Mehua ilman

mehumaijaa?

minulla on pakastimessa marjoja, joista voisin tehdä mehua, mutta en omista mehumaijaa enkä viitsisi sitä pienen tarpeen vuoksi hankkiakaan. Onnistuisikohan mehun teko tavallisella kerroskattilalla, jossa on höyrystinosa? Tai onko muuta keinoa?

2

888

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka ihan

      tavallisella kattilalla. Kiehautat ja survot marjat, lisäät sokerin ja siivilöit. Survoksen voi käyttää vaikka puuroon. Nam!

    • senjanen

      Juu, onnistuu. Viinihapon avulla voit uuttaa ainakin puolukoista makoisaa ja raikasta mehua ilman kattilaakin. Olen kokeillut myös kaarnikka-eli variksenmarjamehua ja hyvää tulee. Luulisin, että myös karpalot ja mustat viinimarja käyvät. Ohje on viinihappopussin kyljessä ja ko. tuoteta saa ainakin isoimpien markettien maustehyllyistä sekä apteekeista. Mehun voi pakastaa, jos tilaa on, mutta se säilyy myös puhtaasti pullotettuna kylmässä muutaman kuukauden. Uuttamisprosessi on hitaampi kuin keittäminen ja vaatii kunnon kokoiset hygieeniset sangot, mutta tulos yllättää tuoreudellaan ja raikkaudellaan. Jos haluaa todella säästää, voi myös jäljelle jääneestä marjamassasta, esim puolukoista, keitellä piirakkasosetta omenoiden kanssa. -Sokeria se kyllä vaatii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe