Olen aika hiljainen vieraiden seurassa ja sitä ihmetellään joskus, esim kaksi työkaveriani puhuvat taukoamatta aina koko päivän ja sanovat että puhuisin minäkin, ei heidän seurassaan tarvitse olla hiljaa. Mutta entä jos ei huvita puhua =P Avaan suuni lähinnä silloin kun on oikeasti asiaa ja useimmiten sitä asiaa ei ole koska olen omatoiminen ja keskityn tekemisiini. Joskus juttelen tyhjiä vain siksi koska tuntuu että "on pakko" koska muut sitä odottavat. Minua ei vain kiinnosta keksiä jauhettavaa vieraampien kanssa eikä minua niin kiinnosta kuulla heidän asioistaan, elämästään tai vauvojensa ihottumasta. Pohdin paljon asioita päässäni ja nautin hiljaisuudesta ja hommiin keskittymisestä. Onko tämä jotenkin sekoa tai merkki siitä etten ole ihan normaali? Alkaa vaan tuntua siltä.
Ymmärrän myös että joku muu nauttii jatkuvasta kommunikaatiosta, mutta on tylsää, että hiljaisuutta pidetään jotenkin huonompana. Perheen ja ystävien seurassa kuitenkin olen puhelias ja tykkään jutella paljonkin. Tällainen olen ollut ihan aina, humalassa vain muutun vähän sosiaalisemmaksi. Onkin niin että muuten viihdyn erittäin hyvin kotona ja inhoan kaiken maailman kissanristiäisiä, mutta baariin tykkäisin lähteä vaikka joka viikko kavereiden kanssa (ja juoda).
Tuntuu että nykymaailmassa ei saisi olla tällainen ja jokaiseen ammattiin halutaan iloista, sosiaalista, avointa ihmistä vaikkei työssä asiakkaita ym kohdattaisikaan. Miksi? Teen työni oikein hyvin ja tehokkaasti kun en koko ajan keskity jutteluun. Jep, en tiedä miksi tämän tänne kirjoitin mutta analysoikaa joku pääni sisäistä elämää tai jotain jos osaatte tähän jotain sanoa.
Ymmärrän myös että joku muu nauttii jatkuvasta kommunikaatiosta, mutta on tylsää, että hiljaisuutta pidetään jotenkin huonompana. Perheen ja ystävien seurassa kuitenkin olen puhelias ja tykkään jutella paljonkin. Tällainen olen ollut ihan aina, humalassa vain muutun vähän sosiaalisemmaksi. Onkin niin että muuten viihdyn erittäin hyvin kotona ja inhoan kaiken maailman kissanristiäisiä, mutta baariin tykkäisin lähteä vaikka joka viikko kavereiden kanssa (ja juoda).
Tuntuu että nykymaailmassa ei saisi olla tällainen ja jokaiseen ammattiin halutaan iloista, sosiaalista, avointa ihmistä vaikkei työssä asiakkaita ym kohdattaisikaan. Miksi? Teen työni oikein hyvin ja tehokkaasti kun en koko ajan keskity jutteluun. Jep, en tiedä miksi tämän tänne kirjoitin mutta analysoikaa joku pääni sisäistä elämää tai jotain jos osaatte tähän jotain sanoa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
itsekkään halua olla vieraiden kanssa.Ennemmin olen yksin.En halua puhua,enkä kuunnella tyhjää jorinaa.
Tässähän nimenomaan puhuttiin sosiaalisuudesta työpaikalla. Jos on työssä osa ryhmää/tiimiä, niin ei sitä voi olla ihan miten vain.
Mutta ole sosiaalinen kuitenkin. On helpompaa itsesi kannalta. Eivät tunnu kauheen sosiaalisilta nuo sun työkaveris. Varmaan kauheeta yrittää pinnistellä ja viihtyä. Ajan kanssa voisi mennä ohi, jos vain jaksat.
>> Tuntuu että nykymaailmassa ei saisi olla tällainen ja jokaiseen ammattiin halutaan iloista, sosiaalista, avointa ihmistä vaikkei työssä asiakkaita ym kohdattaisikaan. Miksi? Teen työni oikein hyvin ja tehokkaasti kun en koko ajan keskity jutteluun. Jep, en tiedä miksi tämän tänne kirjoitin mutta analysoikaa joku pääni sisäistä elämää tai jotain jos osaatte tähän jotain sanoa.
Et ole ilmeisesti vielä ymmärtänyt että nykyään työelämässä ei enää merkitse työn tekeminen. Enemmän merkitsee mikä mielikuva asiakkaille firmasta syntyy. Tai mikä mielikuva omille työntekijöille syntyy. Sen kun pitäisi olla dynaaminen.
Jos joukossa on tuppisuu, niin se koetaan kauhean negatiiviseksi työilmapiirin kannalta. Olen kuullut että tällaisia tapauksia kutsutaan "työilmapiirin myrkyttäjiksi". Jos puhuu liian vähän, tai liian paljon, tai jos omaa erilaisen huumorintajun, on ulkonäössä jokin vika yms.
Sellaista työtä joka ei olisi tiimityötä: majakanvartijan homma, metsänvartija, kammiossa ahertava tutkija ym. ei nykyään paljon ole.
Olen ihmetellyt kyllä, että miten ihmiset jaksavat. Miksei kukaan nurise..
Puhumattomuus väärässä paikassa on varmasti vaikuttanut siihen, etten ole saanut pysyvämpiä työpaikkoja. Olen ollut työilmapiirin myrkyttäjä, kun en ole yhtynyt juoruiluun yms.
