Ovatko ne eräs häviäviä, silminkin nähtäviä jälkiä viimeisen jääkauden ajoilta?
Moreeniharjut, siirtolohkareet ja Suomen järvialtaiden N-S suunta esim. myös näitä.
Muonion palsakummut?
3
512
Vastaukset
- Rezo
Palsan syntyminen ei taida vaatia jääkautta eikä näin ollen voida sanoa niiden olevan muistoja jääakudelta. Palsasuo siis on eräänlainen turvekumpu, joka on läpi vuoden roudassa. Sisällä on siis jäätynyttä turvetta ja paikoin myös pelkästään jäästä koostuvia linssejä. Palsan alla on ikiroutaa usean metrin syvyyteen saakka. Kesällä palsan pintaosa sulaa 40-60cm syvyyteen asti. Palsan esiintymisalueilla vuoden keskilämpötila on alle 0 astetta celsiusta.
Palsoja on ollut jääkauden jälkeisen ajan alussa paljon vähemmän kuin nykyisin, jos ollenkaan, koska ilmasto oli lämpimämpi. Vasta noin 5000 vuotta sitten alkanut ilmaston kylmeneminen loi edellytykset palsojen synnylle niiden nykyisillä esiintymisvöhykkeellä. Palsasuovyöhykekin on muodostunut nykyiselleen viimeisen 2000-3000 vuoden aikana ilmaston kylmenemisen jälkeen.
Lähteet: Käytännön maaperägeologia: Salonen, Eronen&Saarnisto- capt. cöpenick
Kovalla maalla esiintyviksi jääkautisiksi jäänteiksi.
Siinä meikäturistia harhautti VT:n varressa olleet ehkä Lapinsodan aikaiset 'kummut'. Ei tarvitse keskilämpötilan olla alle nollan.
syksyllä kummun pinta on märkä ja ei eristä, kylmyys kulkeutuu hyvin syvemmälle. Lisäksi tuuli kuluttaa lähes aina lumet pois palsan päältä jos sattuu satamaan, joten mikään ei eristä. Keväällä lumeton kumpu ottaa ensimmmäiseksi aurinkoa vastaan ja jo pakkaskelillä pinta kuivaa ympäristöä lämpimämpänä.. Kuiva turve on hyvä eriste. Vaikka kesällä pinta on lämmin jopa 50 asteinen kuiva turve eristää. Lisäksi vesi valuu mahdollisen sateen sattuessa kuin hanhen selästä. Vasta syksyllä ilman kosteus sumut ja vesisateet kastelee turpeen taas lämpöä johtavaksi. Jokin alkusyy on että kumpu on muodostunut, esim: pitkähkö jakso kovia talvia.
Tasaisila alueilla taas ikiroutaa ei ole vaikka olisi keskilämpötila olisi alle nollan kun lumi eristää pakkasilla ja kesällä taas ei ole eristämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242943
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2651229- 1011221
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791041Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.631003Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12980- 30936
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49897Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie41877- 43789