Tietääköhän joku, että miksi maapallon sisusta on sulaa ainesta? Miksi sisusta ei ole jähtynyt vuosimiljardien aikana? Vastaus löytyisi jostakin, mutta jos joku muukin on samaa asiaa pohtinut.
Vastaukset 14
- miksuh.
En ole asiantuntija, mutta sanosin että siihen on syynä esim se, että maapallon sisuksissa on yhä todella paljon radioaktiivisia aineita, jotka hajotessaan synnyttää lämpöä. Lisäksi maan sisuksen konvektiovirtauksiin ja niiden liikuttamiin mannerlaattoihin kohdistuva kitka ylläpitää lämpöä. Samaten maan sisuksissa oleva hirveä paine. Maan kuori on ilmeisesti myös oikein hyvä lämmön eriste, koska maan pinnalla voi olla todella kylmää samaan aikaan kun sisuksissa on mielettömän kuuma. Hyvähän se toki on, ettei me paistuta täällä pinnalla. Lisäksi pitää muistaa että maapallo on aika iso möhkäle ja maan kuori on todella ohut verrattuna maapallon koko "paksuuteen". Eli sitä sulaa ja kuumaa ainesta on hirveä määrä.
- miksuh.
Niin ja onhan se maapallo jäähtynyt. Alussa maapallo oli pelkkä sula laavakasa ilman kuorta. Nyt pinnalla sentään on kilometrien paksunen kiinteä kuori.
- Tietää
Radioaktiiviset aineet on niin pieninä pitoisuuksina, ettei ne vaikuta paljoakaan. Vai onko uraanikaivoksista louhittava malmi kuumaa?
Eikä paine mitenkään ylläpidä lämpöä, muutenhan valtamerien pohjassa täytyisi olla tosi kuumaa. - -Harri-
Tietää kirjoitti:
Radioaktiiviset aineet on niin pieninä pitoisuuksina, ettei ne vaikuta paljoakaan. Vai onko uraanikaivoksista louhittava malmi kuumaa?
Eikä paine mitenkään ylläpidä lämpöä, muutenhan valtamerien pohjassa täytyisi olla tosi kuumaa.Ensinnäkin suurin osa radioaktiivisista aineista on siellä sisuksissa eikä suinkaan maan pinnalla. Ihminen ei pysty kuin raapaisemaan maan kuorta. Kyllä se radiokatiivisten aineiden hajoaminen on yksi syy lämmön säilymiseen.
Toisekseen maan sisuksissa vallitsee valtavasti suurempi paine kuin meren pohjassa. Meren pohjalla oleva paine ei ole yhtään mitään siihen verrattuna, mikä vallitsee maan ytimessä. Meren pohjassa kaikenlisäksi vesi kuljettaisi lämmön kovaa vauhtia pois.
Kannattaa muistaa, että ylemmissä kerroksissa metallit ja muu aines on sulassa muodossa kuumuuden vuoksi. Sisin ydin on kuitenkin kuumuudesta huolimatta kiinteä ja se johtuu juurikin paineesta.
Paine todellakin auttaa ylläpitämään sitä kuumuutta. - Minä..
-Harri- kirjoitti:
Ensinnäkin suurin osa radioaktiivisista aineista on siellä sisuksissa eikä suinkaan maan pinnalla. Ihminen ei pysty kuin raapaisemaan maan kuorta. Kyllä se radiokatiivisten aineiden hajoaminen on yksi syy lämmön säilymiseen.
Toisekseen maan sisuksissa vallitsee valtavasti suurempi paine kuin meren pohjassa. Meren pohjalla oleva paine ei ole yhtään mitään siihen verrattuna, mikä vallitsee maan ytimessä. Meren pohjassa kaikenlisäksi vesi kuljettaisi lämmön kovaa vauhtia pois.
Kannattaa muistaa, että ylemmissä kerroksissa metallit ja muu aines on sulassa muodossa kuumuuden vuoksi. Sisin ydin on kuitenkin kuumuudesta huolimatta kiinteä ja se johtuu juurikin paineesta.
Paine todellakin auttaa ylläpitämään sitä kuumuutta.Paineella ei ole mitään tekemistä kuumuuden kanssa. Ovat 2 ihan eri suuretta.
- mir
Minä.. kirjoitti:
Paineella ei ole mitään tekemistä kuumuuden kanssa. Ovat 2 ihan eri suuretta.
