Elämä on uskonnollinen arvo. Jokainen henkilö, joka hankkii siinä uskossa elämää, että se on parempi vaihtoehto tulevalle lapselle kuin
jäädä syntymättä, ON SYVÄSTI USKONNOLLINEN. Mikään ei todista elämää paremmaksi kuin ei-elämää.
Vaikka ei olekaan olemassa ns. objektiivisia arvoja, elämä eroaa useimmista muista arvoista siinä,että edes rajallista vertailua sen vastakohtaan ei voi tehdä. Useimmat skeptikot ja itseään ateistiksi nimittävät ovat elämän ollessa
kyseessä erinomaisen uskonnollisia. (Perinteisten uskontojen kuollessa 2000-luvun uskonnon voi määrittää näin: korvaa sana "jumala" sanalla "elämä".)
Lukiessa alla olevaa tekstiä on todellakin syytä pitää mielessä, että allekirjoittanut ei missään nimessä suosittele väkivallantekoja mitään tahoja kohtaan, edes sinänsä mielestäni ärsyttäviä arabiterroristeja kohtaan. Joka tapauksessa alla olevan aiheen käsittely on jäänyt länsimaisessa filosofiassa pahasti taka-alalle tai täysin pimentoon.Tämä kysymys on rankkuudestaan huolimatta ajankohtainen jokaiselle elämään vakavasti ja vastuullisesti suhtautuvalle ajattelevalle ihmiselle. Mielestäni on aika ottaa se nyt esille, eli:
ELÄMÄN ANTAMINEN VS. MURHA, ELÄMÄN OTTAMINEN
Ensiksi: Minä en kannata murhaa. Se tehtäköön selväksi.
Jo näiden kahden asian eettinen vertailu saattaa järkyttää monia.
Silti:
Ei ole todistetta, että murhaaminen muuttaa murhatun yksilön kokemuskenttää, tajuntaa tai tuntemista huonompaan suuntaan, jos ei parempaankaan.
Ei ole todistetta myöskään, että lapsen on parempi olla hengissä kuin olla koskaan syntynytkään, jos ei huonompikaan.
Miksi murha on väärin, miksi yksilön elämään ei saa puuttua lopettamalla se? Jotkut tuovat vastaukseksi ihmisarvon käsitteen, suvereniteetin omaan elämäänsä. Mihin suvereenius lopulta perustuu? Aivotoimintaan, hermojärjestelmän kompleksisuuteen ja ideaan yksilön kokonaisuudesta ja ainakin jonkinasteisesta erillisyydestä. Tahdonvapauden käsite on myös olennainen.
Yhteiskunta ei oikein vain tahdo hyväksyä sitä, ihmisiä suljetaan laitoksiin etteivät he silpoisi tai `tekisi muuta pahaa´ itselleen. Eli ratkaisu tehdään heidän ”omaksi parhaakseen”.
Otetaan etuoikeus yksilöiden omaan elämään, näiden omaksi parhaaksi. Eli suvereniteetti on suhteellinen käsite.
Analyysi:
Teko: lapsenhankinnan yritys (alla teon objektit)
1 Siittiö – ei-ihminen (Ei-tietoinen tai tietoinen. Jälkimmäinen lähinnä sen potentiaalisen – ehkä ei todennäköisen - vision vuoksi, että yksilö tai substanssi on jossain toisessa ulottuvuudessa, eli tuleva ihmisruumis olisi vain astia, johon hän tulisi.)
2 Ihminen – ei-ihminen (Tietoinen tai ei-tietoinen. Jälkimmäinen sen mahdollisuuden vuoksi jos tapahtuu ihme, ja syntyy ihminen vailla tajuntaa, tai tapahtuu melko tavallinen ilmiö: keskenmeno tai hedelmöitys ei jostain syystä onnistu ja ihmistä ei synny.)
Teon objektina kaikki ne henkilöt tai potentiaaliset henkilöt, joihin teko kohdistuu. Ainakin yksi näistä on ihminen.
Teko on sukupuoliyhdyntä ilman ehkäisyä. Motiivina lapsenhankinta. (Eri asia on hedelmöityksen onnistuminen. Olennaista on motiivi.)
Murha on teko, jonka motiivina on tappaa teon objekti. (Murhan yrityksessä motiivi on sama, käytännön toteutus vain ontuu.)
