Veitsiluodon sahalla alennettiin työntekijöiden palkkoja

Nyt Veitsiluodon työntekijöiden kyykyttäminen on päässyt uutisiin asti:

"Stora Enson Veitsiluodon sahalla alennettiin työntekijöiden palkkoja

Julkaistu: 21:53

Työntekijöiden palkkoja on alennettu Stora Enson Veitsiluodon sahalla Kemissä.

Sahalla siirryttiin kuukausipalkkaan, jolloin ansiot pienenivät noin viisi prosenttia. Lisäksi ansiot alenevat, kun ylitöitä kertyy uudessa palkkamallissa vähemmän. Kolmivuorotyöstä yhteen vuoroon siirtyminen vei iltalisät.

Saha oli suljettuna lähes vuoden, ja se avattiin uudelleen huhtikuussa. Työntekijät olivat lomautettuina viime heinäkuulta huhtikuulle.

Työntekijöiden mukaan palkanalennus oli ehtona sahan uudelleenkäynnistämiselle.

"Lähtökohta ei ollut palkkojen alentaminen vaan saada uusi, joustavampi palkkausjärjestelmä", sanoo tehdaspäällikkö Mika Kuusela.

Joustavuus tarkoittaa sitä, että työpäivän pituus voi olla 6–10 tuntia ja työviikon pituus 4–5 päivää puutilanteesta riippuen. Ylimääräisiä tunteja ei makseta ylitöinä, vaan ne menevät työaikapankkiin.

Palkkojen alentaminen on Suomessa poikkeuksellista.

Kartonginvalmistaja Stromsdal halusi viime keväänä alentaa työntekijöiden palkkoja kymmenen prosenttia, mutta työntekijät tyrmäsivät sen. Kondensaattorivalmistaja Evox Rifa puolestaan esitti 15 prosentin palkanalennusta vaihtoehdoksi niille, jotka eivät olisi suostuneet palkanmaksun osittaiseen lykkäämiseen.

Veitsiluodossa palkkojen alentaminen meni pääluottamusmies Veikko Leppäsen mukaan läpi, koska väki oli pitkään lomautettuna.

"Ei haluttu ottaa sitä riskiä, että laitos jää käynnistymättä."

Alennuksen jälkeen kuukausipalkat ovat 2 000–2 500 euroa. Työntekijän kuukausiansio pienenee siis yli sata euroa.

Saha pyörii noin 30 työntekijän voimin. Kokonaissäästö olisi näin laskettuna joitakin tuhansia euroja.

Leppänen ei usko säästöjä todelliseksi syyksi. Hänen mukaansa työnantaja halusi alentaa palkkoja ihan periaatteesta.

"Tarkoitushakuista ajojahtia ei ole ollut. Pienistä tekijöistä koostuu iso virta, ja kaikkia kuluja on yritetty saada alas. Meillä tienataan yhä hyvin", tehdaspäällikkö Kuusela sanoo."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Stora Enson Veitsiluodon sahalla alennettiin työntekijöiden palkkoja/1135220561099
41089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ole tyytyväinen että sait pitää työpaikkasi ja vertaa palkkojas muihin töihin tehtaan ulkopuolella, joissa on sama koulutustaso kuin sinulla

Äänestä

vai ei niiden raukkojen palkka ole KUIN VAIN 2000-2500/kk kokeileppas alle kahdensadan opintotuella!
samalla koulutustasolla muualla pääset samaan summaan tekemällä töitä puoli vuotta!
2000-2500 pelästä istumisesta!!! no voi juma! kyllä sulla vaan menee huonosti!

Äänestä
  • Voi herranjestas, että ihmiset voivat olla kateellisia. 2000-2500 kuukausiliksa ei ole todellakaan paljon. Ja mistä ihmeestä tiedät, mikä koulutustaso ko. sahan työntekijöillä on? Todennäköisesti porukassa on hyvin vaihtelevan taustan omaavia työntekijöitä.

