HEVONEN ON PARASTA LEIVÄN PÄÄLLÄ
Miltä kuulostaisi vähärasvainen, matalakolesterolinen, murea ja maukas liha? Sellainen, jota saadaan eläimestä, joka eläessään ulkoili päivittäin ja ruokittiin lajille sopivalla tavalla? Mitäpä jos valmistaisit seuraavan ateriasi hevosenlihasta?
Vuosien 1940 ja 1950 välillä suomalaiset söivät 1,2 kiloa hevosenlihaa vuodessa henkilöä kohti. Vuonna 2000 kulutus oli enää 150 grammaa ja vuonna 2005 enää noin 100 grammaa.
Viime vuoden kesäkuuhun mennessä oli Suomessa teurastettu ainoastaan 117 hevosta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1994 teurastettiin 3300 hevosta. Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 4000 hevosta, joista noin 700 päätyy kotimaiseen teurastamoon. Mihin päätyvät loput? Moniko uskoo muiden olevan haudattuna pellon laidassa omenapuun alla?
Osa tietysti haudataan lääkeaineiden vuoksi, osa tunnesyistä. Tämä ei kuitenkaan ole mitään kovin halpaa huvia: jo pelkkä haudan kaivaminen maksaa useimmille vähintään kaivinkoneen vuokran eli noin sata euroa. Lopettamisessa tarvitaan myös yleensä eläinlääkärin apua ja se maksaa vähintään toiset sata euroa. Jos omaa maata ei ole mihin haudata ruho, on se vietävä kaatopaikalle hävitettäväksi, jonka hinnaksi tulee 170 €. On ymmärrettävää, että iso osa hevosenomistajista kaipaa vähemmän hintavaa vaihtoehtoa.
Nykyaikana sellaista on kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Hevosia vastaanottavia pienteurastamoita on jäljellä enää kourallinen, eivätkä nekään eivät hevosia vastaan joka päivä. Hevoset vaativat stressiherkkinä eläiminä erityiskohtelua ja tämä tuottaa teurastamoille lisävaivaa. Lihasta saatava korvauskaan ei päätä huimaa, sillä lihakilosta maksetaan vain 0,07-0,30 €/kg. Kun hevosesta saadaan lihaa keskimäärin 200-270 kg, ei koko reissusta jää käteen juuri muuta kuin vanha riimu ja bensarahat.
Tästä syystä myynnissä on jatkuvasti halpoja hevosia, jotka ovat enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, ja jotka päätyvät herkästi kiertämään omistajalta toiselle. Osa päätyy ulkomaille asti, jossa hevosenlihaa arvostetaan aivan eri tavalla kuin meillä Suomessa. Aivan omaa luokkaansa ovat italialaiset, joiden hevosenlihan kulutus on huomattavasti suurempi kuin muiden eurooppalaisten. Italiassa hevosenlihasta maksetaan jopa 1-2 €/kg, joten sinne kannattaa viedä hevosia teuraaksi jopa Suomesta asti.
Kuljetuksen hoitavat yleensä firmat, jotka tuovat Suomeen harraste- ja kilpailuhevosia muualta Euroopasta. Tällaisten autojen ei ole kannattavaa lähteä tyhjin käsin takaisin, joten ne keräävät takaisin vietäväksi lastin teuraskuntoisia hevosia. Matka on pitkä ja rankka siitäkin huolimatta, että hevosten olot ovat asianmukaiset. Hevosia ei kuitenkaan kuljeteta suoraan määränpäähänsä, vaan ne päätyvät ensin keräilytilalle esimerkiksi Ranskaan tai Belgiaan. Sieltä jatkokuljetukset tapahtuvat usein halvimmalla mahdollisella tavalla, jotka tarkoittavat muun muassa huteria avolavoja, liian täyteen ahdattuja autoja ja kuumia koppeja ilman vettä tai ilmastointia. EU on kyllä antanut määräykset miten eläinkuljetukset tulisi hoitaa, mutta käytännössä asia on kuskin moraalikäsityksen varassa. Rajoilla toimivilla eläinlääkäreillä ei ole juurikaan resursseja valvoa eläinkuljetuksia.
