HEi!
Minun ongelmani on, että murehdin ja pelkään tulevaa. Esimerkiksi pelkään jo nyt että lonkkani tulevat vanhempana kipeaksi ku ne naksuvat..Voiko ne olla pilalalla? Harrastan urheilua paljon pelkään että olen pilannut ne esimerkiksi. Kuulustelen itseäni kokoajan ja jos johonkin kolottaa pelkään jo pahinta. Tuntuukin että aina johonkin ruumin osaan kolottaa. Myös saatan itkeä etukäteen jonkin läheisen ihmisen kuolemaa ja surra jo sitä jos se esim. kuolee. Tai joskus suren, että jos itse sairastun vavasti. Muuenkin en kahean hyvin kestä vastoin käymisiä suren niitä. Olen koko ajan pyrin olemaan vahva, mutta toisaalta pelkään ja suren etukäteen kaikkea. Ajattelen jos esim.kipeytyisi joku paikkani pysyvästi niinkuin pelkään niin kuolisin mieluummin tai vastaava.
Minä olen nuori 19-vuotias pitäisi nauttia elämästä eikä surra ja murehtia terveyttään.
Mikä minua vaivaa? mitä pitäisi tehdä?
Minun ongelmani on, että murehdin ja pelkään tulevaa. Esimerkiksi pelkään jo nyt että lonkkani tulevat vanhempana kipeaksi ku ne naksuvat..Voiko ne olla pilalalla? Harrastan urheilua paljon pelkään että olen pilannut ne esimerkiksi. Kuulustelen itseäni kokoajan ja jos johonkin kolottaa pelkään jo pahinta. Tuntuukin että aina johonkin ruumin osaan kolottaa. Myös saatan itkeä etukäteen jonkin läheisen ihmisen kuolemaa ja surra jo sitä jos se esim. kuolee. Tai joskus suren, että jos itse sairastun vavasti. Muuenkin en kahean hyvin kestä vastoin käymisiä suren niitä. Olen koko ajan pyrin olemaan vahva, mutta toisaalta pelkään ja suren etukäteen kaikkea. Ajattelen jos esim.kipeytyisi joku paikkani pysyvästi niinkuin pelkään niin kuolisin mieluummin tai vastaava.
Minä olen nuori 19-vuotias pitäisi nauttia elämästä eikä surra ja murehtia terveyttään.
Mikä minua vaivaa? mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei Reetta!
Ymmärrän huolesi.
Minua vaivaa myös kummallinen tarve etukäteen suremiseen. Hiljattain kuulin läheiseni sairastuneen syöpään. Ennustetta hänen elinajastaan ei ole vielä annettu, mutta nyt jo itken ja suren hänen tulevaa kuolemaansa. Kuvittelen mielessäni hautajaiset, surevat ihmiset, tyhjän talon ja aukon, jonka hän jättää elämääni. Pitäisi osata nauttia siitä, että hän on vielä täällä.
Olen toistaiseksi välttynyt suurilta traumoilta, enkä ole joutunut luopumaan minulle läheisistä ihmisistä kuoleman kautta. Siksi tuleva kai niin pelottaakin. Tuntuu, että on niin paljon menetettävää. Pelottaa miten kestän esimerkiksi vanhempieni kuoleman.
Sulhaseni mummon hautajaisissa minä itkin varmasti kaikkein eniten, vaikken edes tuntenut vainajaa. En itkenyt niinkään siksi, että olisin ollut surullinen hänen kuolemastaan, vaan itkin, koska kuvittelin omat läheiseni arkkuun.
Tällainen minä vain olen, enkä muuksi osaa muuttua. Onhan elämä joskus raskasta näin, mutten osaa muutakaan.
En tiedä, mutta luulisin että tuon olotilan nimi on ahdistus.
Tuttua tuo murehtiminen minullekin. Itsekin pelkäsin hulluksi tulevani. Noin vuosi sitten löysin hyvän homeopaatin joka puolestaan löysi minulle oikean lääkeainekuvan. Ennen olin murehtija tyyppi vaan en enää...voi kumpa olisin löytänyt homeopaattini 19-vuotiaana. Olisi moni asia jäänyt murehtimatta...
Jaksamista sinulle!
Kuulostaa tutulta, itsellänikin ollut samanlaisia ajatuksia/huolia. Joskus vaan esim. pitkään jatkunut stressi tai vaikeudet voivat vaikuttaa jaksamiseen. Varsinkin, kun tarkkailee itseään jatkuvasti, niin voi tuntea kipuja tms. vain koska on niin huolestunut tai pelkää.
Oletko ajatellut, että voisit olla masentunut? Itselläni ja läheisilläni on ollut, mutta apua pitää uskaltaa hakea. Parantuminenkin ottaa aikansa. Jos kyseessä on masennus parasta olisi mennä esim.terveydenhoitajalle, joka osaisi ohjata sinut oikealle henkilölle, taikka suoraan psykiatrille tietenkin.
Yhteiskunnan ja ympäristön vaatimukset kasvavat ja ihmiset sairastuvat nykyään helpommin. Älä ainakaan jää "odottelemaan", että asiat korjaantuisivat itsestään. Mitä nopeammin saa apua sitä pikemmin pääsee nauttimaan elämästä ja näkee tulevaisuudenkin positiivisemmin.
Kokemuksesta voin sanoa, että avun pyytäminen voi olla vaikeaa.. mutta sen ansiosta sain elämäni takaisin:)
Minulla on oikeasti kaikki oireet eikä mitään kliinisesti havaittavaa vaivaa. Jopa heroiinin vieroitusoireet löytyvät, vaikken ole käyttänyt aineen ainetta eläessäni! Että näin psykosomaattisesti ongelmainen ihminen voi olla ilman mitään vikaa.