äidit (ja muut) joulukuntoon vk 4

Saruliino

HALOO äidit ja muut!!
Olettekos vielä mukana? Eikös maanantai pitänyt olla punnituspäivä? Täällä on paino odotetusti pysytellyt edellisviikon lukemissa. Olin helpottunut ettei sentään ollut noussut. Mutta sitten ensimmäisen lapsen syntymän (minulla on kolme) en ole päässyt alle 82 kilon. Se olisi tässä nyt seuraavana alitettava.
Onko teillä, rouvat, palkintoja laihduttamisessa? Minulla oli kevättalvella kova palkintosysteemi. Ensimmäinen kymmenen alitus (90) oli hemmottelureissu uimahalliin, sitten seuraavan viiden kilon päästä ulos syömään. Siihen se sitten loppuikin. En enää muista, mikä olisi ollut palkintona seuraavassa kymmenen alituksessa. Lopullinen tavoite, 75 kiloa, oli kuitenkin vaatekauppareissun arvoinen. Kaithan voisin ottaa nyt siihen kymmenen alitukseen taas sen uimahallikäynnin yksin (bonuksena että tarvitsen sitä varten uuden uimapuvun...) Varsinkin kun meinasi siinä pari kiloa ennen tavoitetta jumittaa, se lisäsi kummasti motivaatiota.
Huomasin juuri, että se on jo viikko neljä (eli kolme viikkoa takana), eikä paino ole tippunut kuin kilon. Täytyy varmaan ruveta panostamaan vähän enempi.

9

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mukaan..=))

      Oon 22v äiti, ja 95kg.
      tavoite on joulukuun alkuun 85kg jolloin mulla on ravitsemusterapeutin aika!!=/

      Palkinto vois olla varmaan vaateostosreissu,
      ja 200e käteen nyt ainaki. =D

      Koitan mennä tässä pisteitä laskiessa,
      kai se on luonnollisin tapa.
      Ja kuntoilu on vaunujen kanssa lenkkeily,
      ja uimahallissa vesijuoksu.

      Unelma olis kuitenki alle 80,
      minkä alle olin viimeks varmaan 5 vuotta sitte.

    • mammammammmammmammma

      Unohtui täysin tämä kirjoittelu tänne viime maanantaina. Vissiin sitä oli niin innoissaan, paino tippuu ja olo paranee. Painan nyt siis 93,5kg lähtö oli se 95kg.
      Ruokavalio heitti häränpyllyä, unohdin kaikki dieettiohjeet ja laitoin itselleni ruokapäiväkirjan, kellon ajat ja sitten eikun salaattia pöytään.
      Etsin netistä itselleni lautasmallin, jonka mukaan tässä nyt sitten yritetään syödä=)

      Huomaa että karkit ja suklaat on jätetty kauppaan.
      Ihan itsekin yllätyin kuinka paljon tahdonvoimaa siihenkin tarvitaan, minulle kuitenkin tärkein tuki on ollut oma mies. Selitin hänelle, kuinka onneton olen tällaisena. Ei hän ilmeisesti oikein ymmärrä, sillä itse on aina ollut hoikka. Kuitenkin hän tukee minua, vaikka vakuuttelee ettei laihdutukseen ole tarvetta.;)

      Minäkin laitoin itselleni porkkanan. Sitten kun olen sen kokoinen kuin tahdon olla(en tiedä koska olen tyytyväinen). Ostan 200€ pelkästään vaatteita ja kenkiä itselleni.
      Sen suurempaa porkkanaa en tarvitse, minulla on hyvät tukijoukot!

      Mahtavaa, että muitakin vielä mukana! Tsemiä ja onnea karistetuista kiloista.

      • miisa_

        Moikka kaikille!

        Liityn mukaan joukkoonne.Olen äiti 32v. aamulla paino näytti 85,9,pituus 175cm. Jouluksi pitää olla 74kg,palkintona etelänreissu mieheni kanssa. Kova on urakka,mutta kyllä se sitkeydellä ja liikunnalla lähtee.Ruokavalio on kunnossa. Tsemppiä ja käydään täällä ilmoittelemassa toisistamme! :)


    • vaikka en aina ehdikään koneelle punnituspäivänä, mut ilmoittelen aina kun koneen vieressä olen. Viime viikon tulos -400g. Ei paljon mutta ei plussaakaan. Jumpat alkaa vasta parin viikon kuluttua, joten liikunta on aika vähäistä. Eilen kävin vähän juoksemassa ja kävelemässä. Juoksun aloitin sillä, että yksi ratakierros (300m) juoksua ja sit kävelyä perään. Eilen oli kolmas kerta juoksussa eikä tuntunu enää niin kamalalta ku ekalla kerralla. juoksu ei ole ollu koskaan mun lempilajini, mut mies sai houkuteltua kokeileen. Tykkään enemmän kävelystä sauvojen kans ja ilman. Hyvää viikonjatkoa kaikille!

    • ¤Sirri¤

      Onko tämä nyt se åidit rantakuntoon ryhmä?? Eipä ole tullut käytyä raportoimassa tuloksia vaikka painon hillitty pudotus jatkuu... Nyt paino huitelee noin 81 kg:n korvilla. Muutaman sata grammaa siis viikossa tippuu. Se on hyvä se. Hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Seuraava suuri askel on saada paino alle 80 mikä, yes!

      Mulla siis tavoitteena ensi kevääseen mennessä saavuttaa noin 70 kg:n paino tai jopa alle (pit.176).

      Tsemppiä kaikille ja muistakaa että hitaasti hyvä tulee!

    • Äippä-77

      Täällä edelleen.. Sunnuntaina paino oli 70.6 elikkäs pudotusta 1.9 lähdöstä.. Sen jälkeen en ole uskaltanut käydä vaakalla (tullu vähän syötyä). Varmaankin nuo pari kiloa on ollut nesteitä pääasiassa, eli tästä eteenpäin tekee todennäköisesti vielä tiukempaa..
      "vähimmäistavoitteeseen" olis enään 2.6kg pudotettavaa.. Ei kauheest nyt motivoi. Tänäänkin söin 2 pätkistä ruokatunnilla, tietenkin ruuan lisäksi :(

      Tsemppiä kaikille äireille ja muille! =)

      • Äippä-77

        Tuosta palkitsemisesta vielä piti mainita, että minä olen päättänyt käydä vaateostoksilla jos ja kun pääsen tavoitteeseeni. Näihin ylikiloihin ei kylläkään tee mieli edes ostaa uusia vaatteita =)


    • Saruliino

      että meitä on vielä monta.
      Joku aloitteli juoksemista vaikka ei koskaan ole siitä tykännyt. Minäkään en, kun se ei mielestäni sopinut minulle ja ruumiinrakenteelleni. Mutta nykyisin lähden urheasti aina välillä juoksulenkille. Viimeksi kaivelin kaapin pohjalta sykemittarin, ja siinä kyllä oli taikaa. Juoksin KILOMETREJÄ kun pidin sykettä melko alhaalla. Muuten kai se mieluinen kävely on parempi kuin vastenmielinen juoksu.
      Kuinka moni muuten loppujen lopuksi oli aluksi kaalikeittodieetillä?? Tepsikö? - itse en ollut, vielä voisi ruveta kun syöminen meinaa olla taas tällaista jatkuvaa napostelua.
      (käyn näköjään usein täällä tsemppaamassa itseäni, kiitokset tsempeistä ja sitä samaa kaikille!)

    • CaMiJo

      Moi kaikille

      Olen 28 vuotias 3 lapsen äiti joista nuorin on nyt 11 viikkoa. Laihduttamisen aloitin 3 viikkoa sitten

      21.8. paino 67,5kg
      28.8. paino 66,5kg
      04.9. Paino 64,6kg

      eli kolme viikkoa ja 2,9kg

      Pituuteni on 159cm ja tavoitteeni 54 kiloa eli matkaa vielä on. Olen toisen lapseni jälkeen laihduttanut ja painanut sen 51 kiloa joten tavoitteet ovat realistiset.
      Ensi viikon punnituksesta en ole kovin toiveikas sillä viikonloppuna olemme ystävieni häissä joten voi tulla syötyä muutakin kuin... :-)

      PALJON Tsemppiä muillekkin. Tavataan viimeistään maanantaina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe