Syön viikossa 300 - 500 grammaa karkkia tai suklaata. Haittaako tuo paljon lihasten kehittymistä? Käyn noin 3 x viikossa salilla ja 3 x viikossa 3 - 5 kilometrin lenkillä. Lisäksi käyn pelaamassa jalkapalloa muutaman kerran viikossa.
Haittaako makeisten syönti kuntoilua?
Kuntoilijamies, 19v
105647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuskinpa tuo määrä haittaa, jos energiankulutuksesi on muuten kova. Pitää tietysti muistaa, että 500 grammaa suklaata sisältää tuplasti kaloreita karkkeihin verrattuna. Kyllä kuntoilijakin saa herkutella, kunhan vain kohtuuden rajoissa liikutaan.
Päinvastoin. Ylimääräinen energia auttaa lihasten kasvussa sillä edellytyksellä, että et siis korvaa niillä makeisilla muita ruokia vaan energia tulee kaiken muun päälle.
Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki liika energia kerääntyy kroppaan vararavinnoksi eli rasvaksi oli se sitten peräisin proteiinijauheesta tai karkeista ja mitään terveellisiä karamellit eivät ole kuten varmasti tiedät.
Varsinkin hampaat kärsivät ja ne kun ovat usein syöjillä (esim kehonrakentajat) kovassa kulutuksessa muutenkin. Suun huuhtelu vedellä ja xylitol-purukumi jälkeenpäin kuitenkin pelastaa jo paljon.
Henkisen terveyden kannalta on kuitenkin ihan ok syödä jotain hyvää kerran pari viikossa ja kun vielä tajuaa pitää määrät kurissa niin hyvin menee.
Itselläni on tapana pitää pari "karkkipäivää viikossa ja syön karkit ym ylimääräiset iltasella ruoan päälle ja otan vielä proteiinidrinkin illalla "moskaruoan" jälkeen ettei ihan pelkillä nopeilla hiilareilla porskuteta.
olen päälle parikymppinen nainen ja salilla tulee käytyä 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi aerobista, vähän mitä milloinkin..
yleensä pidän karkkipäivän 1-2kertaa viikossa jolloin tulee syötyä 100-200g karkkia kerralla.
mutta nyt näin lomalla on tullut sitä karkkia syötyä vähän useammin (päivän määrät kuitenkin samoissa)
olen miettinyt että paljonkohan paremmassa kunnossa olisin jos tuota karkkia ei tulisi niin useasti syötyä.. silloin kun niitä karkkeja tulee syötyä, pyrin muuten syömään proteiinipitoisesti ettei niitä hiilareita tulisi niin kamalasti..
vai vaikuttaako tuollainen 100g irtokarkkimäärä pahasti?
mutta kai se herkuttelu taas jää vähemmälle kun alkaa työt. zemppiä kaikille
Kerran viikossa mullakin on herkkupäivä, jolloin syön aika vapaasti kaikenlaista. Muina päivinä herkuttelu sitten korvataan liikunnalla. Hieman reilu 900 kcal olen yleensä pystynyt päivän aikana kuluttamaan (sykemittarin mukaan). Onneksi tykkään pyöräillä :>
Tuskin huomaisit eroa missään.
voi tulla vaikka liikkuisi. Monelle käy niin vaikka olisi hoikka.
Ja jos se diabetes tulee niin se ei johdu siitä että syö kerran kaksi viikossa karkkia. hohhoijaa taas mitä juttuja!
yllättää!!!
Ja jos syä linturuokia saa lintuinfluenssan ja jos syö sikaa saa trikiinin ja jos syö kalaa saa matoja. Kasviksissa olevat säilöntäaineet ym taas aiheuttavat syöpää kuten myös teolliset ruokavalmisteet. Yhteenveto: ei kannata syödä mitään. Ollenkaan.ikinä.koskaan.
Mun mielestä on tervettä, että kuntoilijakin pitää viikossa herkuttelupäivän. Mitään ei kaadu siihen, että yhtenä päivänä kaloritarve ylittyy tai tulee syötyä nopeita hiilareita.
Kuntoilu mahdollistaa muutenkin "huolettomamman" syömisen, koska energiakulutus on suurta. Liikkumaton ihminen ei välttämättä voi herkutella yhtä hyvällä omallatunnolla.