Tietoisuuden tilan muutos on olennainen. Tietoisuuden tilan muutos on myös ei-tietoisuudesta tietoisuuteen, tai päinvastoin.
Subjekti alistetaan objektiksi. Voidaan toki ajatella että ei-subjekti korotetaan subjektiksi. Siinä lapsenhankinnan puolustus. Silti, vaikka olisikin näin: Ei ole riittävää todistetta sille, että olo subjektina tässä maailmassa on parempi olotila kuin edeltävä olemattomuus (tai mahdollinen joku muu olotila/ei-olotila). Väistämätöntä, ihmisen realismia, on myös kuoleminen. Edes siitä ei ole riittävää näyttöä, että kuolevalle ihmiselle koittaisi samankaltainen todellisuus/ei-todellisuus kuin ennen syntymää. Kuolema on myös todennäköinen seuraus ”onnistuneesta lapsenhankinnasta”.
Lastenhankinnan puolustajat usein sanovat, että ei sellaiselle voi mitään aiheuttaa, joka ei ole vielä olemassa. Näinollenhan vanhemmilla ei olisi mitään vastuu-suhdetta lapseen ja hänestä huolehtimiseen. Vanhemmiksi tulleet ihmiset ovat kuitenkin laittaneet käyntiin prosessin, jonka seurauksena lapsi syntyy.
Ajatelkaamme: Jos Jumala/Saatana tai joku muu laittaa elottoman kohteen tai jonkun alkumassan paikkaan nimeltä Taivas/Helvetti/joku muu, jossa se 8-10 kuukautta pitkän prosessin jälkeen räjähtää elämään esim. ihmisenkaltaisessa muodossa, niin kuka voi väittää, että tämä subjekti Jumala/Saatana/joku muu ei ole aiheuttanut objektille mitään, riippumatta siitä onko subjekti luonut paikan nimeltä Taivas/Helvetti/joku muu?
Eí ihmisellä ole ollut mitään koeaikaa, jossa hän olisi saanut valita haluaako hän olla tässä maailmassa vai ei. On totta, että me emme voi tietää. Siitä huolimatta eutanasia kohtaa vastustusta. Ja jos joku todella tappaisi jonkun sillä perusteella, että hän on kuiskannut toiselle ihmiselle: tapa minut, pitäisimme häntä hulluna. Niin minäkin. Siitä huolimatta pieni kuiskauskin on enemmän kuin tietomme siitä, mitä lapsenhankinnan objekti/ei-objekti haluaa. Ja vaikka ei haluaisi mitään, olennaista on että lapsenhankkija ei voi tietää onko parempi että lapsi syntyy vai ei, lapselle. Joku voi puolustaa lapsenhankintaa sillä, että jos lapsi ei pidä elämästä, voihan hän aina tappaa itsensä. Silti: ei ole kovin todennäköistä että esim. lapsen ensimmäisen kymmenen vuoden aikana realistista mahdollisuutta itsemurhaan tulisi, ja jos lapsenhankkijat olisivat todistamassa itsemurhayritystä he todennäköisesti yrittäisivät estää sen. Ennen kaikkea: kuolemakaan ei takaa sitä, että lapsi/aikuinen pääsisi senkaltaiseen tilaan, jossa hän oli ennen syntymää. Jotkut näkevät elämän lahjana, mutta samalla kun ovi elämään aukeaa, sulkeutuu ovi takana, eikä todellakaan voi tietää kumpi ”todellisuus” on parempi.
MURHA –ELÄMÄN OTTAMINEN JA ELÄMÄN ANTAMINEN, OSA 2
En kiistä, että yleensä tulevat vanhemmat lasta hankkiessaan haluavat lapselleen hyvää. Eli uskon siihen, että he tarkoittavat hyvää.
En kiistä, että yleensä murhamies murhatessaan ei aio kovin hyvää uhrilleen.
Uskon siihen, että hän tarkoittaa pikemminkin pahaa.
Murhan voi tehdä todella raa´alla tavalla, en kiistä sitä. Murhan voi tehdä myös
morfiinin ”yliannostamisella” tai nukuttamalla muuten. Lapsikin voi kärsiä syntyessään, tai jo kohdussa. On toki mahdollista, että lapsi ei kärsi synnytyksessä eikä kohdussa.
