MAATALOUS JA ITÄMERI
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellolta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellolta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä se muuten kuormittaa, se nähdään kaikkialla. Osa rehevöittävästä vaikutukjsesta on lähtösin asutuksesta, osa teollisuudesta, mutta myös maanviljelystä.
Muun väittäminen on silkkaa valehtelua ja vastuutointa vastuun välttelyä.
Otsikko on provokatiivinen, jotta se houkuttelisi lukemaan. Tekstissä tulee kyllä ilmi, että maatalouden osuutta ei kielletä. Mutta jutun ydinajatus on se, että maatalouden saastuttavaa vaikutusta suurennellaan. Tieteelliset tutkimukset osoittavat selvästi, että maatalouden aiheuttamien valumien teoreettinen arvio ei voi pitää paikkaansa.
Maatalous on kantanut vastuunsa paremmin kuin esim. Helsingin kaupunki.
Kirjoitus oli täysin epätietellistä ja ymmätämättömän vuodatusta mutta muutama sana silti.
"Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?"
On tietenkin arvio. Jokaisessa vesistössä ja vesistön osassa ravinteiden lähdehän on tietenkin eri tavalla painottunut ja ravinnevalumaan vaikuttaa moni asia esim. sateet, lumen määrä jne. eikä vuodet ovat veljeksiä.
Mutta maatalouden ravinnekuormitus ei ole ainut kuormitus mitä maatalous aiheuttaa vaan paljon pahemman kuormituksen maatalous aiheuttaa kiintoainemuodossa sisävesitöihin. Esimerkiksi useana kuivana kesänä ojiin jäävä pelloilta valunut kiintoaines lähtiessään liikkeelle lumisen talven ja/tai lämpimän kevään aiheuttaman äkillisen lumien sulamisen vuoksi voi saada aikaan sen että muutamassa tunnissa alapuoliseen jokeen tulee pelloilta peräisin olevaa kiintoainesta niin paljon että se tappaa lähes kaiken elollisen ja pilaa kalojen kutualueet.
Epätieteellistä, ymmärtämätöntä, vuodatusta jne. Ovatko nuo sitten tieteellisiä termejä. Osoita missä kohden on virheellisiä tai perustelemattomia väitteitä.
Et perustellut millään tavalla, miten ravinnekuorma-arvio voisi olla oikea. Ne argumentit, joita siteerasin viittaavat vahvasti siihen, että maatalouden ravinteiden valuma-arvio on pahasti ylimitoitettuja.
Maataludessahan on jo vuodesta -87 käytetty suojakaistoja, joilla saadaan kiintoaineksen valuminen kuriin. Lisäksi jo käytännön töiden kannalta vesistöjen varteen on aina jäänyt suojakaista työntekijän turvallisuuden varmistamiseksi.
Mitä tarkoitat epätieteellisellä. Itse et esittänyt ainuttakaan faktaa, esim kiintoainevalumista. Oletko yleisen maatalousvastaisen propagandan uhri ? Eikö tieteellisen ajattelun yksi peruselementti ole se, että kyseenalaistetaan asiat ? Nyt sinä uskot hokemaan maatalouden haitallisuudesta vaikka sitä ei ole sitovasti osoitettu.
Perustele esim. se ,miten lisätyt lannoitteet miinus myyty sato kuvaa vesistön ravinnekuormitusta. Onko kiintoainesvalumien kohdalta selvitetty paljonko tulee metsistä, turvealueilta, pelloilta ja muilta alueilta ?
Osoita ne kohdat mitä en ole ymmärtänyt.
Yhdyskuntien jätevesien puhdistamoissa puhutaan typen osalta 70 % ja fosfaatin osalta 90 % erotusvaatimuksesta. Eli 30 % typestä ja 10 % fosfaatista saa mennä suoraan vesistöön. On tämäkin aikamoinen ravinnekuorma. Kylmällä ilmalla (alle 12 C) sallitaan suuremmatkin päästöt.
Muualla maailmassa suojakaistat ovat 5m, Suomessa kiitos Esko Ahon hallituksen 3m joilla ei ole mitää virkaa. Suojakaista ei myöskään estä ojia pitkin tulevaa kiintoainesta koska ojia suojakaistat eivät koske. Luonnonhuuhtoutumisesta erilaisista maaperistä kuin viljellyistäkin alueista tunnetaan melko hyvin useiden tutkimusten perusteella.