Samalla kun hevosia lähetetään teuraaksi Etelä-Eurooppaan, tuodaan Argentiinasta ja Brasiliasta jopa puoli miljoonaa kiloa hevosenlihaa Suomeen vuosittain. Vaaditaan vielä paljon työtä, jotta ketju hevosenomistajien, teurastamoiden, tuottajien ja kuluttajien välillä saataisiin toimimaan katkeamattomana.
Monelle kuluttajalle hevosenlihan syöminen on tabu, hevonen koetaan lemmikkinä ja rakkaana kotieläimenä. Samaan aikaan he kuitenkin syövät hyvällä ruokahalulla kanaa, kalkkunaa, possua ja nautaa. Eläimiä, jotka ruokitaan teollisilla rehuilla ja jotka usein elävät koko tehotuotetun elämänsä ahtaasti sisätiloissa. Kun tuotantoeläimen elämää ei tarvitse seurata lähietäisyydeltä, on helppo ostaa niiden maallisia jäänteitä siististi suikaloituna ja vakuumipakattuna kaupan kylmäaltaasta.
Kotimaisen hevosenlihan boikotoimisen seurauksista ei tiedetä tai edes haluta tietää. Jo se riittäisi, että ymmärrettäisi rahallisen perusarvon eli teurashinnan olevan paras turva heitteillejättöä vastaan.
Miltä kuulostaisi vähärasvainen, matalakolesterolinen, murea ja maukas liha? Sellainen, jota saadaan eläimestä, joka eläessään ulkoili päivittäin ja ruokittiin lajille sopivalla tavalla? Mitäpä jos valmistaisit seuraavan ateriasi hevosenlihasta?
Vuosien 1940 ja 1950 välillä suomalaiset söivät 1,2 kiloa hevosenlihaa vuodessa henkilöä kohti. Vuonna 2000 kulutus oli enää 150 grammaa ja vuonna 2005 enää noin 100 grammaa.
Viime vuoden kesäkuuhun mennessä oli Suomessa teurastettu ainoastaan 117 hevosta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1994 teurastettiin 3300 hevosta. Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 4000 hevosta, joista noin 700 päätyy kotimaiseen teurastamoon. Mihin päätyvät loput? Moniko uskoo muiden olevan haudattuna pellon laidassa omenapuun alla?
Osa tietysti haudataan lääkeaineiden vuoksi, osa tunnesyistä. Tämä ei kuitenkaan ole mitään kovin halpaa huvia: jo pelkkä haudan kaivaminen maksaa useimmille vähintään kaivinkoneen vuokran eli noin sata euroa. Lopettamisessa tarvitaan myös yleensä eläinlääkärin apua ja se maksaa vähintään toiset sata euroa. Jos omaa maata ei ole mihin haudata ruho, on se vietävä kaatopaikalle hävitettäväksi, jonka hinnaksi tulee 170 €. On ymmärrettävää, että iso osa hevosenomistajista kaipaa vähemmän hintavaa vaihtoehtoa.
Nykyaikana sellaista on kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Hevosia vastaanottavia pienteurastamoita on jäljellä enää kourallinen, eivätkä nekään eivät hevosia vastaan joka päivä. Hevoset vaativat stressiherkkinä eläiminä erityiskohtelua ja tämä tuottaa teurastamoille lisävaivaa. Lihasta saatava korvauskaan ei päätä huimaa, sillä lihakilosta maksetaan vain 0,07-0,30 €/kg. Kun hevosesta saadaan lihaa keskimäärin 200-270 kg, ei koko reissusta jää käteen juuri muuta kuin vanha riimu ja bensarahat.