Olennaista kysymyksenasettelussa on se, että kummassakin tapauksessa teon objektin tila muuttuu, tai on ainakin niin sanotusti ”katkolla”(emme varmasti tiedä, mitä tapahtuu, mutta emme myöskään sitä onko objektin tila parempi vai huonompi vaiko kumpaakaan mahdollisessa ”tulevassa maailmassa”. Jos et ymmärrä sanan ”objekti” käyttöäni, lue edellinen kappale.)
On totta, että lapsen syntymään suhtaudutaan yleensä iloisena perhetapahtumana. Lapsen läheisille tapahtuma on usein pikemminkin positiivinen kuin negatiivinen.
On totta, että kuolema ja varsinkin murha tuottaa yleensä surua lähiomaisille.
On totta, että joskus lähiomaiset haluavat henkilön kuolevan perintörahojen toivossa. Eli lähiomaisille henkilön kuolema olisi parempi.
Mielestäni lähiomaisten tunteenliikutuksesta ei voi suoraan johtaa tekojen oikeutusta.
En kehota ketään tappamaan ketään tässä maailmassa. En kehota myöskään hankkimaan lapsia.
On totta, että kun luen lehdestä uutisen, että joku on murhattu suhtaudun asiaan enemmän inholla kuin syntymäuutisen luettuani.
Minä en kannata ihmisten murhaamista. Toisaalta mitäpä muut siitä välittävät mitä minä kannatan. Silti tuon oman mielipiteeni: murha on väärin. Kuten myös lapsenhankinta.
jäädä syntymättä, ON SYVÄSTI USKONNOLLINEN. Mikään ei todista elämää paremmaksi kuin ei-elämää.
Vaikka ei olekaan olemassa ns. objektiivisia arvoja, elämä eroaa useimmista muista arvoista siinä,että edes rajallista vertailua sen vastakohtaan ei voi tehdä. Useimmat skeptikot ja itseään ateistiksi nimittävät ovat elämän ollessa
kyseessä erinomaisen uskonnollisia. (Perinteisten uskontojen kuollessa 2000-luvun uskonnon voi määrittää näin: korvaa sana "jumala" sanalla "elämä".)
Lukiessa alla olevaa tekstiä on todellakin syytä pitää mielessä, että allekirjoittanut ei missään nimessä suosittele väkivallantekoja mitään tahoja kohtaan, edes sinänsä mielestäni ärsyttäviä arabiterroristeja kohtaan. Joka tapauksessa alla olevan aiheen käsittely on jäänyt länsimaisessa filosofiassa pahasti taka-alalle tai täysin pimentoon.Tämä kysymys on rankkuudestaan huolimatta ajankohtainen jokaiselle elämään vakavasti ja vastuullisesti suhtautuvalle ajattelevalle ihmiselle. Mielestäni on aika ottaa se nyt esille, eli:
ELÄMÄN ANTAMINEN VS. MURHA, ELÄMÄN OTTAMINEN
Ensiksi: Minä en kannata murhaa. Se tehtäköön selväksi.
Jo näiden kahden asian eettinen vertailu saattaa järkyttää monia.
Silti:
Ei ole todistetta, että murhaaminen muuttaa murhatun yksilön kokemuskenttää, tajuntaa tai tuntemista huonompaan suuntaan, jos ei parempaankaan.
Ei ole todistetta myöskään, että lapsen on parempi olla hengissä kuin olla koskaan syntynytkään, jos ei huonompikaan.
Miksi murha on väärin, miksi yksilön elämään ei saa puuttua lopettamalla se? Jotkut tuovat vastaukseksi ihmisarvon käsitteen, suvereniteetin omaan elämäänsä. Mihin suvereenius lopulta perustuu? Aivotoimintaan, hermojärjestelmän kompleksisuuteen ja ideaan yksilön kokonaisuudesta ja ainakin jonkinasteisesta erillisyydestä. Tahdonvapauden käsite on myös olennainen.
Yhteiskunta ei oikein vain tahdo hyväksyä sitä, ihmisiä suljetaan laitoksiin etteivät he silpoisi tai `tekisi muuta pahaa´ itselleen. Eli ratkaisu tehdään heidän ”omaksi parhaakseen”.
Otetaan etuoikeus yksilöiden omaan elämään, näiden omaksi parhaaksi. Eli suvereniteetti on suhteellinen käsite.
Analyysi:
Teko: lapsenhankinnan yritys (alla teon objektit)
1 Siittiö – ei-ihminen (Ei-tietoinen tai tietoinen. Jälkimmäinen lähinnä sen potentiaalisen – ehkä ei todennäköisen - vision vuoksi, että yksilö tai substanssi on jossain toisessa ulottuvuudessa, eli tuleva ihmisruumis olisi vain astia, johon hän tulisi.)
