Kertokaas kotiseutunne, ja kuinka paljon siellä on mustikkaa. Kuulemani mukaan Etelä-Lapissa mustikkaa on tänä vuonna runsaasti. Meillä täällä Keski-Suomen/Jyväskylän seudulla on se varsin vähissä. Päälle päin pensaissa ei ole lainkaan marjoja, mutta kun kyykystä ja maanrajasta katsoo niin lehtien alla on muutamia isojakin. Jos vain jaksaisi, niin saisihan täältäkin muutaman sangollisen. Itse keräsin vain vajaan litran, käsillä.
Vastaukset 4
- kaverini...
oli poiminut viimeisimmän tiedon mukaan 9 litraa ja äitini vajaa 30 litraa. Joissakin paikoissa kuulema on paljonkin, mutta sitten taas on ihan tyhjää toisaalla.
Just muuten eilen kuulin, että soiden läheltä on löytynyt kanttarellejakin. siellä on ollut tarpeeksi kosteaa ilmeisesti.- marjastaja harrastaja
oulusta reilu sata km etelään päin täällä on ollut kaikkia marjoja ihan hienosti
Mustikoitakin on vaikka moni sanoo että ovat pieniä mutta mä en ole pieniä nähnytkään niin suuria ja makeita
villi vadelmaa on kans ihan mukavasti
Viinimarjoja tuli myös monta ämpäriä
Kyllä on marjaa ensi talveksi
- kerättiin
mustikkaa viikolla 31 20 litraa kahden päivän aikana. Tosin satoa oli neljää kypsyysvaihetta varpua kohden. Valitettavasti Oulangan kansallispuistosta ei niitä saanut kerätä, joten siellä kulkiessa voi vain katsella kuinka paljon mustikkaa todella oli ja jättää marjat sielää metsään.
- Mummeli vaan
Kuusamosta mustikkaa. Itselläni on pakkasessa yli 40 litraa ja vieläkin aion niitä kerätä. Täälläpäin on tosin poimijoita Thaimaasta saakka, jotka ahkerina koluavat ympäri pitäjää. En kadehdi heitä lainkaan, siitä vaan, kyllä tänne kerääjiä mahtuu ....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551