Oheisessa linkissä on Helsingin kaupungin ympäristöviraston raportti vesien tilasta ja suunnitelma sen parantamisesta. Se antaa varsin hyvän kuvan Helsingin alueen sisäisestä kuormituksesta. Pointti on se, että julkisuudessa halutaan leimata ainoastaan maatalous syylliseksi Suomenlahden ja Itämeren rehevöitymiseen. Muut kuormittajat halutaan tarkoituksellisesti unohtaa.
http://www.hel2.fi/ymk/julkaisut/julkaisut1999/julkaisu06_99.pdf
Vantaanjoen valuma-alueella on suojakaistoja 600 kilometrin matkalla, joiden leveys vaihtelee kolmesta viiteentoista metriin. Seuraavassa linkissä esitellään erilevyisten suojakaistojen vaikutusta valumien vähentämisessä. Käytännössä suojakaistan leveys on vielä suurempi, koska kaistan ja veden välissä on vielä kasvillisuuden peittämä luiska.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=13252&lan=fi
Suojakaistojen toiminnasta lisää tietoa seuraavassa:
https://portal.mtt.fi/pls/portal/docs/PAGE/MTT/JULKAISUT/PAATTYNEET/SARJAA/ASARJA83.PDF
Myönnän auliisti, että valumien poliittinen ulottuvuus ei ole tieteellistä tekstiä sanan varsinaisessa merkityksessä. On vain kuitenkin niin, että tieteentekijöiden alkuperäistä teoreettista mallia valumien määrästä on alettu siteerata täysimääräisenä, absoluuttisena totuutena. Tätä sitten käytetään puolue- ja ympäristöpoliittisten päämäärien välineenä.
Mielestäni teidän tieteentekijöiden vastuuseen kuuluu myös asettaa saavutetut tulokset oikeaan viitekehykseen. On myös varmistettava tutkimustulosten oikea tulkinta julkisuudessa. Moni voi sanoa, että siitähän vasta työmaa repeää. On kuitenkin muistettava kokonaisvastuu, sillä yhteiskunta rahoittaa tutkimustoimintaa. Tulosvastuun on ulotuttava myös tutkimustulosten jatkokäyttöön asti. Kokonaishyöty yhteiskunnalle tutkimuksesta varmistuu vasta kun oikeista tuloksista tehdään oikeita johto- ja toimintapäätöksiä yhteiskunnassa.
Toinen esimerkki siitä miten tutkija voi nähdä asian liian suppelta kannalta. On laskettu suojakaistojen rahallista merkitystä. Tuloksena on saatu, että suojakaistojen perustaminen ja hoito maksaa vähemmän kuin siihen saatu tuki. Johtopäätöksenä on , että suojakaistojen perustaminen on viljelijälle kannattavaa. Poliitikot ja media tulkitsevat asian niin, että viljelijät eivät ole kiinnostuneita ympäristönsuojelusta, ja ahneuksissaan vain käyttävät suojeluun tarkoitetut rahat itse. Nyt kuitenkin unohdetaan se tosiasia, että EU:iin liityttäessä ruuan hinta putosi kolmannekseen aiakaisemmasta. Tämä tulonmenetys korvattiin viljelijöille maataloustuella, johon liitettiin ehtoja, mm. ympäristönsuojelu. Ei siis ollut alunperinkään tarkoitus, että kaikki ympäristötuki käytetään esim. suojakaistoihin. Vaan tuella korvattiin tulonmenetystä, ennen se tulo saatiin tuotteiden myynnistä. Tätä tarkoitan kokonaisvastuulla ja tutkimustulosten oikean tulkinnan varmistamisella.
Ennen vannottiin hegel-marxilaisen dialektiikan nimiin. Lähes kaikki ilmiöt voitiin selittää työn ja pääoman ristiriidan lähtökohdista. Nykyisin vallitsee ristiriita halvan ruuan ja maksimaalisen ympäristön suojelun välillä. Samaan hengenvetoon ihmiset vaativat entistä halvempaa ruokaa ja entistä parempaa ympäristönsuojelu. Se on selvittämätön ristiriita.
Siis se mantra, millä automaattisesti löydetään syyllinen itämeren rehevöitymiseen. Tutkijakaverini ovat kritisoineet käytettyjä metodeja ja tutkimuksen puutteellisuutta jo vuosia, mutta ei vain saada kunnon projektia aikaan. Erityisen omituista on ettei todella käydä selvittämässä mistä ojasta ravinnepäästöt ovat tulleet ja mitä sen varrella on. Kategoriset arviohin perustuvat ohjeet vääristävät tilannetta ja johtavat vääriin ratkaisuihin.