Tästä syystä myynnissä on jatkuvasti halpoja hevosia, jotka ovat enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, ja jotka päätyvät herkästi kiertämään omistajalta toiselle. Osa päätyy ulkomaille asti, jossa hevosenlihaa arvostetaan aivan eri tavalla kuin meillä Suomessa. Aivan omaa luokkaansa ovat italialaiset, joiden hevosenlihan kulutus on huomattavasti suurempi kuin muiden eurooppalaisten. Italiassa hevosenlihasta maksetaan jopa 1-2 €/kg, joten sinne kannattaa viedä hevosia teuraaksi jopa Suomesta asti.
Kuljetuksen hoitavat yleensä firmat, jotka tuovat Suomeen harraste- ja kilpailuhevosia muualta Euroopasta. Tällaisten autojen ei ole kannattavaa lähteä tyhjin käsin takaisin, joten ne keräävät takaisin vietäväksi lastin teuraskuntoisia hevosia. Matka on pitkä ja rankka siitäkin huolimatta, että hevosten olot ovat asianmukaiset. Hevosia ei kuitenkaan kuljeteta suoraan määränpäähänsä, vaan ne päätyvät ensin keräilytilalle esimerkiksi Ranskaan tai Belgiaan. Sieltä jatkokuljetukset tapahtuvat usein halvimmalla mahdollisella tavalla, jotka tarkoittavat muun muassa huteria avolavoja, liian täyteen ahdattuja autoja ja kuumia koppeja ilman vettä tai ilmastointia. EU on kyllä antanut määräykset miten eläinkuljetukset tulisi hoitaa, mutta käytännössä asia on kuskin moraalikäsityksen varassa. Rajoilla toimivilla eläinlääkäreillä ei ole juurikaan resursseja valvoa eläinkuljetuksia.
Samalla kun hevosia lähetetään teuraaksi Etelä-Eurooppaan, tuodaan Argentiinasta ja Brasiliasta jopa puoli miljoonaa kiloa hevosenlihaa Suomeen vuosittain. Vaaditaan vielä paljon työtä, jotta ketju hevosenomistajien, teurastamoiden, tuottajien ja kuluttajien välillä saataisiin toimimaan katkeamattomana.
Monelle kuluttajalle hevosenlihan syöminen on tabu, hevonen koetaan lemmikkinä ja rakkaana kotieläimenä. Samaan aikaan he kuitenkin syövät hyvällä ruokahalulla kanaa, kalkkunaa, possua ja nautaa. Eläimiä, jotka ruokitaan teollisilla rehuilla ja jotka usein elävät koko tehotuotetun elämänsä ahtaasti sisätiloissa. Kun tuotantoeläimen elämää ei tarvitse seurata lähietäisyydeltä, on helppo ostaa niiden maallisia jäänteitä siististi suikaloituna ja vakuumipakattuna kaupan kylmäaltaasta.
Kotimaisen hevosenlihan boikotoimisen seurauksista ei tiedetä tai edes haluta tietää. Jo se riittäisi, että ymmärrettäisi rahallisen perusarvon eli teurashinnan olevan paras turva heitteillejättöä vastaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse söisin kyllä mielelläni hevosta, eli luomulihaa mutta kun meetwurstit jne. on niin suolapitoisia että ei niitä tavallinen tallaaja saa edes alas.
Ei ole pakko syödä metukkaa, kauppahalleista saa paljon muutakin.
kyllä saa ne alas, ja tavallinenhan tarkoittaa siis enemmistöä. Jos metulla ei olis menekkiä, niin ei niitä enää valmistettaisi.
Hevosta niissä ei kyllä juurikaan enää ole.
kyröläisen makkaraa enää missään?
Tampereen kauppahallissa ainakin joskus oli savustettua hevosenlihaa, että kokeile etsiä sellaisista paikoista. Tai Stockan Herkusta, sieltä tuntuu saavan kaikenlaista.
En minäkään hevosenlihaa boikotoi, mutta kun meetwurstia inhoan enkä sitten varsinaisesti halua etsiä mitään konipaistia.
Mitenkään nyt erityisesti mainostamatta mutta kun täällä puhe hevosen lihasta ja satuin juuri tänään vilkaisemaan netissä Cantina Westin ruokalistaa..siellä on joku annos missä on hevosen lihaa. Sinne syömään?