2 Ihminen – ei-ihminen (Tietoinen tai ei-tietoinen. Jälkimmäinen sen mahdollisuuden vuoksi jos tapahtuu ihme, ja syntyy ihminen vailla tajuntaa, tai tapahtuu melko tavallinen ilmiö: keskenmeno tai hedelmöitys ei jostain syystä onnistu ja ihmistä ei synny.)
Teon objektina kaikki ne henkilöt tai potentiaaliset henkilöt, joihin teko kohdistuu. Ainakin yksi näistä on ihminen.
Teko on sukupuoliyhdyntä ilman ehkäisyä. Motiivina lapsenhankinta. (Eri asia on hedelmöityksen onnistuminen. Olennaista on motiivi.)
Murha on teko, jonka motiivina on tappaa teon objekti. (Murhan yrityksessä motiivi on sama, käytännön toteutus vain ontuu.)
Tietoisuuden tilan muutos on olennainen. Tietoisuuden tilan muutos on myös ei-tietoisuudesta tietoisuuteen, tai päinvastoin.
Subjekti alistetaan objektiksi. Voidaan toki ajatella että ei-subjekti korotetaan subjektiksi. Siinä lapsenhankinnan puolustus. Silti, vaikka olisikin näin: Ei ole riittävää todistetta sille, että olo subjektina tässä maailmassa on parempi olotila kuin edeltävä olemattomuus (tai mahdollinen joku muu olotila/ei-olotila). Väistämätöntä, ihmisen realismia, on myös kuoleminen. Edes siitä ei ole riittävää näyttöä, että kuolevalle ihmiselle koittaisi samankaltainen todellisuus/ei-todellisuus kuin ennen syntymää. Kuolema on myös todennäköinen seuraus ”onnistuneesta lapsenhankinnasta”.
Lastenhankinnan puolustajat usein sanovat, että ei sellaiselle voi mitään aiheuttaa, joka ei ole vielä olemassa. Näinollenhan vanhemmilla ei olisi mitään vastuu-suhdetta lapseen ja hänestä huolehtimiseen. Vanhemmiksi tulleet ihmiset ovat kuitenkin laittaneet käyntiin prosessin, jonka seurauksena lapsi syntyy.
Ajatelkaamme: Jos Jumala/Saatana tai joku muu laittaa elottoman kohteen tai jonkun alkumassan paikkaan nimeltä Taivas/Helvetti/joku muu, jossa se 8-10 kuukautta pitkän prosessin jälkeen räjähtää elämään esim. ihmisenkaltaisessa muodossa, niin kuka voi väittää, että tämä subjekti Jumala/Saatana/joku muu ei ole aiheuttanut objektille mitään, riippumatta siitä onko subjekti luonut paikan nimeltä Taivas/Helvetti/joku muu?
Eí ihmisellä ole ollut mitään koeaikaa, jossa hän olisi saanut valita haluaako hän olla tässä maailmassa vai ei. On totta, että me emme voi tietää. Siitä huolimatta eutanasia kohtaa vastustusta. Ja jos joku todella tappaisi jonkun sillä perusteella, että hän on kuiskannut toiselle ihmiselle: tapa minut, pitäisimme häntä hulluna. Niin minäkin. Siitä huolimatta pieni kuiskauskin on enemmän kuin tietomme siitä, mitä lapsenhankinnan objekti/ei-objekti haluaa. Ja vaikka ei haluaisi mitään, olennaista on että lapsenhankkija ei voi tietää onko parempi että lapsi syntyy vai ei, lapselle. Joku voi puolustaa lapsenhankintaa sillä, että jos lapsi ei pidä elämästä, voihan hän aina tappaa itsensä. Silti: ei ole kovin todennäköistä että esim. lapsen ensimmäisen kymmenen vuoden aikana realistista mahdollisuutta itsemurhaan tulisi, ja jos lapsenhankkijat olisivat todistamassa itsemurhayritystä he todennäköisesti yrittäisivät estää sen. Ennen kaikkea: kuolemakaan ei takaa sitä, että lapsi/aikuinen pääsisi senkaltaiseen tilaan, jossa hän oli ennen syntymää. Jotkut näkevät elämän lahjana, mutta samalla kun ovi elämään aukeaa, sulkeutuu ovi takana, eikä todellakaan voi tietää kumpi ”todellisuus” on parempi.