Lämpötila tilavuus ja paine ovat mystisesti kietoutuneet yhteen.
- 2442
Minä.. kirjoitti:
Paineella ei ole mitään tekemistä kuumuuden kanssa. Ovat 2 ihan eri suuretta.
Ootpa taas kerran täysin väärässä.
- lumiukko
Minä.. kirjoitti:
Paineella ei ole mitään tekemistä kuumuuden kanssa. Ovat 2 ihan eri suuretta.
Kuten jo aikaisemmin on todettu nimimerkki "minä.." on totaalisen pihalla kuin lumiukko. Lue jätkä vähän termodynamiikkaa.
- Pelatus54
lumiukko kirjoitti:
Kuten jo aikaisemmin on todettu nimimerkki "minä.." on totaalisen pihalla kuin lumiukko. Lue jätkä vähän termodynamiikkaa.
Kaasulla lämpö, paine ja tilavuus ovat kytköksissä toisiinsa. Kiinteillä aineilla tuskin.
- reaktio
tarkoittaa nimenomaa ytimessä tapahtuvaa repeämis reaktiota ku kaikki vetovoimat lähtee ylhäältäpäin ,niin ne kiertää sillä niin ku magneetti kentässä ympyrää...
- tepsu
Jep, kyllä paine ja lämpötila ovat kiinteästi toistensa kanssa tekemisissä. Jos paineistat huoneenlämpöistä ilmaa vaikkapa 2 kbar niin avot! onpas lämpötilakin noussut! Tämä johtuu atomien kiihtyneestä liikeestä. Sitä se termodynamiikka on niinkuin joku tuossa jo sanoikin...
Eli suunnaton paine ja tottakai se rad akt hajoaminen.
Ja juu onhan maapallo jäähtynyt ja jäähtyy edelleen.- ....
magneetti- ts. gravitaatiokentillä ole jotain tekemistä asian kanssa? Ainakin eräässä jupiterin kuussa on vulkaanista toiminta siitä syystä kun se kuu kiertää niin lähellä => jupiterin kauhia vetovoima möyryttää kuun sisuksia => kitkasta lämpöä.
Vaikuttaako aurinko maan sisuksiin samalla tavalla vai onko jupiterin lähin kuu erikoistapaus? - geologia 102
Radioaktiivinen hajoaminen ei selitä maan ytimen kuumuutta. Kuumuus lienee jäänne maapallon syntyajoilta. Lisätietoja löytyy esim. artikkelista: Buffet, B.A., 2000. Earth's core and the geodynamo. Science, vol. 288, pp. 2007-2012.
- vedyn_olemassaolo
Joku unohti kertoa sen, että maapallon ydin pyörii eri nopeudella kuin ylemmät vaippakerrokset. Tämä pyörimisnopeuden vaihtelu aiheuttaa KITKALÄMPÖÄ eli kaikki lämpö ei todellakaan tule radioaktiivisesta hajoamisesta.
Toiseksi, yleisin teoria on se, että maapallon ydin on rautanikkeliydin. Mutta on myös toisenlaisia teorioitakin olemassa. Yksi poikkeava teoria on Kuhnin ja Rittmannin teoria, tämän mukaan maapallon ytimessä on myös metallista vetyä. Nämä tutkijat sanoo, että maapallon ydin koostuu solaarisesta massasta eli "auringon ytimen" massasta. Näiden tukijoiden mukaan maapallon ydin alussa koostui jopa n. 30 %:sti metallisesta vedystä.
Tämä tieto on Sahaman kirjasta "Geokemia".
Joten ajatelkaamme myös muita teorioita ainakin mahdollisena. Jostakin tämä maapallo "vesiplaneettana" on saanut vetynsä (H). Vesihän on H2O eli siinä on vetykomponentti. Jokaisen tieteellisen teorian on kyettävä antamaan selitys tälle vedyn määrälle.
On huomattava se, että ilmakehässä on hyvin vähän vetyä. Se ilmakehä pääosin muodostuu typestä ja hapesta. Kaasumainen vety voi helposti "karata" avaruuteen.
Joten epäilijät selittäkää mistä maapallo sai vedyn ja miten se on sen pitänyt merten vesissä. Maapallohan on vesiplaneetta, pinta-alasta suurin osa on vettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251188
- 701121
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93878- 77771
- 45771
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39723Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25658- 67643
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39526- 67509