Ed. työpaikassa työparinani oli eläkeikää lähestyvä nainen, jonka päätyönä oli puhuminen, oikean työnteosta ei tullut mitään. Kyllä oli rasittavaa.
työpaikoilla ja kaikki työpaikat olen omasta tahdosta lopettanut, kun olen tuntenut itseni erillaiseksi puhumattomuuden puolesta. Työn antajat ovat ihmetelleet irtisanomisen syytä enkä ole rohjennut rehellisesti sanoa. Valheita olen päästellyt "miksi lopetan". Työt olen tehnyt kiitettävän hyvin. Eläke ikään on vielä pitkälti aikaa ja tiedän että lähiaikoina töihin on mentävä,mutta tiedän jo etukäteen ettei se tule kestämään hyvin kauan.Kahvi ja ruokapaussit on kaikkein kurjimpia, oikein pelkään niitä-siellä kun muut kalakattaa ja suu käy, itse en osaa oikeastaan kun vastata jos kysyvät jotain.
Muutamassa kaljassa osaan jo aloittaa keskustelun mutta seuraavana päivänä on jo morkkis kaljasta ja siitä kun sain sanotuksi jotain. Että eipä se mun kohdalla alkoholi ainakaan parempi vaihtoehtokaan ole. Siis odotan oikein eläkepäiviä että saisin olla vapaa nuista porukka tilanteista.
Vaikka työelämässä nyt onkin trendi, että jokaisen "pitää olla sosiaalinen", niin ihmisiä on tietenkin joka lähtöön. Käytännössä pitää riittää, että hoitaa työnsä ja käyttäytyy asianmukaisesti niin työtovereita kuin asiakkaita kohtaan.
Nykyisin sosiaalisuus ymmärretään puheliaisuudeksi, vaikka oikea sosiaalisuus on toisten ihmisten huomioon ottamista. Jatkuvasti kälättävät moottoriturvat usein ovat huonoja tässä lajissa, kun taas hiljaisemmat usein kykenevät eläytymään luontevasti toistenkin näkökulmiin.
Aikuinen, järkevä ihminen arvostaa itseään, mutta yhtälailla antaa toiselle tilaa ja hyväksyy hänet omana itsenään. Luonteet ja persoonallisuudet poikkeavat toisistaan. Jokaisella on elämässään myös erilaisia päiviä ja kausia. Voi olla surua ja myös sairauksia, jotka varmasti näkyvät käytöksessä, mutta eivät estä esim. työntekoa.
Yksityiselämäänsä jokainen on oikeutettu valitsemaan mieleistään seuraa, mutta työtoverille ei voi mennä sanomaan, että "puhupa enemmän, koska minä haluan niin". Että eletään ihmisiksi, ja tullaan toimeen.
Olen havainnut saman asian.Jotkut ihmiset ovat minun makuuni ylisosiaalisia,välillä jopa niin että se on raivostuttavaa.Omasta näkökulmastani katsoen työpaikka on työntekoa varten,ei sosiaalisten suhteiden luomista varten.Itse osallistun keskusteluun yleisellä tasolla kun se on asiaankuuluvaa,mutta en selosta yksityisasioitani.Eikä suoraansanottuna kiinnosta työkavereiden omat asiat.Yksityisyyttäkin pitäisi kunnioittaa eikä pälättää suuna päänä varsinkaan udella toisten yksityiselämästä.
Minulla onkin sitten toisenlainenpilma joka myös liittyy sosiaalisuuteen.
Osaan kyllä pölöttää asiaa ja turhia mutta nyt viime aikoina olen alkanut vältellä sosiaalisia tilanteita tyystin. Välttely ei työttömänä ole kovinkaan vaikeaa mutta se on toinen juttu. Ongelmani on voimakas oikeudentaju. En voi käsittää, miksei ohjeita/turvamääräyksiä tms. noudateta ja paapatan niistä suureen ääneen. "Suuri ääni" osaksi siksi, että kuulossani on vikaa ja koska asia liikuttaa minua. Toisaalta taas etsin ja haluan työpaikkaan tasapainoa ja hauskaa olemista, ei elämä ole pelkkää työn tekemistä. Pidän myös siitä, että työtä myös tehdään, en jaksa istuskella mitään tekemättömänä kovinkaan pitkään, loikoilla voi kotonakin.
Hiljaisuudesta ja ujoudesta voi päästä eroon, olen sen tehnyt omaehtoisesti. Mutta miten siedättää itseään epäoikeudenmukaisuuteen? Siihen, että säännöt eivät ole samat kaikille? Mielenterveyteni vuoksi toivon saavani töitä pikapuoliin, rassaa päätä tämä yli puoli vuotta kestänyt työttömyys. Toisaalta pelkään saavani töitä ja olevani siellä hädintuskin koeajan loppuun. Silloin kun voi irtisanoa vielä esittämättä mitään varsinaista syytä tai selitystä. Nakertaa...
Tiedän, mitä töitä haluaisin tehdä. Tiedän oppivani miltei minkä tahansa työn ja kykeneväni sitä tekemään tiettyjen rajoitusten puitteissa kunhan sitä tekemistä on jatkuvasti. Silloin voin jopa keskittyä vain siihen tekemiseeni enkä miettiä, miksi joku asia nyt vaan on tuolla tavalla ärsyttävästi. Rajoituksia aiheuttaa selkävika.
En kohta enää jaksa tätä rumbaa...