lukijoita siitä, että liika kielitaito saattaa tulla kalliiksi.
Työkaverini kaveri (suomenruotsalainen, suomea puhuva) oli tuonut 1980-luvulla Saksasta Suomeen muuttoautona Porschen. Hän ei tietenkään malttanut olla ajelematta liikalujaa ja poliisihan pysäytti. Onneksi autossa oli vielä soikeat siirtokilvet "ulkomaalaisuuden" merkkinä ja kaverin pokka piti kielitaidotonta näytellessä. Niinpä poliisi ei edes vaatinut papereita vaan tyytyi tyhjentämään englanninkielisen sanaisen arkkunsa sanomalla moitiskelevaan sävyyn, sormeaan heristäen: "SPIIDI, AI AI!"
Itse ajelin Tukholman esikaupunkialueella kohti Kapellskäriä kesäisenä yönä 1989, perhe mukana. Nopeusratsia ja pysäytys! Todettuaan auton kilpien perusteella suomalaiseksi poliisi lähestyi minua kysymyksellä: "Talar Ni svenska?" (Toisiaanhan ruotsalaiset sinuttelisivat ilman muuta). Koetin saada itäsuomalaista leveyttä ääneeni vastatessani: "Nejj." Poliisi vaihtoi kieltä: "May I have your driving licence, please?" Kaivoin ajokortin taskustani, onneksi siitä löytyi supisuomalainen nimi. Poliisi vilkuili autoon sisälle. Etupenkillä sakkojen johdosta valmiiksi huonotuulinen vaimo, takapenkillä kaksi torkkuvaa lasta. Harkinnan jälkeen hän antoi ajokorttini takaisin eikä ryhtynyt harjoittamaan sen enempää voimistelua kummallekin vieraalla kielellä, sanoipahan vain: "It's okay", päästäen minut menemään. – Auta armias, jos olisinkin osoittautunut ruotsintaitoiseksi!
Työkaverini kaveri (suomenruotsalainen, suomea puhuva) oli tuonut 1980-luvulla Saksasta Suomeen muuttoautona Porschen. Hän ei tietenkään malttanut olla ajelematta liikalujaa ja poliisihan pysäytti. Onneksi autossa oli vielä soikeat siirtokilvet "ulkomaalaisuuden" merkkinä ja kaverin pokka piti kielitaidotonta näytellessä. Niinpä poliisi ei edes vaatinut papereita vaan tyytyi tyhjentämään englanninkielisen sanaisen arkkunsa sanomalla moitiskelevaan sävyyn, sormeaan heristäen: "SPIIDI, AI AI!"
Itse ajelin Tukholman esikaupunkialueella kohti Kapellskäriä kesäisenä yönä 1989, perhe mukana. Nopeusratsia ja pysäytys! Todettuaan auton kilpien perusteella suomalaiseksi poliisi lähestyi minua kysymyksellä: "Talar Ni svenska?" (Toisiaanhan ruotsalaiset sinuttelisivat ilman muuta). Koetin saada itäsuomalaista leveyttä ääneeni vastatessani: "Nejj." Poliisi vaihtoi kieltä: "May I have your driving licence, please?" Kaivoin ajokortin taskustani, onneksi siitä löytyi supisuomalainen nimi. Poliisi vilkuili autoon sisälle. Etupenkillä sakkojen johdosta valmiiksi huonotuulinen vaimo, takapenkillä kaksi torkkuvaa lasta. Harkinnan jälkeen hän antoi ajokorttini takaisin eikä ryhtynyt harjoittamaan sen enempää voimistelua kummallekin vieraalla kielellä, sanoipahan vain: "It's okay", päästäen minut menemään. – Auta armias, jos olisinkin osoittautunut ruotsintaitoiseksi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulle joskus sattuu sellaistakin, että ulkomaanmatkalla tulee töpättyä joskus aika raskaastikin.
Salamanopea reaktio palastaa tällöin pahemmastakin pulasta, tai ainakin maineenmenetykseltä: vaihdan pikaisesti ruotsin kieleen...
Paderborn, Saksa, talvi 1984. Ajan autolla kaupunkialueella; pistoolitutkapoliisi pysäyttää ja astelee sivuikkunan viereen pyytäen saksaksi ajokorttia ja rekisteriotetta. Saan aluksi povitaskusta lompakon ja sieltä ajokortin. Ulkomaalainen! Nyt poliisi siirtyykin auton taakse tarkistamaan kansallisuustunnuksen. Palaa sivuikkunan ääreen; ei ole enää vailla rekisteriotetta vaan pitää minulle saksaksi luennon, puhutellen minua ajokortista tavaamallaan nimellä: "Herra Akseleraattori, minulla on Teille kahdenlaista kerrottavaa – ikävää ja vähemmän ikävää. Ensiksikin, tässä saa ajaa viittäkymppiä ja Te ajoitte 69 km/h. Minun pitäisi antaa Teille 20 markkaa (DM) sakkoa. Mennäänpä sitten niihin miellyttävämpiin asioihin. Pääsette nyt tällä kertaa kympillä. Toiseksi: Suomi on voittanut tänään olympialaisissa kultamitalin naisten hiihdossa, onneksi olkoon!" (Marja-Liisa Hämäläinen, sittemmin Kirvesniemi, oli tosiaan hiihtänyt voittoon Sarajevon talviolympialaisissa juuri tuona päivänä). Kaivan lompakostani 10 DM:n setelin, poliisi repäisee minulle vihostaan kuitin ja eroamme hymyssä suin. Lähtiäisiksi poliisi vielä evästää: "Kun ajaa noin hyvällä autolla, ei sitä nopeutta niin helposti huomaa – pitää vain muistaa seurata nopeusmittaria tarkemmin!" (Auto oli työnantajani Saab 900, joka oli Saksassa harvinaisuuttaan arvostettu tuohon aikaan).
Saksan markka oli 1984 runsaat 2 Suomen markkaa. Rangaistusasteikko oli ainakin tuolloin varsin kaukana täkäläisestä tasosta. Puuttuva saksan taitokaan olisi minua tuskin tässä tapauksessa pelastanut, mutta eivät tuollaiset ja tuolla mentaliteetilla annetut rapsutkaan niin hirveästi jääneet harmittamaan!
Itsekin olen kyllä huomannut, että joskus on parempi olla osaamatta. Olimme kaverini kanssa opiskelumatkalla Bilbaossa ja kun satuimme sinne viikonloppuna, niin tottakai, piti mennä katsastamaan yöelämää. Kaikista parhaimman näköinen yökerho oli sopivan lähellä, joten menimme sinne. Ovella saimme kuulla, että sisään pääsee vain etukäteen ostetuilla vip-lipuilla. Innokkaana espanjanpuhujana kaverini meinasi jo alkaa selvittämään asiaa, mutta minä tökkäsin häntä kylkeen ja hoidin homman kotiin. Kysyin englanniksi, että voisiko ovimies toistaa asiansa englanniksi. Vaan kun kieli ei luistanut, hän toivotti meidät tervetulleiksi eikä tarvinut edes maksaa lipuista.