MURHA –ELÄMÄN OTTAMINEN JA ELÄMÄN ANTAMINEN, OSA 2
En kiistä, että yleensä tulevat vanhemmat lasta hankkiessaan haluavat lapselleen hyvää. Eli uskon siihen, että he tarkoittavat hyvää.
En kiistä, että yleensä murhamies murhatessaan ei aio kovin hyvää uhrilleen.
Uskon siihen, että hän tarkoittaa pikemminkin pahaa.
Murhan voi tehdä todella raa´alla tavalla, en kiistä sitä. Murhan voi tehdä myös
morfiinin ”yliannostamisella” tai nukuttamalla muuten. Lapsikin voi kärsiä syntyessään, tai jo kohdussa. On toki mahdollista, että lapsi ei kärsi synnytyksessä eikä kohdussa.
Olennaista kysymyksenasettelussa on se, että kummassakin tapauksessa teon objektin tila muuttuu, tai on ainakin niin sanotusti ”katkolla”(emme varmasti tiedä, mitä tapahtuu, mutta emme myöskään sitä onko objektin tila parempi vai huonompi vaiko kumpaakaan mahdollisessa ”tulevassa maailmassa”. Jos et ymmärrä sanan ”objekti” käyttöäni, lue edellinen kappale.)
On totta, että lapsen syntymään suhtaudutaan yleensä iloisena perhetapahtumana. Lapsen läheisille tapahtuma on usein pikemminkin positiivinen kuin negatiivinen.
On totta, että kuolema ja varsinkin murha tuottaa yleensä surua lähiomaisille.
On totta, että joskus lähiomaiset haluavat henkilön kuolevan perintörahojen toivossa. Eli lähiomaisille henkilön kuolema olisi parempi.
Mielestäni lähiomaisten tunteenliikutuksesta ei voi suoraan johtaa tekojen oikeutusta.
En kehota ketään tappamaan ketään tässä maailmassa. En kehota myöskään hankkimaan lapsia.
On totta, että kun luen lehdestä uutisen, että joku on murhattu suhtaudun asiaan enemmän inholla kuin syntymäuutisen luettuani.
Minä en kannata ihmisten murhaamista. Toisaalta mitäpä muut siitä välittävät mitä minä kannatan. Silti tuon oman mielipiteeni: murha on väärin. Kuten myös lapsenhankinta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
noinhan se on
erikoista, erikoista
moni muukin asia on, mutta ateisteista ei kyllä selvää saa onko lintu vai kala
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/aapinen.html
näköjään
pointteja. Ja, tietenkin on parempi jos ei synny.
Esim.
Me juhlimme syntymäämme vaikka kärsimyksemme alkoivat tänä nimenomaisena päivänä.
Tämän vielä menettelee, mutta mitä järkeä on surra toisen kuolemaa? Sen vasta pitäisi olla ilon hetki! (kuten monissa kulttuureissa on.) (toisen kärsimykset loppuvat.)
Voikin ihmetellä miten opittuja reaktiomme ovat. Tai mikä on perimämme rooli näissä reaktioissa.
Asian pohdiskelu ei kaiketi muuta sitä realiteettia että olemassa olomme on, enemmän tai vähemmän, kärsimistä ja kuolema on tässä mielessä hyvä asia - pääse ikään kuin lepoon.
Evoluution voi kuitenkin olettaa tekevän meille pienen kepposen kun se saa meidät tarttumaan elämään - pitämään siitä kiinni viimeiseen asti.
Kutsun tällaista ilmiötä biologiseksi imperatiiviksi (omaa terminologiaa); elävään olentoon on sisäänrakentunut tarve suojella olemassa oloaan. Mitä monimutkaisempi olento sitä vahvempi tarve. (biologisessa kontekstissa.)
Tämä tarve ohjaa kulttuurievoluutiotamme, koska se saa meidät mm. pelkäämään kuolemaa.
(kuoleman pelko on siten luonnollista, ja tästä pelosta kumpuaa mm. itsesuojeluvaistomme. (ja kenties psykologien määrittelemä "minä" jne.)
Lapsen hankinnasta voi olla montaa mieltä, mutta luonnollista se on. Lisääntymisviettimme on mitä luonnollisin asia.
- Elämä pyrkii jatkumaan.