    Ja kenenkään etu ei ole, jos työnantaja pystyy kyykyttämään työntekijöitä kuten haluaa. Siinä vaiheessa kun palkanalennukset yms. työehtojen heikennykset ajetaan läpi yhdellä alalla, ne tulevat ennemmin tai myöhemmin leviämään muuallekin.

    Eikä koulutustasoa kannata suoraan palkkaan verrata. Nykyään akateemiset kärsivät työttömyydestä tai työllistyvät paikkoihin, jotka eivät vastaa koulutusta. Sen sijaan omien alojensa ammattimiehistä: rakennusmiehistä, putkimiehistä, crc-koneista, hitsareista yms. on pula. Ja he nostavat kunnon liksaa.

    Vitun säälittävät vikisijät... Hankkikaa työpaikka ja elämä luuserit.

    Äänestä

Nauku nauku nau. Olisko ollu parempi että olis purettu koko saha pois?

Edelleen palkka on hyvä. Ja eipä tarvi nyt sitten napista vuorotyön raskaudesta, kun on poistettu tämä epäkohta. Olisitte kiitollisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanelikk kirjoitti:

Nyt Veitsiluodon työntekijöiden kyykyttäminen on päässyt uutisiin asti:

"Stora Enson Veitsiluodon sahalla alennettiin työntekijöiden palkkoja

Julkaistu: 21:53

Työntekijöiden palkkoja on alennettu Stora Enson Veitsiluodon sahalla Kemissä.

Sahalla siirryttiin kuukausipalkkaan, jolloin ansiot pienenivät noin viisi prosenttia. Lisäksi ansiot alenevat, kun ylitöitä kertyy uudessa palkkamallissa vähemmän. Kolmivuorotyöstä yhteen vuoroon siirtyminen vei iltalisät.

Saha oli suljettuna lähes vuoden, ja se avattiin uudelleen huhtikuussa. Työntekijät olivat lomautettuina viime heinäkuulta huhtikuulle.

Työntekijöiden mukaan palkanalennus oli ehtona sahan uudelleenkäynnistämiselle.

"Lähtökohta ei ollut palkkojen alentaminen vaan saada uusi, joustavampi palkkausjärjestelmä", sanoo tehdaspäällikkö Mika Kuusela.

Joustavuus tarkoittaa sitä, että työpäivän pituus voi olla 6–10 tuntia ja työviikon pituus 4–5 päivää puutilanteesta riippuen. Ylimääräisiä tunteja ei makseta ylitöinä, vaan ne menevät työaikapankkiin.

Palkkojen alentaminen on Suomessa poikkeuksellista.

Kartonginvalmistaja Stromsdal halusi viime keväänä alentaa työntekijöiden palkkoja kymmenen prosenttia, mutta työntekijät tyrmäsivät sen. Kondensaattorivalmistaja Evox Rifa puolestaan esitti 15 prosentin palkanalennusta vaihtoehdoksi niille, jotka eivät olisi suostuneet palkanmaksun osittaiseen lykkäämiseen.

Veitsiluodossa palkkojen alentaminen meni pääluottamusmies Veikko Leppäsen mukaan läpi, koska väki oli pitkään lomautettuna.

"Ei haluttu ottaa sitä riskiä, että laitos jää käynnistymättä."

Alennuksen jälkeen kuukausipalkat ovat 2 000–2 500 euroa. Työntekijän kuukausiansio pienenee siis yli sata euroa.

Saha pyörii noin 30 työntekijän voimin. Kokonaissäästö olisi näin laskettuna joitakin tuhansia euroja.

Leppänen ei usko säästöjä todelliseksi syyksi. Hänen mukaansa työnantaja halusi alentaa palkkoja ihan periaatteesta.

"Tarkoitushakuista ajojahtia ei ole ollut. Pienistä tekijöistä koostuu iso virta, ja kaikkia kuluja on yritetty saada alas. Meillä tienataan yhä hyvin", tehdaspäällikkö Kuusela sanoo."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Stora Enson Veitsiluodon sahalla alennettiin työntekijöiden palkkoja/1135220561099

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu