Kasteen esikuvia Jordanilla

Joosua 3

15 Oli elonkorjuuaika, ja Jordan tulvi kaikkialla yli äyräittensä. Kun arkkua kantavat papit saapuivat Jordanille ja heidän jalkansa painuivat rantaveteen, [1. Aik. 12:16]
16 yläjuoksulta virtaava vesi pysähtyi ja patoutui kuin muuriksi kaukana Adamin kaupungin luona, lähellä Saretania. Alajuoksun vedet laskivat Kuolleeseenmereen, Suolamereen, ja katosivat kokonaan näkyvistä. Näin kansa kulki Jordanin yli Jerikon kohdalta. [2. Moos. 14:22; Ps. 114:3]
17 Papit, jotka kantoivat Herran liitonarkkua, seisoivat kuivalla maalla keskellä Jordanin uomaa Israelin kansan kulkiessa joen yli kuivaa maata myöten, eivätkä he liikkuneet paikoiltaan, ennen kuin viimeinenkin israelilainen oli päässyt Jordanin yli.

6

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuksen kasteessa Jordanillatapahtui Pyhän Kolminaisuuden ilmestyminen ihmisille.

      Vuoden 1939 virsikirjassa on Lutherin kastevirsi nro 218 hiukan lyhennettynä.
      (Vuoden 1701 virsikirjassa eli Wanhassa virsikirjassa sama virsi nro 15 on pitempänä versiona.)
      Siinä käsitellään Jeesuksen kastetta Jordanissa.

      Virsi kuuluu näin vuoden 1939 käännöksen mukaan:

      Kun kasteen Jordan-virrassa myös Kristus otti vastaan,/ vanhurskautta kaikkea hän täytti ainoastaan./ Näin pyhitti hän kastehen pyhäksi pesoksemme. Se elämähän uutehen vie alta syntiemme./ Kristuksen veren kautta.

      Silmämme näkee kasteessa vain veden paljaastansa./ Vaan sana Hengen voimassa/ on siinä veden kanssa./ Uskossa meidät peitetään Kristuksen pyhään vereen,/ kun synti siinä heitetään kuin punaisehen mereen./ Uus luomus nousee sieltä.

      Viimeisessä säkeistössä toivotaan, että kaste saisi uudistaa meidän elämämme ja joka päivä puhdistaa meidät synneistämme.

      • ei virret (Apt.17:11)

        virsissä on paljon omintakeista epäraamatullista kirkon sekaista opetusta pelastuksesta(kaste ei pelasta ketään), mikä on jäänyt roomaliskatolliselta Lutherilta munkilta poistamatta.

        Raamatussa pelastus perustuu uskon kautta Jeesuksen vereen, parannuksen kautta. Apt.17:30, Room.10:9-13

        "Jeesus tuli" kasteelle Jordanille häntä ei kanettu. Kaste tapahtui upottamalla veteen kokonaan. Matt.3:23-17

        Jeesus antoi käskyn kastaa vain opetuslapsia. Matt. 28:19-20, Mark.16:15-20, Luuk.24.47

        Vauvakaste on ihmisten ja pirun keksimä oppi, jota ei ole raamatussa.

        Virret ovat ihmisten tekemiä ei Jumalan sanaa. Ja ne on arvosteltava ja pidettävä vain se, mikä on sopusoinnussa raamatun kanssa.


      • tajusi

        toimintansa alkuvaiheessa, että kaste tulee suorittaa upottamalla, mutta myöhemmin hän kannat
        tajiensa pelosta alkoi kanntattaa valelua.
        Tuo virsi:Uskossa meidät peitetään Kristuksen pyhään vereen,/ kun synti siinä heitetään kuin punaisehen mereen./ Uus luomus nousee sieltä. "
        on sikäli raamatullinen, että kasteessa meidät peitetään kokonaan ja uusi luomus nousee sieltä.
        Lapsikasteessa tapahtuva vihmominen ei täytä
        tätä virren ajatusta.
        Tämä Jeesuksen antama esimerkki vaan ei kelpaa
        nykyisille lapsikasteen puolustajille.


      • Joosua 3

        Isrealin kansa kulki kuivaa pitkin Jordan virran kautta luvattuun maahan. Synnin painavat kivet ja egyptin häväistys jäivät joen pohjalle. Vesi-ihmeen kautta Jordanilla mentiin uuteen luvattuun maahan. Erämaavaellus oli loppunut Jordanin ylitykseen. Se on voimakas kasteen vertaus ja esikuva.

        Erämaassa syntynyt kansa oli ympärileikkaamaton Jordanin yli mentäessä. Jordanin ylityksen jälkeen luvatun maan puolella koko kansa ympärileikattiin liittoon Jumalan kanssa. Väkevä kasteen esikuva.

        Joosuan kirja, Vanha Testamentti.


      • yks toinen
        Joosua 3 kirjoitti:

        Isrealin kansa kulki kuivaa pitkin Jordan virran kautta luvattuun maahan. Synnin painavat kivet ja egyptin häväistys jäivät joen pohjalle. Vesi-ihmeen kautta Jordanilla mentiin uuteen luvattuun maahan. Erämaavaellus oli loppunut Jordanin ylitykseen. Se on voimakas kasteen vertaus ja esikuva.

        Erämaassa syntynyt kansa oli ympärileikkaamaton Jordanin yli mentäessä. Jordanin ylityksen jälkeen luvatun maan puolella koko kansa ympärileikattiin liittoon Jumalan kanssa. Väkevä kasteen esikuva.

        Joosuan kirja, Vanha Testamentti.

        Paavali ei käyttänyt tätä kohtaa kun hän esikuvallisesti puhui uskoontuosta ja kasteeta vaan Ekypistä lähdötä uskoontulona (veren sively ovenpieliin) ja kasteesta myöhemmin kun Punainen meri ylitettiin. (Paavali otti oikean esikuvan: 1.Kor.10:1-11)

        Raamatun tapausten "hengellistäminen" on harhaoppien yleisesti käyttämä keino tehdä omia oppeja ja siten omintakeisesti hyväksytää ne.

        Älkäämme toimiko niin, vaan selkeiden Raamatun kohtien kautta. Silloin tämäkin "tulkinta" joutaa "romukoppaan".


      • esikuva
        yks toinen kirjoitti:

        Paavali ei käyttänyt tätä kohtaa kun hän esikuvallisesti puhui uskoontuosta ja kasteeta vaan Ekypistä lähdötä uskoontulona (veren sively ovenpieliin) ja kasteesta myöhemmin kun Punainen meri ylitettiin. (Paavali otti oikean esikuvan: 1.Kor.10:1-11)

        Raamatun tapausten "hengellistäminen" on harhaoppien yleisesti käyttämä keino tehdä omia oppeja ja siten omintakeisesti hyväksytää ne.

        Älkäämme toimiko niin, vaan selkeiden Raamatun kohtien kautta. Silloin tämäkin "tulkinta" joutaa "romukoppaan".

        Sen sijaan Punaisessa Meressä Israelin KANSA SAI KASTEEN ELI "bapditzoon" ja KAIKKI joivat Kristuksen Henkeä pilvessä ja meressä. Kyseessä ei siis ollut pelkkä esikuva, vaan todellinen tapahtunut kaste, jonka jälkeen kansa uskoi Herraan.

        1.Kor.10
        1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
        2 JA SAIVAT KAIKKI KASTEEN Moosekseen pilvessä ja meressä
        3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
        4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio OLI KRISTUS.

        2. Moos. 14:31

        Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. SILLOIN KANSA pelkäsi Herraa JA USKOI HERRAAN ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      761
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      110
      759
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      206
      551
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe