YLEn Aamu-tv:ssä 24.8.2006 oli evoluutiosta ja evoluutiogallupista keskustelu opettaja Maija Flinkmanin ja usk.opettaja Vesa Soikkelin kanssa.
Linkki ohessa (toiminee aamuyöhön vain)
http://www.yle.fi/yle24/videosali/?a=10&t=1
(Valitse keskimmäinen 7.15-7.30)
Hiukan olivat pihalla asiasta.. Maija Flinkman kuitenkin oikein totesi että gallup Suomen osalta oli otettu Eurobarometrin kysymyspatterista, jossa olisi ollut vähintään yhtä järkyttäviä muita tiedetietämys tuloksia - ainakin EU:n osalta.
Muistelen 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa Hesarissa jo olleen pylväsgraafin kanssa juttua miten 2/3 suomalaisista uskoo evoluutioon, hiukan vähemmän kuin EU:n keskiarvo, eikä siitä noussut tämmöistä haloota kuin korkeintaan tämmöisillä foorumeilla.
Aamu-tv:n evoluutiogallupista (linkki)
3
487
Vastaukset
- lähetyksen
enkä nyt sanoisi, että he mitenkään "pihalla" keskustelussa olivat. Tietystikään kovin syvälle he eivät asiaan pureutuneet, mutta eihän siinä noin lyhyen haastiksen aikana voikaan pureutua. Kummatkin olivat ymmällään, miten selkeät havainnot halutaan täälläkin kyseenalaistaa.
Olisi mielenkiintoista seurata pidempää, monituntista paneelia ko. asiasta. - petri....
juttua, mitenkähän se kysymys on oikein esitetty,
siis, jos on kysytty että uskotko evoluutioon,
jopa minä saattaisin vastata että kyllä,
uskonhan minä että evoluutioon, mutta en tietenkään siinä mittakaavassa että bakteereista kaikki olisi lähtenyt!.
--
uskotko että ihminen on kehittynyt muista eläimistä?, näinhän se saadaan oikeampi vastaus,
ja voihan ollakkin että se on näin kysyttyhttp://www.student.oulu.fi/~ktikkane/EUrelNorf.html
Kysymyspatteriston nro 12 oli ~ " Ihmiset, sellaisina kun tunnemme nykyään, kehittyivät varhaisemmista eläinlajeista "
Tuo oli se ratkaiseva kysymys josta oli kyse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2065114Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy414605Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022749Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352328- 651962
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121841- 671794
- 2081674
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521232Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241964