Ne ratkaisut joita on pidetty oikeina, kuitenkin lisäävät rehevöitymistä. Esimerkiksi Helsingin jätevesien johtaminen kauas rannasta johtaa ravinteet suoraan sinileville. Entinen ratkaisu, jossa vanhankaupunginlahti toimi biologisena puhdistimena oli meren kannalta paljon parempi ja lisäsi luonnon monimuotoisuutta (alue on yhä merkittävä lintualue vaikka ravinteet vähenevät).
Vesistöjen ravinnetaloudessa on myös tapahtunut merkittävä muutos kun maaseutu on tyhjentynyt, eikä pienkalaa enää pyydetä entisiä määriä. Ahvenet ja särjet sisältävät suuria määriä fosforia, jota ennen poistettiin vesistöistä paljon nykyistä tehokkaammin. Perunapeltojakin lannoitettiin yleisesti pistämällä samaan vakoon särkiä.
Itämailla kalanviljely perustuu nykyäänkin siihen että samassa lammikossa elävät ankat rehevöittävät vettä ja kalojen rehuntarve pienenee. Siis ravinteet kiertävät pellon, ankkojen ja kalojen kautta siten että ihminen nappaa välistä itselleen sopivan osan ja valumat ympäristöön ovat pieniä.
Kokonaan uuden näkökulman fosforiongelmaan tuo Kangasalalla tehty järven bakteeriymppäys, joka puhdisti järven kerralla. Miksi ihmeessä me siis kiistelemme ravinnemääristä, jos yksinkertaisilla keinoilla voidaan sekä parantaa ympäristö, että mahdollistaa tehokas tuotanto?
Olen lukenut Kangasalan järvenpuhdistamiskokeilusta. Se kuulostaa erittäin lupaavalta ja mielenkiintoiselta. Onko siitä olemassa raporttia, josta saisi selville mitä bakteeria on käytetty? Kyseessä on kai yksityistahon tekemä kokeilu, jolla ei ole mitään virallista statusta ja rahoitusta.Se ei kuitenkaan vähennä sen arvoa , mutta kaivannee lisätutkimuksia.
Maatalouden osuutta Itämeren rehevöittämisessä on suurenneltu. Mistä ko. asiassa on kyse ? Tulee mieleen, että jotkut tahot haluavat esiintyä Itämeren suojeluohjelmassa suurempana vaikuttajana, kuin mitä Suomen osuus Itämeren valuma-alueella on. Suomen osuus koko Itämeren valuma-alueesta on viiden prosentin luokkaa , jos muistan oikein. Onko kyse suojeluohjelman rahoitusosuuksista esim. tutkija-apurahoina ? Mielestäni tutkijan työkenttä ei rajoitu maantieteellisiin rajoihin.Luonnon ilmiöitä voi tutkia objektiivisesti olivat kuormituslähteet peräisin mistä hyvänsä.
Itämeren ravinnekuorman jakautumisessa esitetään kahdella ulottuvuudella olevia mittaustuloksia. Jätevesikuormituksen mittaaminen on helppo toteuttaa jätevesipuhdistamon purkausputken alapuolelta. On myös helppo laskea siitä tulevan typpi- ja fosforikuormituksen määrä. Maatalouden ravinnekuormasta on kuitenkin olemassa vain arvio, koska valumiin vaikuttavia muuttujia on paljon. On jopa laadittu tietokonemalleja, mutta niitä kriittisesti lukien havaitsee, että ne eivät vastaa todellisuutta. Ohjelmaan syötetyt muuttujat, esim, maan kaltevuus, maa-aineksen ominaisuudet, ojitus jne. ovat aivan liian karkeita ja vähälukuisia kertoakseen tarkan tuloksen valumien määrästä. Luonnon olosuhteiden vaihtelu on aivan liian suurta, jotta sitä voitaisiin mallintaa teoreettisella ohjelmalla.
Sama koskee kaikkia kokeellisia tutkimuksia valumakentillä, ja lysimetrien avulla tehtyjä kokeita. Ne kertovat tietenkin oikean valumamäärän juuri siinä koetilanteessa, mutta tulosten yleistäminen koko maan viljelytilanteisiin on vain arvio. Kaikkein epätarkin ja karkein arvio on laskea pellolle lisättyjen lannoitteiden ja sieltä poistuvan sadon välinen erotus, ja pitää sitä oikeana kuormitusmääränä. Kuitenkin tieteellisesti pätevänä tuloksena pidetään jätevesien mitatun ja maatalouden arvioidun kuormituksen vertailua keskenään. Saadaan tulokseksi vielä näyttävät luvut: maatalous vastaa 50 - 60 % vesien typpi- ja fosforikuormituksesta.